Miltä tuntuu olla "ikisinkku"?
Uskotko, ettet koskaan löydä ketään? Itse olin jo hyväksynyt sen, etten ikinä löytäisi ketään, mutta löysin. Nyt kun mietin taaksepäin, tuntuu tyhmältä, että pidin itseäni kykenemättömänä parisuhteeseen. Liian usein sinkut ettii vikoja itsestään. Parisuhdemarkkinat on vaan perseestä. Tsemppiä kaikille, jotka haluavat hyvän suhteen, mutta eivät ole vielä sellaista löytäneet!
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvältä. Neutraalilta. Olen hyväksynyt sen asian, että olen loppuelämäni yksin. Deittailen ihan tahallani "sopimattomia" tyyppejä, ettei olisi sitä vaaraa, että ihastun tai vastapuoli ihastuu minuun.
N39
Osittain vähän harmittelen sitä, että menen "hukkaan". Kiva sporttinen kroppa, nätti naama, tykkään seksistä ja olisin vaimomateriaalia (kiltti ja sopuisa).
N39
Musta tuntu siltä myös, että meni ihan hukkaan, ja hyviä vuosia menikin siinä kun roikuin kaiken lisäksi sellasissa miehissä jotka ei ees tykännyt musta.
ap
Oikein hyvältä. En etsi parisuhdetta ja viihdyin yksin. Parisuhteesta ei ole kuin haittaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvältä. Neutraalilta. Olen hyväksynyt sen asian, että olen loppuelämäni yksin. Deittailen ihan tahallani "sopimattomia" tyyppejä, ettei olisi sitä vaaraa, että ihastun tai vastapuoli ihastuu minuun.
N39
Osittain vähän harmittelen sitä, että menen "hukkaan". Kiva sporttinen kroppa, nätti naama, tykkään seksistä ja olisin vaimomateriaalia (kiltti ja sopuisa).
N39
Ajatella jos miehelläkin riittäisi se, että ei ole riidanhaluinen, käy salilla ja haluaa seksiä.
No mitä tässä nyt on tullut viimeaikoina yritettyä, niin alkanut tuntumaan että se loppuelämän sinkkuus ei ole lainkaan hassumpi vaihtoehto. Niin hankalia ihmisiä ja varmaan itsekin sitten hankala heille eikä mikään koskaan toimi yhteen. Kaikki vaan alkaa stressaamaan ja ahdistamaan, kun tuntuu että toinen painostaa aina jossain asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvältä. Neutraalilta. Olen hyväksynyt sen asian, että olen loppuelämäni yksin. Deittailen ihan tahallani "sopimattomia" tyyppejä, ettei olisi sitä vaaraa, että ihastun tai vastapuoli ihastuu minuun.
N39
Osittain vähän harmittelen sitä, että menen "hukkaan". Kiva sporttinen kroppa, nätti naama, tykkään seksistä ja olisin vaimomateriaalia (kiltti ja sopuisa).
N39
Ajatella jos miehelläkin riittäisi se, että ei ole riidanhaluinen, käy salilla ja haluaa seksiä.
95 % miehistä ei vaan kuulu tähän joukkoon, joten heittämällä riittää.
Miltäkö tuntuu?
Se tuntuu monenlaiselta. Se tuntuu surulliselta, häpeälliseltä, toivottomalta, mukavalta, helpottavalta, oudolta, riittämättömältä, ahdistavalta ja tuhannelta muulta tunteelta. Olen yrittänyt saada itseni hyväksymään asian ja neljän vuosikymmenen "ikisinkkuuden" jälkeen olen jo melko hyvin sisäistänyt ajatuksen siitä, että tämä on pysyvä tila, mutta eihän se aina onnistu. Joskus on vain vaikeaa ja surullista, ja se on vain myös hyväksyttävä ja käsiteltävä. Pahinta kai tässä on, että en voi asiasta ja tilanteesta syyttää kuin itseäni. Se on raskasta ja katkeroittaa vaikka sitä ei haluaisikaan.
Todella hyvältä. En kaipaa hankaluuksia ja vastusta elämääni.
Hyvältä. Tiedän, että minussa ei ole sen enempää vikaa kuin muissakaan ja tiedän, että minusta on parisuhteeseen. En vain halua parisuhteeseen. En edes kutsu itseäni ikisinkuksi vaan vanhapiika on parempi nimitys.
Mä olen ensimmäistä kertaa eläessäni sinkku ja ikää on 40 plus. Olen ollut nyt puoli vuotta yksin ja mä olen aivan hajalla. Olin parisuhteessakin hyvin yksinäinen ja nyt koronan takia todella yksinäinen. Antakaapa konkarit neuvoja miten tästä selvitään?
Nykyisin ei oikein tunnu miltään. Eikä mene mikään hukkaan.
Poikuus 48
Ihanalta. Minusta on ihana vain olla. En haluaisi parisuhdetta. Tottakai läheisyyden ja kosketuksen kaipuu on. Mutta siitä pitäisi "maksaa" liian iso hinta suostumalla parisuhteeseen. Jotkut meistä on tämänlaisia. :)
Viihdyn hyvin yksin. Sinkkuutta toki takana "vasta" 14 vuotta, mutta jo ihan lähipiirin liittojen seuraaminen pitää huolen siitä, ettei liiemmin huvita ajatella seurustelemista.
Itsellä on myös useampi koira ja omakotitalo, joka pitää huolen siitä etten ole liian kiinnostava monenkaan mielestä. Ja kun en lapsiakaan halua (en omia, enkä oikein muidenkaan) niin sekin vielä karsii valikoimaa tässä iässä.
Joten tyytyväisenä jatkan yksinäni; keskityn töihin ja koiriin.
Tuntuu normaalilta, enhän muusta tiedä. En usko että tulen koskaan löytämään ketään. Joskus jaksoin yrittää, enää en. Olen hyväksynyt olevani ihminen jota ei ole suhteeseen tarkoitettu.
Mua lähestyy miehet nykyään vain hetken huvin toivossa: en ole sellaisesta kiinnostunut ja totean itsekseni, etten onneksi ole enää niin miellyttämisenhaluinen ja miehiin ripustautuva, että olisin jossain puolivillaisessa suhteessa, jossa mua ei oikeasti rakasteta. Joskus harmittaa hetken, mutta näitä hetkiä on ollut yhä vähemmän. Melkein voisin onnitella itseäni hyvästä päätöksestä olla yksin.
Ihan helvatan nöyryyttävältä. Yksin ollessa se ei haittaa, mutta heti kun on sosiaalisempi tilanne niin alkaa hävettää. Pahimpia on sinänsä kivat kaverien juhlat ja illanistujaiset, etenkin häät. On muodostunut jo ongelmaksikin, kun välttelen noita tilaisuuksia ja se entisestään ruokkii ahdistusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvältä. Neutraalilta. Olen hyväksynyt sen asian, että olen loppuelämäni yksin. Deittailen ihan tahallani "sopimattomia" tyyppejä, ettei olisi sitä vaaraa, että ihastun tai vastapuoli ihastuu minuun.
N39
Osittain vähän harmittelen sitä, että menen "hukkaan". Kiva sporttinen kroppa, nätti naama, tykkään seksistä ja olisin vaimomateriaalia (kiltti ja sopuisa).
N39
Ajatella jos miehelläkin riittäisi se, että ei ole riidanhaluinen, käy salilla ja haluaa seksiä.
95 % miehistä ei vaan kuulu tähän joukkoon, joten heittämällä riittää.
Höpönhöpön. Noi nyt on minimivaatimuksia, joita ilman ei kannata edes yrittää. Toisaalta naiset kaipaavat deitti-ilmoissaan miestä, jossa on "haastetta", joten ehkä parempi että olisi riidanhaluinen? (Kiltteyttä ja sopuisuuttaan ei kannata kyllä naiselle mainostaa)
niin, nainen voi olla ikikinkku ja mies ikipossu
Ihan hyvältä. Neutraalilta. Olen hyväksynyt sen asian, että olen loppuelämäni yksin. Deittailen ihan tahallani "sopimattomia" tyyppejä, ettei olisi sitä vaaraa, että ihastun tai vastapuoli ihastuu minuun.
N39