Lue keskustelun säännöt.
Suomalaisten asenne vauva-arkeen. Onko täällä sellaisia jotka rakastavat sitä?
10.06.2021 |
Olisi kiva kuulla positiivistakin juttua välillä. Monien suomalaisten vauva-arki tuntuu olevan niin synkkää ja lohdutonta paskaa suoraansanottuna. Tiedän että nyt puhun sellaisesta aiheesta että minut täällä kivitetään. Ja ymmärrän tietysti ettei se elämä kovin hehkeää ole jos ei saa nukkua kuin pari tuntia yössä.
Asiaan, asuin Espanjassa 10 vuotta ja näin läheltä useamman vauva-perheen arkea. He olivat niin onnellisia ja nauttivat selvästi täysin rinnoin elämästään ja vauvastaan. Useimmat äidit oikein hehkuivat. Ja kyllä, heilläkin oli yöherätyksiä, koliikkivauvoja jne..
Minun esikoiseni on nyt pian 2-vuotias ja toinen suunnitteilla. Rakastin vauva-aikaa. Oli niin ihanaa hoitaa pientä. Parisuhteessamme oli pari väsymyksestä johtuvaa turhaa riitaa, mutta muutoin koin vauvan tulon vain lujittavan sitä ja haluan miestäni enemmän kuin koskaan. Rakastin puuhailla vauvan kanssa, valmistaa päivällistä, laittaa kotia ja nähdä ystäviä. Yössä tuli nukuttua se keskim. 5 tuntia mutta en kokenut mitään kamalaa väsymystä.
Tuntui kuitenkin, että mitä onnellisemmalta näytin niin sen pahemmin jotkut äidit ottivat minut hampaisiinsa ja ilkeilivät. "Odotapa vain, et sinä noin helpolla pääse". Monet tuntemani äidit kokevat vauva-arjen kamalan raskaana ja valittavat KAIKESTA. Lasta hehkutetaan somessa kuinka on ääretttömän tärkeä mutta sitten kirotaan vain ystäville miten paskaa elämä on ja kuinka väsyttää ja ei voi lähteä edes kauppaan kun on vauva.
Meidän vauva kulkenut pienestä pitäen hevostallilla, ratsastuskisoissa yms.. Enkä koe mitään kauppa- tai kyläilyreissuja mitenkään raskaana vana päinvastoin.
Nyt kun kyseessä ei ole enää vauva niin luulen uskaltavani sanoa että vauva-aika oli IHANAA enkä koskaan ole ollut mikään lapsirakas edes. Onko siis kulttuurissamme joku ero, vai mistä voisi johtua se että Suomessa lapsiperheen arki mielletään jotenkin kamalaksi? Karrikoidusti, voiko kyseessä olla vain asennevamma?
Kommentit (57)
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aika on täyttä paskaa. Ennen oli kunnollista kun porukka sai dumpata muutaman kuukauden ikäiset vauvat seimeen. Ihan ihmisiä niistäkin tuli.
Vauva-aika on pientä. Se on se aika vauva-ajan jälkeen, joka on raskasta.
Suomessa äitiys on maailman yksinäisin rooli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Ennenwanhaan oltiinkin järkeviä. Jos vauva parkui, sen annettiin vaan rääkyä, sillä huudon ajateltiin vahvistavan keuhkoja ja olevan hyväksi vauvalle. Nykyisin kakaroita paapotaan ihan liikaa.
Mä nautein. Esikoisen kanssa huomasin, että pingotin vähän turhaa, mutta sitten kun toinen syntyi 1,5 vuotta esikoisen jälkeen, pääsin moodiin.
Rakastin olla lasten kanssa kotona. Rakensin varhaisen vuorovaikutuksen peruskiviä huolella, en miettinyt mitä muut ajattelee enkä yrittänyt suorittaa äitiyttä.
Olin neljä vuotta kotona, joista on jäänyt erittäin lämpimät muistot.
Mutta toki kohtasin paljon tota vauva-arjen kauhistelua. Olisi pitänyt olla väsynyt ja loppu. Kateellista (?) piikittelyä sain kun jäin kotiin äityisloman jälkeen. Siitä tunsin alkuun syyllisyyttä, mutta onneksi pääsin siitä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Kulttuurissamme on valtava ero.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Mun tarina heti perään : olin 26 vuotiaana 1 vuotiaan ja ihan vauvan niin onnellinen äiti ! Toinen lapsista oli koliikkivauva, mutta vaikka olin välillä ihan puhki, niin päivääkään en olisi antanut pois. Ne kaksi oli mun ja ovat yhä elämäni tärkeimmät ihmiset. Myöhemmin sain vielä yhden lapsen. Olen nauttinut kotiäidin elämästä lasten ja eläinten kanssa, ihan parasta ! Nyt ovat jo aikuisia ja kyllä tässä on töissä ehtinyt kotivuosien jälkeen kiitettävästi käydä. Nauttikaa lapsistanne, ne ajat ei koskaan palaa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin esikoisen kanssa oli hyvin leppoista. Aamuisin nukuttiin pitkään ja päivät oli rauhallisia. Välillä jopa hieman tylsiä, ennen kuin lapsi oppi liikkumaan yms :D toinen syntyi, kun esikoinen oli 1v5kk ja edelleen aika leppoisasti elämä jatkui, vaikka oli kaksi täysin hoidettavaa :) kyllä minä pidin ajasta, kun lapset oli pieniä! On he edelleenkin, kun vasta 3v ja 4v ja nyt heidän kanssa pystyykin jo ihan eri tavalla touhuamaan. Hoidan heitä kotona ja varsinkin nämä kesät ovat ihania! Rakastan aamuisin rauhallisia kävelyitä, missä pomitaan kukkia ja tutkiskellaan ympäristöä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Kulttuurissamme on valtava ero.
Enpä usko. Ne joilla on varaa, toki nauttii mistä tahansa enemmän kuin ne, joilla on talous tiukilla, ahdas asunto ja ollaan ilman turvaverkkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin vauva- ja pikkulapsiarjesta kun teen sen omilla ehdoillani. Neuvolan suositukset otan suosituksina, ulkopuolisilta en ota vastaan ohjeita jos en ole niitä kysynyt.
Ihana arki alkaa siitä kun lakkaa välittämästä mitä muut ajattelee.
Kyllä mä tykkäsin, olin jo 35 paremmalla puolella ja siis elänyt vauvatonta arkea pitkään. Eihän se pelkästään herkkua ollut mutta onhan vauva niin ihanakin.
Usein unohdetaan että vauva-arki myös antaa jos ottaakin. Ja tuo negatiivisuus taas, ainahan on kivaa hekumoida kurjuudessa. Valitus- ja märinä & kauhisteluketjut ovat täällä säännöllisesti pidempiä kuin ylistys- . Jotkut sitten pitävät sitä ruikutusta todellisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajatuksissasi on ehkä perää. Minusta vauva-aika oli ihanaa. Kahdesti koettu. Olen pitänyt kotona olosta ja toisaalta olemme myös matkustelleet vauvaikäisten kanssa, joten liikkuminenkin heidän kanssaan sujui vaivatta. Emme ole täysin suomalainen perhe, ehkä kyse on kulttuurista ja arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se ihanaa, jos on helppo vauva.
Mun vauva nukkuu päivisin muutaman kerran 30 minuutin pätkissä, muun ajan itkee (jos ei syö). Itkuun ei auta mikään muu kuin vauva sylissä jumppapallolla hyppiminen. Öisin saattaa nukkua parin tunnin pätkissä. Olen vauvan kanssa 12-14 tuntia päivässä yksin, kun mies on töissä. En voi lähteä vauvan kanssa kotoa, koska hän ei viihdy vaunuissa vaan huutaa suoraa huutoa.
Olisiko vauva-aika sinustakin ihanaa, jos se olisi pelkästään huutavan vauvan hyssyttelyä päivästä toiseen?
Tämä on taas niin totta, että toiset lapset vaatii enemmän ja ovat vaikeampia. Oletko kokeillut kantoreppua tai liinaa? Viihtyisikö semmoisessa...
Varmaan ne,jotka nauttivat vähemmän käyvät täällä, kun tämä on niin negatiivinen palsta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa äitiys on maailman yksinäisin rooli.
Ja suomessa kukaan muu ei ole yhtä saa ta nal li ses ti syyllistävä kuin toinen äiti toiselle. Eli kyllä meitä suomalaisia vaivaa asennevamma, tunnepuolenköyhyys, kyvyttömyys asettua toisen asemaan. Kirjoitaimme omasta erinomaisesta elämästämme sankaritarinan ja haukumme kuinka KAIKKI muut vaan valittaa kaikesta ja minä olen suhteessa muita parempi ihminen. Iloisesti unohdamme sen kaiken positiivisen mistä ystävämme kertoo ja muistamme vain ne negatiiviset.
Minun kokemus: ketään ei kiinnosta tulla käymään kylässä, kun lapsi on syntynyt. Ensin vuosia vihjaillaan että milloin teille tulee lapsia. Meidän lapset on 4v ja 1v4kk eikä miehen sukulaiset ole käyneet kertaakaan katsomassa tuota neljävuotiastakaan. Asuvat 15min matkan päässä. Minun lapsuudessani perheeni vietti paljon aikaa sukulaisteni kanssa (oma suku on pitkälti jo haudassa).
Vierailija kirjoitti:
Varmaan ne,jotka nauttivat vähemmän käyvät täällä, kun tämä on niin negatiivinen palsta.
Monelle ainoa paikka tuulettaa kokemuksiaan. Vauva-arjen pahoinvoinnista ei ole hyväksyttyä IR puhua.
Mä tykkäsin kans. Mutta olin aika nuori, just täytin 22 kun esikoinen syntyi. Lapsia tuli vielä monta lisää putkeen. Itse ajattelen että nuorena siihen oli helppo sopeutua, ei ollut tottunut omaan kivaan elämään arjen ylellisyyksineen. Toki myös jaksaminen oli aivan toista kun nyt olisi (42). En usko että selviäisin hengissä päivääkään siitä rumbasta mitä se pahimmillaan tai parhaimmillaan oli.