Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisten asenne vauva-arkeen. Onko täällä sellaisia jotka rakastavat sitä?
10.06.2021 |
Olisi kiva kuulla positiivistakin juttua välillä. Monien suomalaisten vauva-arki tuntuu olevan niin synkkää ja lohdutonta paskaa suoraansanottuna. Tiedän että nyt puhun sellaisesta aiheesta että minut täällä kivitetään. Ja ymmärrän tietysti ettei se elämä kovin hehkeää ole jos ei saa nukkua kuin pari tuntia yössä.
Asiaan, asuin Espanjassa 10 vuotta ja näin läheltä useamman vauva-perheen arkea. He olivat niin onnellisia ja nauttivat selvästi täysin rinnoin elämästään ja vauvastaan. Useimmat äidit oikein hehkuivat. Ja kyllä, heilläkin oli yöherätyksiä, koliikkivauvoja jne..
Minun esikoiseni on nyt pian 2-vuotias ja toinen suunnitteilla. Rakastin vauva-aikaa. Oli niin ihanaa hoitaa pientä. Parisuhteessamme oli pari väsymyksestä johtuvaa turhaa riitaa, mutta muutoin koin vauvan tulon vain lujittavan sitä ja haluan miestäni enemmän kuin koskaan. Rakastin puuhailla vauvan kanssa, valmistaa päivällistä, laittaa kotia ja nähdä ystäviä. Yössä tuli nukuttua se keskim. 5 tuntia mutta en kokenut mitään kamalaa väsymystä.
Tuntui kuitenkin, että mitä onnellisemmalta näytin niin sen pahemmin jotkut äidit ottivat minut hampaisiinsa ja ilkeilivät. "Odotapa vain, et sinä noin helpolla pääse". Monet tuntemani äidit kokevat vauva-arjen kamalan raskaana ja valittavat KAIKESTA. Lasta hehkutetaan somessa kuinka on ääretttömän tärkeä mutta sitten kirotaan vain ystäville miten paskaa elämä on ja kuinka väsyttää ja ei voi lähteä edes kauppaan kun on vauva.
Meidän vauva kulkenut pienestä pitäen hevostallilla, ratsastuskisoissa yms.. Enkä koe mitään kauppa- tai kyläilyreissuja mitenkään raskaana vana päinvastoin.
Nyt kun kyseessä ei ole enää vauva niin luulen uskaltavani sanoa että vauva-aika oli IHANAA enkä koskaan ole ollut mikään lapsirakas edes. Onko siis kulttuurissamme joku ero, vai mistä voisi johtua se että Suomessa lapsiperheen arki mielletään jotenkin kamalaksi? Karrikoidusti, voiko kyseessä olla vain asennevamma?
Kommentit (57)
En edes lähde lukemaan kommentteja, mutta allekirjoitan viestisi täysin. Minulla on lapsi, joka on jo leikki-ikäinen, mutta kyllästyin tuohon kuvailemaasi asennemaailmaan niin, että blokkasin kaikki tällaiset ympäriltäni lopulta. Suomessa lemmikkeihin suhtaudutaan kuin lapsiin ja lapsiin kuin lemmikkeihin, olen kyllästynyt äitiyssanastoon ja tähän puhe- ja asenneilmapiiriin ihan täysin. Jatkuvasti joku myrkytti ilmanalaa omilla latteuksillaan, tuli jauhamaan jostain ongelmistaan kuin ne koskettaisivat minuakin ja kaatoi kaiken oman väsymyksensä minun niskaani. Lisäksi lapsenihan ei ollut suunniteltu, josta minua yritettiin piikitellä, mutta nämä suunnitelmatalousäidit oli niitä hermoromahduksen partaalla olevia joilta tuli typerämmät neuvot.
Pidin siitä kun olin vauvan kanssa kotona ja pidin siitä miten hommamme toimi moitteetta. En suhtautunut unettomuuteen niin kuin moni, mutta toisaalta olin ennen lasta kova riekkumaan yömyöhään muutenkin - nyt pienen naatin kanssa sama asia, mutta silti hyvä syy valvoa. Totta kai tämä käännettiin niin, että se johtuu vain siitä, että olen saanut ensimmäisen helpon lapsen ja "odota vain kun saat toisen". No sitä toista tuskin tehdään juuri sen takia, ettei riitä jaksaminen ja rahat, joskin tämän sanoja on nyt hankkinut sen äärimmäisen hankalaksi kokemansa ensimmäisen lapsen jälkeen kolme lisää ja sama laulu lasten rankkuudesta jatkuu. Nyt sitten saan kuulla siitä, että miksi en hanki vain toista ja järjestä elämääni useammalle lapselle..
Niin tai näin, aina väärin päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä tykkäsin, olin jo 35 paremmalla puolella ja siis elänyt vauvatonta arkea pitkään. Eihän se pelkästään herkkua ollut mutta onhan vauva niin ihanakin.
Usein unohdetaan että vauva-arki myös antaa jos ottaakin. Ja tuo negatiivisuus taas, ainahan on kivaa hekumoida kurjuudessa. Valitus- ja märinä & kauhisteluketjut ovat täällä säännöllisesti pidempiä kuin ylistys- . Jotkut sitten pitävät sitä ruikutusta todellisuutena.
Mä en ymmärrä, että miksi pitää vähätellä toisten kokemuksia ja haukkua sitä ”ruikutukseksi”. Mulla oli koliikkivauva ja meinasin seota, mutta ei mulla ollut tarvetta tyrmätä niiden äitien kokemuksia, joilla vauva-aika sujui hyvin. Päinvastoin olin onnellinen heidän puolestaan, ettei heidän tarvinnut käydä läpi samaa kuin minä.
On hyvä, että kerrotaan myös siitä kun vauva-aika sujuu hyvin, mutta miltä luulet kommenttisi tuntuvan sellaisesta äidistä, joka kamppailee uupumuksen kanssa?
Olen kyllä nauttinut lasteni vauva-ajasta, kun vauvat vähän kasvoivat ja päästiin enemmän liikkumaan. Välillä kyllä tuntui yksinäiseltäkin, kun ei ollut oikein apua, mutta onneksi oli ihanat vauvakerhot ja mammakaverit, joiden luona vierailla. Olin jo lähes 40, mutta ihan hyvässä kunnossa, joten jaksoin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä tykkäsin, olin jo 35 paremmalla puolella ja siis elänyt vauvatonta arkea pitkään. Eihän se pelkästään herkkua ollut mutta onhan vauva niin ihanakin.
Usein unohdetaan että vauva-arki myös antaa jos ottaakin. Ja tuo negatiivisuus taas, ainahan on kivaa hekumoida kurjuudessa. Valitus- ja märinä & kauhisteluketjut ovat täällä säännöllisesti pidempiä kuin ylistys- . Jotkut sitten pitävät sitä ruikutusta todellisuutena.
Mä en ymmärrä, että miksi pitää vähätellä toisten kokemuksia ja haukkua sitä ”ruikutukseksi”. Mulla oli koliikkivauva ja meinasin seota, mutta ei mulla ollut tarvetta tyrmätä niiden äitien kokemuksia, joilla vauva-aika sujui hyvin. Päinvastoin olin onnellinen heidän puolestaan, ettei heidän tarvinnut käydä läpi samaa kuin minä.
On hyvä, että kerrotaan myös siitä kun vauva-aika sujuu hyvin, mutta miltä luulet kommenttisi tuntuvan sellaisesta äidistä, joka kamppailee uupumuksen kanssa?
Mitä apua sait? Vaikea kuvitella tilannetta ettei saisi perheeltä, ystäviltä tai sosiaalitoimesta jeesiä vaan "meinaa seota". Vauvan hoitoa jaetaan muillekin, ulkoilua, KUULOSUOJAIMET, ei rynnätä vauvan luokse jokaisesta inahduksesta.. En halua missään nimessä moittia sinua, se ei ole viestini tarkoitus, vaan aidosti vain kiinnostaa millaista tukea sait vauvan kanssa?
T. Kahden koliikkilapsen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne,jotka nauttivat vähemmän käyvät täällä, kun tämä on niin negatiivinen palsta.
Monelle ainoa paikka tuulettaa kokemuksiaan. Vauva-arjen pahoinvoinnista ei ole hyväksyttyä IR puhua.
En nyt tarkoittanut pelkästään vauva-aiheista vaan ylipäätään kaikkea keskustelua täällä. Ja tottakai, siksi palstoja on olemassa kaiken vihapuheenkin uhalla, että ihmisillä on anonyymina mahdollisuus puhua vaikeista asioista, joista eivät muuten uskaltaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä inhosin vauva-aikaa.
Kai se johtuu siitäkin millainen äiti on luonteeltaan. Ne jotka nauttivat siitä että heihin takerrutaan 24/7, on se sitten vauva tai joku muu ihminen, tietenkin voivat jopa nauttia ajottain siitä ajasta. Siten taas sellainen jota kaikki takertuminen aina on ahdistanut, sille se on vielä kovempi paikka.
Äidinrakkautta tämmöinen luonne ei silti poista. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sen enemmän takerrun itse muihin, juuri lapseen. Nyt kun pitäisi antaa sen lentää siivilleen, en halua katkaista napanuoraa.
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa taitaa äitiyden ja perheen arvostus olla muutenkin toista? Suomalainen äiti on yksin, ja työhevosen roolissa.
Juu, ja Espanjassa äiti ei ole koskaan yksin ja olen huomioinut, että isät osallistuu aktiivisesti lasten kanssa olemiseen.
Ainakin V-loppuisin koko iso perhe syö yhdessä lounaan/päivällisen ja kivaa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Tämä on taas niin totta, että toiset lapset vaatii enemmän ja ovat vaikeampia. Oletko kokeillut kantoreppua tai liinaa? Viihtyisikö semmoisessa...
Tuota ei ole varmaan tullut kukaan muu edes ajatelleensa kuin SINÄ.
Onko huono päivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa taitaa äitiyden ja perheen arvostus olla muutenkin toista? Suomalainen äiti on yksin, ja työhevosen roolissa.
Juu, ja Espanjassa äiti ei ole koskaan yksin ja olen huomioinut, että isät osallistuu aktiivisesti lasten kanssa olemiseen.
Ainakin V-loppuisin koko iso perhe syö yhdessä lounaan/päivällisen ja kivaa on!
Meillä se kyllä jäikin tuohon yhdessä grillailuun viikonloppuna. Mikä ei mielestäni ole mikään käsittämätön käytäntö Suomessakaan, saati että isä osallistuu aktiivisesti omien lastensa elämään. Meillä ei Espanjassa asuessa ollut mitään sen kummempaa tukiverkkoa kuin Suomessakaan ja mies teki paljon pidempiä työpäiviä. Eikä suku häärännyt lapsiperheen arjessa sen enempää kuin Suomessakaan.
Mieheni siis espanjalainen, 4,7 - ja 12v lapset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa taitaa äitiyden ja perheen arvostus olla muutenkin toista? Suomalainen äiti on yksin, ja työhevosen roolissa.
Juu, ja Espanjassa äiti ei ole koskaan yksin ja olen huomioinut, että isät osallistuu aktiivisesti lasten kanssa olemiseen.
Ainakin V-loppuisin koko iso perhe syö yhdessä lounaan/päivällisen ja kivaa on!
Viikonlopun pakkolounas se kaiken tietysti pelastaa. NOT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Espanjassa taitaa äitiyden ja perheen arvostus olla muutenkin toista? Suomalainen äiti on yksin, ja työhevosen roolissa.
Juu, ja Espanjassa äiti ei ole koskaan yksin ja olen huomioinut, että isät osallistuu aktiivisesti lasten kanssa olemiseen.
Ainakin V-loppuisin koko iso perhe syö yhdessä lounaan/päivällisen ja kivaa on!Meillä se kyllä jäikin tuohon yhdessä grillailuun viikonloppuna. Mikä ei mielestäni ole mikään käsittämätön käytäntö Suomessakaan, saati että isä osallistuu aktiivisesti omien lastensa elämään. Meillä ei Espanjassa asuessa ollut mitään sen kummempaa tukiverkkoa kuin Suomessakaan ja mies teki paljon pidempiä työpäiviä. Eikä suku häärännyt lapsiperheen arjessa sen enempää kuin Suomessakaan.
Mieheni siis espanjalainen, 4,7 - ja 12v lapset
Joillakin käsitykset espanjalaisesta oerhe-elämästä perustuu tv-sarjoihin eli Serranon perheeseen, Elämää Francon jälkeen, Medico de familia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Tämä on taas niin totta, että toiset lapset vaatii enemmän ja ovat vaikeampia. Oletko kokeillut kantoreppua tai liinaa? Viihtyisikö semmoisessa...
Tuota ei ole varmaan tullut kukaan muu edes ajatelleensa kuin SINÄ.
Onko huono päivä?
Yleensä näissä tapauksissa on todellakin aivan kaikkea kokeiltu niin ettei kannata ilmiseölvyyksillä tulla pätemään. -ohis
Ei asenne auta kun elimistö ja mielenterveys pettää unenpuutteen takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei asenne auta kun elimistö ja mielenterveys pettää unenpuutteen takia
Pahimpina univelka-aikoina:
-Vuorottelu miehen kanssa, itse saa nukkua
-Sukulainen tulee hoitamaan vauvaa,itse saa nukkua
-Sosiaalitoimesta hoitoapua, itse saa nukkua
-Palkattu lapsevahti, itse saa nukkua
Toki yleensä aina löytyy selitys miksi mikään edellämainituista ei omassa tapauksessa onnistu ja helpompi vain valittaa kurjaa kohtaloaan.
Minä minä minä!
Minulla on neljä lasta ja olen rakastanut olla kotona jokaisen kanssa. Olisin vieläkin, jos se olisi mahdollista!:D Tosin ei ole enää vauvaa... En ole koskaan pitänyt työelämästä, lasten kanssa on paljon rennompaa. Tosin en tiedä nyt mitä tämä korona-aika on vaikuttanut, jos pääse kerhoihin ym.
En kauheasti tykännyt vauva-ajasta. Oltiin kyllä pienen kanssa heti alusta asti hyvä tiimi ja vauvan kanssa oli kivaa. Sen sijaan olin hormonien ja luonteenkin takia jatkuvasti huolissani kaikenlaisista asioista ja ehkä oli vähän synnytyksen jälkeistä masennusta. Kahden ensimmäisen vuoden jälkeen helpotti ja tykkään nyt tosi paljon lapsiarjesta, kun lapsi pistää huolen huumorista ja innostumme yhdessä lapsen ja kumppanin kanssa tutustumaan uusiin asioihin ja ilmiöihin.
Eka vauvavuosi ja korona, sydämiä...tää on ollut ihan huippuaikaa. Haista sinä ap...
Onhan ne vauvat kivoja, mutta tykkään kyllä enemmän noista vähän isommista. Meillä on taapero ja leikki-ikäinen, ja on tosi kivaa, kun isomman kanssa voi jutustella jo järkevästi ja pienemmälläkin on jo omaa tahtoa ja omia juttuja.
Suomessa on ihan hirvittävä kulttuuri äitiyden suhteen.
Kaikessa pitäisi pärjätä yksin. Näkeehän sen noista päiväkotikeskusteluistakin, jos joku erehtyy mainitsemaan, että isommat on päiväkodissa vauva-aikana, niin heti ollaan raahamassa roviolle kun et pärjää YKSIN. Sama juttu jos jollakin on sukulainen ollut joskus hoitoapuna. Silti pitäisi maksaa puolet laskuista ja tehdä puolet kotitöistä ja edetä uralla jotta tienaa yhtä paljon kuin mies eikä vahingossakaan elää tämän siivellä vaan pärjätä YKSIN.
Rankkaa on. Monessa muussa maassa ollaan paljon perhekeskeisempiä, sukulaiset haluavat auttaa, äitiyttä arvostetaan ja tietysti mies elättää perheensä. Ilmapiiri on ihan erilainen.
Tuota ei ole varmaan tullut kukaan muu edes ajatelleensa kuin SINÄ.