Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?

Siis oli mies sosiaalojohhaja

Pyysin opettajalta saanko käydä suihkussa vasta kaikkien poikien jälkeen. Kysyi miksi, minä tyhmä luotin opettajaan ja sanoin suoraan, että tunnen itseni tytöksi ja sen takia oli epämukava käydä suihkussa poikien kanssa. Sana oli levinnyt päivän loppuun mennessä koko luokan korviin. Onneksi tämä oli kutosen loppupuolella, koska en olis sitä kiusaamista kestänyt muutamaa kuukautta enempää. Yläasteelle pääsin eri kouluun kuin lähes kaikki muut luokkalaiset. En uskaltanut kertoa identiteetistä kenellekään kuin vasta 16-vuotiaana.

Et minua Noorana tuntenut mutta pistän sulle samat terveiset kuin Jankon Betonille.

Joukkulajeissa ei ollut merkitystä sillä, miten hyvä lajissa olit. Jos olit muiden silmissä arvoton, niin valittiin viimeisenä joukkueisiin, vaikka olit sitten siellä kentällä paras. Valinta joukkueisiin ei ollu lajivalinta, vaan kuka on kenenkin bestis ja missä järjestyksessä ja mikä oli luokassa suosio, niin sen mukaan. Ite aina viimeinen joka valinnassa. No, rakastin silti niitä lajeja ja liikuntaa, vaikka vikana valittiin, koska olin hyvä niissä. Tosin kaikki ne lajit, joissa vaikka syötettiin pallon toisille, niin oli typeriä, koska sitä palloa ei kukaan mulle koskaan syöttäny, juoksin siis kentällä ihan hoomoilasena ja tyhjänpanttina. Niitä lajeja inhosin. Mutta muut oli kivoja. Siitäs saivat.

Ope Kirsti. M.

Olin kiusattu ja syrjitty, ujo ja erityisoppilas. Seiskalla sanottiin että ensi liikunnan tunnilla on hiihtoa. Ei sanottu ollenkaan otetaanko omat sukset vai onko koululla suksia. Mutta oletin että omat otetaan ja että koululla tuskin olisi kaikille 15 oppilaalle tarpeeks suksia kun ala-asteella meidän koululla oli vain muutamat varasukset.

Menin kouluun niiden suksien kanssa ja kellään, siis ei yhtään kellään ollut suksia, ainoastaan monot ja jotkut katsoi mua huvittuneena kun tulin kouluun niiden suksien kanssa. En kehdannut ottaa niitä mukaan vaan jätin seinustalle. Kaikille oli sukset koulun varastossa jotka opettaja toi autolla hiihtopaikalle.

Ala-asteella kun alettiin siirtyä aikuisten altaaseen. Mä en oppinut uimaan kun pelkäsin vettä ja vesi oli aina liian kylmää kun olin hyvin aistiyliherkkä ja uimahallissa oli liian kova meteli. Opettaja käski tiukasti mun jäädä yksin lillumaan lastenaltaaseen ja kaikki aamu-uinnilla olevat mummelit tuli siihen kyselemään että miksi en mene muiden mukaan. Ymmärrän joo että opettaja ei voinut päästää mua isoon altaaseen mutta silti oli inhottavaa yksin kököttää siellä.

Ikäviä muistoja on vain voikkamaikan inhottava käytös.

Niillä se taitaa olla ammattitauti. Oppiiko ne sen yliopistossa, vai hakeutuuko ilkeät tyypit alalle, en tiedä.

Itse voikasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Kivaahan se oli.

Se kun kolmannella luokalla opettaja pakotti minut seisomaan käsilläni niin, että piti jaloista kiinni. Pelkäsin todella paljon ja vihasin liikuntaa koko lapsuusiän sen jälkeen. Aikuisena opin liikkumaan omilla ehdoillani.

Vierailija kirjoitti:

Joukkulajeissa ei ollut merkitystä sillä, miten hyvä lajissa olit. Jos olit muiden silmissä arvoton, niin valittiin viimeisenä joukkueisiin, vaikka olit sitten siellä kentällä paras. Valinta joukkueisiin ei ollu lajivalinta, vaan kuka on kenenkin bestis ja missä järjestyksessä ja mikä oli luokassa suosio, niin sen mukaan. Ite aina viimeinen joka valinnassa. No, rakastin silti niitä lajeja ja liikuntaa, vaikka vikana valittiin, koska olin hyvä niissä. Tosin kaikki ne lajit, joissa vaikka syötettiin pallon toisille, niin oli typeriä, koska sitä palloa ei kukaan mulle koskaan syöttäny, juoksin siis kentällä ihan hoomoilasena ja tyhjänpanttina. Niitä lajeja inhosin. Mutta muut oli kivoja. Siitäs saivat.

Tuo voi ehkä pitää paikkansa jos olit tyttö. Pojat ovat niin kilpailuhenkisiä että valitsevat kyllä kykyjen mukaan. Olen mies ja minut valittiin aina viimeisenä ja syystä. Olin eräässä yksilölajissa SM-tasoa, mutta liikuntanumero oli silti 8-9. Jalkapallossa keskinkertainen piiritaso olisi antanut numeroksi heti kympin.

Onneksi noilla numeroilla ei oikeasti ollut mitään merkitystä, harmi ettei sitä silloin tajunnut.

En muista että koskaan olisi opetettu mitään (paitsi siis jonkin pelin sääntöjä, mutta niilläkös pitkälle pötkitään). Sen kun vaan tehtiin. Siinä aikamäärässä olisi sitten pitänyt tekemällä oppia jotain, vaikka kieppiä tms. Tietenkin joitain juttuja olisi pitänyt harjoitella tunti tolkulla toistojen kautta. Siispä testattiin vain luontaista tasoa, joka lapsella tai nuorella oli. 

Ei kai musiikissakaan kukaan odota, että mitään osataan soittaa, jos ei ole käyty sadoilla soittotunneilla vuosien ajan. Se taas lähtee perheesta ja perheen varakkuustasosta. No ok, joku lauluääni tietty nyt vain on luontaisesti tai sitten ei. Sekin piti raakata hyvä-parempi-paras-seulalla. Päätöntä. 

Se kun piti kylmiltään juosta 1500metriä.

Mitään harjoitteluohjeita ei annettu etukäteen, joten persiilleenhän se meni.

Ne pärjäsi jotka muutenkin kai harrastivat juoksua.

Muutenkin kyllä sain koululiikunnasta traumat ja vihasin liikuntaa pitkälle aikuisikään.

Vierailija kirjoitti:

Se kun piti kylmiltään juosta 1500metriä.

Mitään harjoitteluohjeita ei annettu etukäteen, joten persiilleenhän se meni.

Ne pärjäsi jotka muutenkin kai harrastivat juoksua.

Muutenkin kyllä sain koululiikunnasta traumat ja vihasin liikuntaa pitkälle aikuisikään.

Siis juosta mahdollisimman nopeasti.

Ei tule kyllä yhtään kivaa muistoa liikuntatunnilta mieleen.

Ne saatanan luistimet. Vanhemmat olivat niin urpoja, etteivät ottaneet minua mukaan, kun luistimia lähdettiin ostamaan. Sitten ne ostettiin mututuntumalla jonkun kumisaappaan koon mukaan ja olivathan ne luistimet sitten numeroa kahta liian suuret. Ne olivat lestiltään liian leveät, joten kun laitoin ne jalkaan ja sidoin nauhat, niin ylös noustuani luistimet pyörähtivät sivuille. Sitten korjaustoimena laitettiin toiset villasukat jalkaan ja nauhoja vedettiin vielä tiukemmalle, mutta eihän se mitään auttanut. Ihan pelleilyksi meni koko touhu.

Muutenkaan pärjännyt missään, kun välineet, suksetkin, olivat mitä olivat, enkä ollut mikään synnynnäinen lahjakkuus missään lajissa. Aivan susipaska joka lajissa, mitä liikuntatunneilla oli. En oppinut koskaan edes uimaan.

Kaikki mihin liittyi juoksemista. En ole nopea juoksija, koska on sellainen synnynnäinen ominaisuus kuin kireä akillesjänne. Joka ilta jumppaa ja venytystä terapeutin ohjeilla. Nykyisin ehkä leikattaisiin. Mitä muuta se aiheuttaa, niin akillesjänteen kiinnityskohdat kipeytyy juostessa. Kävelyssä ei. Myös erilaiset akillesjänteiden ylikuormitus- ja tulehdustilat on yleisiä lapsilla, joilla on kireät akillesjänteet. Vaikkei juoksua ole kielletty, se tuottaa kipua. Inhosin suurinta osaa liikuntatunneista, koska sen tiesi, että jos juostaan jalkapallokentällä tai pelataan pesäpalloa tai keväällä yleisurheilua, niin jalat kipeytyy ja joskus tuli ihan sellaisia kipuja, että tuntui kuin akillesjänteet olisi tulessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kun piti kylmiltään juosta 1500metriä.

Mitään harjoitteluohjeita ei annettu etukäteen, joten persiilleenhän se meni.

Ne pärjäsi jotka muutenkin kai harrastivat juoksua.

Muutenkin kyllä sain koululiikunnasta traumat ja vihasin liikuntaa pitkälle aikuisikään.

Siis juosta mahdollisimman nopeasti.

1500m on hankala matka juosta. Jos ei ole aikaisemmin juossut ei osaa jakaa vauhtia oikein. Ero harjotelleisiin ja treenaamattomiin on myös valtava, koska vauhti on niin kova että tekniikan pitää olla kunnossa. 1500m juoksijat paukuttavat alle 15s satasia koko matkan, normaali pulliainen ei pääse alle 15sec edes yhtä satasta.

Telinevoimistelun puomi ja nojapuut, mihin liikunnan opettaja ei koskaan antanut mallia eikä esimerkkiä.

Vaikka olin hyvä hiihtämään ja suunnistamaan, niin kyllä niistäkin ilo katosi aikuisuuteen saakka tuon saman open johdolla.

Hiihto jäi iäksi, onneksi laskettelun löysin tilalle ja kesäisin lenkkeilyn, marjastuksen ja sienestyksen...

Minulla sattui kuukautiset liikuntatunnilla. Pelasimme kai jalkapalloa. Sitten opettaja tuli selän taakse ja sanoi: "sinulla on vähän tahroja housuissa, käyppä pyyhkimässä vessasta"

Onneksi siellä ei ollut poikia, vaikkakin opettaja oli mies.

Vierailija kirjoitti:

Ei tule kyllä yhtään kivaa muistoa liikuntatunnilta mieleen.

Sama juttu. Harvassa on kivat muistot liikuntatunneilla. Koulun liikuntasalissa katosta roikkui köydet, joiden päissä oli puiset renkaat. Niitä köysiä pitkin olisi pitänyt kiivetä kuin Tarzan, mutta kun ei riittänyt ranteissa ruis moiseen urotekoon, niin jäi kiipeämättä. Sitten jotkut hönöt kiipesivät johonkin kolmeen metriin ja laskeutuessaan köydet hankasivat kämmenet verille.

Luokan vahvimmilla oli aina jotain Idioottimaista pullistelua.

Reksin poika sai katsella tyttöjen jumppatuntia vedoten siihen, että hän harjoittelee suunnilleen jotain pukkihyppelyä nurkassa. Eihän hän mitään harjoitellut vaan katsoi tyttöjä avoimen kii_aisen näköisenä.

Tuo jo monta kertaa mainittu joukkueiden jako. Siis voi herrajumala, miten se on voinut olla ihan ok ja yleinen käytäntö. En välttämättä jäänyt ihan viimeiseksi, mutta silti siitä jäi traumat. Toinen (parin kanssa) tanssiminen, jota vihaan koko sydämestäni nykyisinkin.