Onko mielestänne kateus ja katkeruus oikeutettua, jos on oikeasti kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta?

Jokainen tuntee henkilökohtaisesti omalla ta vallat. On herkempiä ja vähemmän herkkiä. Meistä kukaan ei voi antaa käskyjä unohtamaan ja anteeksi antamaan. Emme voi mennä toisen pään sisälle kun sinne ei aina pääse itsekkään ei psygoloogit. Jos on ollut katkera ja ankara lapsuus niin turha sitä on kehenkään vertuutella.. Minäkin heitin ikävät ihmiset omaan arvoonsa. En vihaa enkä veljeilee. Maailmassa on paljon kivoja ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Etkö ole lukenut täältä äitihullun juttuja? Niistä tajuaa kuka tahansa (paitsi hän itse), ettei katkeruudessa ja itsesäälissä vellominen ja kostolla hekumointi vie yhtään mihinkään. Sama levy pyörii vuosikausia, eikä muutu siitä sen kummemmaksi.

En ole tämä äitihullu, mutta tunnistan itseni tuosta kuvauksesta.

Paitsi että ymmärrän kyllä ettei katkeruus ja itsesääli vie mihinkään, mutta en kyllä ole menossakaan mihinkään, en jaksa yrittää enää.

Olen jo vajonnut siihen pisteeseen etten usko että elämästä tulee enää mitään. Ajatukseni ovat todella myrkyllisiä, kosto on mielessä koko ajan, eivätkä kohteeni oikeasti ansaitse sitä. Mutta haluan että hekin kärsivät edes murto-osan siitä mitä olen kärsinyt.

Mä tsemppaan töissä ja ihmisten ilmoilla: olen vahva, aktiivinen, elämäni on hallinnassa, tiedän mitä teen.

Kotona yksin olen surkea masentelija, joka veivaa päässään menneen elämän vääryyksiä ja floppeja, eikä saa tehtyä yhtään mitään. Aamulla menee tunti hyvinkin,kun psyykkaan itseä uuteen päivään. Heti herättyä on tunne: taas tätä samaa p*skaa, eikä mikään muutu paremmaksi. En jaksaisi enää. 😢😞

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tyylillään. Itse en ole jaksanut pahemmin menneitä miettiä, mutta ymmärrän kyllä, että toisia ne voivat jäädä vaivaamaan hyvinkin pitkäksi aikaa, kenties jopa koko loppuelämän ajaksi.

Sehän siinä juuri on, että katkeruus vaivaa ihmistä ja tekee hänen elämästään inhottavaa. Jos on kokenut vääryyttä, tietenkin se aiheuttaa negatiivisia tunteita, mutta jos ne jäävät päälle, vääryyden tekijät saavat tehtyä vieläkin isompaa vahinkoa. Vääryys on tiedostettava, mutta katkeruudesta pitää päästää irti, ihan oman elämänlaadun vuoksi. Eihän katkeruus niitä haittaa, jotka sen ovat aiheuttaneet, vain vääryyden kohde ja katkeruuden kokija kärsii. Sellaista valtaa ei saa antaa väärin tehneille, että antaa heidän pilata elämän pitkäksi aikaa. 

Luin jostain, että katkeruus on myrkky, jonka juot ja sitten odotat, että sen aiheuttaja kuolisi. Epäloogista, eikö vain?

Ei, ellei ole katkera sitä aiheuttajaa kohden. Vaikka tiedän olevan sen väärin, niin en mahda sille mitään. Olen katkera ja vihainen. Yksinäinen elämä on tämän tehnyt minulle.

"What ever I did all they could see was a monster. So I became one."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tyylillään. Itse en ole jaksanut pahemmin menneitä miettiä, mutta ymmärrän kyllä, että toisia ne voivat jäädä vaivaamaan hyvinkin pitkäksi aikaa, kenties jopa koko loppuelämän ajaksi.

Sehän siinä juuri on, että katkeruus vaivaa ihmistä ja tekee hänen elämästään inhottavaa. Jos on kokenut vääryyttä, tietenkin se aiheuttaa negatiivisia tunteita, mutta jos ne jäävät päälle, vääryyden tekijät saavat tehtyä vieläkin isompaa vahinkoa. Vääryys on tiedostettava, mutta katkeruudesta pitää päästää irti, ihan oman elämänlaadun vuoksi. Eihän katkeruus niitä haittaa, jotka sen ovat aiheuttaneet, vain vääryyden kohde ja katkeruuden kokija kärsii. Sellaista valtaa ei saa antaa väärin tehneille, että antaa heidän pilata elämän pitkäksi aikaa. 

Luin jostain, että katkeruus on myrkky, jonka juot ja sitten odotat, että sen aiheuttaja kuolisi. Epäloogista, eikö vain?

Kuvaa hyvin katkeruutta. Ihmiset toivovat usein, että katkeruuden aiheuttaja kokisi saman tuskan, kuin mitä on aiheuttanut, mutta harvemmin se niin menee, eikä se katkeruutta poistaisi. Katkeruudesta pitää luopua oman itsensä vuoksi, mutta se ei tarkoita, että pitäisi luopua siitä tiedosta, että on joutunut vääryyden kohteeksi. 

On

En tunnista äitihullua, palstailen sen verran vähän, mutta eri ihmiset purkavat eri paikoissa eri asioita. Voi olla, että vaikka joku jankkaisi elämänsä suurta traumaa juuri tällä palstalla, hän elää muuten ihan normaalia elämää.

Kateus ja katkeruus ovat tunteita, jotka herättävät monissa voimakkaan kieltoreaktion. Kiireesti julistetaan, että henkilö itse ei niistä kärsi, niille ei ”pidä antaa valtaa”, ja ihmiset, joilla noita tunteita on, ovat kaikin puolin huonoja ja epäkelpoja. Heidän pitäisi vaan korjata itsensä niin kyllä se siitä.

Todellisuudessa tällaiset vaatimukset mahdollistavat sitä huonoa käytöstä, joka on kyseisiin tunteisiin johtanut. Tunteista voi päästä yli, ohi ja eteenpäin, mutta jos on jatkuvasti vääryyden kärsijän roolissa, kyllä sieltä kuopasta pitäisi ensin päästä pois. Siihen nuo sietämättömän ikävät tunteet antavat voimaa.

Tiedän erään pahoinvoivan ihmisen, joka vaikuttaa erittäin katkeralta. Hän on kokenut varmasti elämässään kovia, ja ehkä siksi voisi ajatella että hänen tekee mieli olla katkera? Hän puhuu rumasti ja kiroilee niille, jotka yrittävät auttaa häntä. Tämä karkottaa ne vähätkin auttajat hänen ympäriltään. Valitettava tosiasia on, että jos antautuu katkeruuden valtaan, jää yksin ja pulaan.

En usko että katkeruudelle voi itse paljoa. Joku ala astekiusattu voi antaa anteeksi mutta tyyliin yliopistossa jatkunut kiusaaminen siihen päälle niin ei onnistu antaa anteeksi kaikilta. Paha olo muuttuu syväksi katkeruudeksi ja luonteeksi.

Siis toistuva huono kohtelu ja kiusaaminen jättää ihmiseen jälkensä, ei se helpota vaikka tietäisi kiusaamisen johtuvan kateudesta. Kuinka ryhmä olet.

Vierailija kirjoitti:

En usko että katkeruudelle voi itse paljoa. Joku ala astekiusattu voi antaa anteeksi mutta tyyliin yliopistossa jatkunut kiusaaminen siihen päälle niin ei onnistu antaa anteeksi kaikilta. Paha olo muuttuu syväksi katkeruudeksi ja luonteeksi.

Se huono kohtelu on surku, mutta ainoa joka asialle voi tehdä jotain, on ihminen itse. Antaako pahojen asioiden määritellä koko elämänsä, vai oppiiko sietämään mennyttä ja valjastaa kiukkunsa itsensä kehittämiseen ja hyvien tulosten aikaansaamiseen. Resilienssi on hyvä käsite, kannattaa googlettaa.

Nallekarkit ei mene tasan, sellaista se on. Se, että sinä et ole saanut takaseinästä rahaa ei tarkoita ettenkö minä saisi. Älä jää vellomaan katkeruuteen.

Mielestäni ne ovat ihan oikeutettuja tunteita, mutta niihin ei kannata jäädä pyörimään. Mielestäni näistä ei tarvitse päästä sinänsä täysin eroon, mutta ne täytyy pystyä unohtamaan niin, etteivät ne haittaa elämää. Itse esimerkiksi olen katkera eräälle henkilölle hänen teoistaan ja käytöksestään. Tunnen katkeruutta aina kun ajattelen häntä. Mutta vastaukseni onkin, etten ajattele häntä. Hän on minulle tuttu työelämästä ja voin rehellisesti sanoa, että en enää mitenkään voisi olla hänen kanssaan samassa työpaikassa. Tai jos jostain syystä sellaiseen tilanteeseen joutuisin, niin sitten kyllä tarvitsisin ammattiapua, jos haluaisin työpaikkaan jäädä. Mutta niin kauan, kun hän ei ole minun elämässäni, niin se ei elämääni häiritse. Joskus se tulee mieleen, mutta siinä se. En jää rypemään siihen tunteeseen.

Kateutta tunnen aika vähän, koska yritän muistaa aina sen, että et koskaan tiedä kaikkea. Jonkun elämä voi vaikuttaa täydelliseltä, mutta et kuitenkaan tiedä kaikkea mitä hän on joutunut kokemaan, mitä joutuu kokemaan parhaillaan tai miten paljon on esimerkiksi tehnyt työtä ja uhrauksia jonkun asian eteen. Koen kateutta lähinnä siitä, että röyhkeys palkitaan ja en itse osaa olla röyhkeä. Enkä ole varma, onko se kateutta vai epäoikeudenmukaisuutta vai molempia. 

Mees nyt muualle resilienssiesi kanssa. Jos sua kiusstaan ala asteelta yliopistoon niin ei siinä resilienssit enää auta.

Katkeruus tarkoittaa että välittää

Esimerkiksi äitini on minulle täysin yhdentekevä. En ole katkera, minä en vain ole missään tekemisissä hänen kanssaan

Vierailija kirjoitti:

Mees nyt muualle resilienssiesi kanssa. Jos sua kiusstaan ala asteelta yliopistoon niin ei siinä resilienssit enää auta.

Resilienssiä on itse asiassa tutkittu alunperin keskitysleirikokemuksista selvinneiden parissa, joten siinä kontekstissa kyllä auttaa.

Vierailija kirjoitti:

En usko että katkeruudelle voi itse paljoa. Joku ala astekiusattu voi antaa anteeksi mutta tyyliin yliopistossa jatkunut kiusaaminen siihen päälle niin ei onnistu antaa anteeksi kaikilta. Paha olo muuttuu syväksi katkeruudeksi ja luonteeksi.

Ei ihmisille tarvitse antaa anteeksi. Asia täytyy kyetä ylittämään siten, että voi todeta, että näin kävi, koin vääryyttä ja jatkan elämääni, mutta tekoa ja sen tekijöitä ei tarvitse hyväksyä eikä ymmärtää. 

Resilienssiteoria voi toimia vielä silloin jos kiusaaminen loppuu vaikka lukion vikaan. Mieli on rajallinen kestämään.

Omasta katkeruudesta kärsii vain itse