Kuormittavin työ, jota olet tehnyt? Kuinka kauan jaksoit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylllä se varmaan perustuu pitkälle ihmisen selkäään ja työasentoihin. ELi miten ergonomiaaa voidaan miettiä parhaimmaksi siten etttä keksitään konsteja ja keinoja miten kuormittuvuus ja rasituus ihmisen selässä voidaaan minimalisoiida mahdolllisimman hyvin.

Ihhmisen reiden ja jalat on se ihhmisen tukipilari siiinä.

Se onn selän ja jalkojen peliä muttta pidemmässä juoksussa niin kun pitkään tekeee niin kylllä se varmaan väistämättäkin käy sinne selkääään.

Vierailija kirjoitti:

Assburger kirjoitti:

Tein piirilevyjen optista testausta.

Kun kone löysi viat, ne piti tsekata ensin ruudulta, sitten epäilyksenaokaiset siirrettiin mikroskooppitarkastuksen/korjauksen vaativiin ja OK-pinkkoihin.

Työ oli tappavan tylsää, mutta siinä piti pysyä ajatus mukana.

Erityisesti yövuorossa ajatukseni karkasivat toistuvasti ja tein mitä sattuu.

Vuoden tein ko. hommaa ja jo kuukauden jälkeen aloin etsiä muuta työtä.

90- luvun laman jälkimaininkien Pohjanmaa kuitenkin oli toivotonta työnhaun suhteen.

Onneksi pääsin talon sisässä eri työhön.

Vuosituhannen vaihteessa löytyi uusi työnantajakin.

Tein samankaltaista työtä LEANatussa tehdasympäristössä. Käytännössä työ oli tappavan tylsää liukuhihnahommaa mutta silti ajatuksen piti pysyä mukana. No ei pysynyt ja virheitä tuli joista sitten tuli huomautuksia ja kehityskeskusteluja joissa esimies epäili että työ on liian haastavaa. Kun vastasin että työ on niin haasteetonta että keskittymiskyky on koetuksella, sain siirron entistä tylsempään työhön.

Sitä jaksoin pari kk ja irtisanouduin.

Aina sanotaan että haastavat työtehtävät kuormittaa, mutta niin ne kuormittaa täysin haasteettomatkin. Kun työpäivissä ei ole yhtään mitään sisältöä ja päivät menee hereillä pysymiseen niin se jos mikä kuormittaa.

No just tämä. Yhden kesän tein varastolla duunia. Iso firma muuttanut keskelle ei mitään ja rakentanut kaksi isoa automaatiovarastoa, joissa oikein tuntee, että ihminen tekee työtä vain, koska robottien hienomotoriikka on vielä liian kallista tuon homman suorittamiseen. Onneksi sai kuunnella musiikkia, ainoa vaan että se musiikki, mitä kuuntelin sen kesän vain muistuttaa siitä kesästä. Tauot olivat minuutilleen ja etukäteen sovittuja, niihin ei voinut vaikuttaa vaan aina vuoron alettua sai lappusen missä vuorot lukee. Ulosleimaus tapahtui myös minuutilleen ja jonottaen, koska mitään liukumaa ei siellä tunneta ja matka parkkipaikalta pukuhuoneen kautta leimauspisteelle oli oikeasti todella pitkä. 

Olin sisareni kanssa töissä siellä ja varmistivat joka ikinen päivä, että työskennellään eri puolilla rakennusta, vaikka oltaisiin oikeasti oltu tehokkaampia yhdessä.  En vaan pystynyt jatkamaan, sain jonkun kaamean itkukohtauksenkin siellä, jonka päätteeksi irtisanouduin. Tarvitsen ongelmia, joita ratkoa. Siellä niitä ei ollut. Loistava paikka tyypeille "jotka on vaan töissä siellä", millainen en itse valitettavasti ole. 

Henkisesti ikävin on ollut ehkä perunan muultaus käsipelillä. Fyysisesti kuormittavista tulee ensimmäisenä mieleen rasin karsinta. Viljan riihipuinti (koneella) pääsee aika hyvälle sijalle molemmissa kategorioissa. Kaikki nämä ovat luonteeltaan päivän tai muutaman urakoita jotka tuppasivat olemaan ohjelmassa vuosittain.

Kotisiivous. 300 neliön lukaaleja siivosin, joissa meni koko työpäivä. Isoja mattoja ulos, niiden tamppaus, pesuhuone, sauna ,vessat ja siihen päälle kaikkien huoneiden imurointi ja moppaus.

Tuon kaiken kun siivosi, jaksoi kotona lähinnä itkeä.

Siivosin yhden kesän ja siihen päälle vielä myöhemmin välivuoden. Hirveä työmäärä laitettiin niskoille kun olin tehokas ja kiltti, pahin vuoro oli joku 2-14, huudettiin ja tuli luuria korvaan kun kieltäydyin ottamasta lisää töitä vastaan. Tälläkin työmäärällä tienasin parhaimmillaan jotain 1400 e kuussa. Asiakkaat kohtelivat kuin torakkaan, tekivät testejä ja juoksivat perässä kyttäämässä (taloyhtiön hallituksen veemäiset mummot ja ukot). Työyhteisö voi huonosti ja kahvihuoneesaa huudettiin ja puhuttiin pahaa.

Ärsyttää se yksi siivousyritys joka ylpeilee mainoskampnjassa työllistävänsä m a a h anmuuttajia. No varmasti on pakko, kun ei noita hommia suostu tekemään sillä palkalla kukaan joita ei huolita minnekään muualle. Todella typerää moraaliposeerausta leikkiä tekevänsä jotain armollista kun oikeasti käytetään hyväksi heikossa asemassa olevia.

Varasto, vaikka ei olekkaan automaatio niin silti. Joka päivä samaa ja hirveä meteli vaikka käyttäisi korvatulppia, ympäristö on ankea ja kolkko eikä tietoakaan edes ikkunoista.

Työkaverit on työhönsä kyllästyneitä, vaikka esittävät muuta.

Sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa ja aikuissosiaalityössä vuosia sitten. Muutaman kerran meinasi henki mennä. Traumat jäi.

Vierailija kirjoitti:

Asiakaspalvelu puhelimessa. Asiakkaat kiroilevat, huorittelevat, huutavat ja jankuttavat. Lisäksi työnjohto seuraa silmä kovana puhelujen määrää ja kestoa - aina pitäisi pystyä vastaamaan vielä useampaan puheluun ja hoitaa ne vielä nopeammin. Asiakkuuksia on paljon ja ohjeet puutteellisia; esim. hammaslääkäriajanvarausta, katsastusajanvarausta, matkalippujen tilaamista, sähköyhtiön vikailmoituksia, tilausten toimitusaikatiedusteluja jne jne - kaikkia iloisesti sekaisin ja kolmella kielellä. Palkka surkea.

Olisi muuten vielä jotenkuten menetellyt, mutta ne asiakkaat… ei mitään käytöstapoja!

Asiakkaat eivät kai tiedä sitä, että puhelinvaihteet ja Call Centerit ovat usein ulkoistettuja. Olin itse töissä erästä media firmaa palvelevassa Call Centerissä, joka sijaitsi ihan eri kaupungissa, kuin tuo media-alan yritys. En täten pystynyt lampsimaan toimitusjohtajan luo asiakkaiden palautteiden kanssa, vaikka asiakkaat sitä kovasti välillä toivoivatkin. Työskentelin myös puhelinvaihteessa, jossa palvelimme kymmeniä eri yrityksiä. Se oli ihan mukavaa puuhaa, välillä toki vähän tylsää. Nuo Call Center-työt ovat kyllä kamalia. Ei niissä työskentelevillä asiakaspalvelijoilla ole todellisuudessa niin suurta työkalupakkia käytössään, kuin asiakkaat olettavat.

Työkokemusta vähintään muutamia kuukausia on metallipajalta, siivouksesta, cnc-koneistamisesta, varhaiskasvatuksessa sijaisuuksista ja henkilökohtaisena avustajana toimimisena ja erilaisista it-hommista.

Mikään työ ei ole ollut erityisen rankka, kiireisin varmaan varhaiskasvatus mutta samalla hauskin homma. Ylivoimaisesti rankin oli armeijan normaali vuoden palvelus jalkaväessä. Mikään työ ei ole ollut edes lähellä sitä.

Menin pieneen start upiin assistentiksi. Jo ekana työpäivänä huomasin, että nimike ei mitenkään vastannut minulle kaavailtuja työtehtäviä ja että työhaastattelussa minulle oli puhuttu ihan puuta heinää monestakin asiasta. Palkka oli kuitenkin assistentin palkka, vaikka vastuuta piisasi. Jo ekalla viikolla oli ihan ahdistunut. Pomo ja työkaverit soittelivat jo sen ekan viikon aikana yötä myöten kotiin ja viikonloppuisin puhelimeen kilahteli koko ajan kalenterivarauksia uusista "mahdottomista tehtävistä". Kun yritin ottaa puheeksi, että työhaastattelussa sovittiin ihan erilaisesta työstä ja etten oikeasti osaa näitä tehtäviä, joita minulle työnnetään, esimiehen asenne oli, että "no, sitten opettelet". Sympatiaa ei herunut, eikä ketään kiinnostanut, että koin, että minulle oli suoraan valehdeltu haastattelussa. Kestin kolme viikkoa. Kamelin selkä katkesi, kun eräänä sunnuntai-iltana sain seuraavalle päivälle taas uuden, pelottavan vastuullisen homman, josta en uskonut selviäväni. Siinä vaiheessa olin jo alkanut saada rytmihäiriöitä enkä pystynyt öisin nukkumaan, kun ahdisti niin paljon. Ei se ollut sen arvoista, että olisin terveyteni menettänyt. 

Burgeriravintolassa tarjoilijan työ, jonka otin opiskeluaikana vastaan kun en muutakaan saanut, ja kaipasin kipeästi osa-aikatyötä. Minulla oli romanttinen käsitys kahvilassa tai ravintolassa työskentelystä, että se olisi mukavaa ja leppoisaa. No eipä ollut.  Ravintola oli jatkuvasti ruuhkainen, esimies oli vihainen, muut tarjoilijat olivat vihaisia, keittiöporukka oli vihainen ja asiakkaat ne vasta vihaisia olivat. Koko ajan huudeltiin joka suunnasta (usein kirosanojen säestämänä) ja siinä meni ihan sekaisin. Jaksoin tuota kahden kuukauden ajan.

Tuon työn jälkeen otin vielä työn vastaan eräästä kahvilasta, uskoin menon olevan siellä rauhallisempaa. Väärin taas! Lisänä vielä huono ilmapiiri ja ilkeät työkaverit. Jossain vaiheessa he kaikki lakkasivat esimiestä lukuunottamatta puhumasta minulle. Kun huomasin itkeväni kotona jokaisen vuoron jälkeen ja työt alkoi tulla painajaisiin, totesin että nyt riitti. Ehdin olla työssä lähes puoli vuotta. Lopetettuani sen olin onnellisempi kuin kuukausiin, sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Ja sain onneksi piakkoin oman alani osa-aikatyön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylllä se varmaan perustuu pitkälle ihmisen selkäään ja työasentoihin. ELi miten ergonomiaaa voidaan miettiä parhaimmaksi siten etttä keksitään konsteja ja keinoja miten kuormittuvuus ja rasituus ihmisen selässä voidaaan minimalisoiida mahdolllisimman hyvin.

Ihhmisen reiden ja jalat on se ihhmisen tukipilari siiinä.

Se onn selän ja jalkojen peliä muttta pidemmässä juoksussa niin kun pitkään tekeee niin kylllä se varmaan väistämättäkin käy sinne selkääään.

Tottakai työasennolla on väliä ja selkä on herkempi. Mutta itse kyseistä työtä tehneenä, huomasin että oikeaa työasentoa käytettäessä ovatkin jalat (itsellä polvet) paskana. Lenkkeilyharrastus jäi äkkiä pois, polvet ja joskus nilkatkin rutisivat kuin 80-kymppisellä. En tiedä minkälainen teräsnivel pitää olla että tuota kestää, koska pelkkä jaksaminen ei riitä. Itse kestin vähän yli vuoden, lähinnä jatkuvassa kivussa eläen, koska mikään normaaliduunin palautumisaika ei vaan riitä.

Ulkotyöntekijänä yhdellä kierrätyskeskuksella olin vuoden. Rukkastyötä ja purkamista ja rautaromumöhkäleiden ja valtavien kuormalevykasojen nostelua ja siirtelyä ja isoja pattereita ja betonirakennelmia yms. Ranteet ja kädet olivat kipeät joka päivän jälkeen ja välillä tulehtuikin. Kaikki edelliset duunit on tuntuneet kevyeltä tuon jälkeen