Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Suunnistusta järjenvastaisempaa toimintaa ei ole.

Kuusamossa oli tämmönen Hilkka Leskelä. Pikku mamma, korkeat korot, meikkiä naamassa. Tais viinakin maistua mutta tosi olevinaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hahmotusvaikeuksia ja olen epätavallisen kömpelö. Koko koululiikunta oli tuskaa, erityisesti pakkokilpailu. Meillä oli joka vuosi koko koululle pakolliset hiihtokilpailutkin, joiden tulokset, siis jokaisen oppilaan tulokset, lätkäistiin koulun seinälle.

Pahinta oli kuitenkin se, että liikunnanopettaja tuntui katsovan, että olen hyvin yksinkertainen kun olen surkea liikunnassa. Olisi tehnyt mieli huutaa sille, että kyllä minä ihan normaalia puhetta ymmärrän, ei tarvitse lässyttää kuin pikk

Pakkouinti ja -hiihto, onneksi suunnistettiin pareittain.

ikävintä oli kun liikunnanopettaja sairastui eikä liikunta tuntia pidetty ollenkaan.oli päivän viimeinen tunti ja jouduttiin lähtemään kotiin.

Uimahalli. Ei itse uiminen, vaan se, että piti olla alasti suihkussa & saunassa. Mua kiusattiin aivan hirveästi koulussa, niin arvatkaa oliko mukavaa olla alasti niiden samaisten kiusaajien edessä. Sitä tiesi, että seuraavaksi koulun käytävillä alkaa raikaamaan mikä mun kropassa on ällöttävää ja pielessä ja hyi hemmetti. Ja kukaan aikuinen jolle sanoin asiasta ei tehnyt mitään.

Pakkokansanhiihtoa limalaudoilla liian myöhään keväällä jääpinnalla. Siinä oltiin enemmän polvilla maassa kuin limalautojen päällä. Aivan sairas kokemus, joka olisi pitänyt keskeyttää.

Cooper, kolmiloikka ja pituushyppy, hiihtäminen. 



Luistelu ja sähly sekä koris oli ihan ok. Läskinä ja koulukiusattuna niissä kuitenkin pärjäsin. 

Uimakoe uimahallin lastenaltaassa. Olin viimeisimpiä ja altaassa olivat jo kaikki kokeen suorittaneet riehumassa. Ensimmäiset tekivät kokeen tyhjässä altaassa. Järki puuttui opettajilta.

Kuntopiiri pilasi aina liikuntatunnit, samoin cooper. Pelkää kidutusta.

Kaikki pallopelit. Kärsin pallokammosta ja aina joka helv kerta pojat pelasi liian kovakouraisesti ja aina osu pallo vatsaan, selkään ja pahimmalleen päähän, aloin kerran itkemään kun sattu ihan helv  se pallo joka osui suoraan käteen ja opettaja vaan vähätteli ja muut oli että taas se itkee...myös jääkiekkopelit luistinradalla en osannut hyvin luistella ja muut meni tuhatta ja sataa, silti pakotettiin pelaamaan, olin aina viimeisenä vaihtoehtona ja sit se joukkue joka mut sai oli et voi ei me saatiin toi...Joo pskat muistot.

Olin yläasteella ja iltapäivällä oli liikuntatunnit. Meillä oli ohjelmassa hiihtoa, sitä oli aina kun sää salli.

Tunsin, että alan tulla kipeäksi, alkoi tuntua siltä, että kuume nousee. Kerroin liikunnanopettajalle, että on kipeä olo. Hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa vaan pakotti minut seitsemän kilometrin hiihtolenkille. Olisi kannattanut uskoa minua, en koskaan pinnannut tunneilta tms. Kun tulin lenkiltä, en jaksanut kuumeisena enää omin voimin mennä kotiin. Koulun kansliasta soitettiin isälleni ja hän tuli kesken työpäivänsä viemään minut ja sukset kotiin. Isäni soitti aika äkäisen puhelun sille liikunnanopettajalle. 

Olin sairastunut influenssaan, joka seuraavalla viikolla tyhjensi lähes koko koulun. 

Uiminen ja se pakkoalastomuus transsukupuolisena. Yläasteella se kun piti joka ikinen kerta olla tyttöjen ryhmässä. Muutenkin inhosin liikuntaa kun olen kömpelö ja heikko, mutta noista jäi pahimmat traumat. Kauhean paljas ja silti eristäytynyt olo.

Lentopallo. Olin todella hentorakenteinen. Ja lentopallo oli painava. Koski käsiin, ranteet notkui ja rusahteli. Mustelmilla seuraavana päivänä.

Minuta valittiin joka kaudella ensimmäisenä. Vähimilläänkin tein 1300 maalia kaudessa ja parhaalla ei osanneet laskea edes pitkän matematiikan nerotkaan. Juoksin cooperin alle puoleen minuuttiin 175,5 kilometriä, vaikka hapenottokyky oli keuhkoleikkauksessa vain puolillaan. Syljin verta enemmän kuin nielu sietää, ja kuuntelin musiikkia korvalapuilla, jotka oli itse tehdyt iso stereolaitteet kun silloin ei saanut tuoda kouluun pienempiä, eikä s(u)omea ollut vielä edes pakkasessa.

Viimeisellä luokalla revin koko koulua perässäni kuin letkaa, ja juoksin kaikkien puolesta, enkä ketään vastaan. Koskaan en silti saavuttanut tavottaitani enkä ollut tyytyväinen siihen kun olin kaikessa kaikista paras. Kohtuus kaikessa ja erehtyminen on inhottavaa, omahenkokehu voi haista, ja muisti pätkiä. Mutta jos tästä lähdetään niin ei totuus ole tuolla ulkona, vaan kiertää edelleen niitä jo vuosia sitten purettuja liikuntasaleja. Mitallit möin ja menestykseni söin, ja olihan se kaikki aivan hirveätä ja vaihtaisin nuo muistot rahasta pois jos joku ne täällä haluaisi vaan ostaa ? 

koulukiusattuna aina valittiin viimeisenä joukueisiin vaikka olin hyvä lajeissa(pesäpallo)

Pesäpallo ja lentopallo. Ja se joukkueiden valinta, olin aina viimeisten joukossa tai viimeinen. Vihaan vieläkin noita kahta pallopeliä. Kaikki muu oli ihan siedettävää ja joskus jopa kivaa, kuten esim. hiihto, luistelu ja suunnistus. 

Pelkkää pesäpalloa aina kun sää salli koko yläkoulu. En koskaan oppinut lyömään siihen palloon. Juoksin ja heitin huonosti.

Varmaan jotkut telineistä roikkumiset kun ainut tavoite oli päästä hengissä kotiin. 

Toki ne joukkueisiin valinnat toka vikana oli melko nöyryyttäviä myös.

Ja se kun joskus joku ääliö alkoi haukkua huonosta suorittamisesta. MITÄ VITTUA se oli koulun pakotettu liikkatunti eikä mikään vapaaehtoinen kilpailusuoritus. :D :D

Vierailija kirjoitti:

Pelkkää pesäpalloa aina kun sää salli koko yläkoulu. En koskaan oppinut lyömään siihen palloon. Juoksin ja heitin huonosti.

Hitto, olisin halunnut olla tuolla. Kori ja pesäpallo olivat ainoat joukkuelajit, joissa olin edes jotenkin hyvä, mutta niitä ei melkein koskaan pelattu. Pelkkää sählyä ja jalkapalloa.