Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehellä saman tien uusi

Vierailija
06.06.2021 |

Kävi sitten klassiset, en olisi uskonut omalle kohdalle. Erosimme kolme viikkoa sitten miehen kanssa ja nyt hän on heti erosta saakka viettänyt hyvin tiiviisti aikaa tuttavapariskunnan naisen kanssa, joka myös erosi miehestään samoihin aikoihin kuin meidän eromme tapahtui. Epäilin jo suhteen aikana, että nainen on ihastunut mieheeni. Mies kielsi mitään olevan meneillään. Ehkä hänen puoleltaan ei silloin vielä ollutkaan. Kävin hakemassa tavaroitani yhteisestä asunnostamme ja siellä näkyi olevan uuden naisen tavaroita jo kylpyhuoneessa. Eikä se nyt minulle tietenkään kuulu enää mitä puuhaavat, mutta kyllä tämä sattuu. Ja oudolta tuntuu, että näin pian erosta ollaan tässä tilanteessa. Onneksi meillä ei ole lapsia, lemmikki jää minulle. Näitä tarinoitahan on maailma täynnä, mutta eipä sitä ymmärrä ennen kuin omalle kohdalle osuu. Piti nyt päästä purkamaan, kun en ole jostain syystä saanut avattua suutani vielä kenellekään ystävälle. Jostain syystä koen epäonnistumista ja häpeää. Ihan kuin olisin noin vaan ollut korvattavissa toisella.

Kommentit (193)

Vierailija
41/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Noinko koville ottaa, ku mies korvasi siut toisella naisella? :D Move on, honey! :D

Vierailija
42/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut lähes samassa tilanteessa kuin ap. Seurustelin aikoinaan erään naisen kanssa (olen siis mies) ja asuimmekin vähän aikaa samassa asunnossa kunnes sitten yhtäkkiä tämä toinen päätti, että nyt erotaan. Yhdessä asumisen aikana aloin pikku hiljaa menettämään luottamustani tähän "eukkoon" koska minulla oli vahva tunne, että hän vehtaili jotain selkäni takana. Hän kuitenkin väitti minun olevan vain mustasukkainen, ja loppujen lopuksi itsekin uskoin niin.

Kun sitten yksipuolisen päätöksen jälkeen erosimme niin ei oikeasti mennyt montaakaan päivää kun sain tietää, että exä "deittailee" jo toista. Siitä tajusin, että minä olin oikeassa "vahvan tunteeni" kanssa ja exä yritti vain manipuloida minua.

Noin puolen vuoden päästä tästä kaikesta hän alkoi yhtäkkiä taas pitämään minuun yhteyttä. Hän halusi tavata ja olla kaveri mutta tiesin siinä vaiheessa, että hän yritti vain käyttää minua hyväkseen joten loppujen lopuksi estin hänet kaikessa mahdollisessa enkä ole sen koommin enää hänestä kuullut (meillä ei periaatteessa ole yhtään yhteistä kaveria).

Samanlainen tarina mullakin. Tuo puoli vuotta on jännä aika, siinä tulee vissiin joku katumusvaihe, jossa pitääkin koittaa palata yhteen. Itsekin koin tuon exän taholta (olen nainen) ja kun tiesin, että mua oli petetty ja hän oli edelleen yhdessä sen kanssa, jonka kanssa minua petti niin puolestani petimme sitten häntä. Olin vain niin haavoilla vielä tuossa vaiheessa.

Tuolloin ei ollut vielä somea, joten siitä ei sentään tarvinnut huolehtia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Vierailija
44/193 |

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Vierailija
45/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joillakin on vaan pakko koko ajan olla joku. Ei se todellakaan ole mitään oikeaa rakkautta, jotkut kaipaavat boostausta itsetunnolleen tai eivät vaan osaa olla yksin. Tunteet toimivat on/off -periaatteella joillakin.

Vierailija
46/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minua hävettäisi olla tuo uusi nainen, hän tässä on vaan korvike.

Nainen, joka miehelläni oli jo valmiiksi katsottuna, sanoi kerran: "Jos olisin tiennyt, minkälaista on mennä naimisiin eronneen kanssa, en olisi ikinä mennyt!" Erohan heillekin tuli, kun miehellä oli jo uusi valmiina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

M26 kirjoitti:

Noinko koville ottaa, ku mies korvasi siut toisella naisella? :D Move on, honey! :D

Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee. Sitten ymmärrät.

Vierailija
48/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ero on ollut ensin puheena pari kuukautta ennen kuin ero lopulta tapahtui, niin mies on käyttänyt sen ajan uuden suhteen varmistelemiseen, ap ei vaan ole sitä tiennyt vaan on elänyt ihan eri todellisuudessa. Sitten kun uusi nainen on ollut varma tapaus mies on lyönyt lopullisen naulan arkkuun ja siirtynyt suoraan uuteen. Näin se menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Suostuu miksi? Jos lopputulos on joka tapauksessa ero, niin eikö se suju helpommin, jos lapsia ei ole kuvioissa?

Vierailija
50/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut sellainen nainen johon on siirrytty suoraan edellisestä suhteesta ja vähän sitä ennenkin. NEVER AGAIN. Olin vaan niin ihastunut etten ymmärtänyt. Kyseisellä miehellä tosin oli jo aiemmin ollut taipumusta siirtyä liukuhihnalta suhteesta toiseen ja oli vähän pelimiehen vikaa. Nykyään olen sitä mieltä, että mies joka ei osaa olla yksin ei ole luotettava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veikkaisin kyseessä olevan samalainen tilanne miten monet naiset käyttäytyvät ennen eroa eli miehesi on luultavasti jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen virallista eropäätöstä tehnyt oman eropäätöksen mielessään ja jo teidän ollessa parisuhteessa prosessoinut eron valmiiksi. Siten hän on jo valmis uuteen suhteeseen. 

Itsellä kävi sama joitain vuosia sitten lähes 10 vuoden suhteen jälkeen. Viimeiset 1.5 vuotta oli erityisen vaikeaa, olin todella kypsä miehen jatkuvaan oluenhimoon ja lähes jokailtaiseen tissutteluun. Nousuhumalassa hänestä tuli todella typerä latteuksien jankkaaja  (omasta mielestään syvällinen mutta oikeasti ihan lapsen tasoinen) ja kun en lähtenyt hänen tissutteluunsa mukaan, alkoi hän sitten räyhäämään ja haastamaan riitaa typerillä tavoilla. Muutenkin hän tuntui jääneen henkisesti 2-kymppiseksi vastuuttomaksi ikuiseksi bilettäjäksi, siinä missä minä aikuistuin ja kasvoin ihmisenä. Monta kertaa sanoin miehelle, että en jaksa katsoa tuollaista teinimeininkiä, haluan aikuisen ja vastuullisen miehen, mutta viesti ei mennyt perille. Lopulta erosimme minun aloitteestani, vaikka aina kännin tietyssä vaiheessa mies oli myös uhonnut eroa. 

Olin jo pidemmän aikaa suhteessa ollut henkisesti eroamassa ja jo eronnut. Kunnioitus, arvostus ja rakkaus oli lähtenyt. Missään vaiheessa suhteen aikana en pettänyt, en vaikka mies välillä siitä suoraan syyttikin. Eron jälkeen menin samantein Tinderiin ja alle viikossa löysin miehen, kenen kanssa aloimme seurustella. Ex mies oli siitä raivoissaan, nöyryytetty ja loukattu. Hän oli ja varmaan edelleenkin on varma, että minä olin pettänyt häntä jo suhteen aikana kun en olisi muuten vaihtanut niin "lennosta". Hän ei oikeasti pysty käsittämään sitä, että tunteeni häntä kohtaan ja usko parisuhteeseemme kuoli jo aikoja sitten. 

Vierailija
52/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Miksi suostuvat? Ovatko niin aivottomia ja mu*ansa vietävissä, etteivät tajua mitä vanhemmuus tarkoittaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/193 |

Kertoo vain siitä, miten paljon helpompi naisen on löytää mies kuin miehen nainen ja naiset itsekin näyttävät sen tässä tiedostavan, kun tuettu teoria on se että mies jo hyvissä ajoin valmistellut eroa. Kun taas naisen ei tarvi kuin tinderiin mennä ja äkkiä viikossa uusi, niin vaan se käy, helppoa!

Vierailija
54/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pyydän lukijoita huomioimaan asian. Kun täällä kommentoidaan että miehellä/miehillä on parisuhteen aikana muitakin naisia, niin mistä ne naiset löytyy ja keitä he ovat?

Turha siis syyllistää miehiä koska jos yhdellä miehellä on useita naisia niin eikös asia ole juuri niin että naiset ovat niitä antautuvaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi olla jo pidempään ollut sun selän takana (A) jotain meneillään, tai sitten otti nopeasti vaan jonkun laastariksi (B). Kumpikaan lähtökohta ei ole mielestäni hyvä, en haluaisi olla tuo nainen (C).

A) tällainen ei ole luotettava uusi mies naiselle

B) nainen on kertakäyttötavaraa

C) ---> ei kukaan halua. Jotkut naiset ei vain tajua sitä mikä on oman edun mukaista toimintaa!

Vierailija
56/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua hävettäisi olla tuo uusi nainen, hän tässä on vaan korvike.

Kaikki laastarit eivät tiedä olevansa laastareita. Miehet osaavat kyllä vetää rooliansa.

Oon tuon laastarin kanssa ollut nyt 16 vuotta. Joko kerron? t. äijä.

Onko sulle yhtä uskollinen kuin ole exälleen?

Tällaisilla pettäjillä kun ei ole tapana muuttua.

eri

Vierailija
57/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ihan kuin olisin noin vaan ollut korvattavissa toisella"

Karua, mutta fakta nyt vaan on tämä. Joko sun ex ei alkujaankaan välittänyt susta, kun noin helposti meni eteenpäin ja tässä tapauksessa ero on sun kannalta vain hyvä asia. Toinen vaihtoehto on se, että ero sattuu mieheenkin, mutta menee eteenpäin ja jättää asian käsittelemättä eli se tulee pinnalle jossain vaiheessa. Käsittele nyt ero ja älä mieti mitä eksäsi tekee.

Vierailija
58/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopetin suhteen ja nainen varmaan kuvitteli, että uuteen vaihdan kun oli itsellään niin kiire hommata uusi mies ja laittoipa tämän vielä näyttävästi pyörittelemään puukkoa haavassa. Todellisuudessa naisen kanssa vaan tuli usein niin huono olo ja yksin tässä olen edelleen eron jälkeen. Mutta hyvä hänelle jos kostolaastarin kanssa sujuukin paremmin.

Paljastuipahan naisen todellinen luonne (ellei jo aiemmin ollut selvillä), jos oli moinen tarve päästä satuttamaan jälkeenpäin.

Vierailija
59/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

51% miehistä tienaa huomattavasti naista enemmän jo ennen lapsia.

Mikä on sinun tekosyysi sietää mulkullaan ajattelevaa turhaketta kunnes masuasukki on varmistettu?

Vierailija
60/193 |
06.06.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei löydä uutta misua elävässä elämässä, sitä ennen pitää netissä pitää hauskaa. Minä en luota yhteenkään mieheen enää. Mulkullaan eläviä turhakkeita.

Sait jo masuasukin ja elarit juoksee joten nyt miehet on turhakkeita?

Tyypillinen vastaus mieheltä, joka ei parisuhteen aikana käytä euroakaan yhteisen lapsen elatukseen. Sitten eron jälkeen ollaankin niin tuohtuneita, kun joutuu niin tekemään.

Noin käy niille ketkä ei lapsia halua. Yleensä miehet ”suostuu” lapsien hankintaan ja sit naiset ja eksät valittelevat sitä ettei ole hyvä isä. Yllätys.

Miksi suostuvat? Ovatko niin aivottomia ja mu*ansa vietävissä, etteivät tajua mitä vanhemmuus tarkoittaa?

Usein "ehkäisy pettää"

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kaksi viisi