Onko mielestänne kateus ja katkeruus oikeutettua, jos on oikeasti kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, täällä on jo toistettu, että omaa itseähän siinä vahingoitta ja omaa ainutlaatuista elämäänsä pilaa.

Sitä ei vain tajua kun joutuu kierteeseen. Jos on puolet elämästään niellyt pskaa ja ollut kiltti ja tunnollinen ja sit vaan huomaa ettei sitä palkita ja pskiaiset painelee ohi ja voi vallan hyvin omassa pskamaisuudessaan ja sinä olet ollut se hyväuskoinen, tunnollinen ja pskiaisille hyödyllinen pikku piski, niin se kyynisyys ja katkeruus voi tuntua 'silmien aukaisemiselta'. Joltakin sellaiselta, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten - ja tällainen tyyppi kyynisemmäksi kuin kukaan muu, negatiivisemmaksi kuin kukaan koskaan ikinä. Ai miten viisailta ne omat mielipiteet ja myrkky jota sylkee kuulostaakaan - jo sulkeutuu muiden turvat, kun meikä tempoo vähän tosiasioita pihalle.  Tunne voi olla vapauttava ja sekä uhma että tietynlainen uhriutuminen voivat tuoda suurtakin mielihyvää. Mutta ei tule pitkäaikaista hyvää oloa.

Ja jälleen tällainen ihminen on muiden toimesta tekemässä elämästään jotain sellaista, jota ehkä kuitenkaan ei haluaisi. Ennen hän mielisteli, nyt kyynistelee ja irvailee, mutta sille samalla (kuvitellulle) yleisölle. Siinä jää huomaamatta se porukka, joka ehkä katselee hieman säälivästi tai joka jättää sinut kihisemään omaan kiukkuusi ja siirtyy muualle. Ja niinpä on sitten täyttänyt elämänsä ihmisillä joita joko on mielistelly ja vihannut tai haukkunut ja inhonnut - miten siinä niin kävi? 

Enpä osaa kuvitella että kukaan haluaisi olla tekemisissä tuollaista kiukkua pursuavan ihmisen kanssa.

Niinpä, elämää verrataan kilpajuoksuun, missä "paskiaiset juoksee ohi". Kuka tuollaista ajatusmaailmaa jaksaa, vaikka raskasta se varmaan on kokijalle itselleenkin vahdata noita muita, jotka vaan saa ilmaiseksi kaiken. Huh.

Aloitushan on ilmiselvä provo. Ettekö näe? Ehkä ap on itse se, joka on käyttäytynyt huonosti ja täällä hakee nyt vahvistusta sille, että vika on siinä kärsivässä osapuolessa.

Itsellä pisti heti silmään se, että ap käyttää sanaa oikeutettua. Tottakai se sattuu jos on tullut kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Miksi kipu ei olisi oikeutettua? Mutta muille kun trolleille sanon, että kivun yli voi kyllä päästä kun asian käsittelee kunnolla. Ei ole syytä jäädä kiinni katkeruuteen loppuiäksi, vaan voi elää hyvää elämää. Itseasiassa lopulta entistäkin parempaa elämää, kun ottaa kokemuksesta kaiken opin mitä siitä voi itse oppia.

Älkää ruokkiko trollia.

Vierailija kirjoitti:

On joissain tapauksissa. Pintapuolisen puolitutulle kerrotun version kun kuulee, voi se olla aivan toisenlainen kuin se, joka kerrotaan oikealle ystävälle. Detaljit ratkaisee. Katkeruus ei tarkoita sitä, että siinä piehtaroidaan lopun ikää, vaan sitä että tuntee tulleensa väärin kohdelluksi ja haluaa välttää kyseistä henkilöä. Mieluiten unohtaa kokonaan.

Mistähän sinä nyt puhut? En ymmärtänyt. Jos toinen on saavuttanut jotain mistä kadehditaan, niin se ei ole millään tavalla merkki siitä, että jotakuta toista olisi kohdeltu väärin. Vai tarkoititko jotain muuta asiaa kuin kateutta?

Tämä on kateudessa aina ihmetyttänyt, että miksi kateellinen voi kuvittella, että jonkun toisen saama asia kuuluisi hänelle? Nyt ei ole kyse siitä, että toinen olisi saanut tädiltä tikkarin ja toinen ei, vaan aikuisen elämän kadehdituista asioista.

Jos joku kateelliseksi tunnustautuva voisi avata logiikan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Vierailija kirjoitti:

Omasta katkeruudesta kärsii vain itse

Eikös trollit hae juuri näitä vastauksia? Kaikki tän tietää. Älkää ruokkiko trolleja.

Vääryyksien kosto tuo vapauden.Muutamilla reunaehdoilla varustettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseään siinä vaan vahingoittaa. Ei ole väliä onko oikeutettua vai ei, kysymys on turha.

Ei käy napsauttamalla. On oikeutettua olla katkera huonosta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Ja sillä katkeruudella pilaa sitten sen aikuisuudenkin. No omapa on valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Se on kiusaamishullu, henkisesti jäänyt sinne lastentarhaan.

Mielestäni resilienssin konseptia ei tulisi käyttää raskaita kokeneiden ihmisten kiusaamiseen siitä, että eivät ole toipuneet riittävän hyvin ja "oikein". Resilienssi ei ole pelkästään hankittava ominaisuus, vaan sitä käytetään kuvaamaan kaikkia ihmisen jaksamiseen ja selviytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Selväähän se on, että joku toipuu näennäisen samasta raskaasta kokemuksesta paremmin kuin joku toinen. Yksilöllisistä tilanteista ja ominaisuuksista johtuen kokemukset kuitenkin harvoin ovat aidosti identtisiä keskenään, vaan aina jollakulla on viime kädessä enemmän kuormitusta ja vähemmän helpotusta kuin toisella "samassa tilanteessa" (esim. kiusattu, joka saa ystäviä muualta, tai jolla on rakastava perhe, pärjää yleensä paremmin kuin kiusattu jolla ei ole). Jossain määrin kyseessä voi olla geneettinenkin asia. Iso osa resilienssistä muodostuu kuitenkin yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksesta, joten tätä pilaamalla pilaa ison osan myös ihmisen yleistä resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On joissain tapauksissa. Pintapuolisen puolitutulle kerrotun version kun kuulee, voi se olla aivan toisenlainen kuin se, joka kerrotaan oikealle ystävälle. Detaljit ratkaisee. Katkeruus ei tarkoita sitä, että siinä piehtaroidaan lopun ikää, vaan sitä että tuntee tulleensa väärin kohdelluksi ja haluaa välttää kyseistä henkilöä. Mieluiten unohtaa kokonaan.

Mistähän sinä nyt puhut? En ymmärtänyt. Jos toinen on saavuttanut jotain mistä kadehditaan, niin se ei ole millään tavalla merkki siitä, että jotakuta toista olisi kohdeltu väärin. Vai tarkoititko jotain muuta asiaa kuin kateutta?

Tämä on kateudessa aina ihmetyttänyt, että miksi kateellinen voi kuvittella, että jonkun toisen saama asia kuuluisi hänelle? Nyt ei ole kyse siitä, että toinen olisi saanut tädiltä tikkarin ja toinen ei, vaan aikuisen elämän kadehdituista asioista.

Jos joku kateelliseksi tunnustautuva voisi avata logiikan?

Eri, mutta edellinen kirjoittaja taisi tarkoittaa otsikossa mainittuja vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia ja katkeruutta niistä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ne ovat ihan oikeutettuja tunteita, mutta niihin ei kannata jäädä pyörimään. Mielestäni näistä ei tarvitse päästä sinänsä täysin eroon, mutta ne täytyy pystyä unohtamaan niin, etteivät ne haittaa elämää. Itse esimerkiksi olen katkera eräälle henkilölle hänen teoistaan ja käytöksestään. Tunnen katkeruutta aina kun ajattelen häntä. Mutta vastaukseni onkin, etten ajattele häntä. Hän on minulle tuttu työelämästä ja voin rehellisesti sanoa, että en enää mitenkään voisi olla hänen kanssaan samassa työpaikassa. Tai jos jostain syystä sellaiseen tilanteeseen joutuisin, niin sitten kyllä tarvitsisin ammattiapua, jos haluaisin työpaikkaan jäädä. Mutta niin kauan, kun hän ei ole minun elämässäni, niin se ei elämääni häiritse. Joskus se tulee mieleen, mutta siinä se. En jää rypemään siihen tunteeseen.

Kateutta tunnen aika vähän, koska yritän muistaa aina sen, että et koskaan tiedä kaikkea. Jonkun elämä voi vaikuttaa täydelliseltä, mutta et kuitenkaan tiedä kaikkea mitä hän on joutunut kokemaan, mitä joutuu kokemaan parhaillaan tai miten paljon on esimerkiksi tehnyt työtä ja uhrauksia jonkun asian eteen. Koen kateutta lähinnä siitä, että röyhkeys palkitaan ja en itse osaa olla röyhkeä. Enkä ole varma, onko se kateutta vai epäoikeudenmukaisuutta vai molempia. 

Ei kai kukaan voi röyhkeyttä kadehtia, ellei sitten kyse oikeasti ole jostain muusta kateudesta kuten aikaansaavuuden, sinnikkyyden kadehtimisesta tms. Tottahan se on, että röyhkeät saavuttavat paljon, mutta aika usein myös sortuvat omaan röyhkeyteensä. Röyhkeällä on vähän niitä taitoja, joita tarvitaan pitkäaikaiseen menestymiseen, mutta tietysti röyhkeä tyyppi esittää menestyvää, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti. Toisaalta röyhkeys on kyllä kadehtijalle sopiva sana eli hän esittää jonkun ominaisuuden kielteisen adjektiivin avulla. 

Minun on ehkä siksi vaikea kokea kateutta, että moni asia on vain kiinni ihmisten perusluonteesta. Jos joku menestyy, on mukava, kaunis, etenee urallaan hienosti ja muuta, niin hänelle on jaettu vähän paremmat kortit, mutta silti hänen oma kokemuksensa asioista on tärkeämpi kuin minun näkemykseni hänestä. Kateudessa on aina kyse hyvin suuresta itsekeskeisyydestä, kun ei kyetä näkemään toisen elämää ja kokemusta lainkaan. Sattumastakin on paljon kiinni eli ei mitään oikeutettua kateutta oikeastaan ole olemassa. Kateuteen jäävät kiinni vain tietynlaiset ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Tämä on ketju vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden seurauksista.

Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa vihaa muut kutsuvat helposti kateudeksi, koska kateus koetaan siitä kärsivän ihmisen virheeksi ja viaksi. Näin tunteen nimeämisellä kateudeksi saadaan poistettua vääryyden tekijän syyllisyyttä.

Vääryyden tekeminen ja toisen kohteleminen epäoikeudenmukaisesti taas on kiusaamista, ja sellaista harjoittava ihminen on kiusaaja.

Kiusaamisella ei siis tässä yhteydessä tarkoiteta lasten koulukiusaamista, vaan muuta.

Ymmärsitkö nyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Kannattaisiko katsoa sanakirjasta "katkeruus"? Menee sua hyödyttävissä asioissa samaan osastoon kuin "nostalgia"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Tämä on ketju vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden seurauksista.

Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa vihaa muut kutsuvat helposti kateudeksi, koska kateus koetaan siitä kärsivän ihmisen virheeksi ja viaksi. Näin tunteen nimeämisellä kateudeksi saadaan poistettua vääryyden tekijän syyllisyyttä.

Vääryyden tekeminen ja toisen kohteleminen epäoikeudenmukaisesti taas on kiusaamista, ja sellaista harjoittava ihminen on kiusaaja.

Kiusaamisella ei siis tässä yhteydessä tarkoiteta lasten koulukiusaamista, vaan muuta.

Ymmärsitkö nyt?

Ai tämä sama taas. Kaikki on hänestä kiusaamista,

uhriutuu 24/7. Oikea paikka olisi psykiatrin vastaanotto, ei netti.

Ihmiset ovat erilaisia. Toisia asiat jäävät vaivaamaan enemmän, ja toiset antavat menneiden olla menneitä. Mitäpä minä olen muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia määräilemään ja tuomitsemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On joissain tapauksissa. Pintapuolisen puolitutulle kerrotun version kun kuulee, voi se olla aivan toisenlainen kuin se, joka kerrotaan oikealle ystävälle. Detaljit ratkaisee. Katkeruus ei tarkoita sitä, että siinä piehtaroidaan lopun ikää, vaan sitä että tuntee tulleensa väärin kohdelluksi ja haluaa välttää kyseistä henkilöä. Mieluiten unohtaa kokonaan.

Mistähän sinä nyt puhut? En ymmärtänyt. Jos toinen on saavuttanut jotain mistä kadehditaan, niin se ei ole millään tavalla merkki siitä, että jotakuta toista olisi kohdeltu väärin. Vai tarkoititko jotain muuta asiaa kuin kateutta?

Tämä on kateudessa aina ihmetyttänyt, että miksi kateellinen voi kuvittella, että jonkun toisen saama asia kuuluisi hänelle? Nyt ei ole kyse siitä, että toinen olisi saanut tädiltä tikkarin ja toinen ei, vaan aikuisen elämän kadehdituista asioista.

Jos joku kateelliseksi tunnustautuva voisi avata logiikan?

Eri, mutta edellinen kirjoittaja taisi tarkoittaa otsikossa mainittuja vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia ja katkeruutta niistä.

Kyllähän tuossakin kateus näkyy eli kateellinenhan oikeuttaa tunteensa sen avulla mitä itse on kokenut. Välttämättä sillä ei ole paljoakaan tekemistä todellisuuden kanssa eli kun muuttuu vihreäksi kateudesta, niin se vääristää koko ajatusmaailman niin että joku yksittäinen tekijä on syyllinen omaan pahaan oloon. 

Kokonaisuuden näkeminen ja tuollaisen yksinkertaistavan kateellisen selitysmallin avaaminen voi auttaa pääsemään eroon kateudesta. Jos vaikka on kokenut väkivaltaisen parisuhteen, niin näkee syyt siihen jo kaukaa ja omat valintansa myös. Samoin syrjäytymisen kohdalla, ei kukaan yksittäinen henkilö ole sen syy, vaan asia on monimutkaisempi. 

Kateus on kyvyttömyyttä kantaa vastuuta omasta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat erilaisia. Toisia asiat jäävät vaivaamaan enemmän, ja toiset antavat menneiden olla menneitä. Mitäpä minä olen muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia määräilemään ja tuomitsemaan.

Totta, kateus on sellaista jurnuttamista ja peräpeiliin tuijottamista ja muiden syyllistämistä ja ruotimista. Totta kai siinä oma elämä pysähtyy kun käyttää aikansa muiden vahtaamiseen ja menneisyyden vatvomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Tämä on ketju vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden seurauksista.

Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa vihaa muut kutsuvat helposti kateudeksi, koska kateus koetaan siitä kärsivän ihmisen virheeksi ja viaksi. Näin tunteen nimeämisellä kateudeksi saadaan poistettua vääryyden tekijän syyllisyyttä.

Vääryyden tekeminen ja toisen kohteleminen epäoikeudenmukaisesti taas on kiusaamista, ja sellaista harjoittava ihminen on kiusaaja.

Kiusaamisella ei siis tässä yhteydessä tarkoiteta lasten koulukiusaamista, vaan muuta.

Ymmärsitkö nyt?

Juuri näin. Löytyihän mammapalstalla järjen ääni, joka oikeasti tajuaa asiasta jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus ei satuta muita kuin itseä. Mahtaisi sitä sua loukannutta naurattaa jos tietäisi, että sillä on ilmainen kämppä sun pään sisällä ja että sen ei edes tarvitse enää tehdä mitään sun kiusaamiseksi koska sä teet nyt sen hommia vapaaehtoisesti itse.

Ei nyt ihan noinkaan. Kyllä se kiusaaja kärsii ja aiheesta, kun sille tulee raja vastaan. Ehkä ensimmäisen kerran koko elämässä.

Ja se katkeruus, usein se johtaa siihen, että kohdekin saa kuulla ”palan mielestäni”. Mikä on aivan oikein.

Katkeruus ja viha auttavat olemaan taipumaton, anteeksi antamaton, jämäkkä. Ja sillä se käytös loppuu ja idylli särkyy, sillä silloin sitä idylliä ei enää pidetä yllä yhden ihmisen hyvinvoinnin kustannuksella, vaan paha olo leviää koko piiriin. Mikä on oikein.

Mutta miten tämä nyt äkkiä onkin kiusaamisketju? Tässähän oli kateudesta kyse. Vai tarkoitatko, että se että kadehtimimallasi on enemmän kuin sinulla ja se on kiusaamista?

Tämä on ketju vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden seurauksista.

Vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden aiheuttamaa vihaa muut kutsuvat helposti kateudeksi, koska kateus koetaan siitä kärsivän ihmisen virheeksi ja viaksi. Näin tunteen nimeämisellä kateudeksi saadaan poistettua vääryyden tekijän syyllisyyttä.

Vääryyden tekeminen ja toisen kohteleminen epäoikeudenmukaisesti taas on kiusaamista, ja sellaista harjoittava ihminen on kiusaaja.

Kiusaamisella ei siis tässä yhteydessä tarkoiteta lasten koulukiusaamista, vaan muuta.

Ymmärsitkö nyt?

Maailmassa on paljon vääryyttä ja kaikki kokevat joskus vääryyttä ja jopa rikoksia. Kaikki eivät kuitenkaan jää vellomaan niihin, vaan kyse taitaa olla pitkälti ihmisen perusluonteesta. Aikuisella on vastuu omasta elämästään, aina, myös huonosta valinnoistaan olla tekemisissä tietynlaisten ihmisten kanssa, jos nämä ovat pahoinpitelijöitä tms. Oma vastuun kantaminen auttaisi sinuakin etenemään asioissa ja jättämään ne taakse.

Aina löytyy ihmisiä, joilla menee paremmin kuin sinulla. Heille on ihan turhaa olla kateellinen. Yhtä lailla joutuvat käymään vessanpytyllä ja kuolevat ilman omaisuuttaan.

On myös suuri määrä sellaisia, joilla ei ole internetiä tai mitään muutakaan kanavaa, jossa valittaa nälästä, sairauksista, kuolemasta, sorrosta tai siitä, että huomenna häntä ei enää ole. Näihin verrattuna olet etuoikeutettu ja valitat ihan turhasta.

Yritä nähdä asioiden mittasuhteet ja osasi maailmankaikkeudessa. Jokainen tietysti kokee olevansa maailman tärkein ihminen, joka ikinä on elänyt, koska ollaan siinä omassa kokemuksessa kiinni. Mutta: tämän hetken ihminen et olisi niitä aiempia kokemuksiasi, on ne olleet hyviä tai pahoja. Ole se ihminen tässä elämässä ja tässä hetkessä, elä elämääsi nykyisyyden ehdoilla, älä se ihminen, jonka jätskitötterö putosi kadulle 3-vuotiaana ja sen itku vieläkin kaikuu päässäsi.

Jos täällä tulee kommenttiin pari alapeukkua tai joku on niin nipottaja, että poistaa koko kommenttisi, niin ei se sinua tapa :D