Onko mielestänne kateus ja katkeruus oikeutettua, jos on oikeasti kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Niin, täällä on jo toistettu, että omaa itseähän siinä vahingoitta ja omaa ainutlaatuista elämäänsä pilaa.

Sitä ei vain tajua kun joutuu kierteeseen. Jos on puolet elämästään niellyt pskaa ja ollut kiltti ja tunnollinen ja sit vaan huomaa ettei sitä palkita ja pskiaiset painelee ohi ja voi vallan hyvin omassa pskamaisuudessaan ja sinä olet ollut se hyväuskoinen, tunnollinen ja pskiaisille hyödyllinen pikku piski, niin se kyynisyys ja katkeruus voi tuntua 'silmien aukaisemiselta'. Joltakin sellaiselta, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten - ja tällainen tyyppi kyynisemmäksi kuin kukaan muu, negatiivisemmaksi kuin kukaan koskaan ikinä. Ai miten viisailta ne omat mielipiteet ja myrkky jota sylkee kuulostaakaan - jo sulkeutuu muiden turvat, kun meikä tempoo vähän tosiasioita pihalle.  Tunne voi olla vapauttava ja sekä uhma että tietynlainen uhriutuminen voivat tuoda suurtakin mielihyvää. Mutta ei tule pitkäaikaista hyvää oloa.

Ja jälleen tällainen ihminen on muiden toimesta tekemässä elämästään jotain sellaista, jota ehkä kuitenkaan ei haluaisi. Ennen hän mielisteli, nyt kyynistelee ja irvailee, mutta sille samalla (kuvitellulle) yleisölle. Siinä jää huomaamatta se porukka, joka ehkä katselee hieman säälivästi tai joka jättää sinut kihisemään omaan kiukkuusi ja siirtyy muualle. Ja niinpä on sitten täyttänyt elämänsä ihmisillä joita joko on mielistelly ja vihannut tai haukkunut ja inhonnut - miten siinä niin kävi? 

Enpä osaa kuvitella että kukaan haluaisi olla tekemisissä tuollaista kiukkua pursuavan ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseään siinä vaan vahingoittaa. Ei ole väliä onko oikeutettua vai ei, kysymys on turha.

Ei käy napsauttamalla. On oikeutettua olla katkera huonosta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Samaa mieltä. Ei sitä pois voi sukulaisten mieliksi pyyhkiä että heidän kiiltokuva säilyisi👍

Etkö ole lukenut täältä äitihullun juttuja? Niistä tajuaa kuka tahansa (paitsi hän itse), ettei katkeruudessa ja itsesäälissä vellominen ja kostolla hekumointi vie yhtään mihinkään. Sama levy pyörii vuosikausia, eikä muutu siitä sen kummemmaksi.

Ihan luonnollisia tunteita ja varmasti lähes kaikki tuntevat niitä joskus. Mutta niihin ei kannata jäädä märehtimään. Pahennat vain oloasi entisestään. Kaikilla on jotain aihetta kiitollisuuteen (ja anteeksi jos tämä ei lohduta, tiedän että kuulostaa kornilta).

On joissain tapauksissa. Pintapuolisen puolitutulle kerrotun version kun kuulee, voi se olla aivan toisenlainen kuin se, joka kerrotaan oikealle ystävälle. Detaljit ratkaisee. Katkeruus ei tarkoita sitä, että siinä piehtaroidaan lopun ikää, vaan sitä että tuntee tulleensa väärin kohdelluksi ja haluaa välttää kyseistä henkilöä. Mieluiten unohtaa kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko se "oikeutettua"? No mitä sillä oikeutat? Vähemmän ja pahaa kaikille, vai sille, kenen syytä kaikki on? Jos pidät sitä jonain rannekkeena yleisesti vttumaisena ja keskeneräisenä ihmisenä olemiseen joka ei kykene iloitsemaan toisten puolesta, niin ei, ei ole oikeutettua. 

Minulla on oikeuteni olla katkera menetetystä lapsuudesta. Olen jättänyt osan suvustani omaan arvoonsa. Olen löytänyt ihanan ystäväpiirin joitten kanssa voin hyvin. Sukuaan ei voi valita. Niissä ei tarvitse roikkua. Näin on monella muullakin.

Miten tunsin vapautta ja voimistumista kun viimein älysin karistaa osan pakasta suvustani. Vapauduin elämään.

Omista teoistaan ei pidä syyttää muita.

Jos tarkkaan miettii, niin kyllähän mistä tahansa asiasta voisi olla kateellinen jollekin toiselle. Kokonaan toinen asia onkin sitten se, että auttaako ja hyödyttääkö se mitään.

On tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei ole oikein purkaa sitä viattomaan ihmiseen, joka ei ole voinut tapahtuneelle mitään.

On, mutta ei ole oikeutettua purkaa sitä viattomiin ihmisiin.

Sääli on sairautta, kateus täytyy ansaita.

Mikä ei tapa, se vituttaa.

On.

On ja ei. Riippuu asiasta ja siitä, kuinka isoa vääryyttä on kokenut. Asiaan syyttömiä ei myöskään tulisi syyttää siitä.

On, kunhan ei ala marttyyriksi ja vähättelemään muiden kokemuksia. Olen huomannut, että osalla katkeroituneista on mm. vertaistukiryhmissä sellainen asenne, etteivät muut voi ymmärtää häntä, koska ei heillä ole kuitenkaan ollut yhtä vaikeaa kuin hänellä, ja heidän tulisi olla kiitollisia, kun ovat päässeet niin paljon helpommalla kuin hän.

Jokainen tyylillään. Itse en ole jaksanut pahemmin menneitä miettiä, mutta ymmärrän kyllä, että toisia ne voivat jäädä vaivaamaan hyvinkin pitkäksi aikaa, kenties jopa koko loppuelämän ajaksi.

Puhtko Harrylta koko aja kun tunnistan sinut

Vierailija kirjoitti:

Niin, täällä on jo toistettu, että omaa itseähän siinä vahingoitta ja omaa ainutlaatuista elämäänsä pilaa.

Sitä ei vain tajua kun joutuu kierteeseen. Jos on puolet elämästään niellyt pskaa ja ollut kiltti ja tunnollinen ja sit vaan huomaa ettei sitä palkita ja pskiaiset painelee ohi ja voi vallan hyvin omassa pskamaisuudessaan ja sinä olet ollut se hyväuskoinen, tunnollinen ja pskiaisille hyödyllinen pikku piski, niin se kyynisyys ja katkeruus voi tuntua 'silmien aukaisemiselta'. Joltakin sellaiselta, mikä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten - ja tällainen tyyppi kyynisemmäksi kuin kukaan muu, negatiivisemmaksi kuin kukaan koskaan ikinä. Ai miten viisailta ne omat mielipiteet ja myrkky jota sylkee kuulostaakaan - jo sulkeutuu muiden turvat, kun meikä tempoo vähän tosiasioita pihalle.  Tunne voi olla vapauttava ja sekä uhma että tietynlainen uhriutuminen voivat tuoda suurtakin mielihyvää. Mutta ei tule pitkäaikaista hyvää oloa.

Ja jälleen tällainen ihminen on muiden toimesta tekemässä elämästään jotain sellaista, jota ehkä kuitenkaan ei haluaisi. Ennen hän mielisteli, nyt kyynistelee ja irvailee, mutta sille samalla (kuvitellulle) yleisölle. Siinä jää huomaamatta se porukka, joka ehkä katselee hieman säälivästi tai joka jättää sinut kihisemään omaan kiukkuusi ja siirtyy muualle. Ja niinpä on sitten täyttänyt elämänsä ihmisillä joita joko on mielistelly ja vihannut tai haukkunut ja inhonnut - miten siinä niin kävi? 

Nykyään onneksi ihmiset voivat ihan oikeasti vaihtaa pois epäterveestä ympäristöstä. Tämän kirjoittaja kuulostaa narsistilta, jota ituttaa kun uhri on kyllästynyt ja lähtenyt kälppimään.

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tyylillään. Itse en ole jaksanut pahemmin menneitä miettiä, mutta ymmärrän kyllä, että toisia ne voivat jäädä vaivaamaan hyvinkin pitkäksi aikaa, kenties jopa koko loppuelämän ajaksi.

Sehän siinä juuri on, että katkeruus vaivaa ihmistä ja tekee hänen elämästään inhottavaa. Jos on kokenut vääryyttä, tietenkin se aiheuttaa negatiivisia tunteita, mutta jos ne jäävät päälle, vääryyden tekijät saavat tehtyä vieläkin isompaa vahinkoa. Vääryys on tiedostettava, mutta katkeruudesta pitää päästää irti, ihan oman elämänlaadun vuoksi. Eihän katkeruus niitä haittaa, jotka sen ovat aiheuttaneet, vain vääryyden kohde ja katkeruuden kokija kärsii. Sellaista valtaa ei saa antaa väärin tehneille, että antaa heidän pilata elämän pitkäksi aikaa.