Mikä harmittaa sinua juuri nyt?
Onko sinulla nyt joku asia joka sinua harmittaa juuri nyt.
Kommentit (2931)
Vierailija kirjoitti:
Se, että painostetaan töihin infopisteelle vaikka en keksi yhtäkään aspektia, joka tekisi työstä mielekästä. Täysin turhissa asioissa opastamista ja ajan tuhlaamista. Lisäksi työ ei kehittäisi yhdelläkään osa-alueella, joilla tahdon ammatillisesti kehittyä. Ylipäänsä läheisen ruokakaupan tuputtaminen unelmien työpaikkana, vaikken ole kiinnostunut kyseisen kaupan työtehtävistä tippaakaan, on huttua, joka on jatkunut vuosia.
Merkityksetön harmitus suuremmmassa mittakaavassa, mutta harmitus kuitenkin.
Juuri tällaiset työhaluttomat vievät tuhon tielle. Samaan aikaan sairaaloissa, hoitolaitoksissa ja kodeissaan on ihmisiä jotka ovat kokonaan hoiva-avun varassa. Rahan puutteen vuoksi ei ole hoitajia ja avustajia. Sitten toisille terveille työkykyisille maksetaan siitä hyvästä että "makaavat" vapaaehtoisesti kotona. Mistä lähtien työtön on tullut ammatiksi oikeiden ammattien joukkoon? Tänne haalitaan ihmisiä tuhansien kilometrien päästä töihin, kun työttömät eivät viitsi muutamaa kymmentä kilometriä kulkea. Millä yhteiskunnalla riittää rahaa elättää oikeasti apua tarvitsevien lisäksi näitä väiveitä?
ostin lidlistä sellaisen höyrypuhdistimen. ei vastaa odotuksia. älkää ostako
Kysyn vaan! kirjoitti:

ei kaikki vaan sovi joka alalle. siksi ovat soveltuvuuskokeet myös olemassa. ei se toimi niin että "mene töihin". siellä on delegaatio vastassa joka päättää otetaanko joku töihin. ymmärrät kai ettei kaikkia oteta.
Kokoomuksen trenditrans-geenipuhdistus puri suomalaisiin ja Perussuomalaisten populistinen bulshitti. Ihanat ajat tiedossa.
Täällä voisi olla hiukan kiinnostavampia juttuja juuri nyt.
Harmittaa eilisen vaalin tulokset. Pitäis mennä Eteenpäin, eikä niinkuin nyt Perse...eiku Perssujen tahdilla 70-luvulle.
Harmittaa eilinen vaalitulos. Äärimmäinen pettymys siihen, mikä määrä kansalaisista on ras*steja.
Vierailija kirjoitti:
Että kokoomus voitti vaalit.
Nyt sitten alkaa köyhän kyykytys.Se harmittaa köyhää kovasti.
Ottaa päähän, kuinka paskat vanhemmat mulla oli. Tuli taas yhdessä asiassa esiin.
Hitto, ku harmittaa, kun ei harmita yhtään mikään!
Parkkisakko, jonka eräpäivä on tänään.
Harmittaa ihmisten epätodelliset reaktiot sarjassa The Split. Ikään kuin esim pettäminen ei merkitsisi yhtään mitään.
Ettei eräs henkilö tunnistanut minua eilen, myöhästyin muutaman minuutin siitä mistä olen pitkään haaveillut. Voi hitto ku harmittaa miten lähellä olin.
Harmittaa etten saa sitä kenet haluaisin ....nyyh
Eipä oikeastaan mikään, koska niin hyvä lääkitys päällä 🤪
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen trenditrans-geenipuhdistus puri suomalaisiin ja Perussuomalaisten populistinen bulshitti. Ihanat ajat tiedossa.
Jee, nyt mennään ja lujaa oikeesti eteenpäin eikä pönötetä enää.
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa eilisen vaalin tulokset. Pitäis mennä Eteenpäin, eikä niinkuin nyt Perse...eiku Perssujen tahdilla 70-luvulle.
Mikään ei ole koskaan hyvin joillekin, aina pitää valittaa.
Oma tyhmyys.
Miten menetinkään parhaimmat vuoteni ja urakehityksen, elämisen mielekkyyden yhden narsistipas..ihmisen takia. Nyt en ainoastaan itse yhä kärsi siitä, vaan lisäksi myös lapseni.
Eipä mene sinulla hyvin nyt.Siunausta ja voimia sinulle.