Vanhempien omistushalu ja "seurustelukielto" 29v

En tiedä mistä aloittaa...

No, viime kesänä aloin seurustella. Vanhemmat sekosi aivan järjettömästi, hyvä ettei sydänkohtausta saaneet siitä vihasta ja raivosta. Olisi pitänyt anoa heiltä lupaa ja "toivoivat mun elämään kaikkea muuta".

Asiasta ei saa vieläkään puhua, emmekä saa mennä kylään koska isä voi saada mustasukkaisuusravarit. Äitikään ei paljoa halua asiasta keskustella. Eivät siis halua edes tavata ja tutustua.

Tää on sairasta. Oon 29v ja en saisi seurustella koska vanhemmat on tuota mieltä ja "omistavat" minut.

Mieheni asuu omakotitalossa, käy töissä ja on yleisesti pidetty ihminen jolla on laaja ystäväpiiri. Ei voi olla kovin huono vaihtoehto?

Vaan ei kelpaa. Vanhemmat on suunniltaan raivosta siitä että olen onnellinen. Ja tuo sairaalloinen mustasukkaisuus aikuista lasta kohtaan on sairasta.

Oon ihan äärettömän ahdistunut tästä, eikä kukaan tunnu ymmärtävän koska on niin harvinaislaatuinen tilanne. Kärsin jopa ihan rytmihäiriöistä kun ahdistaa välillä niin paljon.

Mitä tässä voi tehdä? Kohdata vihaa ja halveksuntaa koko ikänsä kun ei suostu heidän tahtoonsa eli olla yksin?

Ei kuuluta mihinkään lahkoon ym kun kuitenkin sitä joku kysyy.