Pelottavin asia ikinä, jonka kyydissä olet ollut?

Sivuvaunujawa

No huumediilerin kyydissä Espanjassa. Ei ollut kuski ihan selvinpäin... en tiedä mitä oli ottanut. Olin nuori ja tyhmä.

Humalainen , erittäin pahantuulinen kuski autossa. Eikä päästänyt pois kyydistä. Onneksi päästiin perille , pelotti kyllä kovasti silloin. Menin kyytiin , kun pimeässä en nähnyt enkä tajunnut hänen olevan ympäripäissään.

Moottoripyörän kyydissä Kreetan halki. Ne paikalliset kuskit ja serpentiinitiet, huhhhuuuu....

Elämä

Dementoitunut appiukko aiheutti aikanaan sellaisia tilanteita, että meinasi oma ja muiden henki mennä. Tämä siis siinä vaiheessa, kun muistisairautta ei oltu todettu, mutta oireet olivat jo alkaneet. Rauha sielulleen.

Känninen bussikuski italian vuoristossa. Jäi mm peili katutolppaan.

Hevoskärryt pillastuneella ravihevosella pumeällä, jäisellä tiellä ohjan katkettua.

Matka ruosteisella paatilla Gibraltarilta Ceutaan 42v sitten. Enää en moiseen paattiin jalallani astuis, vaikka se olis ihan kuivalla maalla.

En muista enää laitteen nimeä, siitä on niin kauan aikaa mutta oli huvipuistolaite jossa oli pituusraja ja itse olin liian lyhyt, työntekijä kuitenkin päästi kyytiin. Meinasin lentää pois kyydistä.

Vierailija kirjoitti:

En muista enää laitteen nimeä, siitä on niin kauan aikaa mutta oli huvipuistolaite jossa oli pituusraja ja itse olin liian lyhyt, työntekijä kuitenkin päästi kyytiin. Meinasin lentää pois kyydistä.

Tämä siis lapsena

Omalla skootterilla ajelin marraskuisena iltana kotiinpäin, tiet olikin vetänyt jäähän auringon laskiessa. Oli liukasta, hirvitti, kaaduinkin. Onneksi ei sattunut kummemmin.

Kıbrıs Türk Hava Yolları, kyproksenturkkilainen vanha Boeing 727 lensi joskus Delfiinimatkojen lentoja Pohjois-Kyprokselle. Taisi olla vuosituhannen vaihdetta noin suurinpiirtein. Delfiinimatkat meni muuten melkein heti konkurssiin... Kuitenkin tämä heidän ensimmäisiä matkojaan/lentojaan oleva lento oli "erikoislento", sillä kyydissä oli muistaakseni ihan kuuluisa hesalainen jalkapallojoukkue, joka pitikin tiputtaa matkalla Antalyaan harjoittelmaan (helmikuussa), joten lennon reitti oli Hki - Istanbul - Antalya - Ercanin sotilaslentokenttä Nicosian Turkin puoleisella osalla. Paluumatkalla sama reitti toiseen suuntaan. Kaksi välilaskua mennen tullen, eikä koneesta päässyt pois.. Ylimääräinen välilasku Antalyaan tuli siis meille yllätyksenä. Pohjois-Kyprokselle voi lentää vain Turkin kautta, joten tuo Istanbulin välilasku oli tiedossa kyllä.

Kone oli ikivanha 727 ja melko täyteen se oli saatu jollain ihmeen kaupalla buukattua. Ihmisillä oli hemmetisti käsimatkatavaraa. Paljon turkkilaisia koneessa, Istanbuliin jäi aika moni... koneen ilmaannousu oli joka kerralla kovin vaivalloista ja hattuhyllyt hytkyen vihdoin viimein nousi ilmaan, lähtökiihdytystä hallitsi kova tärinä, aivan kuin renkaat olisivat olleet neliskanttiset! Olen lentänyt noin 150 lentoa ja ei mikään kone ole noin tärissyt noustessa... Antalyasta "noustuamme" kone jäi hyvin matalalle lentämään ja epävarma matkatoimiston miesopas/stuertti kertoi värisevällä äänellä, että koneen täytyy sammuttaa kaikki valot hyvissä ajoin ja lentää pimeänä tutkien alapuolella, sillä se laskeutuu Ercanin sotilaskentälle... laskua ennen stuertti kuulutti "sammuttakaa sytykkeenne ja nostakaa istuimenne yläasentoon..." Heh.

Kentällä vastassa oli konepistoolimiehet, jotka ohjasivat matkustajat halliin... Loma Kyreniassa oli oikein hyvä ja hotelli oli upouusi, olimme ensimmäiset asiakkaat, joten saimme ilmaiset yöpalat, kuumaa keittoa jne. Mukava vastaanotto! Ja muutenkin kaikki olivat ystävällisiä, maisemat kauniit ja loma onnistui.

Ainoa miinus oli tuo matkustustapa pelottavalla vanhalla purkilla. Kotimatkalla kentällä oli kaikki matkalaukut koottu koneen viereen ja jokaisen täytyi vuorollaan tunnistaa ja osoittaa omat laukkunsa, muuten niitä ei otettu koneeseen. Kuulemma mahdollisten pommien takia! Antalyasta poimimme hyvin ruskettuneet jalkapalloilijat kyytiin, ja sitten Istanbuliin... sieltä nousikin väkeä MIELETTÖMIEN käsimatkatavaroiden kanssa. En ole ikinä nähnyt niin paljon tavaraa koneen sisällä, kaikkihan ei hattuhyllyille mahtunut, ei ollut siis lentolaukkuja vaan valtavia muovitettuja vaatepaketteja jne. nyssäköitä ukoilla, joita raasivat koneeseen, varmaan myivät Suomessa jossain kirppiksellä tms. ne vaatteet.

Kyllä oli raskas nousu viimeisellä kerralla, varmasti oli ylipainoa ja reilusti. Mutta ihmeen kaupalla sitä Hesaan päästiin. Ikimuistoinen lentomatka siis.

Mun paras kaveri motarin juhannusruuhkassa.

Hirveetä kiihdytys- äkkijarrutus vetkutusta, ei älyä turvaväleistä, pujottelua ym älytöntä. Muutenki on kyllä sellanen että pitää vähän muille näyttää kui kova tyttö oon, mut hitto et hävetti olla kyydissä.

Seuraavana juhannuksena siltä lähtikin liikenteessä kortti pois. Sitte itkettiin kun piti sakkojaki maksaa.

Tsekkoslovakialainen nelimoottorinen potkurikone, josta sammui kaksi moottoria kesken lennon. Onneksi päästiin Helsinkiin asti ja sieltä sai jatkaa kotiin Finnairin kyydissä.

Poikaystävän kyydissä 90-luvulla Oulun moottoritiellä ja kaikilla teillä, H:lla oli 911 turbo porshce ja se sai aikalailla haipakkaa ikinä sen jälkeen en ole ollut semmoisissa vauhdeissa kuin silloin ja se oli ihan hänen normaalia käytöstä mennä yli 200 km/h lähes aina kun tie oli ns vapaa

Kerroin jo aiemmin tuosta huumekuskista mutta itse asiassa vielä enemmän on pelottanut yhden työkaverin kyydissä. Meitä oli kolme naista jotka menimme tämän naisen kyytiin... matka alkoi sanoilla ”en sitten ole kovin hyvä kuski”... joo, se oli hirveä 40 kilometriä ruuhka-aikana kehällä ja motarilla. Ei turvavälejä, nykivää ajoa. Ohitustilanteisiin tämä neiti lähti niin että vilkku päälle ja ohi, sitten vasta vilkaisu sivupeiliin/ikkunaan ja niin että kädet kääntyivät mukana. Pelottavin puolituntia liikenteessä ikinä, neljän ruuhkassa 120 vauhdissa täysin sekopäisen kuskin kyydissä.

Eräs Marjatta.

Ikivanha kakspaikkainen Cessna (todennäköisesti 150). Ei siinä nyt mitään kuolemanpelkoa kokenut, mutta turvallisempiakin kapistuksia ilmaliikenteestä varmasti löytyy.

Laskuvarjohyppykone

No ihan sellainen tavanomainen suomalainen tarina eli vanha mieshenkilö, jolle tuttu terveyskeskuslääkäri, niin ikään vanhempi mies, oli myöntänyt säälistä jatkoa ajokortille, koska "auto on tärkeä osa miehen identiteettiä".

En saanut autosta ovea auki (hänen olisi pitänyt täpätä lukitus pois päältä), että olisin päässyt ulos sieltä.

Olen ateisti mutta silloin rukoilin, todella rukoilin. Hän ajoi jarruttamatta kohti päiväkotiryhmää, pyöräteitä pitkin, vastaantulevien kaistaa... Onneksi oli puhelin, sain soitettua polisiit.

T. eräs vanhustyön vapaaehtoinen