ei ihme, että suomalaiset ova kamalia läskikasoja sydän- ja verisuonitauteineen,
kun jo lapsesta asti opetetaan että syö lautanen tyhjäksi, eikä että syö kunnes olet kylläinen. Tämä väärä syömismalli jatkuu sitten aikuisenakin, ja niin olette te " hyvät ja jämäkät hyvinkoulutetut" vanhemmat opettaneet lapsellenne epäterveet elämäntavat. Onnea!
Kommentit (5)
kun lapsena totuttu vetämään kaikki mikä lautasella on vaikka napa ratkeaisi. Ihmisen pitäisi syödä vaan siihen asti kun nälkä on hävinnyt. Eihän aikuistakaan pakoteta syömään.
Ja kuitenkin samaa aikaan moni kertoo, ettei tunne yhtään perhettä, jossa lapset pakotetaan syömään lautaset tyhjäksi.
Olisikohan aika mennä kylmään suihkuun ja miettiä, antaako muutamalle nettikirjoitukselle hiukan liian ison vallan...
siinä ei ole kuin hiemna hiilihydraatteja. Suureksi osaksi pelkkää vettä, juurikaan mitään ravintoaineita siinä ei ole.
Sekin lienee jotain pula-ajan perua, että on kerralla kahmittava niin paljon kuin vaan saa. Ja sitten sitä ruokaa lopulta jää. Ennemmin kantsis tehdä niin, että otetaan ensin vähän ja sit voi hakea lisää, jos vielä tahtoo.
Syödään pula-ajan ruokaa (puuroa ja muuta ravinneköyhää) ja muistutetaan joka aterialla afrikan nälkäisistä lapsista. On ihan hyvä opettaa lapsi kunnioittamaan ruokaa ja pitämään sitä arvossa, mutta ei oman terveyden kustannuksella.