Onko mielestänne kateus ja katkeruus oikeutettua, jos on oikeasti kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Resilienssiteoria voi toimia vielä silloin jos kiusaaminen loppuu vaikka lukion vikaan. Mieli on rajallinen kestämään.

Aha, eli sinä pystyt määrittelemään resilienssin rajat?

Kateus ja katkeruus ovat täysin oikeutettuja monissakin tilanteissa. Itseäni ne kuitenkin ovat vieneet taaksepäin. Asiat ovat menneet eteenpäin vasta silloin, kun olen ymmärtänyt antaa anteeksi ja ottaa asiat vastaan elämän oppituntina.

Elämme täällä vain kerran. Voi sitten miettiä, että haluaako sen ajan mennä katkerana ja kiukkuisena, vai yrittää nauttia elämästä.

Resilienssi pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta, kun vääryys on poistettu akuutista elämästä. Kenenkään resilienssi ei riitä pitämän elämän laatua korkealla, jos koko ajan ilmenee yhä uutta ”anteeksi annettavaa”.

Ensin pitää saada olla vihainen, myös leppymätön. Se auttaa asettamaan ja pitämään omat rajat. Vasta sitten on resilienssin vuoro.

Jos minua olisi kiusattu yliopistoon asti eikä minulla olisi ystäviä niin en varmaan voisi katkeruudelle enää mitään...

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ne ovat ihan oikeutettuja tunteita, mutta niihin ei kannata jäädä pyörimään. Mielestäni näistä ei tarvitse päästä sinänsä täysin eroon, mutta ne täytyy pystyä unohtamaan niin, etteivät ne haittaa elämää. Itse esimerkiksi olen katkera eräälle henkilölle hänen teoistaan ja käytöksestään. Tunnen katkeruutta aina kun ajattelen häntä. Mutta vastaukseni onkin, etten ajattele häntä. Hän on minulle tuttu työelämästä ja voin rehellisesti sanoa, että en enää mitenkään voisi olla hänen kanssaan samassa työpaikassa. Tai jos jostain syystä sellaiseen tilanteeseen joutuisin, niin sitten kyllä tarvitsisin ammattiapua, jos haluaisin työpaikkaan jäädä. Mutta niin kauan, kun hän ei ole minun elämässäni, niin se ei elämääni häiritse. Joskus se tulee mieleen, mutta siinä se. En jää rypemään siihen tunteeseen.

Kateutta tunnen aika vähän, koska yritän muistaa aina sen, että et koskaan tiedä kaikkea. Jonkun elämä voi vaikuttaa täydelliseltä, mutta et kuitenkaan tiedä kaikkea mitä hän on joutunut kokemaan, mitä joutuu kokemaan parhaillaan tai miten paljon on esimerkiksi tehnyt työtä ja uhrauksia jonkun asian eteen. Koen kateutta lähinnä siitä, että röyhkeys palkitaan ja en itse osaa olla röyhkeä. Enkä ole varma, onko se kateutta vai epäoikeudenmukaisuutta vai molempia. 

Tuo on sitä ”uudelleen kirjoittamista” joka myös julistettiin pannaan tässä muutama viikko sitten. Katsos kun kateutta ei ilmeisesti kuulu lainkaan tuntea, joten kaikki keinot sen kösittelyun ovat vääriä 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että katkeruudelle voi itse paljoa. Joku ala astekiusattu voi antaa anteeksi mutta tyyliin yliopistossa jatkunut kiusaaminen siihen päälle niin ei onnistu antaa anteeksi kaikilta. Paha olo muuttuu syväksi katkeruudeksi ja luonteeksi.

Se huono kohtelu on surku, mutta ainoa joka asialle voi tehdä jotain, on ihminen itse. Antaako pahojen asioiden määritellä koko elämänsä, vai oppiiko sietämään mennyttä ja valjastaa kiukkunsa itsensä kehittämiseen ja hyvien tulosten aikaansaamiseen. Resilienssi on hyvä käsite, kannattaa googlettaa.

Kyllä sitä voidaan saada paljonkin pahaa aikaan, mikä vie terveydenkin, vaikka mitä asialle tekisi. Eikä poispääsyä ole. Jos ei itse koe mitään vastaavaa, sitä on ehkä vaikea sitten ymmärtää, millaisissa asemissa täällä toiset on, ja kukaan ei lopulta välitä.

Tuota hain. Kiusaamisen on loputtava että saa mahdollisuuden parantua. Miten annat anteeksi jos sua kokoajan pahoinpidellään.

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei kai kukaan toisen tunteita voi kieltää tai niihin puuttua. Mutta itsehän niistä myös kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Niimpä kiusaajat pitävät koko katkeran ihmisen piirin pahassa olossa.

Riippuu vähän asiasta, ja on myös hieman kaksipiippuinen asia. Jos valittaa esim. palkastaan, niin miksei ole sitten valinnut sellaista ammattia, jossa tienaa enemmän?

On tavallista että kiusatun nuoren perhe kärsii myös.

Joskus perhe vaihtaa paikkakuntaa ettei tarvitse elää pahassa olossa.

Riippuu asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Joskus perhe vaihtaa paikkakuntaa ettei tarvitse elää pahassa olossa.

Voihan ne välit katkaista, vaikkei muuttaisi minnekään.

Minulle on psykologi sanonut, että on sairasta nähdä kaikessa kokemassaan pahassa jotain hyvää ja löytää siitä opetus. Jos sinulle on tehty pahaa, ole vihainen, ole katkera, vihaa. Se on normaalia.

Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, ettei vääryyden kokemisesta voi mitään positiivista löytää. Mutta oleellista onkin se, että antaako kateuden ja katkeruuden vallata kaiken toimintansa vai suuntaako ajatuksensa tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.

Itsehän sinä sen määrittelet, onko katkeruutesi ja kateutesi sinulle oikeutettua. Se on taas eri asia, että miten käyttäydyt niiden kanssa.