Pääseekö lastentarhanopettaja pienten puolella helpommalla kuin isojen puolella?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Ei vaan lastentarhanopettajia, ihan sama asia.

1970-luvulla muuten oli moni asia paremmin siellä väheksymässäsi tarhassa tähän päivään verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten ne pienillä on lähihoitaja jotka tekee opettajan sijaisuutta.Vetäbät saman palkan ilman yliopistoja ,,

Kyllä, kun epäpätevälle ei saa enää maksaa epäpätevän palkkaa. Eikö ole ole mieltä ylentävää olla kasvatustieteen kandi tai maisteri kun kuka tahansa suurtalouskokki tai merkonomi tai vaikka lähihoitaja voi tulla sijaiseksesi ja vetästä samaa palkkaa työstä, johon ei ole mitään koulutusta ja mitä ei osaa tehdä.

Joo, ei helpota se pätevän henkilöstön saamista. Toinen ongelma on pätevien hakeutuminen muihin töihin. Yliopistokoulutus liian kaukana lasten hoidon ja kasvatuksen todellisuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten ne pienillä on lähihoitaja jotka tekee opettajan sijaisuutta.Vetäbät saman palkan ilman yliopistoja ,,

Kyllä, kun epäpätevälle ei saa enää maksaa epäpätevän palkkaa. Eikö ole ole mieltä ylentävää olla kasvatustieteen kandi tai maisteri kun kuka tahansa suurtalouskokki tai merkonomi tai vaikka lähihoitaja voi tulla sijaiseksesi ja vetästä samaa palkkaa työstä, johon ei ole mitään koulutusta ja mitä ei osaa tehdä.

Miten niin ”työstä jota ei osaa tehdä”? Miksi te lastentarhanopettajat aina väheksytte toisten työpanosta ja yritätte päteä koulutuksellanne? Esim. lähihoitajalla on todellakin osaamista kyseiseen työhön, jos on erikoistunut varhaiskasvatukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.

Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.

En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.

T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja

Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.

Perustyössä se minun ammattitaitoni parhaiten näkyy, mutta sitähän on vaikeaa selittää sellaiselle, jonka mielestä nimitys "varhaiskasvatuksen opettaja" on tittelinkipeyttä. Ymmärtäisin jos nimitys olisi varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija, mutta opettaja nyt vaan on Suomessa sellainen nimitys, jonka saa opettajakoulutuksen käynyt ihminen ja päivähoidon termi on vaihdettu varhaiskasvatukseksi. Jos se on vaikeaa hyväksyä, niin se on voi voi. Ei se sinun mielipiteesi maailmaa tämän asian suhteen muuta.

Et yhtään mieti sitä, että miksi niitä termejä muutellaan? Eli mikä motiivi siinä on taustalla?

Sillekin on muuten syynsä, miksi perhepäivähoidosta ei ole tehty perhevarhaiskasvatusta. Se syy on se, että peruskoulu- tai ammattikoulupohjalta työtään tekevä perhepäivähoitaja ei koe samanlaista arvostusvajetta kuin kandidaatti tai maisteri.

Sehän siis tulee ihan yleisesti kansainvälisesti hyväksytystä nimityksestä (early childhood education). Ei ole ainoa ala Suomessa, missä on pyritty muuntamaan alan nimi mahdollisimman lähelle sen englanninkielistä nimeä.

Suomessahan edelleen päiväkoti on päiväkoti (vrt daycare).

Esim. USA:ssa kyseinen toiminta on nimeltään daycare (=päivähoito) eikä siis mikään early childhood education.

Ja useimmissa maissa puhutaan lastentarhoista (kindergarten yms.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...

Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔

Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..

Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.

Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:

-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä

-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee

-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä

-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava

-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta

-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia

-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)

-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille

-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla

-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.

-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.

Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.

Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.

Tai perhepäivähoitajan työstä.

No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.

Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.

En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.

Pph

Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.

Varhaiskasvatus- ja opetustyö onkin monimutkaista, ei sitä saada vain siltä kuulostamaan, jos se nyt sua nyppii. Mitäs sä teet työksesi? Kerro, niin voidaan ilman parempaa tietoa haukkua sun ammattisi.

Kumma kyllä siihen työhön ei suurelta osin edes vaadita koulutusta, varsinkaan sijaisten osalta. Harvalla alalla moinen onnistuisi.

Ei ne lapset ole niinkään raskaita, mutta niiden vanhemmat sitäkin enemmän....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.

Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.

En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.

T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja

Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.

Ai "haluttaisiin" olla "varhaiskasvattajia"? Olemme varhaiskasvattajia, halusimme tai emme. Ei työntekijä itse päätä ammattinimikettään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...

Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔

Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..

Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.

Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:

-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä

-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee

-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä

-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava

-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta

-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia

-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)

-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille

-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla

-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.

-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.

Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.

Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.

Tai perhepäivähoitajan työstä.

No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.

Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.

En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.

Pph

Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.

Varhaiskasvatus- ja opetustyö onkin monimutkaista, ei sitä saada vain siltä kuulostamaan, jos se nyt sua nyppii. Mitäs sä teet työksesi? Kerro, niin voidaan ilman parempaa tietoa haukkua sun ammattisi.

Kumma kyllä siihen työhön ei suurelta osin edes vaadita koulutusta, varsinkaan sijaisten osalta. Harvalla alalla moinen onnistuisi.

Ja tietäisittepä, millaisia sijaisia meille tulee... Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Minulla helpotti päiväkotityö heti kun aloin käyttämään korvatulppia.

Hiukset usein auki, joten kukaan ei näe. Palaveriin otan usein pois.[/quote

Eli et kuule jos hoidettavillasi on asiaa sinulle?

Et siis ota korvatulppia pois joka kerta palaveriin mennessäsi?

Haahuilet siis työpaikallasi päivästä toiseen kuulematta muita.

Vaikutat sanotaanko vaikka...mielenkiintoiselta työntekijältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.

Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.

En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.

T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja

Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.

Ai "haluttaisiin" olla "varhaiskasvattajia"? Olemme varhaiskasvattajia, halusimme tai emme. Ei työntekijä itse päätä ammattinimikettään.

Laki ei tunne käsitettä "varhaiskasvattaja".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...

Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔

Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..

Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.

Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:

-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä

-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee

-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä

-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava

-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta

-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia

-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)

-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille

-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla

-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.

-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.

Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.

Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.

Tai perhepäivähoitajan työstä.

No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.

Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.

En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.

Pph

Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.

Varhaiskasvatus- ja opetustyö onkin monimutkaista, ei sitä saada vain siltä kuulostamaan, jos se nyt sua nyppii. Mitäs sä teet työksesi? Kerro, niin voidaan ilman parempaa tietoa haukkua sun ammattisi.

Kumma kyllä siihen työhön ei suurelta osin edes vaadita koulutusta, varsinkaan sijaisten osalta. Harvalla alalla moinen onnistuisi.

Ja tietäisittepä, millaisia sijaisia meille tulee... Huh huh.

Parhaat työntekijät tarhassa on sijaiset. Meidän lasten mielestä ovat kivempia, koska huomioivat lapsia ihan toisella tavalla kuin ynseät vakkarit, jotka omankin huomioni mukaan mieluummin vain juoruilevat keskenään.

Kumma kyllä siihen työhön ei suurelta osin edes vaadita koulutusta, varsinkaan sijaisten osalta. Harvalla alalla moinen onnistuisi.[/quote]

Ja tietäisittepä, millaisia sijaisia meille tulee... Huh huh.[/quote]

Parhaat työntekijät tarhassa on sijaiset. Meidän lasten mielestä ovat kivempia, koska huomioivat lapsia ihan toisella tavalla kuin ynseät vakkarit, jotka omankin huomioni mukaan mieluummin vain juoruilevat keskenään.[/quote]

Peiliin katsomisen paikka vakkareilla, jos sijaiset ovat lapsesta kivempia.

Ja vanhemmat ajattelevat lapsensa parasta (vaikka eivät aina ymmärrä ison lapsiryhmän realiteetteja), mutta en vaka-opena ollenkaan ymmärrä valitusta "vaikeista vanhemmista".

Pikemminkin normaalikin pieni asiakaspalaute voi juoruilevassa työyhteisössä saada megalomaaniset mittasuhteet ja hankaloittaa entisestään vanhemman kohtaamista ja yhteistyötä hänen kanssaan.

Ammattilaiset osaavat laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja pyrkivät yhteistyöhön huoltajien kanssa lapsen parhaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...

Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔

Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..

Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.

Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:

-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä

-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee

-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä

-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava

-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta

-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia

-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)

-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille

-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla

-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.

-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.

Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.

Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.

Tai perhepäivähoitajan työstä.

No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.

Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.

En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.

Pph

Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.

Varhaiskasvatus- ja opetustyö onkin monimutkaista, ei sitä saada vain siltä kuulostamaan, jos se nyt sua nyppii. Mitäs sä teet työksesi? Kerro, niin voidaan ilman parempaa tietoa haukkua sun ammattisi.

Kumma kyllä siihen työhön ei suurelta osin edes vaadita koulutusta, varsinkaan sijaisten osalta. Harvalla alalla moinen onnistuisi.

Ja tietäisittepä, millaisia sijaisia meille tulee... Huh huh.

Mutta silti toiminta pyörii ja lapset tulevat hoidettua.

Täällä vakkari tarhatäti! Olen kait nykyisin varhaiskasvatuksen opettaja nimitykseltäni, opettajakoulutuksen olen käynyt, eli okl:n.

Minua aina ihmetyttää näissä keskusteluissa, mitä merkitystä sillä tittelillä on? Ketä se häiritsee jos minua kutsutaan kasvattajaksi tai hoitajaksi tai vaikka ihan aikuiseksi? Ei ainakaan minua. Itse tiedän mitä työtä teen ja sillä hyvä.Ei häiritse yhtään tietääkö joku ammaattinimikkeeni tai koulutukseni. Paras jos kutsutaan etunimellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.

Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.

En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.

T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja

Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.

Ai "haluttaisiin" olla "varhaiskasvattajia"? Olemme varhaiskasvattajia, halusimme tai emme. Ei työntekijä itse päätä ammattinimikettään.

Laki ei tunne käsitettä "varhaiskasvattaja".

Opettaja-lehti: "Varhaiskasvattajaa ei löydy opetus- ja kasvatusalalta eikä alan työehtosopimuksista. Yksi poikkeus on kuitenkin olemassa: steinerpedagogisissa päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajaa voidaan kutsua varhaiskasvattajaksi."

Laki tuntee varhaiskasvattaja-käsitteen sijaan nimikkeet varhaiskasvatuksen opettaja ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla helpotti päiväkotityö heti kun aloin käyttämään korvatulppia.

Hiukset usein auki, joten kukaan ei näe. Palaveriin otan usein pois.

Kiitos vinkistä! Suodattuisi moni turha mölinä ja vinkuminen pois kuuloetäisyydeltäni! Täytyy ottaa käyttöön.

”Mölinä ja vinkuminen” koskee niin työkavereita kuin lapsia.

Sitten kun lapsi vienolla ja sievällä äänellä yrittää jutella, ette kuule häntä. Jää ilman apua tai oppii karjumaan ja kiljumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.

Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.

Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.

En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.

T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja

Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.

Kuinka monen vuoden työkokemus sinulla on päiväkodista ja mikä olet ammtiltasi?

Pienillä on fyysisesti raskaampaa. Isoilla taas vaaditaan jämäkkyyttä, ryhmänhallintataitoja, lasten tasolla olemista mielenkiinnon ylläpitämiseksi sekä lehmän hermoja.

Omassa ryhmässä 1-5-vuotiaita, ja näin on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla helpotti päiväkotityö heti kun aloin käyttämään korvatulppia.

Hiukset usein auki, joten kukaan ei näe. Palaveriin otan usein pois.

https://www.huffpost.com/entry/preschool-gems_n_1799150

Tämmöiset helmet lasten suusta sulla jää kuulematta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla helpotti päiväkotityö heti kun aloin käyttämään korvatulppia.

Hiukset usein auki, joten kukaan ei näe. Palaveriin otan usein pois.

Kiitos vinkistä! Suodattuisi moni turha mölinä ja vinkuminen pois kuuloetäisyydeltäni! Täytyy ottaa käyttöön.

”Mölinä ja vinkuminen” koskee niin työkavereita kuin lapsia.

Sitten kun lapsi vienolla ja sievällä äänellä yrittää jutella, ette kuule häntä. Jää ilman apua tai oppii karjumaan ja kiljumaan.

Höpö höpö,meillä työnantaja kustantaa korvatulpat. Ne vaimentavat pahimman metakan,mutta hyvin kuulee kaiken. Kokeile tulppia vaikka kotona,huomaat että ei ne sinusta kuuroa tee. Kuulonalentuma on yleinen ammattisairaus varhaiskasvatuksen alalla.