Lue keskustelun säännöt.
Millaista yli 60-vuotiaana kun lapset muuttaneet pois kotoa?
04.06.2021 |
Miltä se tuntuu ja mikä helpottaa? Haluaisin ymmärtää paremmin äitiäni, joka vaikuttaa masentuneelta vaikka tapaamme noin kerran viikossa. Hänellä ei ole miestä ja vain naapureita ystäviniä. Sanoi että ikävöi minua ja haluaisin että kävisin päivittäin kylässä mutta en kerkeä millään sillä pitää elää omaa elämääkin.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta kyllä oli helpottavaa (toki haikeaakin), kun viimeinen lapsemme lähti toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Oli tunne, että olimme kasvatusurakkamme tehneet. Olin kyllä tuohon aikaan vielä töissäkin, joten sitä "tyhjää pesää" ei ehtinyt paljon miettiäkään. Moni asia tietysti muuttui, kun jäin mieheni kanssa kaksistaan; enää eivät nuorten kaverit rimputtaneet ovikelloa, ostin kotiin liikaa ruokaa jne.
Onko ap äitisi vielä töissä, onko hänellä omia ystäviä, harrastuksia? Voisiko äitisi käydä keskustelemassa vaikka asiantuntijan kanssa? Nyt tuntuu, että ripustautuu sinuun ap liikaa. Oletko ainoa lapsi?
No naapurit on niitä ystäviä. Mutta eivät kai ole kovin läheisiä. Ei ole harrastuksia juuri. Olen ainoa lapsi T: AP
Tuo on vaikea tilanne, kun vanhempi ripustautuu liikaa lapseensa. Ja jos on vasta n 60 v niin ei tuo vielä ole edes korkea ikä. Sinun pitäisi voida elää nyt omaa elämääsi, jos äitisi on vielä hyvässä kunnossa. Parinkymmenen vuoden päästä äidin oikeasti ikääntyessä joudut varmaan ottamaan enemmän vastuuta äidistäsi. Nyt neuvoisin hakemaan äidille apua (jos vaikka masentunut )ja tuosta ikävää sinua kohtaan olisi hyvä puhua jonkun kanssa. Voisit kannustaa äitiä harrastuksiin ja kanssakäymisiin muiden ihmisten kanssa. Voisiko mennä mukaan vaikka SPR:n toimintaan?
Olen muuttamassa ulkomaille parinkymmenen vuoden päästä T:AP
Ok, olitkin sitten trolli!
Täsmälleen samansisältöinen aloitus on ollut aiemminkin. Eri otsikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli vaikea oppia ostamaan ruokaa vain kahdelle.
Odotetaan kitkerinä lastenlapsia, koska eskoinkerilläkin on jo viisi. Ja jos ei kuulu erotaan ja juodaan samppakaljaa. Koska ei ole mitään yhteistä enää ja lapsetkin karttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kysyin että haluiaisko harrastaa jotain tai mennä johonkin missä on omanikäisiä niin vastaus oli ei. T:AP
Ikävä juttu, jos äitisi ei halua edes yrittää löytää uutta sisältöä elämäänsä. Olisin ehdottanut jotain vapaaehtoistyötä, siinä on sekä tekemistä että ihmisiä. Tutustuu luontevasti kun on puuhat valmiina eikä ne varmasti lopu kesken. Tai jos ottaisi koiran, on seuraa, arkiulkoilua ja koiran kanssa varmasti kokee itsensä tarpeelliseksi.
Jos mikään ei innosta ja mieli vaan, joku keskusteluapu tai vertaistukiryhmä olisi hyvä tai sit ihan lääkärille.
Voit ehdottaa ja tsempata, mutta sun vastuulla ei ole äidin kannattelu ja jatkuva seuranpito. Elä omaa elämää!
On nähty naisia jotka elää äitiensä jatkopalana ja se ei ole kyllä hyvää katsottavaa.mkokomelämä uhrataan äitylin haaveille vaikka hankkiamlapaia, vaikka ei ole lainkaaj emotyyppi.
Sitten mumma saa hoitaa ne. Ja tyttö hakee miesseuraa vimmalla. Kapinaa edes unissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhuiset odottaa sukulaisilta jotain seuranpitopalvelua, vaikka itse välttelivät koko lapsuus nuoruusiän kontakteja. Sou.
What comes around goes around.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että tuleva vanhuus pelottaa. Olen itse nelikymppinen ja lapsi muutti pois, minusta on vain ihan kivaa😊 Hänellä on asiat kunnossa ja meillä hyvät välit. Minä saan elää mukavaa aikuiselämää, luultavasti pääsen isoäidiksikin aika nuorena. Ei valittamista.
Mitä voisi tehdä ettei pelota paljon?
Houkutella häntä ihmisten ilmoille, etsiä joku kiva harrastus. Onko äidissä tapahtunut joku muutos lähi aikoina, vai onko aina tukeutunut sinuun ap?
En tiedä mitä yli 60 vuotiaat tai äitini tykkäisi harrastaa. :( Ei ole tapahtunut mitään muutosta? Kyllä, minuun tukeutuu. T: AP
No voisitko ihan kysyä, millaista toimintaa haluaa? Tykkääkö käsitöistä, lukemisesta, kielistä, uimisesta, liikunnasta? Sellaisia juttujahan me +60 v harrastamme. Joko äitisi kuuntelee Bookbeatia? Sieltä äänikirjojen maailmasta löytyy monenlaista virikettä.
60+ vuotiaat voivat harrastaa myös matkailua, retkeilyä, moottoripyöräilyä, melkein mitä tahansa liikuntaa, geokätköilyä, tietokone/konsolipelejä, valokuvaamista, elokuvia...
Ihan oikeasti, vain jotkut liikunnalliset harrastukset ehkä jäävät pois kuusikymppisenä, ainakin jos niitä ei ole harrastanut nuoresta saakka. Voisin kuvitella, ettei silloin esim. enää aleta harrastaa cheerleadingia tai kalliokiipeilyä, mutta siitäkään en ole ihan varma. Muihin harrastuksiin vaikuttaa sitten oma kiinnostus ja lahjakkuus (esim. "kielipää"). Mahdollisuuksia on kuitenkin edelleen vaikka kuinka paljon.
Itse olen edelleen vähän alle 60 mutta puoliso vähän lähempänä 70 kuin 60. Hän moottoripyöräilee kanssani, yöpyy teltoissa, matkustelee ulkomailla, puhuu useita vieraita kieliä ja opiskelee kanssani uutta, katsomme elokuvafestareita netistä nyt kun ei pääse leffaan (tällä hetkellä on meneillään Sheffield Film Festival, jonka leffoja voi katsoa Suomestakin käsin) ja paljon muuta.
Ihan käsittämätön ajatus, että kuusikymppisenä elämä kaventuisi äänikirjoiksi, kirjoiksi, käsitöiksi ja uimahallissa käymiseksi.
Tietysti, jos ap:n äiti on tähän saakka viihtynyt kotona, niin kannattaa etsiä vaihtoehtoja käsitöistä ja äänikirjoista, mutta ihan oikeasti ihmetyttää tämän palstan käsitys kuusikymppisten elämästä noin yleisesti. Siksi tämä purkaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran kysyin että haluiaisko harrastaa jotain tai mennä johonkin missä on omanikäisiä niin vastaus oli ei. T:AP
Ikävä juttu, jos äitisi ei halua edes yrittää löytää uutta sisältöä elämäänsä. Olisin ehdottanut jotain vapaaehtoistyötä, siinä on sekä tekemistä että ihmisiä. Tutustuu luontevasti kun on puuhat valmiina eikä ne varmasti lopu kesken. Tai jos ottaisi koiran, on seuraa, arkiulkoilua ja koiran kanssa varmasti kokee itsensä tarpeelliseksi.
Jos mikään ei innosta ja mieli vaan, joku keskusteluapu tai vertaistukiryhmä olisi hyvä tai sit ihan lääkärille.
Voit ehdottaa ja tsempata, mutta sun vastuulla ei ole äidin kannattelu ja jatkuva seuranpito. Elä omaa elämää!
Jos ei ylipäätään tykkää kauheasti touhuta vieraiden ihmisten kanssa, ja on lisäksi jonkin verran masentunut, on aika älytöntä ehdottaa sellaisia harrastuksia. Vapaaehtoistyöntekijän pitää olla monessa paikkaa itse henkisesti vahvoilla, että edes jaksaa tehdä sitä hommaa. Pikemminkin ap;n äiti tarvisi itselleen jonkun tukiystävän!
Vanhukset laiskistuu ja odottaa et kaikki tuodaan nokan eteen. Ei viitsi harrastaa tai tavata omia kavereita. Jos niitä on viitsinyt edes hankkia. Ei ole nuoremman vastuulla olla seuraneitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että tuleva vanhuus pelottaa. Olen itse nelikymppinen ja lapsi muutti pois, minusta on vain ihan kivaa😊 Hänellä on asiat kunnossa ja meillä hyvät välit. Minä saan elää mukavaa aikuiselämää, luultavasti pääsen isoäidiksikin aika nuorena. Ei valittamista.
Mitä voisi tehdä ettei pelota paljon?
Houkutella häntä ihmisten ilmoille, etsiä joku kiva harrastus. Onko äidissä tapahtunut joku muutos lähi aikoina, vai onko aina tukeutunut sinuun ap?
En tiedä mitä yli 60 vuotiaat tai äitini tykkäisi harrastaa
60 on . :( Ei ole tapahtunut mitään muutosta? Kyllä, minuun tukeutuu. T: AP
No voisitko ihan kysyä, millaista toimintaa haluaa? Tykkääkö käsitöistä, lukemisesta, kielistä, uimisesta, liikunnasta? Sellaisia juttujahan me +60 v harrastamme. Joko äitisi kuuntelee Bookbeatia? Sieltä äänikirjojen maailmasta löytyy monenlaista virikettä.
60+ vuotiaat voivat harrastaa myös matkailua, retkeilyä, moottoripyöräilyä, melkein mitä tahansa liikuntaa, geokätköilyä, tietokone/konsolipelejä, valokuvaamista, elokuvia...
Ihan oikeasti, vain jotkut liikunnalliset harrastukset ehkä jäävät pois kuusikymppisenä, ainakin jos niitä ei ole harrastanut nuoresta saakka. Voisin kuvitella, ettei silloin esim. enää aleta harrastaa cheerleadingia tai kalliokiipeilyä, mutta siitäkään en ole ihan varma. Muihin harrastuksiin vaikuttaa sitten oma kiinnostus ja lahjakkuus (esim. "kielipää"). Mahdollisuuksia on kuitenkin edelleen vaikka kuinka paljon.
Itse olen edelleen vähän alle 60 mutta puoliso vähän lähempänä 70 kuin 60. Hän moottoripyöräilee kanssani, yöpyy teltoissa, matkustelee ulkomailla, puhuu useita vieraita kieliä ja opiskelee kanssani uutta, katsomme elokuvafestareita netistä nyt kun ei pääse leffaan (tällä hetkellä on meneillään Sheffield Film Festival, jonka leffoja voi katsoa Suomestakin käsin) ja paljon muuta.
Ihan käsittämätön ajatus, että kuusikymppisenä elämä kaventuisi äänikirjoiksi, kirjoiksi, käsitöiksi ja uimahallissa käymiseksi.
Tietysti, jos ap:n äiti on tähän saakka viihtynyt kotona, niin kannattaa etsiä vaihtoehtoja käsitöistä ja äänikirjoista, mutta ihan oikeasti ihmetyttää tämän palstan käsitys kuusikymppisten elämästä noin yleisesti. Siksi tämä purkaus.
Kuuskyt on uus nelkyt vasta
Et ole vastuussa äidistäsi. Äitisi etsiköön itse itselleen harrastukset ja ilon aiheita. Voi myös mennä keskustelemaan masennuksestaan jollekin. Elä omaa elämääsi et ole äidillesi mitään velkaa. Itse olen 60-vuotias ja tunnen itseni vielä suht nuorekkaaksi. Vähä on semmoinen olo että nyt viimeiset mahdollisuudet alkaa toteuttaa itseään. Mahdollisuuksia on monia. Vedenjakajalla ollaan ja aion totta totisesti käyttää tämän mahdollisuuden itseni hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ihan käsittämätön ajatus, että kuusikymppisenä elämä kaventuisi äänikirjoiksi, kirjoiksi, käsitöiksi ja uimahallissa käymiseksi.
Tietysti, jos ap:n äiti on tähän saakka viihtynyt kotona, niin kannattaa etsiä vaihtoehtoja käsitöistä ja äänikirjoista, mutta ihan oikeasti ihmetyttää tämän palstan käsitys kuusikymppisten elämästä noin yleisesti. Siksi tämä purkaus."
Panin nuo harrastukset aivan esimerkkeinä, kun ei heti tullut mieleen, että ap:n äiti lähtisi moottoripyöräilemään. Nuo luettelemani harrastukset ovat ns matalan kynnyksen harrastuksia ja toki tiedän +60 vuotiaana, että monenlaista voi harrastaa. Ap kirjoitti, että äiti ei harrasta mitään, joten sitä golfia ja matkusteluakaan en ehdottanut. Turhaa siellä puhiset.
Minusta oli kovin tylsää jäädä miehen kanssa kaksin ja sitten tuli korona ja vei harrastuksetkin.
Ymmärrän äitiäsi. Hänen pitäisi löytää harrastuksia, ettei olo tuntuisi niin yksinäiseltä. Pitäisi mennä ja tehdä vielä kun voi.
Odotan kovasti, että harrastuksiin taas pääsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhukset laiskistuu ja odottaa et kaikki tuodaan nokan eteen. Ei viitsi harrastaa tai tavata omia kavereita. Jos niitä on viitsinyt edes hankkia. Ei ole nuoremman vastuulla olla seuraneitinä.
Ei niin, mutta tiedän kyllä, että ainoan lapsen tilanne voi olla hieman erilainen. Jos äiti ja lapsi ovat elelleet kahdestaan, ko suhde saattaa olla hyvin tiivis. Äidin voi olla hyvin vaikea irtaantua lapsestaan ja päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että tuleva vanhuus pelottaa. Olen itse nelikymppinen ja lapsi muutti pois, minusta on vain ihan kivaa😊 Hänellä on asiat kunnossa ja meillä hyvät välit. Minä saan elää mukavaa aikuiselämää, luultavasti pääsen isoäidiksikin aika nuorena. Ei valittamista.
en tiedä kun asuvat vielä kotona :) tuli vähän vanhan hommattua
60 kymppisenä vasta elämä alkaa
60-kymppisenä elämä on kyllä ollut jo muutaman sata vuotta sitten ohi.
Olen 50 ja oma lapsi vasta ala-asteella. Mutta työttömänä ja parisuhteettomana ymmärrän hyvin äitiäsi, koska esimakua olen jo saanut. Iän myötä ystävät alkavat kuolla ympäriltä, tulee vaivoja ja tulevaisuus ei näytä kovin houkuttelevalta. Nuorena voi tehdä vaikka mitä, maailma on auki. Yhtäkkiä et voikaan tehdä ja harrastaa kaikkia niitä asioita, mitä nuorempana, esteenä voi olla oma terveys, rapistuva ulkonäkö, rahattomuus, se, että ystävilläkin terveysongelmia. jne.
Se ystävä, jonka kanssa matkustit, onkin yhtäkkiä vakavasti sairas. Et voikaan enää harrastaa tiettyä liikuntalajia. Koti on jo sisustettu. Sukkien kutominen ja sudokut eivät kiinnosta, mitäs nyt? Pelkkä kävelylenkki, tv ja kirja ei riitä elämän sisällöksi. Mieli haluaisi muutakin, mutta keho estää.
Sinä ole äidillesi tärkeä, yritä ymmärtää se. Eikä hänkään ole täällä loputtomiin.
Olen 66 vuotias yksinasuva nainen. Ainut lapseni, poika, muutti omilleen 7 v sitten, asumme samassa kaupungissa. Helpotushan se tavallaan oli ja on. Ei tarvitse laittaa ruokaa kuin itselle. Hän käy silloin tällöin tyttöystävänsä kanssa täällä. Pääosin viestittelemme Whats apissa. Itse lenkkeilen luen katson filmejä ja viihdyn aivan hyvin itsekseni mutta tapaan toki joitakin harvoja ystäviä silloin tällöin.
Syksyllä ajattelin mennä vapaaehtoistyöhön, eläkeläinen kun olen. Riippuu vähän tästä pandemiasta.
Aikuiselle lapselle pitää antaa omaa tilaa elää ja muovata omaa elämäänsä. Eli en osaa kuvitella että pyrkisin elämään hänen kautta jos oma elämäni olisi vielä hakusessa. Ehkä äitisi ei oikein ymmärrä, että sinulla on tarvetta elää omaa elämää.
Ehkä pieni juttutuokio voisi tätä selkeyttää ja samalla miettiä hänen kanssaan millä keinoin hän myös eläisi omaa elämäänsä ja että se olisi hyväksi teille molemmille.
61v, ehkä tuo kuopus muuttaa syksyllä jos saa opiskelupaikan.
Mikäs tässä muuttuisi kuin että lopultakin saamme miehen kanssa viettää kuherruskuukautta. Lähes 30v sitten kun menimme yhteen meillä oli jo valmiita lapsia ja kahden kesken oleminen jäi vähiin.
Ja se ettei koulun loma-ajat määrittele meidän matkustamista, tämä on parasta!
On oma valinta jos jää yksin kotiin. Näin teki appikset jo 50+ ikäisinä (anoppi ollut täysin yksin 10v lähes 4 seinän sisällä, nyt yli 80 vuotias).
Ok, olitkin sitten trolli!