Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nelikymppiset miehet: keskustellaan erektio-ongelmista

Vierailija
11.06.2021 |

Tästä aiheesta olisi äärimmäisen mielenkiintoinen saada aikaan asiallista, omiin kokemuksiin perustuvaa keskustelua. Olen itse 43-vuotias ja erektiossani on tapahtunut merkittäviä muutoksia ihan viimeisen muutaman vuoden aikana. Tämä on erittäin hämmentävää ja ajoittain ahdistavaakin, koska ennen olin mallia "aina valmis" - ja ajattelin, että niinhän miehen kuuluukin olla. Vielä 5 vuotta seisoi milloin vain ja missä vain, mutta nyt erektio on hyvinkin herkkä erilaisille haittatekijöille ja onpa silloin tällöin jo tilanteitakin, jossa on kylmän viileästi todettava, että nyt konetta ei yksinkertaisesti millään saada käynnistettyä. Myös libido kokonaisuudessaan on laskenut kyllä aika paljon ja onpa tullut jopa sekin ihme nähtyä, että kieltäydyn tarjotusta seksistä.

Syitä tähän olen paljon pohtinut, mutta en tiedä, mikä tässä on taustalla. Testoarvot on normaalit, samoin kaikki veriarvot suorastaan erinomaiset. Maratonin juoksen milloin vain kolmeen ja puoleen tuntiin. Ainoat asiat, jotka voivat vaikuttaa on uniongelmat (aina nukkunut erittäin huonosti), tissuttelu (holia menee suositusten ylärajoilla), lihansyönti (tätäkin menee varmasti suositusten ylärajoilla) ja vähäinen lihaskuntoharjoittelu.

Lienenkö ainoa mies Suomessa tämän asian kanssa?

Kommentit (96)

Vierailija
81/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä teette 60 kymppisinä? Nainen haluaa kyllä silloinkin.

Vierailija
82/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaako? Olen vähän huolissani tuosta.

Nykytilannehan meillä on se, että ovulaation aikana kaikkein tyhmimmätkin puujalkani saavat vaimoni nauramaan, ja hän käy joka ilta suoraviivaisesti elimeeni kiinni, mutta muut ajat seksi ei kiinnosta tai yhtäkkiä ”ei ole riittävästi läheisyyttä” sen harjoittamiseen.

Mitä naisen seksuaalisuudelle tapahtuu vaihdevuosien aikana ja sen jälkeen, kun kiimaa = ovulaatiota ei enää ole?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huolestunut viisikymppinen kirjoitti:

 Empä muista tiedä, mutta minä halua jokapäivä, ja ei se yksi orgasmi edes riitä. Hirveä  himo yhä edelleen. Tosin aina ollut halukas. Voihan olla myös, että kun mies hyvä rakastaja, niin toki se maistuu!

Vierailija
84/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Taasko nämä samat jutut.

Vierailija
85/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

mitä tarkoitat samoilla jutuilla? musta oli ihan lohdullista kuulla, etteivät ne maisten halut välttämättä mihinkään katoa. tämän varmistamiseksi yritän pitää hyvää huolta omani tyydyttämisestä jatkossakin.

Vierailija
86/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huolestunut viisikymppinen kirjoitti:

Haluaako? Olen vähän huolissani tuosta.

Nykytilannehan meillä on se, että ovulaation aikana kaikkein tyhmimmätkin puujalkani saavat vaimoni nauramaan, ja hän käy joka ilta suoraviivaisesti elimeeni kiinni, mutta muut ajat seksi ei kiinnosta tai yhtäkkiä ”ei ole riittävästi läheisyyttä” sen harjoittamiseen.

Mitä naisen seksuaalisuudelle tapahtuu vaihdevuosien aikana ja sen jälkeen, kun kiimaa = ovulaatiota ei enää ole?

 Empä muista tiedä, mutta minä halua jokapäivä, ja ei se yksi orgasmi edes riitä. Hirveä  himo yhä edelleen. Tosin aina ollut halukas. Voihan olla myös, että kun mies hyvä rakastaja, niin toki se maistuu!

Taasko nämä samat jutut.

 Mene sinä työntymään siihen kakkoseen, se juttuhan täällä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, sama juttu yhä vain..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/96 |

Samoin se jatkuu ja jatkuu jatkuu jatkuu, miten "otat" mieheltäsi suihin monta kertaa päivässä

Vierailija
88/96 |

Ei kuulu muille..otan jos otan jos en niin en. Ei kuulu sulle,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta, jo vain me kimpassa tuumattiin. Ei ole seisonut yli 10v, ilman lääkkeitä. Nyt ei tarvitse enää seisoakaan, kun yksin elää. Jo päästiin naisista ja painajaisista. T. 43v ukkeli.

Vierailija
90/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin itsellä syynä kiihottumisongelmat. Jotenkin vain ei tavallinen seksi kiinnosta/kiihota enää lainkaan. Eikä siis ole kumppanista kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/96 |
13.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen jalka haudassa ja naama ruudussa lerppaa vatkaten

Vierailija
92/96 |
14.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

M43 kirjoitti:

Täällä myös on alkanut erektiot hiipua viime aikoina. Stressiä ja univelkaa on työn ja lapsiperhearjen kanssa, ylipainoa juuri, en juuri juo enkä polta. Syön monipuolisesti ja liikun melko paljon. Puoliso kiihottaa yhä yli 20 vuoden jälkeen, mutta hommat jää väliin tai kesken silloin tällöin kun ei stondaa, vaikka mieli haluaisi. Pornon parissa oon kyllä runkannut säännöllisesti ja se on nyt tauolla.

Pitänee tän perusteella kysellä lääkäriltä reseptiä, kun vasektomiaan pääsen jonosta. Lähete on jo.

Kuules kaveri, vaimon kanssa ei vaan stondaa vaikka mieli tekisi mut poken paris ei ongelmaa. Sun ongelma on se ettei se vaimo vaa oo tarpeeks kiihottava. Ei siihe pilsut auta.

Eipä tuo viisari paljon heilu muillekaan naisille ilman pornoaktia. En tosin ole muiden naisten kanssa seksiä harrastanut enkä puolisoa pettänyt, että siitä ei ole tietoa, seisoisiko paremmin jonkun toisen kanssa, en kyllä usko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/96 |

Nyt on kyll pakko heittää väliin, pornoakti? Avaappa hiukan? Tarviit siis mitä että saat seisokin.

Vierailija
94/96 |
14.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä tulee elävästi mieleen aikuisten keskustelut, joiden väliin tuttavaperheen helvetin ärsyttävä 5-vuotias kakara haluaa heittää omia "kommenttejaan" väliin ja keskeyttää jatkuvasti. Mitenkään ei liity asiaan, mutta on pakko saada huomiota ja pitää ääntä.

Tämä siis sinulle, pornosaarnaaja. Hanki harrastus, ulkona paistaa aurinko.

Ihan varmasti on olemassa iso määrä ihmisiä, joille porno on ongelma, mutta aivan turha sitä on tuputtaa pääsyyksi normaaleihin ikääntymisestä johtuviin ihmiskehon muutoksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/96 |
14.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Selvästi muuttunut viimeisen 5 vuoden aikana: oikeastaan voisi sanoa, että kun tuolloin seisoi aina ja missä olosuhteissa vain, nyt vaatii täydelliset olosuhteet (siis esim ettei väsytä, ei pyöri muut asiat mielessä, ei ole kiire seksiin). Siis jos puhutaan sellaisesta oikeasta, kovasta erektiosta. Puolihölmön, jolla ei tietenkään sitten mitään tee, saa kyllä aikaiseksi vieläkin.

En polta, juon vähän, veriarvot priimat, urheilen päivittäin. Mitään syytä en siis muutoksille keksi, muita kuin ikä.

M44

Vierailija
96/96 |
14.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

M43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M43 kirjoitti:

Täällä myös on alkanut erektiot hiipua viime aikoina. Stressiä ja univelkaa on työn ja lapsiperhearjen kanssa, ylipainoa juuri, en juuri juo enkä polta. Syön monipuolisesti ja liikun melko paljon. Puoliso kiihottaa yhä yli 20 vuoden jälkeen, mutta hommat jää väliin tai kesken silloin tällöin kun ei stondaa, vaikka mieli haluaisi. Pornon parissa oon kyllä runkannut säännöllisesti ja se on nyt tauolla.

Pitänee tän perusteella kysellä lääkäriltä reseptiä, kun vasektomiaan pääsen jonosta. Lähete on jo.

Kuules kaveri, vaimon kanssa ei vaan stondaa vaikka mieli tekisi mut poken paris ei ongelmaa. Sun ongelma on se ettei se vaimo vaa oo tarpeeks kiihottava. Ei siihe pilsut auta.

Eipä tuo viisari paljon heilu muillekaan naisille ilman pornoaktia. En tosin ole muiden naisten kanssa seksiä harrastanut enkä puolisoa pettänyt, että siitä ei ole tietoa, seisoisiko paremmin jonkun toisen kanssa, en kyllä usko.

Nyt on kyll pakko heittää väliin, pornoakti? Avaappa hiukan? Tarviit siis mitä että saat seisokin.

Siis tarvii katsoa pornoa jossa tapahtuu jotain yhdyntää tai vastaavaa, pelkkä alaston tai vähäpukeinen nainen kuvissa tai videoissa ei vielä saa kunnon seisokkia aikaiseksi, saati joku hyvännäköinen nainen esimerkiksi lenkkipolulla, kuten joskus ennen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan viisi