Nelikymppiset miehet: keskustellaan erektio-ongelmista
Tästä aiheesta olisi äärimmäisen mielenkiintoinen saada aikaan asiallista, omiin kokemuksiin perustuvaa keskustelua. Olen itse 43-vuotias ja erektiossani on tapahtunut merkittäviä muutoksia ihan viimeisen muutaman vuoden aikana. Tämä on erittäin hämmentävää ja ajoittain ahdistavaakin, koska ennen olin mallia "aina valmis" - ja ajattelin, että niinhän miehen kuuluukin olla. Vielä 5 vuotta seisoi milloin vain ja missä vain, mutta nyt erektio on hyvinkin herkkä erilaisille haittatekijöille ja onpa silloin tällöin jo tilanteitakin, jossa on kylmän viileästi todettava, että nyt konetta ei yksinkertaisesti millään saada käynnistettyä. Myös libido kokonaisuudessaan on laskenut kyllä aika paljon ja onpa tullut jopa sekin ihme nähtyä, että kieltäydyn tarjotusta seksistä.
Syitä tähän olen paljon pohtinut, mutta en tiedä, mikä tässä on taustalla. Testoarvot on normaalit, samoin kaikki veriarvot suorastaan erinomaiset. Maratonin juoksen milloin vain kolmeen ja puoleen tuntiin. Ainoat asiat, jotka voivat vaikuttaa on uniongelmat (aina nukkunut erittäin huonosti), tissuttelu (holia menee suositusten ylärajoilla), lihansyönti (tätäkin menee varmasti suositusten ylärajoilla) ja vähäinen lihaskuntoharjoittelu.
Lienenkö ainoa mies Suomessa tämän asian kanssa?
Kommentit (96)
Itsellä on ikää 50v ja kanki vielä kovenee kiitettävästi, mutta olen huomannut että stressi ja liiallinen itsetyydytys vie kyllä tunnon ja halut. Ne kun jätti minimiin, niin samaan tyyliin lakanat heiluu kuin 20v ikäisenä, vaikka kunto ei ole edes huonoa puolimaraton tasoa ja alkoholikin maistuu tissutellen. Tosin vaihto 12v nuorempaan ja kireempään vaimoonkin kyllä teki varmasti osansa. Pelkkä ajatuskin hänestä saa paikat aivan heti turpoamaan 😊
Kyllä se ikä ja vaimon ei niin nuorekas ja kiinteä olemus vaan vaikuttaa. Halusi sitä tai ei.
Karu totuus...Kyllä partnerin vaihto nuorempaa ja kaikinpuolin timmimpään tuntuu auttavan melkeen kaikilla. Se , että onko valmis vaihtamaan elähtäneen, mutta mukavan vaimonsa nuorempaan vain seksin takia on toinen tarina.
Vierailija kirjoitti:
Ikää 49. Vuosi sitten tulin siihen pisteeseen,että yksikseen poken parissa onnistui erekyio, mutta vaimon kanssa aina laski kesken tai ei seissyt kunnolla ollenkaan. Se riipi kyllä kun näki miten toinen selvästi alkoi häpeämään itseään. Luuli oletettavasti vian olevan itsessään. Jätin poken kokonaan hetkeksi. Pikkuhiljaa alkoi seisokki palautua ja pysymään. Mutta tuntuman saanti tuntuu olevan hukassa. Ei vaan tunnu yhtä hyvältä kuin ennen. Ja usein tarvitsen mielikuvituksen apua että laukean tai saan seisokin pidettyä. Jotenkin ahdistaa tämä koko kuvio. Ennen mieluisa asia on nykyään kovin arka asia ja työlästä. Myöskään ei tee seksiä mieli niin usein. Valitettavasti joudun kieltäytymään vaimon ehdotuksista.
Poken pilaama sinäkin. Miksi te miehet tumputatte pokelle ja tässä on lopputulos? Ei käsitä, ei!
En kyllä vaimoa vaihtaisi, vanheneehan sekin sitten samaa tahtia kuin itse. Ja jos ite on vielä reilusti vanhempi niin siinäpä saattaa käydä niin että kun tarpeeksi vanhenen niin se nuori vaimo löytääkin sitten viriilimmän lähempänä omaa ikää...

Vaihtamalla paranee joskus
Mulla on vähän toinen tilanne. Lopetin muutaman vuosi sitten poken katsomisen kokonaan, koska se ei enää sytytä lainkaan. Katsoin ennen paljonkin vanhassa liitossa, kun seksiä ei herunut ja se ei innostanut. Nykyään en saa erektiota pornoa katsomalla.
Nyt uudessa suhteessa halukkaan naisen kanssa erektio tulee todella herkästi, ihan vaan häntä ajattelemalla tai suutelemalla. Erektion pitäminen on sitten joskus isompi haaste. Erektio on todella altis häiriöille. Stressi, kiire, harha-ajatukset jne helposti lerpauttaa. Ja jos erektion voimakkuutta jää miettimään, niin se katoaa. Joskus tuntuu siltä ettei katsomatta oikein tiedä seisooko vai ei ja tämä saa aikaan hämmennyksen ja hätääntymisen. Ja sitten lerpahtaa. Aamuisin housuissa voi seistä vaikka tunnin tai pari, kun sängyllä loikoilee.
On myös vaikeaa myöntää se, että ei kykene hommiin aina ja joka tilanteessa. Mulla riittää virtaa ehkä 4 kertaan viikossa, mutta päivittäin jos yrittää, niin laukeaminen on tosi vaikeaa ja jossain vaiheessa erektio vain katoaa.
Ikää kohta 50v.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä vaimoa vaihtaisi, vanheneehan sekin sitten samaa tahtia kuin itse. Ja jos ite on vielä reilusti vanhempi niin siinäpä saattaa käydä niin että kun tarpeeksi vanhenen niin se nuori vaimo löytääkin sitten viriilimmän lähempänä omaa ikää...
Niin niin, juurikin se vaimo vanhenee..siitähän tässä oli kyse. Ja kun sen vaihtaa nuorempaan niin jopa jorma seisoo. Ainakin itselläni kävi näin. Vanhalle vaimolle ei enään seisonut, nuorempaan kun vaihtoi niin katosi erektio-ongelmat täysin. Ei voi valittaa.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä vaimoa vaihtaisi, vanheneehan sekin sitten samaa tahtia kuin itse. Ja jos ite on vielä reilusti vanhempi niin siinäpä saattaa käydä niin että kun tarpeeksi vanhenen niin se nuori vaimo löytääkin sitten viriilimmän lähempänä omaa ikää...
Sinä arvostat vaimoasi. Muut miehet voisivat ottaa mallia, kun miettivät nuorempaan vaihtamista..
Olen 46v ja pari vuotta sitten oli ihan samaa. Aloin jo ajattelemaan että oliko se sitten siinä. Harvemmin edes runkkaamalla sai enää täysin kovaksi.
Nyt on taas libido kuin aiemmin ja vaikea edes ajatella että ihan hetki sitten ei automaattisesti enää seisonutkaan. Olen välissä pudottanut painoa n.15kg ja avioliitossa menee muutenkin paremmin. Paha kuitenkaan sanoa mistä se tarkalleen johtui, mutta hyvä tietää ettei sellainen ole pysyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole tarpeen keskustella kun on pitänyt painon normaalina, harrastanut liikuntaa ja syönyt jokseenkin inhimillisesti.
Olen 184 cm, 66 kg ja ldl-kolesteri 1,8, testot 20. Ja on paljon erektio-ongelmia. Miten tämän selität?
No noin pitkällä varrella ei kymmenkunta kiloa lisää lihasmassaa haittaisi yhtään. Ei muuta kuin punttia liikkeelle, possua nassuun ja kolesterolia lisää kehoon, sillä testosteroni muodostuu kolesterolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikää 49. Vuosi sitten tulin siihen pisteeseen,että yksikseen poken parissa onnistui erekyio, mutta vaimon kanssa aina laski kesken tai ei seissyt kunnolla ollenkaan. Se riipi kyllä kun näki miten toinen selvästi alkoi häpeämään itseään. Luuli oletettavasti vian olevan itsessään. Jätin poken kokonaan hetkeksi. Pikkuhiljaa alkoi seisokki palautua ja pysymään. Mutta tuntuman saanti tuntuu olevan hukassa. Ei vaan tunnu yhtä hyvältä kuin ennen. Ja usein tarvitsen mielikuvituksen apua että laukean tai saan seisokin pidettyä. Jotenkin ahdistaa tämä koko kuvio. Ennen mieluisa asia on nykyään kovin arka asia ja työlästä. Myöskään ei tee seksiä mieli niin usein. Valitettavasti joudun kieltäytymään vaimon ehdotuksista.
Poken pilaama sinäkin. Miksi te miehet tumputatte pokelle ja tässä on lopputulos? Ei käsitä, ei!
Jankutat aina tätä samaa - koeta nyt hyvä ihminen keksiä jotain muita mielenkiinnon kohteita kuin tällainen kummallinen yhden asian kyttääminen.

Tekeekö totuus kipeää?

Harmittiko kun pakkomielteeseesi kiinnitettiin taas huomiota? Olethan tehnyt tätä aivan samaa jo iät ja ajat.

No tämä pornosoturi nyt on palstan pahiten pornoriippuvainen, minkäs hän sille mahtaa.
Antakaa olla, älkää antako tuon yhden moniongelmaisen pilata hyvää keskustelua. Harvinaisen hyvä ketju pitkästä aikaa.
Turha väittää ettei pornorunkkauksella ole osaa ongelmiin
Vierailija kirjoitti:
Turha väittää ettei pornorunkkauksella ole osaa ongelmiin
Saattaa olla osalla, mutta kun mennään yli neljän kympin, niin ikä alkaa tehdä isolle osalle tepposet.
Saisimmeko me keskustella tästä rauhassa? Voisit kokeilla tehdä vaikka jotain muuta kun terrorisoida fiksua keskustelua. Kokeile vaikka ulkoilua?
PS. Se, että sulla on ollut massiivinen porno-ongelma ja olet ehkä selättänyt sen on hieno juttu. Tuollainen räkyttäminen vaan on ihan samanlaista sontaa kuin ex-alkoholistit, jotka raitistuttuaan valistavat ikänsä kohtuukäyttäneitä ihmisiä viinan vaaroista.
Hyvä että myönsit että aiheuttaa ongelmia sitähän täällä ei tehdä, pornoa puolustetaan fanaattisesti.
Ja joku saattaisi välttyä ongelmilta kun täälläkin avoimesti myönnettäisiin miten haitallista se jatkuva ruuturunkkaus on.
Olen omasta 47v miehestä viimeisen vuoden aikana pannut merkille saman kuin moni täällä: erektio ei ole enää ihan sellainen kivikova kuin nuorena. Ajattelen johtuvan verenpainelääkkeestä. Ja ehkä seksipartnerikaan ei 30 v jälkeen enää ole NIIN kiihottava.