lähes viisi vuotiaan äitiin takertuminen
Kirjoittelin tuonne taapero puolelle asiasta mutta aattelin josko täällä olisi samanlaisten " takiaisten" äitejä! kuulisin mielelläni kuinka eskari tai koulukin on alkanut sujua!
siis....
Tähän koneelle taasen istahdin kun alan olla tuon meidän muutamaa kuukautta vajaan viisivuotiaan tyytön kanssa ihmeissään!
Taustaa siis. Noin 3 ekaan ikävuoteen saakka oli " helppo" ja luottavainen. Jäi mummoille hoitoon mukisematta tosin ollut aina semmonen seurailija ei menijä. Lämpenee uusiin lapsitovereihin hitaasti. Aikuisille lämpenee nompeammin. Perheen ensimmäinen lapsi. Tosin tiheästi sai seuralaisia eli nyt kaksi pikkusisarusta. Kotihoidossa ollut lähes koko ajan. 2 vuotiaana oli puolivuotta tarhassa.
Eli mieltäni kovasti vaivaa hänen voimakas takertuminen minuun. Tömö lisääntynyt sisarusten myötä odotettavasti. Leikit sujuu nyt 2-vuotiaan sisaruksen kanssa hyvin ja ovat kuin paita ja peppu. Viime vuoden kävi kerhossa itse 2 kertaa viikossa. Parin ekan kerran jälkeen suostui jäämään hyvin. Sitä seurasi takertumis vaihe jäämistilanteessa noin kuukauden ja sitten meni kevääseen hyvin. Tällöin syntyi meille vauva ja muutaman kerhokerran jälkeen alkoi jo lähtiessä olla itkusilmässä. Nyt kesä välissä ja aloittelee uudessa ryhmässä. Olin mukana koko kerhon. Hän pärjää hyvin ryhmässä, kuuntelee ja osallistuu mutta minun pitäisi olla näkyvissä...En tiedä kuinka tästä eteenpäin...kerhotäti oli sitä mieltä että jos hän ei halua jäädä niin jäätäisi pois. Minua hirvittää että ensi syksynä alkaa eskari ja jos tilanne ei edelleenkään muutu...pitäisikö hänet vaan jättää tosin en tiedä miten. Hän niin takertuu ja kerho ohjaajiakin on vain yksi. Sen jo mietin että jospa isä alkaisi hoitaa viennit...
Tähän liittyy myös sellasta et keväästä lähtien hän ei jää kaverien pihaan naapuriin leikkimään ilman minua, ei lähde serkuille leikkimään ilman minua ...ei siis lähestulkoon mihinkään. Tietoisesti en häntä itseeni takerruta mutta mitä tässä nyt pitäisi tehdä.
Osaisiko joku neuvoa kuinka kannattaisi jatkaa tuon kerhon kanssa. Sanonko van että jos ei itse jää niin unohdetaan koko juttu...sisarusten hoidon vuoksi en jatkuvasti voi alkaa siellä istumaan kuitenkaan. Muutoin mennään paljon yhdessä. Kutsuu kavereita OMAAN pihaan leikkimään ja leikkii heidän kanssa itsekseen hienosti. Mut MIHINKÄÄN ei lähde tai jää ilman minua!
Neuvokaa hyvät ystävät jos teillä olisi jotain vinkkejä tai kokemuksia vastaavasta takertumisesta!
Kommentit (4)
Eli vaikka oli hoidossa ja joskus jopa yökylässäkin muualla, niin silti oli hyvin kiinni äidissä! Kun eskari alkoi, niin ajattelin, että hän ei IKINÄ tule pärjäämään koulussa!
Mutta niin vain pärjäsi ja nyt on erittäin sosiaalinen ja itsenäinen teini :)
Eli meillä elettiin lapsen ehdoilla ja hänen tahtiinsa. Jos tyttö koki, ettei ole valmis tekemään jotain/menemään jonnekin, niin se jätettiin väliin tai tehtiin yhdessä äidin kanssa. En pakottanut tyttöä mihinkään.
Kun taas tyttö antoi pienenkin vinkin, että olisi halukas kokeilemaan jotain, niin heti tartuin siihen ja ei kun menoksi :) Ja pikku hiljaa neiti alkoi pärjäämään ilman äitiä!
Eli: mielestäni " lähes viisivuotias" on kyllä vielä tosi pieni! Anna hänen olla pieni ja anna hänen tuntea olonsa turvalliseksi äidin kanssa! Jos nyt ei halua mennä kerhoon ja sulla on mahdollisuus pitää hänet kotona, niin tee näin!
Sanoit, että vuoden kuluttua alkaa eskari. No, sinnehän on ns. pakko mennä. Ja vuoden kuluttua meneekin varmasti jo ihan mielellään, kun siellä on muitakin kavereita. Jos nyt hänelle riittää äiti, sisarukset ja naapurin lapset, niin sehän on aivan ihannetilanne! Mitä muuta tuon ikäisen vielä pitäisi kaivata?
Tsemppiä teille! Kyllä aika tekee tehtävänsä, kunhan et pakota tyttöä olemaan liian aikaisin liian " reipas" !
minä74:
Eli: mielestäni " lähes viisivuotias" on kyllä vielä tosi pieni! Anna hänen olla pieni ja anna hänen tuntea olonsa turvalliseksi äidin kanssa! Jos nyt ei halua mennä kerhoon ja sulla on mahdollisuus pitää hänet kotona, niin tee näin!
Tämäkin on ihan totta, nykyaikana tuppaa unohtua, että tuonikäiset ovat kuitenkin vielä pieniä... Itse syyllistyn siihen ihan varmasti joka päivä.
Asiassa on kuitenkin useampi näkökohta, tietty. Toisaalta ymmärrän kyllä sinuakin, jos (??) sinusta hiukan tuntuu siltäkin, että kun on kolme noinkin pientä, niin esikoinen voisi jo olla vähän itsenäisempi ja reippaampi. Minusta ihan varmasti ainakin tuntuisi siltä... Tytön epävarmuus voi tosiaan osittain johtua siitä, että on kaksikin pienempää, vaikkei itsekään ole tuon isompi ja sitäkin kyllä täytynee yrittää ymmärtää - hänen näkökulmastaan.
Persoonallisuus yleensäkin vaikuttaa niin kovin paljon, eivät pelkät puitteet. Eli joku toinen samanikäinen samassa asemassa saattaisi jo olla pikkuvanha ja " itsenäinen" - toisaalta on hyväkin, jos tyttösi " uskaltaa" myös olla pieni!
Mitä eskariin tulee, niin en sinuna olisi kamalan huolissasi. Vuosi on tosi pitkö aika, ja meillä minusta ainakin eskarin ja koulun ajoittaminen siihen 6 ja 7 ikävuoteen tulee oikeastaan aika hyvään aikaan. Mulla on jo kaksi, jotka ovat käyneet sen vaiheen (nyt 2. ja 5. luokalla) ja se vuosi paitsi 5-6 myös 6-7 ikävuoden välissä tekee tosi paljon! Se voi teilläkin tulla " pelastukseksi" , aika. Toisaalta taas itsekin tuppaan olla vähän sellainen, ettei aina tee mieli lähteä johonkin ja kun sitten saan lähdettyä, onkin ihan kivaa - eli: tuo ehdotus siitä, että sopisitte tytön jäävän edes kerran (taikka kaksi) ihan reippaasti kerhoon ja sen jälkeen saa sitten päättää, onko siellä kivaa vai ei. Jos pidät ihan välttämättömänä tytölle kerhoon menon syystä tai toisesta, niin voit kokeilla jotain tarrataulukkoa tms. esim. kuukauden ajan - jos ei tarrojen keruukaan kiinnosta, niin sitten ei kannata asiasta enää keskustella...
Ja lopuksi vielä pari sellaista vinkkiä, jotka ihan varmasti jo tiedätkin, mutta mainitsenpa kuitenkin: vajaa 5v on tosiaan vielä pieni, ja pitääkin saada olla, siinä olen ehdottomasti samaa mieltä - mutta: 5v ei kuitenkaan ole sama kuin 1v tai 2v, joten kannattaa varmaan kuitenkin aina muistaa " palkita" isojen tyttöjen jutuista - eli kehua niistä " isoista" asioista, joita pikkusisarukset eivät vielä osaa ja ymmärrä. Minun täytyy ainakin yrittää välillä muistuttaa paitsi itselleni myös pojilleni, että he ovat toki kaikki yhtä hyviä ja kaikki ihan yhtä rakkaita, mutta he ovat a) eri ihmisiä b) ennen kaikkea eri ikäisiä! Eli kukin vuosiensa mukaan - niin vastuuta kuin vapauttakin, kulkevat käsi kädessä.
Tsemppiä teille ja oikein kaunista syksyä kerhossa tai ilman!
Hän on ainokainen, ja isän ja äidin läheisyys on tosi tärkeää. Suoraan sanoen väsyttää. Hän on aika lailla ujo. Kavereita on, mutta ei pihapiirissä. Mitä lie pielessä...
yhden kerran pitää sinne yksin jäädä ja jos sen jälkeen tuntuu, että jää mielummin kotiin, niin saa tälltä syksystä jouluun kerhot jäädä väliin. Leikkikavereita kun löytyy omasta perheestä ja näköjään myös naapurista.Luulen että tämä kuuluu kehitysvaiheeseen. Meillä oli myös juuri hieman ennen viittä vuotta tuollainen vaihe. Nyt aloitti tosi reipaasti ja innokkasti eskarin. Kuusi vuotias kaipaa jo selvästi enemmän ohjelmaa ja samanikäistä leikkiseuraa.