Millaisia on ne älykkäät keskustelut, joita osa haluaa käydä kavereidensa kesken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Olen samaa mieltä. Onko tuon keskustelun muuten tarkoitus olla esimerkki älykkäästä vai ei-älykkäästä keskustelusta? Minä nimittäin pääsen hyvin nopeasti keripukkikommentteihin ja huomaan, että yleensä juttuni eivät kiinnosta ketään.

Tuo oli ihan vain esimerkki yleisesti keskustelun alkamisesta ja etenemisestä. Siinä ei otettu kantaa keskustelun sisältöön ja sen älykkyyteen. Samantapaista esimerkkiä toivoisin nyt siitä älykkäästä keskustelusta, miten se etenee, jos siinä ei viitata arkikokemuksiin tai siihen senhetkiseen tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Olen samaa mieltä. Onko tuon keskustelun muuten tarkoitus olla esimerkki älykkäästä vai ei-älykkäästä keskustelusta? Minä nimittäin pääsen hyvin nopeasti keripukkikommentteihin ja huomaan, että yleensä juttuni eivät kiinnosta ketään.

Tuo oli ihan vain esimerkki yleisesti keskustelun alkamisesta ja etenemisestä. Siinä ei otettu kantaa keskustelun sisältöön ja sen älykkyyteen. Samantapaista esimerkkiä toivoisin nyt siitä älykkäästä keskustelusta, miten se etenee, jos siinä ei viitata arkikokemuksiin tai siihen senhetkiseen tilanteeseen. 

Eli se on silta, kuten ajattelinkin.

*eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Ja kaiken lisäksi melko puuduttavalta ja turhalta. Tilanteelta, jossa ei jaksaisi edes avata suutaan sanoakseen jotakin turhanpäiväistä muodon vuoksi, vaan halauaisi vetäytyä jonnekin miettimään syntyjä syviä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Numero 83 jatkaa vielä...

ja kirjoihin liittyen puhumme usein esimekiksi siitä, kehen kirjan hahmoista samaistumme ja miksi, millaisia ajatuksia kirja muuten meissä herätti, miten tulkitsimme kohdan X kirjassa, onnistuiko kirja mielestämme kommentoimaan jotakin ajankohtaista aihetta tai teemaa, olemmeko samaa mieltä Hesarin kirjallisuuskriitikon kanssa kirjasta, miten kirja eroaa kyseisen kirjailijan aiemmasta tuotannosta jne, jne. Emme tietenkään ole aina lukeneet kaikkia samoja kirjoja, mutta usein olemme. Keskusteluun nousevat usein uudet kotimaiset tai ulkomaiset teokset, jotka saavat palstatilaa kotimaisissa lehdissä.

No niin, nyt alan ymmärtää. Tässä ero syntyy näköjään siitä, että en osaa suhtautua joihinkin kirjan hahmoihin tai sanomaan niin suurella intohimolla, että kokisin merkityksellisenä jakaa hahmoihin samaistumisia kavereideni kanssa. Hesarin kirjallisuuskriitikko taas jäisi minun keskustelustani pois ihan siksi, että luen kirjat valtavan paljon sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet ja muutenkin koen oman lukukokemukseni olevan sen verran henkilökohtainen, että en halua lukea kenenkään mielipidettä siitä, olenko kokenut kirjan jotenkin "väärin". En myöskään koe, että minun tarvitsisi ottaa sen kummemmin kantaa, millainen kannanotto tämä kirja oli johonkin tiettyyn aiheeseen. Minusta kirja on kirja ja minä kunnioitan kirjailijan näkemystä. En odotakaan yksittäisten kirjojen muuttavan maailmaa eikä niitä siinä suhteessa mielestäni tarvitse arvottaa. Oma mielipiteeni liittyy lähinnä siihen, nautinko kirjan lukemisesta vai en ja siinähän ei paljon ole keskusteltavaa. Minulle lukeminen ei ole sellainen trendiharrastus, että pitää seurata, mitä mieltä kukin on ja mitä juuri nyt pitäisi lukea. Minä luen omaksi ilokseni enkä pysyäkseni aallonharjalla. 

Pointti keskustelussa ei olekaan siinä, kuka on ymmärtänyt "oikein" vaan siinä, että yhdessäkin kirjassa voi olla loputtomia eri tapoja ymmärtää ja hahmottaa tapahtumia. Ei ole oikeaa ja väärää. Kirjailija ei ole mikään diktaattori, joka määrää lukutavan. Minä puhun lisäksi kavereiden kanssa esimerkiksi siitä, millaista kieltä kirjailija käyttää, tai miten kirja heijastelee tätä maailmaa. Usein yhdestä kirjasta edetään seuraavaan, kun toiselle tulee siitä joku muu teos mieleen, ja sitten edetään johonkin laajempaan kieltä tai kulttuuria koskevaan ilmiöön, jne. En ole edes tullut ajatelleeksi, että keskustelun onnistumiseksi molempien pitäisi olla lukenut juuri saman kirjan tai katsonut saman elokuvan.

Tarkoitinkin tuossa sitä, että aika suuri painoarvo annetaan sille kirjalle "maailman muuttajana". Minä luen kirjan ja teen siitä tulkintani ja that's it. Näen kyllä lukiessani, millaista kieltä kirjailija käyttää enkä näe siinä juurikaan sen kummempaa analysoitavaa. Ehkä luen myös jotenkin huonoja kirjoja, kun en näe niissä kovinkaan erilaisia tapoja hahmottaa tapahtumia. Esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa ja Puhdistus ovat olleet minulle todella vaikuttavia kokemuksia, mutta kyllä todellakin hämmästelisin, jos monellakin olisi niistä tapahtumista täysin erilainen käsitys kuin minulla. Toki esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa heräsi kysymyksiä käännöksen kielellisestä vastaavuudesta, mutta niitä asioita pohdiskelin sitten itsekseni. Kaverini kanssa näistä syntyisi keskustelu "pidin kovasti, oli koskettavaa sisältöä, suosittelen lukemaan". 

Sinä ilmeisesti luet kuin täysin sivistymätön kykenemättä ymmärtämään taideteoksiin liittyvää vuoropuhelua aikaisempien taideteoksien välilltä tai kannannottoja ympäröivään todellisuuteen. Onhan sekin yksi tapa nauttia taiteesta, mutta äärimmäisen yksioikoinen. Suosittelen yleissivistyksen huomattavaa laajentamista, niin teokset avautuvat ihan toisella tapaa.

Kyllä, tuolla jo äskenkin sanoin, että minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua tyhmänä ja sivistymättömänä. Pidän tuota melko omituisena vaatimuksena yleissivistykselle, että jostain tietystä aihepiiristä pitäisi tietää kaikki aiemmin aiheesta tehdyt teokset, että lukeminen voisi olla hauskaa tai hyödyllistä. Enkä ihan ymmärrä, mistä päättelit, etten ymmärrä teoksien yhteyttä todellisuuteen. Tiedän kyllä esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa -tarinan taustalla olevan maailman tilanteen ja sen syyt. Mutta miksikäs se sillä muuttuu, että jauhan siitä ystäväni kanssa. Vai onko sinulla mahdollisesti tiedossa jokin näkökulma tähän teokseen, mitä en tiedä? Kerro toki, mitä muita kirjoja minun pitäisi lukea, että ymmärtäisin tämän kirjan tarinan oikein, kun nyt mitä ilmeisemmin olet päättänyt, että en tajunnut tästä kirjasta mitään. 

Kyllähän sivistymätön saattaa hyvinkin nauttia taiteesta ja taide-elämyksestä, mutta keskustelu siitä hänen kanssaan ei vastaa käsitystäni älyllisestä keskustelusta. Älylliseksi keskustelu muuttuu, kun siihen lisätään sivistystaso, joka kykenee analysoimaan aihetta syvemmältä, näkemään vuoropuhelua ja kannanottoja ja vertailemaan sekä oivaltamaan jotain mielenkiintoista siitä. Sinun teksteistäsi kuultaa pääosin läpi oivaltamattomuutta, minusta sinä olet hyvin kaukana älyllisestä keskustelukumppanista.

Niin siis alunperinhän kyse oli siitä, mitä se älyllinen keskustelu on ja millä tavalla ja miksi sitä käydään. Tuossa mielestäni esitin selkeän kysymyksen aiheeseen liittyen, johon et vastannut. 

Ja edelleenkin, minulle on ihan sama, pidätkö sinä minua kykenevänä siihen älylliseen keskusteluun. Omasta mielestäni tässäkin juuri sellaista käydään, mutta näköjään tämä on joillekin sitten jotain muuta. Minusta hyvä keskustelu on sellaista, että ollaan kiinnostuneita toisen näkemyksestä ja perustellaan omia näkemyksiä, oli aihe miten arkinen tahansa. Mutta valitettavasti en tähän nyt halua vetää mitään tiedejulkaisuja tai tunnettuja taideteoksia. Joten jos ainoastaan se tekee keskustelusta älyllisen, keskustelen ihan mielelläni tällaisella idi*ttitasolla. 

Syvällinen keskustelu ei eroa tavassa vaan sisällön rikkaudesta ns. tavallisen keskustelun kanssa. Voit siemailla viiniä ja jutella tavallisia tai vaihtaa autoon renkaita ja keskustella syvällisiä. Sekä kaikkea tuolta väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Anteeksi, mutta mun mielestä tuo kuullostaa ihan tavalliselta keskustelulta eikä niinkään älykkäältä tai syvälliseltä keskustelulta. 

Ja kaiken lisäksi melko puuduttavalta ja turhalta. Tilanteelta, jossa ei jaksaisi edes avata suutaan sanoakseen jotakin turhanpäiväistä muodon vuoksi, vaan halauaisi vetäytyä jonnekin miettimään syntyjä syviä yksin.

Siis ensin kysytään, miten minä aloitan keskustelun arkielämässä. Sitten kun vastaan, minut haukutaan tyhmäksi. En nyt ihan tällä logiikan tasolla menisi muiden keskustelukykyjä moittimaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Ulkopuolinen tunkee väliin.

Tästä kuvauksesta ja itse asiassa koko ketjusta tulivat mieleen paneelikeskustelut, joissa on tarkoitus puhua älykkäitä ja syvällisiä yleisön ja kameroiden edessä. Ja ravintolapöydät, joissa yritetään pienessä hiprakassa porukalla tehdä älykästä vaikutusta johonkuhun vieraampaan pöytäänpäätyneeseen.

Selkä voi olla suorana tai köyryssä, mutta kaulan on oltava pitkällä. Silmät vienosti sirrilleen, koska se näyttää kultiveeratulta. Kohdistetaan katse tiukasti kulloisenkin puhujan silmiin, vaikka tämä katsoisikin muualle. Kaivataan tupakkaa, jota voisi pitää peukalon ja etusormen välissä kuten mustavalkoisissa 60-luvun filmeistä Vanhan valtauksen ajan keikkuvissa ravintolapöydissä, joissa oltiin älykkäitä ja tiedostettiin. Voi huulia hieman käyristää tupakattakin, koska se kuvastaa keskittymistä. Välillä voi osoittaa rehvakkaalla ryhmänaurulla, että vaikka tässä intelligentsiaa ollaankin, huumori erottaa ihmiset eläimistä. Haa - haa - haa kunnolla tauotettuna ja vaikka läimäytys lähimmän kaverin selkään hyväksynnän merkiksi.

Mistä te päättelette, että juuri teidän keskustelunne ovat älykkäitä? Työelämän bisarreista käytännöistä ja konsistentista maailmankuvasta voi nimittäin käydä keskustelua tyhmästikin.

Mielestäni ne ovat älykkäitä silloin kun yhteisestä pohdinnasta tai toisen tiedosta/kokemuksesta syntyy oivallus siitä, että tämän keskustelun jälkeen minulla on parempi ymmärrys  jostakin asiasta ja jopa ideoita siitä, miten jotakin bisarria käytäntöä voi hivuttaa lähemmäksi rationaalista toimintaa. Jos keskustelun tulos on että joo, on se Korhonen täysi ***** niin en sanoisi keskustelua hirmuisen älykkääksi.

Ei älykästä keskustelua normaalielämässä lähdetä käymään, se tapahtuu, jos tunnelma, aihe ja osallistujat toimivat yhteen. Paneelikeskustelut ovat sitten eri asia, semmoisiinkin olen osallistunut, eivätkä tosiaan yleensä lähde mihinkään lentoon, joskus kylläkin.

Onko keskustelun lopputulemana bisarri syvällisempää kuin *****?

Todennäköisesti ongelma käytännöissä on jotakin muuta kuin Korhosen luonne/käyttäytyminen, siksi sitä outoa käytäntöä olisi tarkoitus purkaa muillakin tasoilla kuin henkilöongelmana.

Pahoittelen epäselvää ilmaisuani. Tarkoitukseni oli hienoisen sarkasmin kautta osoittaa kultivoituneisuutta tavoittelevan ja sellaisena huvittavan "bisarrin" ja tuon tähtiin piilottamasi mauttomuuden samankaltaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

Miten keskustelu hiihtämisestä sitten jatkuu ollakseen tavallisen keskustelun sijasta älykästä keskustelua? 

- eri - 

Todella ratkiriemukasta, että tässä älykkäinä itseään pitävät keskustelijat, jotka peräänkuuluttavat yhteiskunnallista näkökulmaa ja kokonaiskuvan hallintaa aiheessa kuin aiheessa, eivät kuitenkaan tällaisessa liibalaaba-keskustelussa edes pysty keskittymään sen vertaa siihen kontekstiin, että lukisivat, mihin kysymykseen jollain kommentilla vastataan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

No miten siinä sähkökatkoksessa päästään aiheeseen Baabelin kirjasto? Mikä on se ensimmäinen asiayhteys, jossa sellaiseen päästään viittaamaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

Mä taas ymmärrän aiemman henkilön kysymyksen. Hän tarkoittaa konkreettista esimerkkiä, miten keskustelu vaikkapa aiheesta David Lynchin elokuvista etenee. Mitä sinä sanot ensin, mitä kaverisi sanoo sitten, mitä sinä sanot seuraavaksi jne. Eli miten keskustelussa vuorosanat menevät. 

Mä voin kyllä ihan suoraan sanoa, että tuo on aika mahdoton pyyntö. Muistatko sä oikeasti jonkun pitkän ja polveilevan ketjun vuorosanoja ja sitä, missä järjestyksessä kuka on mitäkin sanonut? Jos muistat, niin hienoa, minä en.

En tietenkään muista, mutta älykäs ihminen, joka on käynyt sellaisia keskusteluja ystäviensä kanssa, osaa varmasti kirjoittaa fiktiivisen esimerkin, miten keskustelu etenee. Esim keskustelun 10 ensimmäistä vuorosanaa. 

Kyllä, kirjailija osaa kirjoittaa fiktiivisen keskustelun, jota käydään vaikkapa elokuvista ja kirjallisuudesta, mutta minä en ole kirjailija. 

Onpas erikoista, että pystytään hienoihin älykkäisiin keskusteluihin ihan tuosta noin vaan laajan yleissivistyksen turvin, mutta sitten onkin mahdotonta käydä se sama keskustelu fiktiivisesti päänsä sisällä. 

Keskustelu on vuoropuhelua, jossa ihmiset jakavat omia ajatuksiaan. Fiktion kirjoittaminen on ihan toinen ala, joka on luontevaa toisille, esim. kirjailijoille, mutta ei minulle. Yleissivistys ei takaa sitä, että olisi taitava kirjoittamaan fiktiota.

Okei. minä taidan sitten olla todella lahjakas, kun pystyn ihan koska vain tähän kehittämään esimerkiksi eilen käymäni keskustelun Marinin aamupaloista. En tiedä, vaatiiko tämä jotain erityistä sosiaalista kyvykkyyttä, että pystyy kuvittelemaan mielessään ihmisten reaktiot vaikka ne eivät juuri siinä silmien edessä olekaan. 

No, anna mennä. Mutta siis jos mä nyt puhun esim kirjallisuutta koskevaa keskustelua, niin ei siinä ome keskeistä reaktiot, vaan se, mitä asioita ihmiset jakavat aiheeseen liittyen. Mutta kirjoita nyt toki se keskustelu ( muistaen, että tämän ketjun aiheena on älylliset keskustelut).

Minä en ole väittänytkään käymääni keskustelua älylliseksi. Siksi en näe tarpeelliseksi sitä tähän kirjoittaa, kun se tuskin ketään kiinnostaa. 

minusta kuulosta oudolta, että keskustelussa ei ole mielestäsi lainkaan ole kiinnostavaa keskustelijoiden reaktiot, kun minun mielestäni ne nimenomaan vievät keskustelua eteenpäin ja ovat sille erittäin tärkeä edellytys. Tuo kertomasi kuulostaa pikemminkin siltä, että siinä ollaan opettamassa ja jakamassa sitä nippelitietoa sen sijaan, että aidosti oltaisiin käsitelty niitä asioita ja keskustelu tulisi sydämestä eikä ulkomuistista opeteltuna. 

Niin mikä kertomassani kuulostaa siltä, että ollaan opettamassa ja jakamassa nippelitietoa? Sekö, että ihmiset puhuvat ajatuksistaan?

Se, kun sanot, että reaktiot eivät ole tärkeitä. Minusta keskustelu syntyy nimenomaan reaktioista, jos ihmisellä on oikeasti omia ajatuksia ja mielipiteitä eikä ulkoa opittua luennoitavaa nippelitietoa. 

Puutun teidän keskusteluunne, mutta mielenkiintoinen ajatus tuo keskustelukumppanin reaktio. Teen työtä, jossa on kaikissa tilanteissa säilytettävä rauhallisuus ja pokerinaama. Siis silloinkin, kun suututtaisi todella paljon. En pääse tästä tavasta eroon vapaa-ajallani. Mulle pitää kertoa jotain äärettömän karmeaa ja julmaa ja kuvailla asia yksityiskohtaisesti, jotta reagoisin siihen jotenkin. Enkä halua ystävieni ja kavereideni kanssa puhua sellaisista aiheista. 

Omituinen käsitys sinulla on reagoimisesta. Minusta se on ihan mitä tahansa toimintaa, joka johtuu jostain juuri tapahtuneesta. Tässä tapauksessa se olisi esimerkiksi vastaamista toisen kysymykseen tai uuden keskustelunaiheen aloittamista, kun toinen keskustelija sanoi jotain, mistä tuli mieleen jokin toinen asia. Sen vastakohta tässä olisi se, että kuunnellaan sen toisen puheenvuoro loppuun ja sitten aloitetaan oma monologi aiheesta, joka ei yhtään mukaile tai ota kantaa siihen, mitä toinen juuri sanoi. 

Okei, eli jos ystäväni kertoo vaikkapa lukeneensa Kalevalan, reagointia minulta on "Aha, oliko hyvä?" tai "Mitäs pidit?". Vai pitäisikö jo tässä vaiheessa lähteä kyselemään, mitä mieltä ystäväni on ajatuksesta, että maapallo on syntyisin sotkan munasta? 

Ööh, kyllä, tuo juuri on reagointia. Minun keskusteluni eivät ainakaan ole käsikirjoitettuja vuorosanoja vaan nimenomaan vuorovaikutusta, jossa nimenomaan reagoidaan eri tavoin. Sitähän tässä juuri ihmettelinkin, kenelle tulee mieleen ensimmäisenä kysyä jostain sotkan munista. Tuo kreikkalainen elokuva oli mielestäni tästä hyvä esimerkki. Poimitaan sieltä avainsanoiksi moraali ja surrealistinen ja lähdetään viemään keskustelua niiden avulla sen sijaan, että ihan oikeasti haluttaisiin ensin tietää, mitä siinä elokuvassa oikeasti tapahtui. 

Esimerkiksi minulle, joka olen elämänkatsomukseltani suomenuskoinen.  Ja onhan maailman syntyminen sotkan munasta aika keskeinen osa koko Kalevalaa. Ihan kuten Raamatussakin on aika oleellinen juttu se, että Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. 

- eri - 

No siinä tapauksessa tuossa on sinulle henkilökohtainen konteksti ja agenda eikä enää voida puhua pelkästä yleissivistyksestä. 

En tiedä, millainen sinun uskosi on, mutta suurimmalle osalle suomalaisia maailman syntyminen sotkan munasta ei ole mikään mielipidekysymys vaan ainoastaan kielikuva tai runollinen tarina. Ja vaikka pitäisikin tällaista kysymystä relevanttina, tuollainen spontaanireaktio kuulostaa tosi erikoiselta. Jos joku kertoo lukeneensa Raamatun, kyllä yleisempi kysymys taitaa olla joku yleisempi kuten "mitä ajatuksia se herätti". Harva kiihkouskovainenkaan siinä lähtisi heti keskusteluun kysymällä, tekikö mitkä mielestäsi olivat Juudaksen perimmäiset motiivit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Samalla tavalla se älykäs keskustelu etenee, otat esiin jonkun (abstraktimman) havainnon tai kokemuksen, joka on jäänyt askarruttamaan tai ihastuttamaan ja arvelet että keskustelukumppania se saattaisia kiinnostaa, ja hänellä olisi siitä jotakin ymmärrystä tai tietoa, joka voisi auttaa sinua eteenpäin kokemuksesi kanssa ("sen voisi korvata ananaksella"). Ja sitten tosissaan keskustelu voi haarautua moneen suuntaan, joista osa  ei välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta osa voi johtaa esimerkiksi uudenlaiseen osaamiseen leipomisen suhteen.

Joskus siihen voi sisältyä joku konkreettinen tiedon murunen, mutta jos minä valitan inhoavani suurinta osaa 1800-luvun kertomakirjallisuudesta, en kaipaa luentoa realistisen kirjallisuuden synnystä ja romaanikirjallisuuden kehittymisestä, mutta joku vinkki siitä, miten Balzaciin voi suhtautua, jotta hänen teoksiaan voisi ymmärtää paremmin olisi ihan tarpeeseen. Tiedän kyllä että koko 1800-luvun kirjallisuuden inhoaminen on lähinnä provokaatio (eikä edes totta), mutta jos se johtaa koko 1800-luvun vaikutuksen näkymiseen kaikessa mitä teemme, se on ihan onnistunut keskustelun aloitus minun kannaltani.

Ei minusta älykkään keskustelun tarvitse olla "älykkäästä" aiheesta, mutta sen pitäisi johtaa ymmärryksen ja osaamisen lisääntymiseen (leipominen on itse asiassa erittäin kiinnostava aihe), ei pelkkään päivittelyyn, tahalliseen loukkaamiseen ja voitolle pääsemiseen hinnalla millä hyvänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

Ei ole mitään käsikirjaa tai kaavaa tähän. Vastasin aiemmin, että keskustelu lähtee usein käyntiin spontaanisti vaikka pyykkikonetta täyttäessä tai kaupassa ostoksia tehdessä. Joku puhui reaktioista viitaten sanalla ilmeisiin. Reagoida on vähän laajempi käsite kuin ilmeet ja eleet.

Edelleen minun on vaikeaa ymmärtää, miten pyykkikonetta täyttäessä tai kaupasssa päädytään keskusteluun Baabelin kirjastosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla:

- Sinkkuelämää -sarjan vaikutus naisten seksipositiiviseen voimaantumisdiskurssiin

- jakamaton ihmisarvo

- ilmastonmuutos

Miehillä:

- tieteen ja teknologian uusimmmat saavutukset ja mahdolliset uhkakuvat

- politiikka ja sen vaikutus päivittäiseen arkitodellisuuteemme

En tiedä, oliko tämän tarkoitus olla vitsi, mutta tällaisiahan nämä vastaukset useimmiten ovat. En vain käsitä, mitä jossain ilmastonmuutoksessa on keskusteltavaa. 

Niin, mitäpä keskusteltavaa maailman muuttumisessa voisi olla. Esim. jos jossain päin maailmaa maa muuttuu viljelykelvottomaksi, niin mitäpä siitä keskustelemaan.

No kerro toki esimerkki, miten se keskustelu etenee. Se, että jokin asia on tärkeä tai lähellä sydäntä tai huolestuttava tms, ei minulle kuitenkaan tarkoita sitä, että siitä riittää keskusteltavaa. Juu, maa muuttuu viljelykelvottomaksi, on kamalaa ja jotain pitäisi tehdä, juu näin on. Varsinkin jos molemmat keskustelijat tietävät ne asian perusteet eikä kumpaakaan tarvitse sen kummemmin opettaa, niin mitä asiaa se keskustelu sisältää. 

Keskustelu etenee sillä tavalla kuin keskustelut nyt tapaavat edetä. Joku kertoo jotain ja toiset vastaavat siihen. Voi kertoa sekä siitä, mitä on jostain lukenyt tai vaikka dokumentista, jota on katsonut, ja sen lisäksi omista kokemuksistaan.

Eivät keskustelut siihen tyrehdy, että tiedetään asian perusteet. Keskustelu ei myöskään ole sitä, että toinen opettaa toista. Jos keskustelut tyrehtyisivät siihen, että perusteet on opittu, tieteentekijät eivät koskaan keskustelisi mistään.

Onko tämä joku ihmistyyppi, joka pyytää kertomaan, miten joku keskustelu menee? Onko niin, että te ette juur käy pitkiä keskusteluja, ja sen takia koko konsepti on vieras?

Kyllä, siksihän tässä kyselenkin. En ole koskaan käynyt pitkiä keskusteluja elokuvista, kirjoista tai ympäristön tilasta. Minun keskusteluni sisältävät aina henkilökohtaisia kokemuksia, asioita, joita toinen ei tiedä tai joihin minulla on jotain konkreettista annettavaa, esimerkiksi ratkaisuja toisen kysymyksiin. Elokuvat ja kirjat eivät minulle edusta sellaista kokemusmaailmaa, josta näkisin olevan tarpeellista keskustella. 

Vertaus tieteentekijöihin on mielestäni huono. Tieteellinen keskustelu on mielestäni täysin eri asia kuin normaali kavereiden kanssa käyty keskustelu. Tieteellisessä keskustelussahan yleensä on tarkoitus haastaa tai kritisoida olemassa olevia näkemyksiä ja luoda "parempaa" totuutta. Kaverin kanssa tällainen olisi mielestäni jopa epäkunnioittavaa. 

Taiteentutkimus on myös yksi tieteenala. Tieteentekijät käyvät myös ihan kasvokkaiskeskusteluja tieteestä, julkaisuissa käytävä keskustelu ei ole se ainoa tapa.

Ihmisille, jotka käyvät keskusteluja kirjallisuudesta ja elokuvista, ne edustavat henkilökohtaisia kokemuksia, koska niistä syntyvät ajatukset ovat henkilökohtaisia kokemuksia. Kun päässä on koko ajan ajatuksia, jotka koskevat vaikkapa kirjallisuutta tai historiaa, niin niitä hienoa päästä jakamaan toisten kanssa.

Niin? Nyt haluaisinkin tietää, mitä ne ajatukset ovat ja millä tavalla niitä jaetaan toisten kanssa. Ihan siis konkreettisia esimerkkejä. Juu, joku pian alkaa haukkumaan minua autistiksi tai miksi lie, mutta oikeasti minun on vaikeaa hahmottaa tätä asiaa, ellei anneta jotain rautalankaesimerkkejä. Totuus on se, että en ole käynyt kavereiden kanssa muistaakseni koskaan keskusteluita jostain yleismaailmallisesta aiheesta. Minulle on ihan sama, vaikka pitäisitte minua nyt tämän takia tyhmänä. 

Mä oon kyllä mielestäni antanut tässä keskustelussa jo vaikka kuinka monta esimerkkiä, tuntuu vähän ärsyttävältä, että pitää jatkuvasti antaa uusia esimerkkejä, kun mikään ei kelpaa. Mutta vaikka viimeksi olen puhunut kaverieni kanssa David Lynchin elokuvista ja siitä, miten niitä tulkitaan, mutta myös siitä, miten niitä ei kannata tulkita liikaa.

En tiedä, miten nyt asian ilmaisisin, että ymmärtäisit. Mielestäni olen moneen kertaan nyt sanonut, että en tarkoita mistä aiheista puhutaan, vaan ihan sanasta sanaan, millä tavalla niitä aiheita käsitellään. Aloitetaanko keskustelu esim tuomalla esiin jokin uutinen? Kysytäänkö toisen mielipidettä asiaan? Oletetaanko, että toinen ei ole tietoinen siitä uutisesta? Mitä tapahtuu, jos toinen on tietoinen siitä ja huomaatte heti olevanne asiasta samaa mieltä? 

Ongelmasi ei niinkään ole se syvällinen keskustelu, vaan sosiaalisten taitojen puute. Yleensä ihmiset aloittavat keskuteluja varsin vaivatta ja se aihe joko etenee tai ei etene siitä luontevasti. Toinen voi vaikka aloittaa keskustelun lukemastaan kirjasta. Jos toinen ei ole siihen perhehtynyt, keskustelu siltä osin jää ja etsitään uusi aihe. 

Minusta taas tämä kommenttisi oli ristiriitainen. Ensin sanote, että aiheet etenevät luontevasti. Sitten kuitenkin heti perään sanot, että jompikumpi nimenomaan ottaa esiin jonkin random-aiheen ja sitten katsotaan syntyykö siitä keskustelu. Minulle tuollainen vuorovaikutustilanne vaikuttaa pikemminkin kiusallisilta treffeiltä, joilla yritetään väkisin keksiä jotain puhuttavaa, kun ei vielä kovin hyvin tunneta. 

Eikö suuri osa keskusteluista lähde käyntiin suhteellisen random-aiheista? No jos olet metrossa ja sähköt katkeavat ja istutte pimeässä tunnelissa niin silloin keskustelun lähtökonta on aika ilmeinen, mutta jos aloitat vaikka sanomalla ajatelleesi ostavasi sukset, ja mitään hiihtämiseen viittaavaa ei ole tapahtunut, aihe on kuulijalle varsin random (tai jos hiihtämisestä on puhuttu, miten siihen on yleensä päädytty katsomalla hiihtokilpailuja vai säätiedotusta?)

Miten keskustelu hiihtämisestä sitten jatkuu ollakseen tavallisen keskustelun sijasta älykästä keskustelua? 

- eri - 

Minulla ei ole aavistustakaan miten keskustelu hiihtämisestä voisi olla älykästä, koska minulla ei ole siihen sen paremmin kiinnostusta kuin tarpeeksi siihen liittyvää tietoakaan - mutta uskon että se voi sitä olla, vaikken sitä omasta tietämättömyydestäni käsin lähde arvioimaan. Viestissäni, jota lainaat, se on satunnainen esimerkki satunnaisesta keskustelun aiheesta.

Itselleni älykäs keskustelu on sellainen jossa yleensä oppii itsestään, muista tai erinäisistä ilmiöistä jotain itselle merkityksellisellä tavalla uutta. Yleensä keskustelu sisältää myös erilaisia näkökantoja ja vastakkainasettelua, eli esimerkiksi keskustelukumppani voi olla aiheesta eri mieltä ja sitten keskustelemalla opitaan avartamaan omaa ymmärrystä aiheesta.

Miten tuohon keskusteluun pääsee ei mielestäni vaadi muuta kuin avointa mieltä ja halua osallistua, ei älykkyyttä tai merkittäviä puheenlahjoja.

On klisee väittää että älykäs keskustelu tarkoittaa jostain kirjoista, kulttuurista tai politiikasta juttelua. Se on ehkä hieman sellaista pesua jolla näitä tiettyjä aiheita yritetään korostaa oman korkean keskustelutason osoittamiseksi. Tässä olisi aihe josta voisi saada kohtuu kiehtovan keskustelun jonkun kanssa.

---

Toinen esimerkki

Itse kävin tänään keskustelua aiheesta miten Oulun keskustaa tulisi kehittää. Olin sitä mieltä että tavoitteena pitäisi olla rauhoittaa keskusta liikenteen saasteilta ja meteliltä, lisätä viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta suosituille yrityksille ja turismille. Tämä saavutettaisiin jos uhrattaisiin ajatus kaupunkisiluetin säilyttämisestä ja rakennettaisiin runsaasti korkeita arvoasuntoja keskustaan, vanhojen betonitalojen tilalle, suljettaisiin katuja autoilta ja lisättäisiin puistoja. Eli rakennettaisiin vertikaalisesti, eikä horisontaalisesti kuten tähän asti.

Vastapuoli kyseenalaisti että miten keskustasta pääsisi sitten autolla töihin, kellä olisi varaa asua keskustassa ja kuinka kaupunkisiluetin rikkoutuminen veisi Oululta sen uniikkia houkutustaan pienenä kaupunkina.

Keskustelu eri säikeineen vei tunteja ja koen että sen jälkeen näen aiheen taas hieman kirkkaammin ja laajemmin, ymmärtäen ongelmakohdista enemmän.

Tällaista se on. Kaikki puhekykyiset kykenee samaan jos tahtoa löytyy.

Ihmispsykologia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Samalla tavalla se älykäs keskustelu etenee, otat esiin jonkun (abstraktimman) havainnon tai kokemuksen, joka on jäänyt askarruttamaan tai ihastuttamaan ja arvelet että keskustelukumppania se saattaisia kiinnostaa, ja hänellä olisi siitä jotakin ymmärrystä tai tietoa, joka voisi auttaa sinua eteenpäin kokemuksesi kanssa ("sen voisi korvata ananaksella"). Ja sitten tosissaan keskustelu voi haarautua moneen suuntaan, joista osa  ei välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta osa voi johtaa esimerkiksi uudenlaiseen osaamiseen leipomisen suhteen.

Joskus siihen voi sisältyä joku konkreettinen tiedon murunen, mutta jos minä valitan inhoavani suurinta osaa 1800-luvun kertomakirjallisuudesta, en kaipaa luentoa realistisen kirjallisuuden synnystä ja romaanikirjallisuuden kehittymisestä, mutta joku vinkki siitä, miten Balzaciin voi suhtautua, jotta hänen teoksiaan voisi ymmärtää paremmin olisi ihan tarpeeseen. Tiedän kyllä että koko 1800-luvun kirjallisuuden inhoaminen on lähinnä provokaatio (eikä edes totta), mutta jos se johtaa koko 1800-luvun vaikutuksen näkymiseen kaikessa mitä teemme, se on ihan onnistunut keskustelun aloitus minun kannaltani.

Ei minusta älykkään keskustelun tarvitse olla "älykkäästä" aiheesta, mutta sen pitäisi johtaa ymmärryksen ja osaamisen lisääntymiseen (leipominen on itse asiassa erittäin kiinnostava aihe), ei pelkkään päivittelyyn, tahalliseen loukkaamiseen ja voitolle pääsemiseen hinnalla millä hyvänsä. 

Kyllä älykästä keskustelua voi käydä ilmankin ymmärryksen ja osaamisen lisääntymistä.

Älykkäässä keskustelussa mietitään ja ymmärretään enemmän syy-seuraus suhteita pintatunteen takana. Osataan haastaa omat mielipiteet ja käsitykset. En pidä itseäni mitenkään älykkäänä älykkyysosamäärän mukaan mitattuna, mutta pidän todella paljon kun pääsee pohdiskelemaan asioita ja saamaan uusia näkökulmia.

Parisuhteessa tälläinen taito auttaa todella paljon. Päästään riitojen jälkeen käymään läpi mistä se oikeasti kumpusi ja parhaassa tapauksessa saadaan hermojen kiristyessä jo ennen leimahtamista keskustelu käyntiin mikä harmittaa. Yritetään ymmärtää toisiamme vaikka kuinka ketuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelussa voi viitata kirjallisuuteen, tutkimukseen, vaikka elokuvaan tietäen, että toinen tietää mistä on kyse. Ettei keskustelu junnaa siinä, että pitää selittää viittauksia auki.

Tätä olen ihmetellyt, miten tällainen keskustelu toimii. Ikään kuin olisi joku yhteinen kaava, mitä elokuvia kaikkien on pitänyt nähdä, mitä kirjoja tai tutkimuksia lukea. Ei kai kukaan yritä väittää, että kaikkien kuuluisi tietää kaikki samat elokuvat ja tutkimukset. 

Joskus kysyin tähän aiheeseen liittyen, mitä ovat ne "kirjallisuuskeskustelut" ja ihmettelin, miten voidaan olettaa, että kaikki ovat lukeneet samat kirjat tai ylipäätään muistaisivat näistä kirjoista sellaisia yksityiskohtia, joista voitaisiin keskustella. Kysyin, miten tällainen "kirjallisuuskeskustelu" oikeasti etenee. Puhutaanko juonesta vai arvioidaanko kirjailijoiden tuotantoja tai heijastetaanko kirjan tapahtumia yhteiskuntaan. Ja mitä sitten tapahtuu, jos jompikumpi ei ole lukenut kirjaa. Sain vähän kierteleviä vastauksia näihin keskustelun aiheisiin liittyen, mutta sitten sain muutaman vastauksen, jossa kerrottiin, miten keskustelu yleensä etenee ja hämmästyin näitä vastauksia.

"Luin viime viikolla kirjan x."

"Minä en ole vielä lukenut sitä. Menen huomenna kirjastoon."

"Minunkin pitäisi mennä kirjastossa käymään, kun pitää palauttaa pari kirjaa."

"Minä lainasin työkaverilta kirjan x." 

Ja nämä ihmiset olivat ihan tosissaan! Ja nämä pitivät minua moukkana, kun pidin tällaista "keskustelua" vähän erilaisena kuin odotin. Tiedän, että kukaan ei nyt usko minua, mutta kyllä, olen käynyt tämän keskustelun ja saanut tällaiset vastaukset. Ja vieläkään kukaan ei ole kertonut mitään muuta. 

Ei tietenkään voi olettaa, että kaikki ovat lukeneet saman asian. Ei se ole mikään edellytys keskustelulle. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten keskustelu menee, kun keskustelun osapuolet voivat viedä sitä aivan eri suuntiin. 

Edelleen, niitä esimerkkejä haluaisin kuulla. Tämäkin kommenttisi on juuri tuota aiemmin mainitsemaani kiertelyä. 

Yleensä aloitetaan jostakin kirjasta, jonka molemmat ovat lukeneet (sen ei tarvitse olla mikään uutuusteos) ja siitä valikoituu sitten joku teema (vaikka Baabelin kirjasto, jos molemmat ovat Borges-faneja, kutn vaikkapa tätini ja minä) tätä teemaa tarkastellaan sitten monilta kanteilta, kuten ottamalla esiin muita teoksia, jossa kirjastoa on käsitelty samalla tavalla (Pratchett, Fforde), ja kuinka kaikki mahdolliset kirjat sisältävä kirjasto käsittää suunnattoman määrän informaatiota, joka on järjetöntä (tässä voi koukata Toisen asteen demoniin Lemillä) ja siihen informaatiotulvaan, joka siinäkin tapauksessa että se koostuisi pelkistä faktoista olisi enimäkseen hyödytöntä, järjetöntä ja tarpeetonta (joskin välillä toki hauskaa ja kiinostavaa) jonkinlaisen konsistentin maailmankuvan raketamiseen, j siitä sitten kohti tekoaälyä, ja onko se ystävä vai vihollinen...

Keskustelen lisäksi äitini kanssa taiteen tekemisestä, sisareni kanssa eläinten kohtelusta apaikastaihmisten elämässä (samoin yhden serkkuni, joskin eri kulmasta), kasvatuksen ja koulutukse  teoriasta ja käytännöstä toisen serkuni vaimon kanssa, politiikasta siitä kiinnostuneiden työtovereideni kanssa, Kolmannen serkkuni kanssa puhumme työelämän bisarreista käytännöistä ja mistä ne voivat johtua jne. Olen käynyt kouluikäisten sukulaisten kanssa pitkiä keskusteluja heidän tulevaisuuden toiveistaan, ja miten ne voisi saavuttaa, ja myös vaikka kuinka kirjoittaa hyviä kauhutarinoita (ja analysoinut "Miraculous: Tales of Ladybug and Cat Noir" -sarjaa). Ei syvälliseksi äityviä keskusteluja käydä kaikista aiheista kaikkien kanssa - eikä tosissaan aina tiedä mistä avautuu uusia ideoita ja näkymiä.

Juu, näitä vastauksia on nyt kuultu useita. En tarvitse listaa aiheista, joita käsitellään vaan ihan sitä sanallista tapaa, millä näitä aiheita käsitellään ja miten ne esimerkiksi alun perin otetaan puheeksi. Minusta tuossa sinunkin kommentissasi on käsittämätöntä tuo ilmaisu "yleensä aloitetaan jostain kirjasta". Siis millä tavalla aloitetaan. Istutaan pöydän ääreen ja sanotaan, keskusteltaisiinko tänään tästä? Vai miten se aloitus tapahtuu? Ja miten se teema valikoituu? Molemmat ovat lukeneet kirjan x. Onko aiemmin käsitelty muita tämän kirjan teemoja ja tällä kertaa otetaan eri teema? Vai lähteekö keskustelu vain ihan tyhjästä hiljaisuudesta tyyliin "kirjassa x on minusta mielenkiintoista aihe y"? 

No miten sinä aloitat keskustelun arkielämässä? Ei mitenkään sen kummemmalla tavalla, oletko nähnyt/kuullut, mitä ajattelet siitä/tästä/tuosta, kävin jossakin ja... aiheet vain liittyvät johonkin kulttuurituotteeseen (tiede, taide yhteiskunta jne.) eivätkä (pelkästään) arkielämän kokemuksiin - totta kai henkilökohtainen kokemus/näkökulma näkyy keskustelussa, tarkoitushan on myös puntaroida näiden elämysmaailmojen suhteita.

Aloitan keskustelun kysymällä, mitä kuuluu. Tai sitten jostain siinä käsillä olevasta tilanteesta.

"Teen tässä ruokaa ja huomasin, että unohdin tuoda kaupasta sitä ja tätä. Ajattelin tehdä jälkiruoaksi sellaisen kakun, kun löysin reseptin yhdestä blogista ja halusin kokeilla sitä. En vain tiedä, tykkääkö lapset siitä, kun siihen tulee kiiviä ja heille se on vähän kauhistus." 

"Juu, meilläkin lapset eivät oikein tykkää kiivistä. Yhdessä reseptissä korvasin sen ananaksella ja siitä tuli ihan kelvollista. En vain tykkää purkkiananaksista ja kokonaiset ananakset ovat vähän työläitä. " 

Tähän tyyliin. Tuosta aihe voi edetä moneen suuntaan. Lapsien allergioihin, ruoanlaittoblogeihin, jälkiruokaresepteihin, synttärikattauksien valmisteluihin, purkkiananaksen hinta-laatusuhteeseen jne. Arjen kokemuksia ja mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita ja suunnitelmia. En osaa kuvitella, että kaveri tuossa vastaisi, että "juu, yhdestä kiivistä saa päiväannoksen c-vitamiinia, jonka puutos aiheuttaa keripukkia. Keripukki on muuten nykyään melko harvinainen tauti, mutta 1800-luvulla se oli kyllä todella yleinen kiusa. " 

Samalla tavalla se älykäs keskustelu etenee, otat esiin jonkun (abstraktimman) havainnon tai kokemuksen, joka on jäänyt askarruttamaan tai ihastuttamaan ja arvelet että keskustelukumppania se saattaisia kiinnostaa, ja hänellä olisi siitä jotakin ymmärrystä tai tietoa, joka voisi auttaa sinua eteenpäin kokemuksesi kanssa ("sen voisi korvata ananaksella"). Ja sitten tosissaan keskustelu voi haarautua moneen suuntaan, joista osa  ei välttämättä ole kovin kiinnostavia, mutta osa voi johtaa esimerkiksi uudenlaiseen osaamiseen leipomisen suhteen.

Joskus siihen voi sisältyä joku konkreettinen tiedon murunen, mutta jos minä valitan inhoavani suurinta osaa 1800-luvun kertomakirjallisuudesta, en kaipaa luentoa realistisen kirjallisuuden synnystä ja romaanikirjallisuuden kehittymisestä, mutta joku vinkki siitä, miten Balzaciin voi suhtautua, jotta hänen teoksiaan voisi ymmärtää paremmin olisi ihan tarpeeseen. Tiedän kyllä että koko 1800-luvun kirjallisuuden inhoaminen on lähinnä provokaatio (eikä edes totta), mutta jos se johtaa koko 1800-luvun vaikutuksen näkymiseen kaikessa mitä teemme, se on ihan onnistunut keskustelun aloitus minun kannaltani.

Ei minusta älykkään keskustelun tarvitse olla "älykkäästä" aiheesta, mutta sen pitäisi johtaa ymmärryksen ja osaamisen lisääntymiseen (leipominen on itse asiassa erittäin kiinnostava aihe), ei pelkkään päivittelyyn, tahalliseen loukkaamiseen ja voitolle pääsemiseen hinnalla millä hyvänsä. 

Voi hyvänen aika, kun en näköjään osaa ilmaista itseäni ollenkaan. Tuolla kerroin esimerkin, miten se keskustelu alkaa luontevasti ihan siitä, mitä minä olen siinä juuri tekemässä tai kysymällä mitä kuuluu. Voisiko joku nyt selittää, miten kiivikakkua leipoessa, minulle tulisi luontevasti ja spontaanisti mieleen, että Balzacin ajatukset eivät ole ihan helppoja sulattaa. Minä kerroin tuossa sen polun. Ruoanlaitto -> jälkiruoka -> ruokablogin resepti -> kiivin korvaaminen ananaksella -> ananaksen käsittely. 

Minusta kuulostaa tosi teennäiseltä väittää, että jälkiruokareseptimaininnan jälkeen on ihan luontaista seuraavaan lauseeseen mahduttaa 1800-luvun kirjallisuus.