Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pääseekö lastentarhanopettaja pienten puolella helpommalla kuin isojen puolella?
29.05.2021 |
Onko 1-3 v ryhmässä helpompaa kuin esimerkiksi eskareilla?
Kommentit (111)
Minussa on vikana kai jotakin, kun tykkään pienten puolesta. Perushoitamista ja ovat tyytyväisiä kun saavat syliä.
Eskarit ja isommat päiväkotilapset, myös koululaiset alkavat minua aina kiusata. Olen semmoinen helposti kiusattava aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eskarit ja isommat päiväkotilapset, myös koululaiset alkavat minua aina kiusata. Olen semmoinen helposti kiusattava aikuinen.
Laita ne jäähylle jos ne kiusaavat? Joku 6v koviskin nöyryy ihmeesti, kun sitä istuttaa siellä jonkin aikaa.
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔
Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.
Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.
En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.
T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.
Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienten ryhmässä on erityislasten kanssa raskaampaa kuin 3-5-vuotiailla tai eskareilla. Ne erityisen tuen tarpeet ovat lapsella jo olemassa kun hän aloittaa päiväkodin 1-2-vuotiaana, mutta tukea niihin alkaa saada vasta isojen ryhmään siirryttyään. On ihan hölmöä, että pienten ryhmässä voi olla keväällä 3 vuotta täyttävä nepsy/autismin kirjon piirteinen lapsi, joka synttäreidensä jälkeen lasketaan vain puolikkaaksi lapseksi ja ryhmään voidaan ottaa toinenkin 3-vuotias, tai osa-aikainen 1-2-vuotias. Syksyllä isojen ryhmään siirtyessään hän sitten saa jonkun arvion tuen tarpeesta ja on ryhmässä kahden paikalla, sekä saa kuntoutusta terapioista. Eskari-ikään mennessä sitten ehkä saa ihan diagnoosin ja avustajan.
Oman kokemukseni perusteella ne ongelmat ja haasteet ovat kuitenkin olemassa jo niillä pienillä lapsilla, mutta ketään ei kiinnosta, kun "pienillä on jo valmiiksi pieni ryhmäkoko". Itse ainakin koen pääseväni paljon helpommalla kombolla tuen tarpeinen + kuusi kpl 3-5-vuotiasta kuin tuen tarpeinen + kolme kpl 1-2-vuotiasta, joista kukaan ei esim. osaa pukea tai riisua itse ja kaikilla on vaippa. Sinä aikana kun tuen tarpeisen lapsen kanssa käydään kuvien avulla läpi seuraavaa siirtymätilannetta, ehtivät muut kolme lasta kolauttaa päänsä, karata vessaan kastelemaan hihansa, kiivetä sohvalle pomppimaan, kakata vaippaan, tms. kun todennäköisesti isompien ryhmässä ne muut lapset ovat sillä aikaa käyneet vessassa ja alkaneet pukemaan ulkovaatteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Tai perhepäivähoitajan työstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.
Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.
En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.
T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja
Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eskarit ja isommat päiväkotilapset, myös koululaiset alkavat minua aina kiusata. Olen semmoinen helposti kiusattava aikuinen.
Laita ne jäähylle jos ne kiusaavat? Joku 6v koviskin nöyryy ihmeesti, kun sitä istuttaa siellä jonkin aikaa.
Jäähy tuottaa lapselle hylkäämiskokemuksen, eivätkä jäähyt siksi kuulu ammattilaisen keinovalikoimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Tai perhepäivähoitajan työstä.
No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.
Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.
En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.
Pph
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.
Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.
En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.
T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja
Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.
Perustyössä se minun ammattitaitoni parhaiten näkyy, mutta sitähän on vaikeaa selittää sellaiselle, jonka mielestä nimitys "varhaiskasvatuksen opettaja" on tittelinkipeyttä. Ymmärtäisin jos nimitys olisi varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija, mutta opettaja nyt vaan on Suomessa sellainen nimitys, jonka saa opettajakoulutuksen käynyt ihminen ja päivähoidon termi on vaihdettu varhaiskasvatukseksi. Jos se on vaikeaa hyväksyä, niin se on voi voi. Ei se sinun mielipiteesi maailmaa tämän asian suhteen muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Tai perhepäivähoitajan työstä.
No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.
Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.
En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.
Pph
Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.
Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.
En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.
T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja
Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.
Perustyössä se minun ammattitaitoni parhaiten näkyy, mutta sitähän on vaikeaa selittää sellaiselle, jonka mielestä nimitys "varhaiskasvatuksen opettaja" on tittelinkipeyttä. Ymmärtäisin jos nimitys olisi varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija, mutta opettaja nyt vaan on Suomessa sellainen nimitys, jonka saa opettajakoulutuksen käynyt ihminen ja päivähoidon termi on vaihdettu varhaiskasvatukseksi. Jos se on vaikeaa hyväksyä, niin se on voi voi. Ei se sinun mielipiteesi maailmaa tämän asian suhteen muuta.
Et yhtään mieti sitä, että miksi niitä termejä muutellaan? Eli mikä motiivi siinä on taustalla?
Sillekin on muuten syynsä, miksi perhepäivähoidosta ei ole tehty perhevarhaiskasvatusta. Se syy on se, että peruskoulu- tai ammattikoulupohjalta työtään tekevä perhepäivähoitaja ei koe samanlaista arvostusvajetta kuin kandidaatti tai maisteri.
Erona perus kotiäitiin on se, että niitä ipanoita on aika hiton monta enemmän vahdittavana kuin kotiäidillä. Sama koulussa. Kyllähän sitä yhtä opettaa sujuvasti, mutta haastetta tuo kun oppilaita on 20 tai 30. Itse olen muutaman kerran vetänyt yksin yläkoulussa 50 oppilaan ryhmää.
T. Kotiäiti ja ope
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Tai perhepäivähoitajan työstä.
No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.
Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.
En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.
Pph
Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.
No ei se kyllä sori nyt vaan ole mitään helppoa perusasiaa, miten tuetaan lasta, joka ei ota kontaktia muihin ryhmässä. Eikä nuo muutkaan mitään perusasiaa ole, mitä kotona joutuu miettimään.
T. Autistisen lapsen äiti
PS. Onneksi sinä et päätä siitä, millaista hoitoa lapseni saa päiväkodissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vaka-opeja. Ei lastentarhanopettajia. Lastentarhaaminen kuuluu 1970-luvulle.
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.
Minä usein palstalla mietin, että millainen ihminen halveksuu ja vähättelee toisen tekemää työtä, tietoa ja taitoa tuolla tavalla. Millaista sebn oman elämän pitää olla, että saa ilonsa siitä, että yrittää ottaa arvon toisen työstä pois.
En veisi lastani päiväkotiin, jossa ajatellaan lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen olevan vain pyllynpesua. Onneksi näistä asioista (esim. varhaiskasvatuslaki ja vasu) tuntuvat päättävän ihmiset, joilla ei ole tarvetta viedä toisen ihmisen työstä arvoa pois. Jotka tietävät, että lapsi tarvitsee muutakin kuin pyllynpesua kehittyäkseen onnelliseksi ja hyväksi yhteiskunnan jäseneksi. Vielä kun näkyisi palkoissa tämä sama asia.
T. Erittäin paljon varhaiskasvatusta arvostava kahden lapsen äiti ja lukion matematiikan opettaja
Kummasti käytännön tehtävät ovat kuitenkin pääosin niitä yksinkertaisia lastenhoidon rutiineja. Ja sekös pitkälle koulutettuja työntekijöitä turhauttaa. Joka taas on sitten perussyy sille, että miksi esimerkiksi ollaan niin tittelinkipeitä. Haluttaisiin olla jotain "hienoa" (esim. "varhaiskasvattajia"), eikä sille omalle perustyölle anneta arvostusta.
Perustyössä se minun ammattitaitoni parhaiten näkyy, mutta sitähän on vaikeaa selittää sellaiselle, jonka mielestä nimitys "varhaiskasvatuksen opettaja" on tittelinkipeyttä. Ymmärtäisin jos nimitys olisi varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija, mutta opettaja nyt vaan on Suomessa sellainen nimitys, jonka saa opettajakoulutuksen käynyt ihminen ja päivähoidon termi on vaihdettu varhaiskasvatukseksi. Jos se on vaikeaa hyväksyä, niin se on voi voi. Ei se sinun mielipiteesi maailmaa tämän asian suhteen muuta.
Et yhtään mieti sitä, että miksi niitä termejä muutellaan? Eli mikä motiivi siinä on taustalla?
Sillekin on muuten syynsä, miksi perhepäivähoidosta ei ole tehty perhevarhaiskasvatusta. Se syy on se, että peruskoulu- tai ammattikoulupohjalta työtään tekevä perhepäivähoitaja ei koe samanlaista arvostusvajetta kuin kandidaatti tai maisteri.
Sehän siis tulee ihan yleisesti kansainvälisesti hyväksytystä nimityksestä (early childhood education). Ei ole ainoa ala Suomessa, missä on pyritty muuntamaan alan nimi mahdollisimman lähelle sen englanninkielistä nimeä.
Suomessahan edelleen päiväkoti on päiväkoti (vrt daycare).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmaan pienten puolella LTO:lla rankkaa, kun pitää miettiä onko 1-vuotiaan pylly punoittava ja onko ollut tahroja vaatteissa kun tulee hoitoon...
Ja koska vaan kyseisen lastentarhanopettaja ei satu lapsen äidistä pitämään muotoilee hän sossuun salaa äidiltä ilmoituksen "lapsella ollut liian pienet kumpparit ja tahraa vaatteessa" 😅🤔Varmasti tuommoinen venkulointi uuvuttaa! Ja säikäyttää, kun esimiehelle valitetaan lopulta hänestä. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi se lapsi vaihtoi päiväkotia..
Onneksi usko alkaa tähän ammattikuntaan taas palata, kun uusi lto vaikuttaa olevan normaali. Ja vaatteet jotka olivat edellisessä paikassa epäsiistejä ja pieniä, ovat nyt kelpoisia.
Minä olen pienten puolen opettaja ja miettinyt kevään aikana muun muassa:
-miten tuetaan S2 lapsen kielen kehitystä
-miten tuetaan puhumatonta lähes 3-vuotiasta ja mitä ulkopuolista tukea ja arviota hän tarvitsee
-miten taataan ryhmän nuorimman (vauva) syli, hoiva ja jatkuva läsnäolo suhteellisen isossa ryhmässä
-kuinka tuetaan muutaman lapsen orastavia yhteisleikin taitoja ryhmässä, jossa ikä- ja taitotaso leikkitaitojen suhteen on hyvin kirjava
-kohdataanhan jokainen lapsi yksilöllisesti ja lämmöllä, rajoja unohtamatta
-mitkä yleiset toimintamallit ryhmässä ovat turhia ja henkilökuntaa kuormittavia
-kuinka saamme kasvatustiimissä jatkuvaa keskustelua sen ympärille, miten lapset kohdataan ja miten heille puhutaan (esim. kun lapsi itkee, mikä on asianmukainen vastine siihen, ei ole lainkaan itsestäänselvä asia)
-mikä on sopiva määrä isossa ryhmässä suunniteltua toimintaa ja mikä suunniteltu toiminta suunnataan vain isommille
-miten toimitaan, kun yksi lapsi ei ota ikätasoisesti kontaktia aikuisiin ja ikätovereihin. Kuinka asiaa aletaan ottamaan esiin vanhempien kanssa ja missä vaiheessa esitetään jatkoarvioiden tarve, ja ennen kaikkea, miten tuetaan lasta ryhmässä pienillä resursseilla
-Miten ylipäätään otetaan asiat esiin vanhempien kanssa ja mikä on liiallista puuttumista vanhempien vanhemmuuteen. Kuinka säilytetään hyvä luottamus ja yhteistyö vanhempien kanssa.
-Mitä tehdään kun yksi lapsi raivoaa jokaisessa siirtymätilanteissa, mistä tämä johtuu, onko taustalla pelkkä uhma, onko ryhmän toiminta ja rutiinit liian kuormittavia, auttaisiko kuvat tukena siirtymissä jne.Tässä vain murto-osa asioista, joita joutuu ottamaan huomioon pienten ryhmässä. Muunneltuna toki kerroin.
Vastaava lista olisi helppo laatia myös vaikkapa kotiäidin tehtävistä, ja tulla listan pituudesta ja monimutkaisuudesta siihen lopputulokseen, että kotiäidin hommia hoitaakseen on oltava vähintään maisteri.
Tai perhepäivähoitajan työstä.
No ei todellakaan. Arvostan työtäni paljon, mutta tuollaisesta siinä ei ole kyse samassa mittakaavassa. Minulla on kolme lasta tällä hetkellä hoidossa ja vauva menisi siinä samalla tavalla sylissä ja lattialla mukana menossa kuin perheenäidillä. Erityislapset siirretään nopeasti päiväkotiin ja hyvä niin, saavat siellä paremman tuen. Toki suunnittelen toimintaa paljon ja mietin lasten tarpeita runsaasti.
Perheenäideilläkään ei ole 12 lähes samanikäistä lasta, joiden tarpeet ovat silti tosi erilaiset, ja jotka eivät ole sisaruksia keskenään (eli ei ole syvää suhdetta lapsilla keskenään vaan heidät pitää ryhmäyttää tietoisesti, jotta saadaan arki toimimaan). Sama toki täällä perhepäivähoidossa, mutta helpompaa pienellä lapsimäärällä.
En ymmärrä itse ollenkaan tällaista yhden ammattikunnan vähättelyä. Hoitakaa, kasvattakaa ja opettakaa lapsianne itse sitten, jos ei kelpaa.
Pph
Et ymmärtänyt pointtia. Pointti on se, että aivan yksinkertaiset asiat saadaan kuulostamaan tavattoman monimutkaisilta ja vaikeilta tekemällä niiden sisällöstä yksityiskohtaisen ja jargonia vilisevän listauksen.
Varhaiskasvatus- ja opetustyö onkin monimutkaista, ei sitä saada vain siltä kuulostamaan, jos se nyt sua nyppii. Mitäs sä teet työksesi? Kerro, niin voidaan ilman parempaa tietoa haukkua sun ammattisi.
Vierailija kirjoitti:
Useimmiten ne pienillä on lähihoitaja jotka tekee opettajan sijaisuutta.Vetäbät saman palkan ilman yliopistoja ,,
Kyllä, kun epäpätevälle ei saa enää maksaa epäpätevän palkkaa. Eikö ole ole mieltä ylentävää olla kasvatustieteen kandi tai maisteri kun kuka tahansa suurtalouskokki tai merkonomi tai vaikka lähihoitaja voi tulla sijaiseksesi ja vetästä samaa palkkaa työstä, johon ei ole mitään koulutusta ja mitä ei osaa tehdä.
Alue: Aihe vapaa
Akateeminen pyllynpesijä saa tyydytyksen hienoista termeistä ja titteleistä. Hommat juuri ja juuri kestää jos saa olla "varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija", mutta "tarhantätinä" sitä ei jaksaisi päivääkään.