Omaanko vahvan resilienssin mielestänne?

Miksi kyselet muilta? Tiedät varmaan itse paremmin.

Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta.

Varmaan aika paljon sun tilanteestasi ja selviytymisstrategioistasi selittyy alkoholistiperheessä kasvamisella. Mulla on sama taustalla ja tunnistan paljon tuosta kuvauksesta.

Tiedän, että kestän melkein loputtomasti, mut sillä on oma hintansa ja jään sinnittelemään kurjiin tilanteisiin ihan vaan sen takia, että pystyn sopeutumaan mihin tahansa. En oikein tiedä, mitä oikeasti haluaisin, enkä osaa ponnistella sitä kohti. Kriiseissä olen parhaimmillani ja osaan kannatella niissä muitakin, mut tavallinen tyyni elämä ahdistaa ja odotan koko ajan jotain pahaa tapahtuvaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ketään ei ihan oikeasti kiinnosta.

Tietenkin kiinnostaa. Sinua ei vaan kiinnosta, urpo!

Voin samaistua pitkälti. Kameleontti olen minäkin ja alkkisten lapsi. Luulen että meidän oli pakko jo nuorella iällä oppia kestämään kaikenlaista. Kaikkea hyvää sinulle, älä unohda että sinullakin on arvoa.

Mulla on kans vähän samaa että jään ihmissuhteisiin vaikeuksista huolimatta. Sovittelen ja yritän saada toimimaan. Moni nostaisi kytkintä. En ole kovin enää kiinnostunut mistään ihmisistä mitä pitää kannatella niinkuin jotain alkoholistivanhempaa. Surkeita ihmisiä kavereina.

Jotkut kannateltavat kaverit on pahinta mitä tiedän. Ei enää ikinä.

Ei voi tuolla perusteella sanoa resilienssistä paljonkaan. Vaikuttaa siltä, että olet hyvä sopeutumaan ja asaettumaan mihin tahansa muottiin ja kestämään mitä tahansa, mutta ei ole varma, tapahtuuko se, koska sinulla on palautumiskykyä (resilienssiä) vai selviätkö oikasti ohittamalla ja väistämällä asioita, jolloin palautumiskykyä ei oikeasti tarvita, koska mikään ei oikeasti ole koskenutkaan sinua.

Jälkimmäinen on tyypillinen lapsuudessa kiusattujen tai kaltoinkohdeltujen toimintatapa, jossa oma identiteetti tavallaan irrotetaan tapahtuvista asioista, jolloin ne eivät enää ole itselle niin tärkeitä, etteikö niitä voisi sietääkin. Tämmöinen ihminen voi vaikuttaa selviytyjältä ja jopa aika päättäväiseltä menestyjältä, mutta oikeasti he ovat eräänlaisia alisuoriutujia, koska he eivät uskalla, viitsi tai koe vaivan arvoiseksi taistella todellisten tavoitteidensa puolesta. Ulospäin tulos näyttää kuitenkin hyvältä - sehän on ulkoisiin vaatimuksiin sopeutettu - kunnes hän kohtaa sellaisia vastoinkäymisiä, jotka todella koskevat itselle oikeasti tärkeitä asioita. ja joita siksi ei voi väistää - mitä ne sitten itse kullekin ovat.

Todellista resilienssiä on ihmisellä, jonka identiteetti on niin vahva, että sillä on varaa epäonnistua, surra ja pettyä ja joka selviää silti, koska identiteetti on sen verran vakiintunut ja monipuolinen, että epäonnistumisen ja vastoinkäymisenkin kohdalla sille jää aina jotain, joka on hyvin tai edes kohtuullisesti ja jonka varassa voi ontua eteenpäin kunnes joku muukin asia paranee.

Tällä perusteella ei voi sanoa, kumpaan ryhmään kuulut. Sinä et ite puhu selviytymiskeinoistasi tai elämänalueistasi. Sinun täytyy itse miettiä. Mind you minä en yritä sanoa, millainen sinun pitäisi olla. Sinulla on oma historiasi ja oma elämäsi ja se sinun pitää elää itsellesi parhaaksi katsomallasi tavalla.

Kannateltavien kaverien kans on vähä se kun sä et itse saisi olla kovinpaljoa esillä kun on se kaveri siinä niinku tarpeidensa kanssa jatkuvasti. Joku täysin itsetunnoton tyyppi.

Kyse ei ole kaverisuhteesta vaan jonku kannattelusta. Ei sellaiset ihmiset ole ystäviä. Älä sekoita asioita.

Yritin 19 vuotiaana päästä eroon tällaisesta itsetunnottomasta kaverista. Kesti kolme vuotta irtaantua. Ahdistaa pelkkä ajatus hänestä.

Voi elämänsä käyttää jonkun vajakin kannatteluun.

Varmaan ihan täysillä käyvää ei tarvi?

Vierailija kirjoitti:

Ei voi tuolla perusteella sanoa resilienssistä paljonkaan. Vaikuttaa siltä, että olet hyvä sopeutumaan ja asaettumaan mihin tahansa muottiin ja kestämään mitä tahansa, mutta ei ole varma, tapahtuuko se, koska sinulla on palautumiskykyä (resilienssiä) vai selviätkö oikasti ohittamalla ja väistämällä asioita, jolloin palautumiskykyä ei oikeasti tarvita, koska mikään ei oikeasti ole koskenutkaan sinua.

Jälkimmäinen on tyypillinen lapsuudessa kiusattujen tai kaltoinkohdeltujen toimintatapa, jossa oma identiteetti tavallaan irrotetaan tapahtuvista asioista, jolloin ne eivät enää ole itselle niin tärkeitä, etteikö niitä voisi sietääkin. Tämmöinen ihminen voi vaikuttaa selviytyjältä ja jopa aika päättäväiseltä menestyjältä, mutta oikeasti he ovat eräänlaisia alisuoriutujia, koska he eivät uskalla, viitsi tai koe vaivan arvoiseksi taistella todellisten tavoitteidensa puolesta. Ulospäin tulos näyttää kuitenkin hyvältä - sehän on ulkoisiin vaatimuksiin sopeutettu - kunnes hän kohtaa sellaisia vastoinkäymisiä, jotka todella koskevat itselle oikeasti tärkeitä asioita. ja joita siksi ei voi väistää - mitä ne sitten itse kullekin ovat.

Todellista resilienssiä on ihmisellä, jonka identiteetti on niin vahva, että sillä on varaa epäonnistua, surra ja pettyä ja joka selviää silti, koska identiteetti on sen verran vakiintunut ja monipuolinen, että epäonnistumisen ja vastoinkäymisenkin kohdalla sille jää aina jotain, joka on hyvin tai edes kohtuullisesti ja jonka varassa voi ontua eteenpäin kunnes joku muukin asia paranee.

Tällä perusteella ei voi sanoa, kumpaan ryhmään kuulut. Sinä et ite puhu selviytymiskeinoistasi tai elämänalueistasi. Sinun täytyy itse miettiä. Mind you minä en yritä sanoa, millainen sinun pitäisi olla. Sinulla on oma historiasi ja oma elämäsi ja se sinun pitää elää itsellesi parhaaksi katsomallasi tavalla.

Olipa mielenkiintoisen analyyttisesti kirjoitettu kommentti. Tällaisia pohdiskeltavia näkökulmia täällä juuri kaipaakin.

Ymmärrän itsessäni sen lapsen joka edelleen hakee hyväksyntää ja itselleen tarkoitusta sekä todistusta vahvasta ihmisestä - kiitos teille muillekin aal-ihmisille, jotka täällä kommentoivat ja ymmärtävät mistä puhun.

Ehkä olen selviytyjä joka pystyy defenssien avulla peittämään epäkohdat ja nousemaan näiden avulla ulkoisesti pärjääväksi henkilöksi.

Sisällä kuohuaa ja paljon mutta siinä samalla minua ei kiinnosta, sillä tiedän pärjääväni itsekseni kuitenkin. Olen ristiriitainen. Samalla kun tuntuu, etten pärjää niin haluan tulla kuulluksi koska muuten mieleni ei pysty tuomaan potentiaaliaan esiin. Tarvitsen tukea ja tunteiden näyttämistä, keskustelua ja vahvistusta sille, että olen ihan hyvä ja älykäs ihminen.

Sopeudun helposti aina loppuen lopuksi vaikka teenkin kovan työn sen eteen tunnepuolelta. Huomaan kuitenkin, että tarvitsen myös muutoksien jälkeen tukea vähintään kirjoittamalla. Voin jättää paljon taakseni helposti mutta ne elävät sisälläni ja kipuilen. Joskus tunnen oloni tyhjäksi ja merkityttömäksi ja tarvitsen keskusteluapua.

Tunteet elää minussa mutta en uskalla kohdata niitä liiakseen koska murrun. Usein defenssit siis pitävät minut järjissäni mutta toisaalta antavat minun käsitellä asioita pala kerrallaan eikä loppua aina näy ja tulee uusi pala pureskeltavaksi, tietenkin koska tätä tämä elämä on.

Ap

Merkityksettömäksi. *

Up