Ottaako vieläkin päähän opettaja, joka käyttäytyi ikävästi sinua kohtaan ja näytti sen myös numerossa?

Liikunnan arvostelu numeroin oli muutenkin ihan käsittämätöntä. Muissa aineissa ideana sentään on, että eka opetellaan ja harjoitellaan jotakin asiaa muutama viikko tai kuukausi, ja sitten pidetään siitä koe. Liikuntatunnilla ei kauheasti mitään ainakaan minun kouluvuosinani opeteltu tai harjoiteltu, vaan noita intervallijuoksutestejä ja cooperin testejä  ja telinevoimistelutestejä vain järjestettiin. Herran haltuun sitten, jos sattui olemaan hyväkuntoinen tai harrastaja jo valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Omina kouluvuosinani (yläkoulussa 90-luvulla) liikunnan numero tuntui olevan sellainen, mikä annettiin täysin pärstäkertoimen mukaan. Jos oppilaalla oli paikallisen voimisteluseuran verkkatakki päällä, niin numero oli 9 tai 10, tekipä siellä liikuntatunnilla sitten aivan mitä tahansa. Toisaalta taas esimerkiksi epäurheilullisen näköiset eli ylipainoiset, hevarit, punkkarit jne oppilaat eivät saaneet seiskaa parempaa, vaikka olisivat tehneet liikkatunnilla mitä.

Mutta nykyäänhän onneksi liikunnasta ei kai numeroa enää saakaan, mikä on tosi hyvä.

 

Liikunnasta saa edelleen numeron.

Tiedän tunteen. Meillä kanssa moni opettaja niin yläasteella kuin lukiossakin antoi numeron naaman perusteella. Kaverini sai ruotsinkokeesta 7- ja todistukseen tuli kurssista 8 tai 9. Mä sain 6 puoli ja aktiivisuudesta huolimatta todistukseen tuli 6.

Reilukerho.

Epäreiluuden kokemus alaluokan historian tunnilta. Olin opetellut ulkoa koko läksynä olleen kappaleen. Osasin sen sanasta sanaan. Minua kiinnosti historia ja pörjäsin siinä hyvin, vaikka opettaja ei minusta tykännyt. Viittasin siis jokaiseen kysymykseen , mutta minulta ei opettaja tuttuun tapaan kysynyt kertaakaan. Sitten hän kysyi , että mikä oli läksyn otsikko. No sitäpä en ollut opetellut. Kun en viitannut kysyi minulta. En tiennyt ja siitäpä huuto seurasi ja ankarat moitteet. Jouguin nurkkaankin ja muut nauroivat. Sen jälkeen en opetellut ulkoa läksyjä enkä viitannut enää tunnilla.

Yläasteen käsityötunnilla meillä sai oman numeron jokaisesta työstä, joka valmiina mentiin esittelemään opettajalle. Näiden perusteella sitten laskettiin todistukseen jokin keskiarvio.

Eräs tosi huonomaineisesta perheestä (liuta lapsia, osa apukoulussa ja vanhemmasta päästä vankilassa) tuleva tyttö joutui jostakin syystä kässänopen silmätikuksi. En ymmärrä syytä, sillä tyttö ei häiriköinyt tunnilla mitenkään ja oli hyvä, luova ja innostunut, käsitöissä.

Open suhtautuminen tähän yhteen tyttöön oli niin nuiva, että siihen kiinnittivät muutkin oppilaat jo huomiota. Kerran sitten hän sai tunnilla valmiiksi jonkun tilkkupeiton ja meni näyttämään sen opettajalta arvioimista varten. Opettaja keksi jos jonkinlaista huomautettavaa ja tympeänä arvioi työn kuus puoleksi.

Tytöt päättivät tehdä opelle pienen pilan. Seuraavalla käsityötunnilla toinen, suosiossa oleva tyttö veikin opelle tämän saman työn arvioitavaksi omana työnään, eihän opettaja sitä enää muistanut, kun oppilaita on yli 20 ja kässää kerran viikossa. Tämä suosikkityttö sai samasta työstä kehuja ja kiitosta ja arvosanaksi ysi puoli!

Tytöt olivat niin fiksuja, että veivät asian ihan rehtorille ja vanhemmille asti, ja opettaja joutui sitä selvittelemään ihan perusteellisesti. 

Kyllä minua ihmetyttää miksi luokan häirikkö ja kiusaaja poika sai kotitalous tunnista 9 ja minä 8, oli 5 neljän hengen ryhmää ja tää häirikkö oli meidän ryhmässä, riehui usein,heitteli jauhoja ja muutenkin häiriköi, me muut tehtiin hirveästi töitä ja minä osasin leipoa ja laittaa ruokaa todella hyvin,silti sain 8.

Tai ilmaisutaidon opettaja,olin kiusattu ja jäin pois vapaaehtoisesti näytelmästä, sain 6 vaikka ennen ollut 8, siis kuvitella en mennyt kiusattuna näytelmään missä oli eräs ilkeä tyttö ja kiusaajat niin laski peräti kahdella numerolla. Noppa nappa keskiarvo tokarissa 7,1.

Peruskoulu/lukioajoista alkaa olla 25-30 vuotta aikaa, en todellakaan mieti menneitä koska sillä ei ole enää mitään merkitystä. 

Mulla oli kotitalous 8. Sama kun häiriköillä, jotka ei osannut tehdä siellä mitään. Itse harrastin kokkausta, olin hyvä tekemään myös muita askareita ja opetin jopa opettajalle mikä on uunin jälkilämpö! (JEP! Opettaja ei ollut kuullutkaan jälkilämmöstä!)

Lopulta marssin opinto-ohjaajan puheille ja vaadin saada tietää miksi mulla ei ole kymppi, koska täytin KAIKKI kympin vaatimukset kyseisessä aineessa. Opettaja tuli mukaan neuvotteluun ja lopulta myönsi, että mulle kuuluu kymppi. 

osasin lukea aivan sujuvasti jo ekalle luokalle mentäessä mutta en koskaan lukemisesta saanut 8 parempaa.

Hyviä opettajia oli tosi harvassa. Suurin osa oli ennemminkin ’tasapäistäjiä’. Koulussa ei kannata olla opettajaa viisaampi eikä millään tavalla poikkeava.

Yksi juttu ainakin on jäänyt hampaankoloon. Olin kiltti ja hiljainen tyttö, tapahtumahetkellä viidennellä luokalla. En koskaan räyhännyt tai kiusannut muita, päinvastoin jouduin ujon luonteeni vuoksi usein kiusatuksi. Kärsin lapsuus-ja nuoruusiän masennuksesta pitkälle aikuisuuteen asti. Tästä syystä olin usein koulussa vetäytyvä enkä aina niin iloinen ja aktiivinen joka tilanteessa. Luokanopettaja ei tätä ymmärtänyt vaan aina huomautteli siitä, etten "koskaan hymyile". Ja alensi sen vuoksi käytösnumeroani. Aika törkeää näin nykymittapuulla.

Ei se nyt päähän enää ota, mutta muistan lukiosta äidinkielen opettajan, jolla oli "periaatteena" ettei anna kiitettäviä. Aina peruskoulusta lukion loppuun äidinkielen numeroni oli ollut 10, joskus harvoin 9. Olin hiljainen, ujo ja kiusattu nuori, joka luki sekä kirjoitti todella paljon. Tämä periaatteellinen opettaja pudotti sitten kurssillaan numeroni kympistä kasiin. Kun meillä oli kurssityönä tehtävä kirjoittaa mielipideteksti lehteen (jota ei oikeasti siis lehteen onneksi lähetetty), valitsin aiheekseni Tehyn palkkataistelun mistä oli silloin 2007 paljon puhetta, siis kaikki lehdet huusivat sitä samaa asiaa. Aiheeni ei kuulemma ollut ajankohtainen ja moitteita tuli, mutta kaverini mielipideteksti siitä, kuinka miesten pitäisi käyttää enemmän aikaa ulkonäköönsä, oli täysi kymppi :D muutenkin kyseisen opettajan kursseilta kymppiä kiskoivat nämä mielistelevät suositut tytöt, jotka eivät taatusti lukeneet Cosmopolitania kummempaa. Puhuimme paljon kavereideni kanssa ja kaikki sanoivat samaa: ne pissikset joiden numero oli ennen seiska, saivat ysin tai kympin kurssiarvosanaksi ja me jotka kiskoimme niitä kymppejä, saimme kasit.

Onneksi kyseessä oli vain yksi kurssi muiden joukossa, mutta pidin huolen etten jatkossa mennyt saman opettajan kursseille.

Lukion psykologiankokeissa kirjoitettiin vain esseitä. Minä olin hyvä kirjoittaja ja kaavailin itsestäni psykologia, joten numeronikin olivat hyviä: pelkkää kymppiä ja kymppi plussaa. Luin paljon ylimääräistä, ja minulla oli aina vastaus kysymyksiin.

Olin ison lukion ainoa uskonnoton oppilas. Psykologiaa opetti pastori UK. Ennen lakkiaisia saimme käydä yksitellen rehtorin luona katsomassa todistustemme numerot. Rehtori kehotti minua vakavasti olemaan nostamatta meteliä siitä, että "UK ei koskaan anna uskonnottomalle oppilaalle kymppiä". En tietenkään nostanut, kun ei rehtorille sanottu vastaan, mutta jos UK olisi elossa (lienee jo satavuotias, jos on), kävisin mielelläni muistelemassa vanhoja aikoja ja kysymässä, oliko hän pitänyt periaatettaan kovinkin kristillisenä.

Luokallani oli ortodoksioppilas, jonka koenumerot olivat ysin luokkaa. Hän sai todistukseen kympin. UK:lla näkyy olleen se käsitys, että mitä tahansa uskontoa sai edustaa ja tunnustaa, mutta uskonnoton ei saanut olla.

Joku voi olla sitä mieltä, että ysin ja kympin ero ei ole mikään muistamisen arvoinen juttu, mutta tässä oli kysymys paljosta enemmän. Numero vaikutti sekä suhteeseeni psykologiaan ja ammatinvalintaan, mutta eniten sen vaikutti näkemykseeni papeista ja järjestäytyneestä uskonnosta ylipäätään. Minulle se oli myös oppitunti siitä, että status ja maine eivät kerro ihmisestä vielä yhtään mitään ja että isompiensa selän takaa on kiva ilkkua niille, joita vastaan on rikkonut.

Voitin yläasteella kaksi juniorien Suomen mestaruutta kestävyyslajissa, mutta liikuntanumeroni oli 7 joka vuonna. Kysyin opettajalta syytä tähän ja sain vastauksen, että kun et sinä tuosta tanssimisesta tykkää. Tuntui aika epäreilulta.

Minulla oli aina kotitalous seiska. Kokeista tuli aina yli 9, tein suurimman osan ruuista ja minä olin se joka kattoi ja siivosi sekä tarjosi apua muille. En minä sitä minään ottanut, mutta kiinnitin huomiota. Olen tottunut siihen että kohteluni on huonoa tai epäreilua. Sellaista elämä vain on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omina kouluvuosinani (yläkoulussa 90-luvulla) liikunnan numero tuntui olevan sellainen, mikä annettiin täysin pärstäkertoimen mukaan. Jos oppilaalla oli paikallisen voimisteluseuran verkkatakki päällä, niin numero oli 9 tai 10, tekipä siellä liikuntatunnilla sitten aivan mitä tahansa. Toisaalta taas esimerkiksi epäurheilullisen näköiset eli ylipainoiset, hevarit, punkkarit jne oppilaat eivät saaneet seiskaa parempaa, vaikka olisivat tehneet liikkatunnilla mitä.

Mutta nykyäänhän onneksi liikunnasta ei kai numeroa enää saakaan, mikä on tosi hyvä.

 

Liikunnasta saa edelleen numeron.

Niin saa. Vai onko koulukohtaista? Ainakin seiskaluokkalainen on saanut numeron jo monta vuotta, samoin lukiolainen sai myös lukiossa kurssista numeron.

Joitakin opettajia selvästi häiritsee hiljaiset/ujot oppilaat. Opettajista suurin osa on itse ekstroverttejä ja sosiaalisesti rohkeita, eivätkä yhtään osaa samaistua hiljaisempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa yrittää kasvaa sieltä peruskouluajoista aikuiseksi. Kuka ihme jotain kouluaikoja miettii? Eikö elämässä ole tapahtunut mitään muuta?

Kun on itsekin aikuinen, niin silloin voi aikuisen näkökulmasta ihmetellä. Suurin osa opettajista on fiksuja, mutta mukaan mahtuu monenlaista ihmistä kuten myös vanhempiin.

Miksi märehtiä menneitä? Eikö elämässä ole pahempaa vastoinkäymistä sattunut kuin huono käsityönumero peruskoulussa?

Märehtiä?

Sitähän tämä on, että oikein hellittään muistoja jostain täysin merkityksettömiä kouluaikaisista tapahtumista. Varmaan näillä traumoilla selvitellään sitä miksei oikein elämässä pärjännyt kun kaikki kiusasi ja opekin antoi huonon numeron. Kannattaa perehtyä niihin arvosteluperusteisiin jos numerot vielä aikuisenakin ihmetyttää.

Vierailija kirjoitti:

Joitakin opettajia selvästi häiritsee hiljaiset/ujot oppilaat. Opettajista suurin osa on itse ekstroverttejä ja sosiaalisesti rohkeita, eivätkä yhtään osaa samaistua hiljaisempiin.

Arviointiperusteista selviää, että saadakseen hyvän numeron oppilaan täytyy olla aktiivinen ja jopa auttaa toisia. Pelkkä koenumero ei määrää numeroa todistuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Joitakin opettajia selvästi häiritsee hiljaiset/ujot oppilaat. Opettajista suurin osa on itse ekstroverttejä ja sosiaalisesti rohkeita, eivätkä yhtään osaa samaistua hiljaisempiin.

Realistinen tosiasiahan on, että häiriköt vie opettajien huomion. Ei hiljaisia huomioida. Oman lapseni luokanvalvoja tunnusti ysillä, että ei edes muista poikaani, vaikka on ollut kolme vuotta hänen luokanvalvoja. Poika oli ujo ja hiljainen ja hyvä koulussa.

Koko homma aukesi silloin, kun eräänä vuonna luokan pahin häirikkö ja kiusaaja sai stipendin. Perusteluna, että oli puoli vuotta ollut rauhallisempi. Mitään ei merkinnyt, että oli paljon hyviä oppilaita, jotka eivät häiriköineet koskaan ja kannustivat toisia.

Eli se luokan äänekkäin ja häiriköivin oppilas huomataan. Ei niitä kilttejä ja hiljaisia ja he eivät saa opettajan aikaa.