Lue keskustelun säännöt.
Millaista yli 60-vuotiaana kun lapset muuttaneet pois kotoa?
04.06.2021 |
Miltä se tuntuu ja mikä helpottaa? Haluaisin ymmärtää paremmin äitiäni, joka vaikuttaa masentuneelta vaikka tapaamme noin kerran viikossa. Hänellä ei ole miestä ja vain naapureita ystäviniä. Sanoi että ikävöi minua ja haluaisin että kävisin päivittäin kylässä mutta en kerkeä millään sillä pitää elää omaa elämääkin.
Kommentit (57)
Vanheneminen on usein kurjaa. Vanhenemiseen kuuluu kehon rappeutumista, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä, monenlaisia sairauksia ja raihnaistumista. Naisilla vaihdevuodet ovat hedelmättömyyden ja biologisen ja henkisen vanhenemisen selvä merkki.
Suurin osa ihmisistä kokee jonkinlaisia ikäkriisejä. Kaikki ihmiset eivät halua tai uskalla puhua avoimesti ikääntymiseen liittyvistä ongelmistaan. Vanhenemiseen liittyvät kielteiset ajatukset ja tunteet ovat yhteiskunnassa tabu. Suomessa 50- ja 60-vuotiaan pitäisi hymyillä valokuvassa ja viettää iloisena syntymäpäiväänsä. Odotus on, että ikääntyvän ihmisen pitäisi järjestää isot juhlat sukulaisille, puolison sukulaisille, naapureille ja kyläläisille. Joillekin ihmisille oma syntymäpäivä on kuitenkin surullinen päivä ja vanheneminen aiheuttaa paljon ahdistusta ja monenlaisia ikäviä tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanheneminen on usein kurjaa. Vanhenemiseen kuuluu kehon rappeutumista, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä, monenlaisia sairauksia ja raihnaistumista. Naisilla vaihdevuodet ovat hedelmättömyyden ja biologisen ja henkisen vanhenemisen selvä merkki.
Suurin osa ihmisistä kokee jonkinlaisia ikäkriisejä. Kaikki ihmiset eivät halua tai uskalla puhua avoimesti ikääntymiseen liittyvistä ongelmistaan. Vanhenemiseen liittyvät kielteiset ajatukset ja tunteet ovat yhteiskunnassa tabu. Suomessa 50- ja 60-vuotiaan pitäisi hymyillä valokuvassa ja viettää iloisena syntymäpäiväänsä. Odotus on, että ikääntyvän ihmisen pitäisi järjestää isot juhlat sukulaisille, puolison sukulaisille, naapureille ja kyläläisille. Joillekin ihmisille oma syntymäpäivä on kuitenkin surullinen päivä ja vanheneminen aiheuttaa paljon ahdistusta ja monenlaisia ikäviä tunteita.
Mä jaksoin ihan hyvin järjestää 50- ja 60-vuotisjuhlani, mutta 70-vuotisjuhlani aion jo skipata. Tai sitten järjestän ne jossain ravintolassa. Mun vanhempani järjestivät vielä 85-vuotisjuhlansakin, mutta he järjestivätkin viiskymppisestä lähtien aina ravintolassa. Vasta 90- ja 95-vuotissynttärit sitten me siskoni kanssa järjestettiin heille. Tai no ysivitoset vasta äidille, isän ysivitoset on ensi kuussa.
Aika myöhään niitä lapsia on tehtaillut jos vasta 60v:nä on talo tyhjä.
Meillä on just lapsi muuttamassa omilleen, vähän päälle kaksikymppisenä ja me aletaan pian olla kuuskympisiä. Tapasimme vasta reilusti yli 30-vuotiaana, siihen asti oli sitä sinkkuelämää josta molemmat kerkisimmekin saada tarpeekseni. Tulemme hyvin toimeen ja puolisoni kanssa, olemme kohtalaisessa kunnossa, tietysti vanhuus tarkoitta sitä että pala kerrataan luovutaan elämästä kunnes loputkin viedään mutta siihen asti tuntuu ihan leppoisalta, molemmilla omia harrasteita ja harrastepiireijään ja myös yhteistä tekemistä löytyy.
Toisaalta kun katson omaa jo hoitokodissa olevaa, tukevasti dementtiä isääni niin tulee mieleen että onko tuo nyt niin pahaa elämää. Aamulla heräillään aamupalalle, sitten mietiskellään sekavia tai katsotaan mitäänymmärtämättömän telkkaria, sitten lounas ja päivällinen ja lopulta iltatee ja nukkumaan. Siinä yhdistyy levon tarve ja mahdollisuus lepoon. Jonain päivänä sitten tuuli pyyhkäisee hänen ylitseen eikä häntä enää ole. Lähtee hyvässä sovussa riittävästi eläneenä, sovussa perheen, suvun ja maailman kansssa. Kun vielä ajatteli, ajatteli vielä että tapaa puolisonsa, äitimme, ja omat vanhempansa siellä toisella puolella, ei pelottanut lähtö, nyt ei enää tajua niin paljon että pelkäisi.
Kuopus muutti 2.5 vuotta sitten ja toistaiseksi on ihanaa. Olin äitinä läsnä 31 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen nyt 52v ja vimonen lapsi muutti pois vuosi sitten.
Mies ja koira on. Silti mulla on ollut kunkin jälkeen alakuloa ja sopeutumisvaikeuksia. Yrittänyt enemmän aktivoida mun ja miehen yhteisiä juttuja, mutta hän on tyytyväinen noineen. Ulospäin näyttää niin tyyneltä, ettei mikään hetkauta.
Enkä mä edes ollut mikään palveleva äiti. Nyt pitää kaikki tehdä ite. ;) no, ei vaan.. onhan näitä kotihommia nyt vähemmänkin.
Seuraa ehkä olen eniten vailla. Turinoita päivän tapahtumista ja kavereiden kuulumisia. Sehän on myös iso juttu, kun lapsihan vie kaverit mennessään.
Meilläkin neljä lasta ja kavereiden kanssa olivat paljon meillä. Tulivat hekin tutuksi. Duunissa joku käytti musta sanaa "varttimutsi". Hyvä termi.
Parina vappuna on nuoret tähän kokoontuneet tuoreille munkeile ja simalle, ennenkuin lähtivät eteenpäin. Vähän kuulumisia.
Alustavasti puhuttiin, että vastaavaa voisi jouluna suunnitella.
Eikä omat kaverit täytä tuota tyhjiötä. Pitää vaan löytää mielekästä tekemistä.
En halua lapsiakaan täällä hyppyyttää oman ikäväni takia. Jos kerran viikossa kukin käy, saa mulle luvan riittää.
Lisäksi ollaan sovittu joka toinen viikonloppu päivällisestä, että kaikki on samaan aikaan. Traditio alkoi kun esikoinen muutti pois kuusi vuotta sitten. Saatu toimimaan, vaikka välimatkaakin on ollut.
Olin 40 kun lapseni oli 20-vuotias ja muutti pois kotoa, ensin opiskelemaan. tuntui ihan kivalle, kun oli omaa aikaa. Puolison kanssa ollaan reissattu ja tehty kaikkea mukavaa. Lapsikin tulee kotiin käymään ja yöksikin aika usein. Olen nyt 50 ja lapsi 30. Tytär odottaa vauvaa, kohta päästään kokeilemaan isovanhempina oloa. Mulla on harrastuksia, mökkeillään, käydään keikoilla, tehdään ruokaa yhdessä, käydään syömässä. Mitä nyt aikuiset ihmiset tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika myöhään niitä lapsia on tehtaillut jos vasta 60v:nä on talo tyhjä.
23, 27, 29, 36 ja 39-vuotiaana. Nuorena ja vanhana.
Olen vast 50, mutta aika peffasta tämä on. Mutta en sitä tietoa kyllä lapseni päälle kaada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa, 66, vielä osa-aikaisesti työelämässä. Lapset ovat muuttaneet kotoa jo aikaa sitten. Lapsenlasten kanssa vietetään aikaa. Luen, matkustellaan, tapaan ystäviä, käyn kulttuuritapahtumissa jne. Ei käy ikinä aika pitkäksi. Elän hyvää ja tietyllä tavalla huoletonta elämänvaihetta.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös yksinasuva, yksinäinen aikuisten lasten äiti.
Lapset ovat hajaantuneet maailmalle, kuka minnekin.
Myönnän masentuneeni koronan aikaan, kun ei päässyt mihinkään.
En silti roiku lapsissani, olen aina ollut hyvin itsenäinen ihminen.
(Siksi varmaan miehetkään eivät ole jääneet...)
Inhoan järjestötoimintaa ja kaikenmaailman kissanristiäisiä. Olen mieleltäni nuori, ja harmittaa kun nuoret ovat kauheita ikäras isteja.
Yksinään en rupea enää mihinkään suurisuuntaisiin hankkeisiin, kuten kotieläin tai kesämökki.
Nekin on jo nähty ja todettu, että yksinäiselle ihan liikaa vaivaa ja rahanmenoa. En minä tekemistä sinänsä kaipaa, vaan yhteyttä muihin ihmisiin, mieluusti tietty kiinnostaviin ja samanhenkisiin!
t. eläkeläisnuori ;-)
Mikä ero sitten on järjestöllä ja yhdistyksellä, mutta koen yhdistystoiminnan hauskana, jos kun ei ota vastuutehtäviä. Niin saat hyvät puolet, retket, juhlat ja juttukaverit mutta ei tarvi antaa yhteystietoja tai mitään. Ja menee kun menee tai on menemättä. Ns verkostosta voi olla hyötyä, kun ei tiedä mitä elämä eteen vielä tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanheneminen on usein kurjaa. Vanhenemiseen kuuluu kehon rappeutumista, muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä, monenlaisia sairauksia ja raihnaistumista. Naisilla vaihdevuodet ovat hedelmättömyyden ja biologisen ja henkisen vanhenemisen selvä merkki.
Suurin osa ihmisistä kokee jonkinlaisia ikäkriisejä. Kaikki ihmiset eivät halua tai uskalla puhua avoimesti ikääntymiseen liittyvistä ongelmistaan. Vanhenemiseen liittyvät kielteiset ajatukset ja tunteet ovat yhteiskunnassa tabu. Suomessa 50- ja 60-vuotiaan pitäisi hymyillä valokuvassa ja viettää iloisena syntymäpäiväänsä. Odotus on, että ikääntyvän ihmisen pitäisi järjestää isot juhlat sukulaisille, puolison sukulaisille, naapureille ja kyläläisille. Joillekin ihmisille oma syntymäpäivä on kuitenkin surullinen päivä ja vanheneminen aiheuttaa paljon ahdistusta ja monenlaisia ikäviä tunteita.
Jaa vaihdevuodet "henkisen vanhenemisen selvä merkki".
No ei välttämättä. On 60-vuotiaita jotka viipottaa täysillä, yhdistystoiminnassa ja retkillä. Aiempi vaikuttaa myös, onko ollut liikunnallinen, onko lukenut tai matkustellut. Nuoret voisi miettiä elintapoja, nyt luodaan pohja vanhuudelle.
Kuopus muutti kotoa kun olimme 56/61v.
Mikäs tässä, kivaa aikaa kaksin! Seksiä silloin kun mieli tekee, ei tarvitse pelätä jonkun valvovan ja kuulevan. Ostettiin 2. koti ulkomailta ja lomaillaan kun meidän tekee mieli, itse jo useita kuukausia vuodessa. Ystävät samassa vaiheessa joten heitä tavataan usein
Asumiskulut (vesi ja ruoka) pienenivät n 30%
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika myöhään niitä lapsia on tehtaillut jos vasta 60v:nä on talo tyhjä.
Mä sain lapseni 21v, 23v, 30v ja 42v. Viimeinen lähti kun olin 61v
Jaa vaihdevuodet "henkisen vanhenemisen selvä merkki".
No ei välttämättä. On 60-vuotiaita jotka viipottaa täysillä, yhdistystoiminnassa ja retkillä. Aiempi vaikuttaa myös, onko ollut liikunnallinen, onko lukenut tai matkustellut. Nuoret voisi miettiä elintapoja, nyt luodaan pohja vanhuudelle.
***
Mun vaihdevuodet oli 48-53v eli kauan ennenkuin mikään "vanheneminen" alkoi tuntumaan. Kuopus vasta alakoulussa, mun naisellisuuteni ja urakehitykseni huipussaan.
Henkinen vanheneminen ei tunnu kyllä vieläkään, olen nyt 64v. Opiskelin juuri kunnolla uuden kielen (5. jota puhun), olen osittain muuttanut ulkomaille taloon jonka remontoimme, reissaan paljon yksin ja mieheni (ja lasten perheiden) kanssa, olen utelias ja kiinnostunut kuten nuorenakin.
Fyysinen terveys on heikompi mutta henki pihisee vielä , liikun ja treenaan yhä. Tänäänkin vesijuoksemassa ja -jumpassa, huomenna talviuintia.
Lasten ( 2 kpl) muuttaessa pois lapsuuden kodista, ei äidin järki ja tunne kulje välttämättä samaa rataa vähään aikaan.
Järki sanoo, että näinhän sen pitää mennä. Mutta tunnemyrskyn voi olla suuri, ikävä ja tyhjä tila. Ei suotta puhuta "tyhjän pesän" syndroomasta.
Omalla kohdalla eka muutti lyhyellä varoitusajalla tyttöystävän kanssa. Nuorempi asui pari vuotta kesätöiden vuoksi meidän luona.
Mutta tällä hetkellä muutaman vuoden jälkeen oma elämä tuntuu kivalta.
Vanhemmat on samassa iässä ja nuorinkin veli asuu viikot toisella paikkakunnalla. Äiti ja isä on jo muutaman vuoden olleet innokkaita penkkiurheilijoita, kausiliput ja fanipaidat löytyy, ennen koronaa kävivät kauempanakin kisoissa fanibussilla, otteluiden jälkianalyysit seurataan tarkkaan ja pelaajat arvostellaan.
Isä vaihtoi työpaikkaa ja äiti on mukana järjestötoiminnassa.
Hankalahan sitä on toisen puolesta keksiä tekemistä, ehkä voisitte kokeilla yhdessä jotain uutta ja jos kipinä syttyy, voit vetäytyä itse vähitellen takavasemmalle.