Lue keskustelun säännöt.
Jos löytäisit suuren rakkauden naimisissa ollessasi
02.06.2021 |
Miten toimisit?
- ajattelisit, että parasta olla tekemättä mitään, suuri rakkaus latistuu ajan kuluessa kuitenkin
- lähtisit uuteen suhteeseen
- ajattelisit, että paras katsoa mihin elämä kuljettaa, rakkauden kanssa voi olla pelkkä ystäväkin ja kuka tietää, mitä seuraavan 40v aikana tapahtuu
Kommentit (34)
Vierailija kirjoitti:
Ehjää ei kannata rikkoa eli se suuri rakkaus ei välttämättä olisi kuin ohikiitävä hetki, sen jälkeen edessäni olisivat yksinäiset vuodet.
Tosielämässä en usko suureen rakkauteen.
Niinpä. Jokaisessa parisuhteessa on hyvät ja huonot hetkensä. Arki tulee kaikilla vastaan ja siinä se rakkaus testataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin, tosin edellinen liitto veteli jo viimeisiään. Toista on kestänyt 16 v, ollaan edelleen onnellisia.
Tämä kuten tuo ylempikin, jossa on rakastuttu uudelleen... selitellään, että edellinen liitto veteli viimeisiään tai toisessa oli että kumppani oli latistanut suhteen.
Vinkki! Saatte ne rakkaussuhteennekin toimimaan vielä tulevaisuudessakin, jos ymmärrätte sen, että parisuhde tarvii hoitoa. TE itse annoitte myös suhteenne mennä, päästitte ne jamaan - "jossa liitto veteli viimeisiään".
Vaikka toinen välillä latistaakin tai pitää itsestään selvyytenä, niin sitäkin vastaan voi "taistella". Ei tarvii lähteä siihen mukaan.
Eli kun itse luovutitte sen parisuhteen kanssa, niin löysitti sen suuremman rakkauden. Näin se oikasti on mennyt. Hyvä, että teillä on nyt kivaa. Älkää sitten taas luovuttako.
Kyllä tulee hetki, jolloin on syytä luovuttaa. Kun se toinen on muuttanut sohvalle nukkuun, fyysisesti torjuu kosketukset eikä suostu puhumaan tai mihinkään.
Kuka tuollaista haluaa? Tuonkin jälkeen katsoin ja yritin kaksi vuotta. Yksin on paha pitää avioliittoa hyvänä. Tuossa alkoi jo inho ja viha nousta. Helpotus tuli uudesta rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitto oli täysin latistunut jo vuosia ja mitään menetettävää ei ollut. Yhteistä elämää yli 20 vuotta ja lapset saatu.
Erosin hurjan ihastuksen vuoksi. Nyt olen ollut yhdessä ollut tämän rakkaani kanssa vuosia ja ei voi verratakaan tuohon edelliseen suhteeseen. Niin syvät tunteet on.
Olin kyllä aikoinaan rakastunut ex - mieheen. Kuvittelin, että olisimme yhdessä aina. Ei vain voinut tietää, että toinen päättää latistaa suhteen. Hän ei ilmeisesti enää rakastanut. Loppui minunkin tunteet ja löytyi syvempi rakkaus. Hyvä näin.
On se ihmeellistä, että avioliiton kariutumisen syy on aina pelkästään jätetyssä.
Niin se vain oli. Olisi hänkin voinut erota, mutta oli tyytyväinen suhteessa. Kaikki kun tapahtui hänen ehdoilla ja minun rahoilla. Kuka sellaisesta pois haluaa?
Ex-mies vain oli itsekseen itsekkäänä ja harrasti rahoillaan. Minä maksoi ja hoisin kaiken. En saanut mitään. En edes hyvän yön toivotusta.
Vierailija kirjoitti:
Ehjää ei kannata rikkoa eli se suuri rakkaus ei välttämättä olisi kuin ohikiitävä hetki, sen jälkeen edessäni olisivat yksinäiset vuodet.
Tosielämässä en usko suureen rakkauteen.
Miten määrittelet ehjän?
Jos suhteessa oleva kokee, ettei suhteessa ole rakkautta, kipinää, intohimoa eikä molemminpuolista halua, niin onko se ehjä vain sillä perusteella, että ollaan naimisissa ja on`vaikkapa käytännön asiat kunnossa?
Uudessa suhteessa on tietenkin kuvaamasi riski. Toisaalta pystyyn kuolleessa suhteessa on se riski, että sitäkin ratkaisua katuu myöhemmin, kun tajuaa hukanneensa elämästään ison osan. Tai sitten, vaikka itse ei katuisi, voi toinen kohdata elämänsä rakkauden ja lähteä - ja sitten on taas itsellä edessä yksinäiset vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä, jos ihasumisen ja rakkauden osaisi ja kykenisi erottamaan toisistaan. Luulen osaavani ja kykeneväni mutta tiedostan riskin, että nämä saattavat mennä sekaisin. En haluaisi olla se mies, joka lähee toisen naisen makaan huomakseen, että hän ei ollutkaan Se, joksi hänä luulin ja samalla hetkellä tajuta että paluuta entiseen ja siihen, misä lähdin ei enää ole.
Ei kai kukaan, joka oikeasti toiseen rakastuu niin edes mieti paluuts takaisin entiseen!? Kyllä itselleni oli selvä asia ainakin, että ex on mennyttä.
Ei tietenkään, ei sellainen taatusti käy mielessä. - Mutta tiedän, että on monta ikäistäni keski-iän molemmin puolin olevaa, jotka uskovat löyöneensä sen elämänsä rakkauden ja valon. Ymmärtämättä, että kaikki tuo on vain heidän omaa fantaisaa.
En väitä, että itse olisin tällaiselle täysin immuuni. On vain, jotenkin surullista, että "mielenhäiriö" saattaa päättää monen pohjimmilaan hyvän ja toimivan parisuhteen. Ja lopputuloksena on tai saattaa olla vain se, että kun aiempi vuosia kestänyt parisuhde on saatu päätökseen kaikkine eroon liityvine oimineen, niin uusi kumppani huomaa, että seuraavaksi on hänen aika lähteä ja kadota, johon syy voi olla mikä tahansa.
Voi olla, että hän ei ole alun alkaenkaan tuntenut yhtä voimakasta kiintymystä häneen rakastunutta kohtaan mutta yhtä hyvin hän on vasta nyt tajunnut, mitä oikeasti tulisi tapahtumaan, jos hän nyt asettuisi elämään ja olemaan parisuheessa häneen palavasti rakastuneen kanssa ja millaista "tavallinen arki" olisi, tai saattaisi olla pian.
Voiko parisuhde olla hyvä ja toimiva, jos siitä kaipaa pois? Miten sinä määrittelisit hyvän ja toimivan suhteen? Riittääkö vain se, että arki rullaa ja ollaan parhaita kaveruksia, vai pitäisikö siinä olla jotain syvempääkin tunnetta? Pitäisikö olla himoa ja tunnetta siitä, että toinen on itselle se oikea? Vai riittääkö, jos vain toinen on kiva kaveri, jonka kanssa on ihan jees olla?
Tietysti on jokaisen oma päätös, haluaisiko mieluummin loppuiän kestävän kaveruuden, vai haluaisiko intihimoisemman suhteen silläkin riskillä, että se joskus päättyy. Päätös riippuu varmaan siitä, haluaako kokea sellaisen elämän suuri rakkaus -tunteen ja suhteen, vai riittääkö joku tasaisempi ja vähemmän intohimoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arki koittaa suhteeseen jos toiseenkin.
Valoja ei pidä vnan noa, jos..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä, jos ihasumisen ja rakkauden osaisi ja kykenisi erottamaan toisistaan. Luulen osaavani ja kykeneväni mutta tiedostan riskin, että nämä saattavat mennä sekaisin. En haluaisi olla se mies, joka lähee toisen naisen makaan huomakseen, että hän ei ollutkaan Se, joksi hänä luulin ja samalla hetkellä tajuta että paluuta entiseen ja siihen, misä lähdin ei enää ole.
Ei kai kukaan, joka oikeasti toiseen rakastuu niin edes mieti paluuts takaisin entiseen!? Kyllä itselleni oli selvä asia ainakin, että ex on mennyttä.
Ei tietenkään, ei sellainen taatusti käy mielessä. - Mutta tiedän, että on monta ikäistäni keski-iän molemmin puolin olevaa, jotka uskovat löyöneensä sen elämänsä rakkauden ja valon. Ymmärtämättä, että kaikki tuo on vain heidän omaa fantaisaa.
En väitä, että itse olisin tällaiselle täysin immuuni. On vain, jotenkin surullista, että "mielenhäiriö" saattaa päättää monen pohjimmilaan hyvän ja toimivan parisuhteen. Ja lopputuloksena on tai saattaa olla vain se, että kun aiempi vuosia kestänyt parisuhde on saatu päätökseen kaikkine eroon liityvine oimineen, niin uusi kumppani huomaa, että seuraavaksi on hänen aika lähteä ja kadota, johon syy voi olla mikä tahansa.
Voi olla, että hän ei ole alun alkaenkaan tuntenut yhtä voimakasta kiintymystä häneen rakastunutta kohtaan mutta yhtä hyvin hän on vasta nyt tajunnut, mitä oikeasti tulisi tapahtumaan, jos hän nyt asettuisi elämään ja olemaan parisuheessa häneen palavasti rakastuneen kanssa ja millaista "tavallinen arki" olisi, tai saattaisi olla pian.
Voiko parisuhde olla hyvä ja toimiva, jos siitä kaipaa pois? Miten sinä määrittelisit hyvän ja toimivan suhteen? Riittääkö vain se, että arki rullaa ja ollaan parhaita kaveruksia, vai pitäisikö siinä olla jotain syvempääkin tunnetta? Pitäisikö olla himoa ja tunnetta siitä, että toinen on itselle se oikea? Vai riittääkö, jos vain toinen on kiva kaveri, jonka kanssa on ihan jees olla?
Tietysti on jokaisen oma päätös, haluaisiko mieluummin loppuiän kestävän kaveruuden, vai haluaisiko intihimoisemman suhteen silläkin riskillä, että se joskus päättyy. Päätös riippuu varmaan siitä, haluaako kokea sellaisen elämän suuri rakkaus -tunteen ja suhteen, vai riittääkö joku tasaisempi ja vähemmän intohimoinen.
Jokainen suhde muuttuu ajan myötä kaveruudeksi ja tasaiseksi rakkaudeksi. Et sinä 9-kymppisenä pyöri enää kiimaisena lakanoissa sen uudenkaan suhteen kanssa, vaikka niin kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi, ei ole kyllä tarvettakaan, aikoinaan kun menimme naimisiin miehen suku raamatun välissä oli pistoolin panos kaiverrettuna ja mieheni sanoi että se joka lähtee liitosta saa sen itselleen. Kohta 10 vuotta onnellista liittoa takana
True love! Huonosti peitelty tappouhkaus tekee siitä vain jännempää!
Vierailija kirjoitti:
Arki koittaa suhteeseen jos toiseenkin.
Valoja ei pidä vnan noa, jos..
Arki koittaa joka suhteessa, mutta joissain suhteissa se arki tuntuu yhdessä mielekkäämmältä kuin toisissa. Joissain suhteissa se yhteinen arki tuntuu jopa ankealta.
Esimerkki omasta elämästä. Yhdessä suhteessa arki tarkoitti sitä, että alettiin tehdä yhdessä kaikkia tylsiäkin juttuja kuten siivota, ja ei vietetty koko aikaa sängyssä. Seksiä oli ehkä muutaman kerran viikossa, ja halailtiin, suudeltiin ja oltiin lähekkäin paljon, mutta välillä sitten puuhailtiin omiamme erikseen. Kun toista harmitti joku asia tai oli vastoinkäymisiä, toinen oli tukena. Yhdessä toisessa suhteessa taas arki tarkoitti sitä, että toisella katosi kokonaan kiinnostus seksiin, ja suudelmia ei enää ollut ikinä - vain siveitä pikkupusuja, ja rakkauspuheen sijaan puhuttiin vaan arkisista asioista. Ja kun toista harmitti joku asia, hän alkoi tiuskia ja kiukutella kumppanilleen, vaikkei harmin aihe liittynyt kumppaniin tai suhteeseen.
Ja tuossa vain pari esimerkkiä. Muunkinlaisia löytynee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin, tosin edellinen liitto veteli jo viimeisiään. Toista on kestänyt 16 v, ollaan edelleen onnellisia.
Tämä kuten tuo ylempikin, jossa on rakastuttu uudelleen... selitellään, että edellinen liitto veteli viimeisiään tai toisessa oli että kumppani oli latistanut suhteen.
Vinkki! Saatte ne rakkaussuhteennekin toimimaan vielä tulevaisuudessakin, jos ymmärrätte sen, että parisuhde tarvii hoitoa. TE itse annoitte myös suhteenne mennä, päästitte ne jamaan - "jossa liitto veteli viimeisiään".
Vaikka toinen välillä latistaakin tai pitää itsestään selvyytenä, niin sitäkin vastaan voi "taistella". Ei tarvii lähteä siihen mukaan.
Eli kun itse luovutitte sen parisuhteen kanssa, niin löysitti sen suuremman rakkauden. Näin se oikasti on mennyt. Hyvä, että teillä on nyt kivaa. Älkää sitten taas luovuttako.
Herää jo unestasi. Parisuhde on kahden kauppa eikä yhden kivireki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä, jos ihasumisen ja rakkauden osaisi ja kykenisi erottamaan toisistaan. Luulen osaavani ja kykeneväni mutta tiedostan riskin, että nämä saattavat mennä sekaisin. En haluaisi olla se mies, joka lähee toisen naisen makaan huomakseen, että hän ei ollutkaan Se, joksi hänä luulin ja samalla hetkellä tajuta että paluuta entiseen ja siihen, misä lähdin ei enää ole.
Ei kai kukaan, joka oikeasti toiseen rakastuu niin edes mieti paluuts takaisin entiseen!? Kyllä itselleni oli selvä asia ainakin, että ex on mennyttä.
Ei tietenkään, ei sellainen taatusti käy mielessä. - Mutta tiedän, että on monta ikäistäni keski-iän molemmin puolin olevaa, jotka uskovat löyöneensä sen elämänsä rakkauden ja valon. Ymmärtämättä, että kaikki tuo on vain heidän omaa fantaisaa.
En väitä, että itse olisin tällaiselle täysin immuuni. On vain, jotenkin surullista, että "mielenhäiriö" saattaa päättää monen pohjimmilaan hyvän ja toimivan parisuhteen. Ja lopputuloksena on tai saattaa olla vain se, että kun aiempi vuosia kestänyt parisuhde on saatu päätökseen kaikkine eroon liityvine oimineen, niin uusi kumppani huomaa, että seuraavaksi on hänen aika lähteä ja kadota, johon syy voi olla mikä tahansa.
Voi olla, että hän ei ole alun alkaenkaan tuntenut yhtä voimakasta kiintymystä häneen rakastunutta kohtaan mutta yhtä hyvin hän on vasta nyt tajunnut, mitä oikeasti tulisi tapahtumaan, jos hän nyt asettuisi elämään ja olemaan parisuheessa häneen palavasti rakastuneen kanssa ja millaista "tavallinen arki" olisi, tai saattaisi olla pian.
Voiko parisuhde olla hyvä ja toimiva, jos siitä kaipaa pois? Miten sinä määrittelisit hyvän ja toimivan suhteen? Riittääkö vain se, että arki rullaa ja ollaan parhaita kaveruksia, vai pitäisikö siinä olla jotain syvempääkin tunnetta? Pitäisikö olla himoa ja tunnetta siitä, että toinen on itselle se oikea? Vai riittääkö, jos vain toinen on kiva kaveri, jonka kanssa on ihan jees olla?
Tietysti on jokaisen oma päätös, haluaisiko mieluummin loppuiän kestävän kaveruuden, vai haluaisiko intihimoisemman suhteen silläkin riskillä, että se joskus päättyy. Päätös riippuu varmaan siitä, haluaako kokea sellaisen elämän suuri rakkaus -tunteen ja suhteen, vai riittääkö joku tasaisempi ja vähemmän intohimoinen.
Jokainen suhde muuttuu ajan myötä kaveruudeksi ja tasaiseksi rakkaudeksi. Et sinä 9-kymppisenä pyöri enää kiimaisena lakanoissa sen uudenkaan suhteen kanssa, vaikka niin kuvittelet.
On vähän eri asia, onko kuitenkin sen 90-vuotiaan kumppaninsa kanssa joskus voinut kokea sen kiimaisen ja intohimoisen suhteen yhdessä, vai onko joutunut luopumaan kiimasta ja intohimosta siksi, että on kaverisuhteessa. Ja on myös eri asia, tunteeko ja onko tuntenut sen 90-vuotiaan kumppanin sielunkumppaniksi ja itselleen juuri oikeaksi, ja onko tuntenut, ja tunteeko ehkä edelleen syvää yhteenkuuluvuutta - vai onko vain tyytynyt sellaiseen ei-niin-sopivalta-tuntuvaan-mutta-ihan-kivaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Intohimoinen rakkaus parhaimmillaan muuttuukin tasaiseksi rakkaudeksi ja kumppanuudeksi, jossa toista kunnioitetaan ja yhdessä on hyvä olla.
Sitten rakkaus voi vain loppua. Tällöin unohtaa toisen, muuttuu itsekkääksi eikä halua panostaa. Mukaan voi tulla loukkaukset, pilkka, kiusa ja välinpitämättömyys. Tuollaista ei tarvi kenenkään kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä, jos ihasumisen ja rakkauden osaisi ja kykenisi erottamaan toisistaan. Luulen osaavani ja kykeneväni mutta tiedostan riskin, että nämä saattavat mennä sekaisin. En haluaisi olla se mies, joka lähee toisen naisen makaan huomakseen, että hän ei ollutkaan Se, joksi hänä luulin ja samalla hetkellä tajuta että paluuta entiseen ja siihen, misä lähdin ei enää ole.
Ei kai kukaan, joka oikeasti toiseen rakastuu niin edes mieti paluuts takaisin entiseen!? Kyllä itselleni oli selvä asia ainakin, että ex on mennyttä.
Ei tietenkään, ei sellainen taatusti käy mielessä. - Mutta tiedän, että on monta ikäistäni keski-iän molemmin puolin olevaa, jotka uskovat löyöneensä sen elämänsä rakkauden ja valon. Ymmärtämättä, että kaikki tuo on vain heidän omaa fantaisaa.
En väitä, että itse olisin tällaiselle täysin immuuni. On vain, jotenkin surullista, että "mielenhäiriö" saattaa päättää monen pohjimmilaan hyvän ja toimivan parisuhteen. Ja lopputuloksena on tai saattaa olla vain se, että kun aiempi vuosia kestänyt parisuhde on saatu päätökseen kaikkine eroon liityvine oimineen, niin uusi kumppani huomaa, että seuraavaksi on hänen aika lähteä ja kadota, johon syy voi olla mikä tahansa.
Voi olla, että hän ei ole alun alkaenkaan tuntenut yhtä voimakasta kiintymystä häneen rakastunutta kohtaan mutta yhtä hyvin hän on vasta nyt tajunnut, mitä oikeasti tulisi tapahtumaan, jos hän nyt asettuisi elämään ja olemaan parisuheessa häneen palavasti rakastuneen kanssa ja millaista "tavallinen arki" olisi, tai saattaisi olla pian.
Voiko parisuhde olla hyvä ja toimiva, jos siitä kaipaa pois? Miten sinä määrittelisit hyvän ja toimivan suhteen? Riittääkö vain se, että arki rullaa ja ollaan parhaita kaveruksia, vai pitäisikö siinä olla jotain syvempääkin tunnetta? Pitäisikö olla himoa ja tunnetta siitä, että toinen on itselle se oikea? Vai riittääkö, jos vain toinen on kiva kaveri, jonka kanssa on ihan jees olla?
Tietysti on jokaisen oma päätös, haluaisiko mieluummin loppuiän kestävän kaveruuden, vai haluaisiko intihimoisemman suhteen silläkin riskillä, että se joskus päättyy. Päätös riippuu varmaan siitä, haluaako kokea sellaisen elämän suuri rakkaus -tunteen ja suhteen, vai riittääkö joku tasaisempi ja vähemmän intohimoinen.
Jokainen suhde muuttuu ajan myötä kaveruudeksi ja tasaiseksi rakkaudeksi. Et sinä 9-kymppisenä pyöri enää kiimaisena lakanoissa sen uudenkaan suhteen kanssa, vaikka niin kuvittelet.
Loppuiän kestävä kaveruus ilman minkäänlaista hellyyttä ei kuulosta hyvältä. Siinä sekoaa joku jossain vaiheessa ihan varmasti. MIelestäni rakkauteen kuuluu hellyys ja kosketukset. Silloin ollaan kämppäkavereita ja se ei pitemmän päälle toimi
Saahan sitä kuvitella ihan mitä haluaa. Itse yritin pari vuotta panostaa suhteeseen, huomioida toista, keskustella ongelmista, hoitaa parisuhdetta ja "taistella vastaan". Ei auttanut. Toinen ei ottanut tosissaan, eikä halunnut muuttua minua huomioivaksi. Piti itsestäänselvyyteenä jatkuvasti, ei vain kausittain.