Naisporukassa ulkopuoliseksi jääminen, kokemuksia?

En ole koskaan ollut mukana yhdessäkään tyttö- tai naisporukassa, en kyllä kaipaakkaan sellaista.

En taitaisi osata olla sellaisessa.

Kaikki ystäväni ovat aivan eri piireistä ja hyvin eri ikäisiä, eivät ehkä hekään viihtyisi porukassa.

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Moni muuten laittaa eduksi että ei juoruile, musta se on miinus ja kertoo ihmisen tosikkomaisuudesta. Itsestäni on kiva käydä lasillisella ja/tai lenkillä, jutella niitä näitä ja just vaikka miettiä onkohan naapuri voittanut lotossa kun valtava remppa menossa ja pihassa 2x sähkö mustangit :) Ei kaiken tarvi olla vakavaa, asiakeskustelua saa ihan riittävästi töissä, on ihanaa et voi jutella tyhjänpäiväisiä välillä.

Vierailija kirjoitti:

TheBaskanTiian kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama kokemus. Kelpaan kyllä porukkaan, mutta muilla on myös keskenään tapaamisia, joihin minua ei koskaan kutsuta. Olen kertonut, että olen aika yksin ja kavereita on hankala löytää esim. kulttuuririentoihin, joista nämä ihmiset myös kovasti pitävät, mutta siitä huolimatta he kieltäytyvät kutsuistani. Koen sen nöyryyttävänä ja välinpitämättömyytenä, koska he tietävät tilanteeni. Jonkinlaista tarkoitushakuisuutta siinä on taustalla. Nämä kieltäytyjät kyllä kutsuvat yhteisiin menoihin ja niihin mielelläni menenkin, vaikka asia näissä tapaamisissa minua asia vaivaakin, mutta eihän nyt kokonaan kannata eristäytyä kutenkaan. Yhteisissä tapaamisissa tuntuu, että he ovat kiinnostuneita ja olen mukava ja viihdytään ja meillä on hauskaa, en ole mitenkään ulkopuolinen. Mutta hyvin harvakseltaan tapaamme ja siellä on muitakin mukana. Olen siis jotenkin porukkatyyppiä heidän mielestään, mutta en ystävätyyppiä. Sen kun joku kertoisi minulle, että miksi en, niin antaisin mitä vain. Olen kuitenkin avulias ja kyydinnyt näitä ihmisiä, järjestänyt juhlia, olen kuunnellut ja tukenut. Kyytiä siis minulta kysytään, ei muuta ja kun kyyditsee, yritän olla mahdollisimman hyvä kaveri. Meillä on yhteisiä mielenkiinnonkohteita, joita tuon keskusteluun ja yhteisiä puheenaiheita. Siitä ei ole kysymys. En ole juntti, vaan ihan sivistynyt ja huomaavainen ihminen. Aina saan kuitenkin mennä yksin konsertteihin ja teatteriin, syömään ja kahville. Kurjaa.

Minulla on mennyt mielenterveys näitä asioita pohdiskellessa. En vain ymmärrä miksi en kelpaa? Olen hyvyyteen pyrkivä ihminen, en juorua muiden asioita, olen aina pitänyt lupaukseni, en ole koskaan tehnyt ohareita, en ole lainaillut rahaa kavereilta tai mitään muutakaan epämieluisaa. Mielestäni en ansaitse tulla aina jätetyksi ulkopuolelle. Ymmärtäisin sen jos olisin töppäillyt jotenkin, mutta olen yrittänyt olla mahdollisimman oikeamielinen ja oikeudenmukainen aina.

On kuitenkin ollut jonkinlainen helpotus huomata, että kyseessä on hyvin yleinen ilmiö, koska teillä niin monilla on sama kokemus. Ei siis kannata kohtuuttomasti syyttää itseään sekoamiseen asti niin kuin minä olen tehnyt. Ei voi kuin hyväksyä asiat näin. Jotkut vaan on suosittuja ja jotkut ei. Me jotka ei olla, meille tavallaan osoitetaan oma paikkamme hierarkiassa. Vähän niin kuin joku sanoi tuolla ketjun alussa, että meidän tehtävämme on olla yleisönä, jotta joku muu voi olla se tähti.

Itsellä tosiaan se että, ihmisiä on ympärillä kyllä mutta monien seurassa ollessa ulkopuolisuuden tunne. Tavallaan yksinäinen, tavallaan en.

Yksinäisyys on tunne eli se on kvalitatiivista. Yksinolo taas ei ole tunne, eli se on kvantitatiivista, vaikka silloin saattaakin tuntea yksinäisyyttä.

Eli tavallaan sinä et ole yksinäinen, vaan sinä olet yksinäinen vaikka olisitkin ryhmässä tai yksinäsi. Monet yksinäiset kertovat että heidän ainoa kontaktinsa on kaupan kassa. Se ei vähennä yksinäisyyden tunnetta lainkaan, vaikka he lukevatkin sen kontaktiksi, koska siinä laatu ei parane yhtään, vaikka määrällisesti ihmisiä onkin yksi enemmän.

Olen huomannut sen joissakin ihmisissä, jotka ovat muutoin ihanan kilttejä, ystävällisiä ja muita huomioonottavia, että he ovat myös varautuneita. Se tarkoittaa käytännössä sitä että he eivät jaa itsestään mitään, eivätkä he uskalla olla myöskään toisesta kiinnostuneita. Tietenkin he ovat toisista kiinnostuneita, mutta se ei näy missään. Juuri nämä ihmiset sitten jäävät ulkopuolelle, koska he eivät anna itsestään mitään, eivätkä he kiltteyttään uskalla udella toisesta ihmisestä mitään.

Tämä tulee ketjun alkupäässä hyvin ilmi kun joku ehdottaa että pitää tuppautua mukaan ja kiltti ihminen siitä heti kieltäytyy, että "sehän olisi sopimatonta". Mutta, se että tuppautuu, kysyy ja vaatii vastauksia, on sitä että ihmisestä alkaa muotoutua persoona, eikä liukas ja puhdas ihmissaippua. Se synnyttää mielenkiintoa eikä ihmistä pidetä enää itsestäänselvyytenä ja tylsänä myötäilijänä.

Tässä voisi kysyä yhden kysymyksen. Kuinka monta kertaa olet väitellyt tai ihan riidellyt ystäviesi kanssa? Jos vastaus on ettet kertaakaan, niin sitten olet se ihmissaippua, puhtoinen ja liukas joka ei tunnu miltään mutta jonka päälle muut kyllä mielellään kaatavat kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Viestisi oli erittäin hyvä. Sarjaystävystyjät, eivät ole ystäviä. He ovat vain ystävällisiä.

Yleensä nämä ihmiset ovat sellaisia jotka alkavat käyttämään toista hyväkseen. Jos he tarvitsevat seuraa esimerkiksi salille, he saattavat soittaa. Sama juttu jos he pyytävät lasilliselle tai kauppaan tms. Mutta siitä huolimatta he eivät avaa muuta elämäänsä sinulle. He saattavat keskustella vakavistakin aiheista, mutta eivät siitä millaista elämää he viettävät. Sen vuoksi sitten tuleekin yllätyksenä se kuinka he kertovat että x on heidän paras ystävänsä, tai he yhtäkkiä ilmoittavat että eivät jaksa enää tehdä töitä "täällä", vaan haluavat muuttaa Helsinkiin ja hankkia työtä siellä. Nuo ihmiset ovat aivan liian sosiaalisesti vahvoja ja itsenäisiä, että kukaan pääsisi heidän ystäväpiiriinsä paitsi se yksi jonka he itse valitsevat ja jonka he uskaltavat myös ääneen julistaa parhaaksi ystäväkseen, joka osoittaa muille että he eivät ystäväpiiriin ole päässeet, vaikka viikkotolkulla on vietetty aikaa kahdestaan.

Tosi usein tässä ketjussa toistuu kysymys että "oletko pyytänyt". Tuntuu oudolta että ihmiset olettavat että yksinäinen tai ulos jäänyt ei olisi yrittänyt. Itse kuulin tätä kumpaaniltani alkuun mutta alkoi uskoa sitten vasta että aidosti yritän kun näki viestit/puhelut. Minun ns. kaverit eivät usein edes vastaa pyyntööni lähteä johonkin, tai jos saan jotain sovittua niin peruvat. Kyse ei ole yrityksen puutteesta.

Tässä olen huomannut miespuoliset kaverit helpommiksi. On tosi helppo saada mieskaveri harrastukseen, lenkille tai lasilliselle, naisia ei.

Ystävyyttä en enää ole vuosiin edes tavoittellut, kumppani on ainoa ystäväni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Viestisi oli erittäin hyvä. Sarjaystävystyjät, eivät ole ystäviä. He ovat vain ystävällisiä.

Yleensä nämä ihmiset ovat sellaisia jotka alkavat käyttämään toista hyväkseen. Jos he tarvitsevat seuraa esimerkiksi salille, he saattavat soittaa. Sama juttu jos he pyytävät lasilliselle tai kauppaan tms. Mutta siitä huolimatta he eivät avaa muuta elämäänsä sinulle. He saattavat keskustella vakavistakin aiheista, mutta eivät siitä millaista elämää he viettävät. Sen vuoksi sitten tuleekin yllätyksenä se kuinka he kertovat että x on heidän paras ystävänsä, tai he yhtäkkiä ilmoittavat että eivät jaksa enää tehdä töitä "täällä", vaan haluavat muuttaa Helsinkiin ja hankkia työtä siellä. Nuo ihmiset ovat aivan liian sosiaalisesti vahvoja ja itsenäisiä, että kukaan pääsisi heidän ystäväpiiriinsä paitsi se yksi jonka he itse valitsevat ja jonka he uskaltavat myös ääneen julistaa parhaaksi ystäväkseen, joka osoittaa muille että he eivät ystäväpiiriin ole päässeet, vaikka viikkotolkulla on vietetty aikaa kahdestaan.

Tämän lisäksi aika muuttaa, kauniistakin naisista tulee näkymättömiä.

Joskus se, joka ei ollut 2 - kymppisenä kaunis. Onkin 45- v. tosi kaunis, ikäistensä seurassa.

Kaikenkaikkiaan aika harva on naisista sitä ihmistyyppiä, et on avarakatseinen ja elää hetkessä.

Meillä oli yläasteelta aikuisuuteen asti tyttöporukka, josta ei savustettu ketään pois, ainakaan minun näkökulmasta. Jotkut kyllä jättäytyivät pois mutta koin että pitivät itseään parempina kuin meidän vähän nolo porukka. Yksi tyttö oli aina ollut sellainen vähän erilainen kuin me muut, kiinnostunut ihan eri asioista ja jutut liikkuu konkreettisemmalla tasolla kuin meillä muilla, sosiaaliset taidotkaan ei oikein vakuuta. Silti ei savustettu pihalle. Mihin tämä porukka sitten lopulta kaatui? No ei mihinkään, siellähän he yhä hengaavat. Itse jouduin lähtemään kun riitaannuin yhden toisen jäsenen (ei e.m. tyttö) kanssa. Nyt tämän ketjun myötä tuli haikeus ja aloin miettiä, mistä saisin taas tyttöporukan. Onhan ne ihaniakin, vaikka kompleksisia näin aikuisiällä. Kieltämättä olen myös vähän katkera siitä, että tämä muu porukka oli niin lojaaleja tuolle riitakumppanillekin. Hän siis loukkasi ja solvasi minua, jolloin koin pakolliseksi lähteä wa-ryhmästämme. Olisin toivonut, että muut olisivat halunneet luoda minun kanssani sellaisen wa-ryhmän, jossa ollaan me muut mutta ei tuo riitakumppanini. Eli kaikki paitsi me kaksi olisimme olleet kahdessa wa-ryhmässä. Mutta en itse kokenut asiakseni ehdottaa sellaista vaan odotin että joku muu olisi tehnyt sen, eikä kukaan ehdottanut. Minä vaan jäin kerrasta pois koko porukasta. 

Tämänkaltainen toiminta, että "ollaan kahdestaan" kuuluu mielestäni teineille ja on todella lapsellista.

Syitä tuohon tilanteesern voi olla monia, tai sitten siihen ei oikeasti ole mitään erityistä syytä, tilanne vaan on mennyt tuohon.

Valitettavasti elämä ei pysy vuodesta toiseen samanlaisena, ei edes ne hyvät asiat säily välttämättä muuttumattomina, elämä menee eteenpäin ja aina tulee jotain uutta eteen, niin positiivista kuin negatiivistakin. Siihen pitää vaan sopeutua.

Itsellä ollut tälläinen hassu tilanne keski-ikäisenä töissä.

Meitä oli tiimissä (liikkuva toimistotyö, osin etänä) 3 + esihenkilömme.

2 muuta ns linnoittautuivat aina keskenään (tämä tapahtui pääasiallisesti noista vain toisen henkilön toimesta).

Kun lähtivät toimistolta lounaalle, eivät pyytäneet minua välttämättä mukan, tulin sitten 5 min päästä itsekseni tai jonkun muun seurassa, saattoi olla että ruokalassa he istuivat 2 hlö pöydässä ja minä menin lähisöllä olevaan 4 hlö pöytään yksin istumaan. He eivät siirtyneet minun pöytään vaan jatkoivat intensiivisesti omaa keskusteluaan kahden (juoruamista ja muiden haukkumista).

Kokouksia ennen he olivat keskenään supattelemassa jossain kahvilan nurkassa, saatoin kävellä ohi, tervehtiä (eli he näkivät minut) ja koska ei oltu pitkään aikaan nähty olisi ollut kohteliasta huikata minutkin sinne vaihtamaan pikaiset duuni kuulumiset ennen kokousta. Näin olisin ainakin itse tehnyt.

Mutta tuo henkilö joka tätä toimintaa harrasti, harrasti hiukan muunkinlaista, ihan hassua yläastetyyppistä työpaikkakiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Joo tämäntapaisesti kävi parikymppisenä. Sillä erotuksella, että olin oikeasti tuon henkilön paras ystävä tuolloin. Hänellä ei ennen minua edes ollut läheisiä ystäviä. Mutta sitten kun muutettiin tahoillemme opiskelemaan, hän hylkäsi minut aivan kokonaan, ja somesta (siihen aikaan, 2000-luvulla, someviestittely oli julkisempaa, kirjoitettiin toisen "seinälle") huomasin, että teki myöhemmin katoamistempun myös seuraaville ystävilleen. Ihmettelen vieläkin, mikä hänet ajaa tuollaiseen käytökseen. On kyllä narsistipiirteinen ja epäempaattinen, mutta ei sellainen, joka haluaisi tahallaan vahingoittaa ketään. Silloin, kun ystävyytemme muuttui etäystävyydeksi, hän ei selvästi vaan jotenkin enää halunnut kirjoittaa kuulumisiaan. Alkoi siis seurustella melkein heti, mutta jotenkin näki itsensä sellaisena vaatimattomana tyyppinä, joka ei leuhki poikaystävästään. Lisäksi oli huonot kirjalliset taidot, joten ei osannut sitten kirjoittaa mitään muutakaan, siis tyyliin mitään yleisiä tunteita, joita uudelle paikkakunnalle muutto herätti. Ja kun oli sellainen easy going niin löysi tosi helposti ystäviä ja tosiaan sen poikkiksenkin sieltä uudelta paikkakunnalta, niin miksipä olisi vaivautunutkaan vanhalle ystävälle viestittelemään. 

Naiset ovat usein melko kateellisia millon mistäkin ja millon kenellekin.

Vaikka ei varmaan lohduta yhtään, mut tarkastele asiaa siltäkin kantilta, että onko sinussa tai sinulla jotain sellaista mistä nuut tai jotkut ryhmästäsi voisivat olla kateellisia sinulle. Ehkä sen takia alkoivat kulkea keskenään tai sen kanssa jonka kanssa tuntevat enemmän sympatiaa tms yhteenkuuluvuutta.

On myös olemassa henkilöitä jotka eivät viihdy isossa porukassa tai vaikka ovat siinä tähän asti olleet, mutta ovat kuitenkin mielummin kahden.

Esim introverttiyteen taipuvaiset ihmiset ovat tällaisia, on helpompi olla kun ympärillä ei ole isoa porukkaa, kahdestaan tulee paremmin kuulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli yläasteelta aikuisuuteen asti tyttöporukka, josta ei savustettu ketään pois, ainakaan minun näkökulmasta. Jotkut kyllä jättäytyivät pois mutta koin että pitivät itseään parempina kuin meidän vähän nolo porukka. Yksi tyttö oli aina ollut sellainen vähän erilainen kuin me muut, kiinnostunut ihan eri asioista ja jutut liikkuu konkreettisemmalla tasolla kuin meillä muilla, sosiaaliset taidotkaan ei oikein vakuuta. Silti ei savustettu pihalle. Mihin tämä porukka sitten lopulta kaatui? No ei mihinkään, siellähän he yhä hengaavat. Itse jouduin lähtemään kun riitaannuin yhden toisen jäsenen (ei e.m. tyttö) kanssa. Nyt tämän ketjun myötä tuli haikeus ja aloin miettiä, mistä saisin taas tyttöporukan. Onhan ne ihaniakin, vaikka kompleksisia näin aikuisiällä. Kieltämättä olen myös vähän katkera siitä, että tämä muu porukka oli niin lojaaleja tuolle riitakumppanillekin. Hän siis loukkasi ja solvasi minua, jolloin koin pakolliseksi lähteä wa-ryhmästämme. Olisin toivonut, että muut olisivat halunneet luoda minun kanssani sellaisen wa-ryhmän, jossa ollaan me muut mutta ei tuo riitakumppanini. Eli kaikki paitsi me kaksi olisimme olleet kahdessa wa-ryhmässä. Mutta en itse kokenut asiakseni ehdottaa sellaista vaan odotin että joku muu olisi tehnyt sen, eikä kukaan ehdottanut. Minä vaan jäin kerrasta pois koko porukasta. 

Kovin vaikealta ratkaisulta kuulostaa sellainen, että on kaksi erillistä WA-ryhmää, ja molemmat samansisältöisiä, mutta yksi jäsen poissa molemmista. Miten keskustelut ja tapaamisehdotukset käytännössä etenisivät? Kaikkien pitäisi miettiä kumpaan ryhmään laittaa kommenttia. Kovin vaikeaa. Yleensäkin WA-ryhmissä on kirjoittamattomia sääntöjä, ei oteta esille asioita/mielipiteitä, jotka saattaa loukata toista.

Ja WA ryhmän sijaan voihan sitä käydä keskustelua yksittäisten ihmisten kanssa WA:ssa, se keskustelu on kuitenkin eri tasolla kuin ryhmäkeskustelu.

Ryhmä on hyvä, kun sovitaan jostain tapaamisista, ei juuri muussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli yläasteelta aikuisuuteen asti tyttöporukka, josta ei savustettu ketään pois, ainakaan minun näkökulmasta. Jotkut kyllä jättäytyivät pois mutta koin että pitivät itseään parempina kuin meidän vähän nolo porukka. Yksi tyttö oli aina ollut sellainen vähän erilainen kuin me muut, kiinnostunut ihan eri asioista ja jutut liikkuu konkreettisemmalla tasolla kuin meillä muilla, sosiaaliset taidotkaan ei oikein vakuuta. Silti ei savustettu pihalle. Mihin tämä porukka sitten lopulta kaatui? No ei mihinkään, siellähän he yhä hengaavat. Itse jouduin lähtemään kun riitaannuin yhden toisen jäsenen (ei e.m. tyttö) kanssa. Nyt tämän ketjun myötä tuli haikeus ja aloin miettiä, mistä saisin taas tyttöporukan. Onhan ne ihaniakin, vaikka kompleksisia näin aikuisiällä. Kieltämättä olen myös vähän katkera siitä, että tämä muu porukka oli niin lojaaleja tuolle riitakumppanillekin. Hän siis loukkasi ja solvasi minua, jolloin koin pakolliseksi lähteä wa-ryhmästämme. Olisin toivonut, että muut olisivat halunneet luoda minun kanssani sellaisen wa-ryhmän, jossa ollaan me muut mutta ei tuo riitakumppanini. Eli kaikki paitsi me kaksi olisimme olleet kahdessa wa-ryhmässä. Mutta en itse kokenut asiakseni ehdottaa sellaista vaan odotin että joku muu olisi tehnyt sen, eikä kukaan ehdottanut. Minä vaan jäin kerrasta pois koko porukasta. 

Kovin vaikealta ratkaisulta kuulostaa sellainen, että on kaksi erillistä WA-ryhmää, ja molemmat samansisältöisiä, mutta yksi jäsen poissa molemmista. Miten keskustelut ja tapaamisehdotukset käytännössä etenisivät? Kaikkien pitäisi miettiä kumpaan ryhmään laittaa kommenttia. Kovin vaikeaa. Yleensäkin WA-ryhmissä on kirjoittamattomia sääntöjä, ei oteta esille asioita/mielipiteitä, jotka saattaa loukata toista.

Ja WA ryhmän sijaan voihan sitä käydä keskustelua yksittäisten ihmisten kanssa WA:ssa, se keskustelu on kuitenkin eri tasolla kuin ryhmäkeskustelu.

Ryhmä on hyvä, kun sovitaan jostain tapaamisista, ei juuri muussa.

Joo, kieltämättä samaa olen miettinyt, ja toki jutellut yksityisviesteillä niiden kavereideni kanssa. Siitä wa-ryhmästä vaan oli muodostunut sellainen tajunnanvirtaryhmä, että pienetkin kuulumiset kirjoitettiin sinne, ja nyt tietenkään ei minulle tai heille tulisi mieleenkään kirjoittaa samanlaista tajunnanvirtaa mihinkään yksityisviesteihin. Nyt olemme sitten etääntyneet väkisinkin. 

Aloittajan tilanteessa 5 naisen harrastusporukka. 2 tapaa toisiaan usein, toisetkin 2 monta kertaa viikossa. Itseä ei haittaisi olla se 5., joka tapaa vain harrastusmerkeissä porukalla. Ei todellakaan olisi aikaa noin intensiiviselle kaveruudelle, nuohan seurustelee keskenään. Itsellä kuitenkin oma perhe, omat läheiset, opiskelu, joskus työt... en mitenkään ehtisi moikkaamaan ketään kaverimuikkelia monta kertaa viikossa. Mulla on kyllä omia kavereita, joita näen joko samoissa menoissa tai joitakin kertoja vuodessa, lomilla jne.. Tiheimmin tällä hetkellä olen tekemisissä joihinkin lasten kavereiden vanhempiin enkä heihinkään mitenkään joka viikko. Vain yksi on sellainen, joka pommittaa minua ja monia muita lasten kavereiden vanhempia parin päivän välein ja on koko ajan järjestämässä kouluikäisen lapsen kaveriasioita (vaikka lapsi ihan normaali) ja sellainen roikkuminen tuntuu todella rasittavalta. Kun on muutakin elämässä kuin hän.

Voiko mies olla koskaan "täysin" porukkaan kuuluva jos kaikki muut ovat naisia, vai onko mies aina jotenkin ulkopuolinen?

Kurja tilanne, mutta aika tuttua. Ihmissuhteet ovat aika valikoivia eikä siinä ole kyse siitä, että eriseuraisuus johtuisi jonkun vioista. Pienet piirit vaan halutaan sulkea, koska omia asioita edistetään mieluummin yksityisesti. Ihmisistä valikoidaan varakkaat, kyvykkäät ja hyödylliset. Muille sanotaan hanskat kädessä päivää. Siihen on tottuminen.

Ei ehkä kannata ylianalysoida näitä asioita. Ja myös itse olla aktiivinen. Itse kuulun moneen naisporukkaan, joiden sosiaaliset suhteet, tapaaminen, tapaamiskoonpanot ja -tyylit vaihtelevat.

Opiskelukaveriporukalla nähdään joskus kaikki viisi läheisiltä kaveria. Yhden kanssa käyn samassa ryhmäliikunnassa ja näemme pari kolme kertaa viikossa. Toisen kanssa on yhteinen kesäharrastus ja sen tiimoilta saatamme kesäisin nähdä useasti. Kahta muuta on yritetty houkutella monesti esim. näihin harrastuksiin. Toinen ei koskaan pääse mihinkään mustasukkaisena puolison takia ja toisella on aina jotain muuta ohjelmaa. Kumpikaan näistä ei juuri koskaan oma-aloitteisesti ehdota mitään tapaamista, mutta toinen oli kuitenkin esim. loukkaantunut kun emme reagoi hänen harrastustilinsä insta-tarinoihin (harvoin reagoimme mihinkään tarnohin). Kuitenkin on aina koko porukalla tavatessa on tosi kivaa, vaikka näkeminen ja yhdessä oleminen vaihtelee. Olen kuitenkin ajatellut että tämä on se tyyli, millä yhteyksiä pidetään, eikä siinä sen kummempaa. Jos haluaa että pidetään yhteyttä niin pitää olla itsekin aktiivinen.

Toisessa kolmen naisen porukassa tunsin kaksi muuta ennestään. Toisen yli 10 vuoden takaa ja toiseen olin tutustunut muutama vuosi aikaisemmin. Satuimme kerran samaan lounaspaikkaan ja kävi ilmi että nämä kaksi muutakin tunsivat toisensa samasta työpaikasta vuosien takaa. Aloimme sitten käydä yhdessä kolmestaan lounaalla, joskus jumpalla, teatterissa jne. Nämä kaksi muuta näkivät myös kahdestaan joskus ja minäkin kävin heidän kanssa myös erikseen aina jossain syömässä jne. Tämä jonka olin tuntenut vähemmän aika kuitenkin on aina jotenkin katkera ja kiukkuinen kun sai selville että olin käynyt jossain tämän kanssa, jonka olin tuntenut kauemmin. En oikein ymmärrä miksi, sillä he näkevät kahdestaan varmaan useammin ja haluan joskus nähdä yksin tätä kauemmin tuntemaani tyyppiä, koska meillä on useita yhteisiä tuttuja vuosien takaa, joiden kuulumisia päivitämme jne., eikä tämä kolmas edes tunne näistä ketään, kun ovat toiselta paikkakunnalta. En oikein ymmärrä että miksi. Itselleni on luonnollista että voidaan nähdä eri kokoonpanoilla eikä siinä sen kummempaa.

Meillä kans samanlainen tilanne, tosin se yks ulkopuolelle ajautuva en ole minä vaan ryhmän herttaisin ihminen. Yksi ryhmästä on alkanut mustamaalata häntä seläntakana! Ja mistä syystä? Koska hän ei ollut yhtä aktiivinen ja aloitteellinen kuin muut. Tämän sabotoijan mielestä tämä yksi ei ole osallistunut tarpeeksi aktiivisesti -vastannut whatsup viesteihin tai ehdottanut tapaamisia -kuin muut ryhmän jäsenet. Ihan hanurista. Siis tää laskeminen, tartteeko nyt olla niin jäätävän tasasuhtaista kaikki. Tää ulkopuolelle ajautuva on myös ryhmässä vähän hiljaisempi ja ei harrasta niin paljon kuin muut ryhmäläiset, mutta johtuu mun mielestä elämäntilanteesta.

Olen sanonut että ei saa jättää ulkopuolelle ja mieti miltä tuntuisi jos sulle tehtäisiin näin. Ehkä olen nyt sitten itse ajautunut vähän ulkopuoliseksi myös.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä suomalainen sosiaalinen elämä kummallista, miten ihmeessä voidaan jättää porukasta joku pois tuosta vain? Tuntuu tekosyitä kaikki selitykset. Jos nyt joku pyytää vaikka kävelylle, joka kaiken lisäksi on tuonut yksinäisyyttään esiin niin kai sitä voi kiireisempikin edes joskus lähteä? Tämä on piirre jota en koskaan ole voinut ymmärtää täällä, vaikka siis itsekin olen suomalainen ja on paljon ystäviä. Tuntuu todella kylmältä ja ikävältä tavalta jättää joku pois, tai olla suomatta aikaa yksinäiselle. Toki eri asia mikäli on ihminen, jonka puheet esim. kiertävät vain itsen ympärillä, mutta näin ei tunnu useinkaan olevan.

Joo en kans ymmärrä ollenkaan tälläistä,että jos toinen on jo tuonut yksinäisyyttään esiin,miten joku voi olla niin kylmä ja välinpitämätön, ettei kerkeä edes joskus lenkille tai muualle seuraks. Asioita vois joskus miettiä myös,että entäs jos itse olisin samassa tilanteessa,miltä minusta tuntuis jos joku tekis saman minulle. Joskushan voi ajatella nokkaansa pidemmälle :). Tietysti jos ystävyyttä ei halua pitää yllä. Ystävyyteenkin pitää panostaa,se ei pysy yllä vaan tekemättä mitään tai odottamalla itselle palveluksia ja pahimmassa tapauksessa hyväksikäyttämällä vaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on hankalaa. Minulle on kaksi tai kolmekin kertaa käynyt niin, että kun luulen olevani paras ystävä ystäväni kanssa, niin sitten tämä ystävä sivulauseessa mainitsee, että mun paras ystävä on henkilö x. Siinä sitten kokoilet itseäsi. Mielestäni tuo on asia, josta sopisi puhua vain sen parhaan ystävän kanssa, miksi asia pitää kertoa muulle ystävälle?

Olen kokenut monta kertaa sen, että monet ihmiset ovat sellaisia, että ystävystyvät helposti, mutta vanha kaveri jätetään kun uusi löytyy. Ja se uusikin ystävyys kulutetaan muutamassa vuodessa loppuun. Nämä ovat sellaisia sarjaystävystyjiä. Itse kun olen sitä toista laatua.

Joten olen todennut, että on parasta panostaa eniten omiin perheenjäseniin. He eivät yleensä samalla tavalla jätä kuin nämä muutaman vuoden ystävät. Ihan typerää palvoa (soitella, pyytää kylään, viedä mökille jne) jotakuta muutama vuosi ja sitten huimata että toisen yhteydenotot ovat tosi harvassa enää.

Tästä olen täysin samaa mieltä. Se vain, että omat vanhempani ja sisarukseni on todella inhottavia minua kohtaan, eivätkä halua olla tekemisissä kuin toistensa kanssa, joten mitään perheenjäsenien kanssa hengailua ei ole tiedossa ikinä. Sen sijaan olen miehen sukulaisten kanssa tekemisissä :) Harmi vain että omakin jo aikuinen lapseni kokee samaa kuin minä, eli ei kelpaa kaveriksi kuin sellaisille jotka yrittävät hyötyä, tai sitten jätetään porukasta ulos. Hän on ainoa lapseni joten perhettä ei ole kuin minä, me kyllä puhumme päivittäin puhelimessa.

Mutta joo, en jaksa ystävystyäkkään enää kun sen tietää jo etukäteen että ollaan tietty aika tekemisissä ja sitten toinen häviää jonnekin. Ihan turha panostaa sellaiseen, kun itse ei siitä mitään saa kuin sen hetken.