Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1860)
Miesoletettu kirjoitti:
Meillä oli poikien voikkaopena piilohomo! Katseli aina suihkussa että tulee varmasti pestyä kunnolla.
Laittoi kerran käden yhden pojan persvakoon uimahallin pesuhuoneessa, "pakoputki puhtaaksi! ".
Elää edelleen, ja luokkakokouksissa muistellaan tätä hyväksikäyttöä.
En oikeastaan tiedä, miksei kukaan koskaan nostanut asiasta meteliä.
Pedofiili. Ei tuollainen kopeloiminen ole oikein vaikka olisitte olleet tyttöjä.
Joskus näitä kähmijäliikkaopeja on ja oppilaat ei valitettavasti ymmärrä että voisivat kertoa aikuiselle, koska lapsi ei vielä tajua että liikunnanope ei ole mikään jumala joka saa tehdä mitä tahansa vaikka auktoriteetti onkin. Ehkä lapsille voisi tehdä jonkun valistuksen että millainen kosketus aikuiselta ei ole hyväksyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin usein kehkoistani sairas, toipuminen oli hidasta ja taudit saattoi alkaa hetkessä.
Jostain syystä minua ei uskottu ja usein jouduin toipilaana liikuntatunnille. Oksensin ja yskin vuoronperään. Monesti myös yritin sanoa että olo ei ole hyvä, ei mitään reaktiota. Olin monella liikuntatunnilla jopa 40 asteen kuumeessa.En ymmärrä edelleen tuota suhtautumista koska minulla ei muina aikoina ollut mitään vaikeutta osallistua liikunnantunneille. Ehkä se etten ollut hyvän perheen kasvatti vaikutti. Olin aina lapsena keuhkoistani sairas, syyksi löytyi myöhemmin infektioastma. Vieläkin tuntuu ajalle se että ikinä uskottu edes sen vertaa että terveydenhoitajalle olisi päässyt.
Miksi ylipäätään menit kouluun 40 asteen kuumeessa, yskivänä ja oksentelevana?
En ole tuon kirjoittaja, siis tuo oksentava kuumepotilas.
Mutta tiedän että meillä kotona tuota ei olisi pidetty minään ja varmasti olisi pitänyt mennä kouluun, myöskään liikunnanopettaja ei olisi kieltänyt tulemasta tunneille. Päinvastoin, hänkin olisi pitänyt "pikkulämpöä ja pahoinvointia" lusmuilu-yrityksenä.
En muista olenko kirjoittanut tänne kokemuksen ystävästäni: Hänellä oli todella kaameat kuukautiskivut yläasteella, ja tosiaan hän pyörtyili, ripuloi ja oksenteli. (Tiedän, koska monesti jouduin taluttamaan häntä lepäämään jonnekin ojan penkalle tai bussipysäkin penkille.)
Naama harmaana hän pyysi liikunnanopettajalta josko saisi vain istua kun ei kykene osallistumaan.
Nyrpeänä ope antoi luvan mutta painotti että liikunta tekisi hyvää kuukautiskivuissa.
Epäilemättä näinkin on, jos oppilas pysyisi tajuissaan. ...niitä elvyttäviä ja hyvää tekeviä liikuntasuoritteita tehdessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin usein kehkoistani sairas, toipuminen oli hidasta ja taudit saattoi alkaa hetkessä.
Jostain syystä minua ei uskottu ja usein jouduin toipilaana liikuntatunnille. Oksensin ja yskin vuoronperään. Monesti myös yritin sanoa että olo ei ole hyvä, ei mitään reaktiota. Olin monella liikuntatunnilla jopa 40 asteen kuumeessa.En ymmärrä edelleen tuota suhtautumista koska minulla ei muina aikoina ollut mitään vaikeutta osallistua liikunnantunneille. Ehkä se etten ollut hyvän perheen kasvatti vaikutti. Olin aina lapsena keuhkoistani sairas, syyksi löytyi myöhemmin infektioastma. Vieläkin tuntuu ajalle se että ikinä uskottu edes sen vertaa että terveydenhoitajalle olisi päässyt.
Miksi ylipäätään menit kouluun 40 asteen kuumeessa, yskivänä ja oksentelevana?
En ole tuon kirjoittaja, siis tuo oksentava kuumepotilas.
Mutta tiedän että meillä kotona tuota ei olisi pidetty minään ja varmasti olisi pitänyt mennä kouluun, myöskään liikunnanopettaja ei olisi kieltänyt tulemasta tunneille. Päinvastoin, hänkin olisi pitänyt "pikkulämpöä ja pahoinvointia" lusmuilu-yrityksenä.
En muista olenko kirjoittanut tänne kokemuksen ystävästäni: Hänellä oli todella kaameat kuukautiskivut yläasteella, ja tosiaan hän pyörtyili, ripuloi ja oksenteli. (Tiedän, koska monesti jouduin taluttamaan häntä lepäämään jonnekin ojan penkalle tai bussipysäkin penkille.)
Naama harmaana hän pyysi liikunnanopettajalta josko saisi vain istua kun ei kykene osallistumaan.
Nyrpeänä ope antoi luvan mutta painotti että liikunta tekisi hyvää kuukautiskivuissa.
Epäilemättä näinkin on, jos oppilas pysyisi tajuissaan. ...niitä elvyttäviä ja hyvää tekeviä liikuntasuoritteita tehdessään.
Minusta kuulostaa lähes uskomattomalta, että aikuiset pakottavat lapsen kouluun kuumeisena tai oksennustaudissa. Omassa kodissa ei ollut sellaista, enkä siksi ole osannut kuvitella, että Suomessa olisi sellaista. Mutta uskottava se varmaan on, kun moni kertoo siitä.
Eikä isäkään mennyt töihin kuumeessa.
Olin huono melkein kaikessa muussa paitsi voimistelussa ja tanssissa, joista pidin. Olin hidas oppimaan pallopelien sääntöjä, siksi mokailin peleissä ja se tietysti harmitti omaa joukkuettani. En oppinut koskaan luistelemaan kunnolla. Luistimet laitettiin jalkaan kopissa, josta oli lievä alamäki luistinradalle, ja siinä aina jalat jäykkinå jännittäen liu'uin alas toivoen, etten kaadu. Myös yleisurheilutulokseni olivat huonoja joka lajissa.
Joukkuepeleissä.on se ikävä puoli, ettei kukaan halua omaan joukkueeseen möhlijää, joka tekee vahingossa omia maaleja tai aiheuttaa jotain rangaistuslaukauksia tai sivurajaheittoja.
Kun sisäliikuntatunnin joutui alaluokilla suorittamaan alusvaatteissa, jos unohti liikuntavaatteet. Itse jouduin vain kerran, mutta se nöyryytys syöpyi ikuisiksi ajoiksi mieleen. Ulkoliikunnassa opettaja pyysi muiden eteen seisomaan ja kysyi mikä asussa on vialla, jos hiukset olivat auki tai jotain asussa pielessä.
Pitkälle on tultu siitä, kun häpeä oli aivan käypä ja hyväksytty kasvatuskeino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki. Ei vaan pystynyt orientoitumaan ohjattuun pakkoliikuntaan komenteluineen ja pilleineen. Ankeutta. Pallopelitkin niissä höösääminen ihan tyhmää. Issekseen liikkui ja liikkuu mielellään.
Kaaduin hiihtosta uupuneena koulun pihassa lähellä suksivarastoa ja vanhempi kehitysvammainen poika tuli päälleni muna kädessä runkkaamaan.
Traumatisoiduin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiusaaminen jota oli 90% liikkatunneista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulu oli se, joka sai luulemaan, että liikunta on ihan hirveää, enkä pysty siihen.
Kouluaikojen jälkeen pidin liikunnasta. Koulussa arvotettiin, mut valittiin vikana, koska olin ujo ja arka. Joudun hiihtokilpailuun, vaikka en ollut koskaan hiihtänyt.
Puolapuut.
Miksi puolalaiset kehittivät sellaisen, minne jäi pää väliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salin ympärijuoksu jumpassa. Maikka säesti tamburiinilla 🤮
Minulle tulee epämiellyttävä olo nykyisinkin, jos näen jonkin urheilupaikan. Kuten lento- tai koripalloareenan tai jumppasalin. Ne on vaan inhottavia, ahdistavia paikkoja. Kerran jouduin työn puolesta ottamaan kuvia sellaisessa ja mieli tuntui raskaalta.
Yleensä ne haisee, kaikuu ja siellä joku pomputtaa niitä s**tanan palloja niin että korviin käy. Kukapa nyt ei inhoaisi paikkoja tai esineitä, jotka assosioituu veemäisiin ihmisiin ja kipuun: henkiseen tai fyysiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettaja määräsi meidät liikuntatunnilla pelaamaan polttopalloa. Meillä oli pieni reilusti alle sadan oppilaan koulu, joten liikuntavälineitäkin oli paljon vähemmän. Pehmopallo, jolla polttopalloa yleensä pelattiin, oli hukassa, joten opettaja määräsi meidät käyttämään koripalloa. Yritimme ehdottaa jotain muuta lajia, mutta opettaja pysyi kannassaan. Se oli kivulias kokemus.
Näin jälkikäteen ajatellen kaikki lajit liikuntatunneilla. Olen hidas juoksija enkä siksi pärjännyt oikein missään lajissa. Uida osasin ja siitä tykkäsin, mutta pelkäsin hyppimisiä ja sukeltamisia. Kaikessa piti kilpailla. Tunsin kyllä itseni ihan toisen luokan kansalaiseksi liikuntatunneilla. Onneksi nykykoulussa ei ole samanlaista!
putosin puolapuilta ja sain aivotärähdyksen.
Telinevoimistelu ja hiihto. Valkuttaminen.
Liikunta ala-asteella, opettaja huusi, kun en löytänyt kaikkia rasteja suunnistuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin usein kehkoistani sairas, toipuminen oli hidasta ja taudit saattoi alkaa hetkessä.
Jostain syystä minua ei uskottu ja usein jouduin toipilaana liikuntatunnille. Oksensin ja yskin vuoronperään. Monesti myös yritin sanoa että olo ei ole hyvä, ei mitään reaktiota. Olin monella liikuntatunnilla jopa 40 asteen kuumeessa.En ymmärrä edelleen tuota suhtautumista koska minulla ei muina aikoina ollut mitään vaikeutta osallistua liikunnantunneille. Ehkä se etten ollut hyvän perheen kasvatti vaikutti. Olin aina lapsena keuhkoistani sairas, syyksi löytyi myöhemmin infektioastma. Vieläkin tuntuu ajalle se että ikinä uskottu edes sen vertaa että terveydenhoitajalle olisi päässyt.
Miksi ylipäätään menit kouluun 40 asteen kuumeessa, yskivänä ja oksentelevana?
En ole tuon kirjoittaja, siis tuo oksentava kuumepotilas.
Mutta tiedän että meillä kotona tuota ei olisi pidetty minään ja varmasti olisi pitänyt mennä kouluun, myöskään liikunnanopettaja ei olisi kieltänyt tulemasta tunneille. Päinvastoin, hänkin olisi pitänyt "pikkulämpöä ja pahoinvointia" lusmuilu-yrityksenä.
En muista olenko kirjoittanut tänne kokemuksen ystävästäni: Hänellä oli todella kaameat kuukautiskivut yläasteella, ja tosiaan hän pyörtyili, ripuloi ja oksenteli. (Tiedän, koska monesti jouduin taluttamaan häntä lepäämään jonnekin ojan penkalle tai bussipysäkin penkille.)
Naama harmaana hän pyysi liikunnanopettajalta josko saisi vain istua kun ei kykene osallistumaan.
Nyrpeänä ope antoi luvan mutta painotti että liikunta tekisi hyvää kuukautiskivuissa.
Epäilemättä näinkin on, jos oppilas pysyisi tajuissaan. ...niitä elvyttäviä ja hyvää tekeviä liikuntasuoritteita tehdessään.
Minusta kuulostaa lähes uskomattomalta, että aikuiset pakottavat lapsen kouluun kuumeisena tai oksennustaudissa. Omassa kodissa ei ollut sellaista, enkä siksi ole osannut kuvitella, että Suomessa olisi sellaista. Mutta uskottava se varmaan on, kun moni kertoo siitä.
Eikä isäkään mennyt töihin kuumeessa.
Näin oli ainakin meillä 70-80-luvuilla. Äiti (koska itse joutui menemään navetalle kipeänä. Mistä sen lomittajan olisi siihen tempaissut- ja myöskin muihin töihin) piti kaikkia sairauksia pikkusairauksina, joten kyllähän siellä koulussa nyt jaksaa pulpetissa istua vaikka vähän kipeänäkin.
Ala-asteella kaverini kaatui pahasti ja jalka murtui. No parin päivän kuluttua hän tuli kipsi jalassa kouluun vaikka kivut olivat kovat.
Asenne oli se, että jos jaksat istua, jaksat istua myös pulpetin ääressä ja mikäs se on siinä samalla kuunnella opetustakin.
Anteeksi, tämä oli off-topic-juttua.
Alue: Aihe vapaa
Toi on iHAN , kuin minun tarinani. Mut rinta rottingilla olen elänyt, ei ole vaikuttanut itsetuntooni.