Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Kommentit (1860)
Ne suihkussa käymiset liikuntatuntien jälkeen. Joukko pullaposkisia äidin pikku terroristeja sielä nauramassa meikän alipainoiselle rangalle. Tiesin kuitenkin että he ovat ne keille pitäisi nauraa, nää samat naureskelijat on nykyään sellaisia 120kg 170cm pullasorsia joilla on yhtä lihavat lapset mitä itsekin olivat, kun näitä edelleen näkee samassa kaupungissa missä asun niin saan pientä mielihyvää tietäessäni että minä olen se, jolle jaettiin paremmat kortit ruumiinrakenteen puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se hirveä haju pukuhuoneessa. likaiset jumppatossut ihan alakoululaisilla. yksi pissasi säännöllisesti kyykyssä lattialle jumppasalissa, kun ope ei huomannut. suihkun jälkeenkin ne likaiset vaatteet päälle. tämä oli ennenkuin alueelle alkoi nousta ökytaloja.
Pesäpallo! Pelkäsin sitä ilmassa kiitävää pallonmötikkää yli kaiken. Räpylät haisivat pahalta. Vieläkin muistan sen käsihien ja märäntyneen nahkan hajun.
Hahmotin itseni aina takakentälle, kauaksi tulilinjasta.
Kaikki joukkuepelit kirkastivat tehokkaasti opiskelukavereiden kiusaajapuolen esiin.
Nykyään en harrasta koskaan vapaaehtoisesti muuta urheilua kuin kävelyä. Edes penkkiurheilua en siedä.
Vihasin koululiikuntaa.
No puolapuut oli kyllä naurettava otos.
Yritin kurkotella, ponnistaa ja hypätä. Ei edes riippumaan saati notkumaan niillä puilla. 😏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jumppasalin korkeasta katosta paksuja painavia köysiä. Niitä oli tarkoitus kiivetä ylös alas jne.. aikaa otettiin kellolla.
En koskaan, yhtä kertaakaan, oppinut kiipeämään yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
se hirveä haju pukuhuoneessa. likaiset jumppatossut ihan alakoululaisilla. yksi pissasi säännöllisesti kyykyssä lattialle jumppasalissa, kun ope ei huomannut. suihkun jälkeenkin ne likaiset vaatteet päälle. tämä oli ennenkuin alueelle alkoi nousta ökytaloja.
Repesin 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhottavinta kaiken muun paskan päälle oli opettajien tapa jaotella lapset puoluepoliittisten taustojen mukaan 70-luvulla. Liikunnallisesti lahjakas työläisurheiluseuran kasvatti ei ollut mitään verrattuna kylän akateemisen kerman kakaroiden saavutuksiin. Itse olin huono liikunnassa, mutta harmitti lahjakkaan kaverin puolesta. Syntytaustaansa kun ei voi valita.
Telinevoimistelu ja uintitunnit. Pakkosuihkussa käynnit. Se kun joukkueita valittiin ja minut valittiin viimeisenä aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukiossa opettaja kiusasi minua. Olen aika lyhyt tyttö, vain 155 cm. Hän mm. naureksi minulle pituusjärjestyksessä minkä mukaan hän aina teki joukkue- ym. jakoja. Keksi sanomista vaikka mistä, vaikka korkokengistä ja sanoin että lenkkarit on mukana kyllä. Satuin olemaan aika lahjakas. Sanoi päin naamaa että ei anna kymppiä. Kun tämä nainen oli äitiyslomalla, hänen sijainen antoi kympin numeroksi. Rehtori kielsi alkuperäistä opettajaa muuttamaan numeroita kun palasi loppuajasta takaisin.
En tajua, luulisi että oppiaineesta kiinnostunutta oppilasta tuettaisiin. Luulin aina että en kelpaa vaikka olisin kuinka hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko. Sai mennä kävelemään sen sijaan ja meninkin.
Eikö sulla ollut sopivia luistimia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkiekko. Sai mennä kävelemään sen sijaan ja meninkin.
Eikö sulla ollut sopivia luistimia?
En tykännyt jääkiekosta, enkä ollut ainoa.
Vierailija kirjoitti:
Monta inhottavaa muistoa, ehkä uiminen sadistisen uimaopettajan johdolla pahin. Myös Cooperintesti ja telinevoimistelu jättäneet traumat, niin ja tietysti se, kun tuli yleensä viimeisempien joukossa valituksi joukkueisiin. Liikuntanumero oli 7 vaikka muut numerot 9-10 enimmäkseen. Liikunnanilon löysin vasta nelikymppisenä.
Sadistisen?
Kauheeta, jos uimaan opetti.
Masennuin ja traumatisoiduin noista koululiikuntatunneista jotenkin. Se kelpaamattomuus, huonommuuden tunne, alastomuus, opettajan ilkeys, luokkakavereiden ikävyys meni ihon alle. Tuntien typeryys, opettajan teennäisyys.
Outoa sinänsä, sillä olin erittäin lahjakas liikunnassa, voitin hiihtokilpailuja ja harrastin yleisurheilua. Lopulta muserruin ja aloin vihata liikuntaa, lopulta kammoksuin ja pelkäsin niitä tunteja niin etten saanut unta ikinä ke-to yönä: liikuntaa oli torstaisin 8-10. Vieläkin vihaan torstaita tuon vuoksi.
-vm82 Suoraman ala-asteelta
Miksi tätä karseaa kiduttamista saa jatkaa verovaroin aina vain sukupolvesta toiseen? Opejen palkkarahat voisi käyttää uimahallilippuihin tai ilmaisiin kerhoihin, joita ohjaisi ei-psykopaatit.
Vierailija kirjoitti:
Se kun laitettiin aina tunnin aluksi riviin tarkasti pituusjärjestyksen mukaan. Miksi ihmeessä niin. Liikuntasuorituksena vaihtoaskel-hyppy diagonaalisesti salin nurkasta nurkkaan oli kammottavaa.
Mikäs tossa niin kammottavaa on? Lähtee vaan omalla vuorollaan.
Alue: Aihe vapaa
Eihän mikään muukaan oppiaine ole, missä ei olisi tuloskeskeisyyttä. Tämä vaikuttaa tietysti nykyiseen "menestyskeskeiseen" yhteiskuntaan, jossa monet voi pitkään aikuisinakin pahoin ja mielialalääkkeillä on kysyntään.
Mutta kyllähän liikuntaa voi harrastaa vähemmänkin tuloskeskeisesti, ja tulosten vertaaminen ei siinä pakosta ole kovinkaan reilua, koska kaikki ei sitä halua vaan "voitonnälkä silmissä" harjoittaa. Valitettavasti päättäjätkin tuntuu nykyään olevan sellaisia, että koko yhteiskunta on kasvanut yleensäkin vaan yhä tuloskeskeisemmäksi, ja erilaisuutta vieroksutaa yhä enemmän.
Samahan se on tosin luovien aineiden kuten musiikin ja kuvaamataiteen kanssa, pakosta ei juuri luovuutta ymmärretä, vaan nekin pitäisi suorittaa "mittaamalla", joka on ehkä sitten vieläkin yliampuvampaa. Mutta niinhän se joku kampanja joskus viime vuosituhannella kertoi "ei koulua vaan elämää varten", jos oikein muistelen. En tiedä sitten toteutuuko se nykyäänkään miten paljon. Toisaalta jos opettajien näkökulmista ajattelee, niin eihän hekään kaikki haluaisi nykyisellä tavalla arvostella, mutta kun se on pakko, kun oppimistuloksiakin vertaillaan ja kaikkea sellaista. Toisaalta koulukoot on kasvaneet hurjasti, ja isoja ryhmiä ei oikein voi (ainakaan koko ajan) yksilökeskeisesti johtaa paraskaan pedagogi. Ehkä isoissa ryhmissä on parempi että siellä ei huomiota saa jos ei halua, mutta toisaalta jos jää pimentoon, niin sitten sitä jää sitäkin enemmän. Ainakin oma mielipiteeni on ollut, että jo yksilöiden tasa-arvon kannalta koulu- ja ryhmäkokoja ei pitäisi jatkuvasti vain suurentaa, koska se tuo vaan lisää ja lisää julmaa ja julmempaa kilpailua, josta sitten muistoja koetetaan karkoittaa vuosikymmenienkin jälkeen vielä. Mutta toisaalta olisi mietittävä, että millä keinoin voisi sitten tehdä oppimisesta vähemmän kilpailuhenkistä, sillä ei kilpailuyhteiskunnassa, joka vaan mittaa tuloksia mittaamasta päästyäänkin ole mitään mieltä enää ! Sama kuin ns."talouskasvu", jonka poliitikkojen mukaan "pitää" tapahtua, vaikka se ei johda parempaan maailmaan, enää sen jälkeen kun tuo kasvu ei ole missään todellisessa hyödyssä kiinni, eikä sellaista talousteoriaakaan ole muuten olemassa, joka kertoisi miten talous voi kasvaa yleensä, saati hyödyllisesti, ja kyllä tämä oppimiskasvatukseen pätee jokseenkin yhtälailla !