Kummittelu/yliluonnolliset asiat yksityiskodissa?
Oletko kokenut kummitus/yliluonnollisia juttuja kotonasi?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Kerran väsyneenä hilluin netissä, näin sivusilmällä että joku musta hahmo liikkuu eteisessä, pelotti niin paljon etten meinannut uskaltaa mennä nukkumaan.
Ajattelin että olin liian väsynyt siksi näin sen.
Toisen kerran musta heppu kulki suoraan editseni ja minun valtasi ärtymys.Yöllä heräsin olin tosi ahdistunut, heräsin omaan huutooni, sänkyni ympärilläni hillui mustia hahmoja ja yksi niistä tarttui käteeni, olin kuolla kauhuun.
Joskus ennen nukahtamista näen miten musta lierihattuinen heppu lähestyy, pakenen peiton alle.
Joskus unessa tuntuu etten saa henkeä, joku puristaa, varmaa piru istui rinnallani.Kummituskokemuksen koin oikeassa kummituskartanossa, kokemus oli jäätävä, vaikka oli kesäkuu ja lämmin.
Rannekellonikin pysähtyi.
Myös mummolan vintillä aina portaissa tuli kuumottava tunne joku tyrkkää alas.
Kellariin en suostunut menemäänkään.
Tää lierihattu kaveri on ilmestynyt muillekin. Se elää pelosta. Naura sille niin se lähtee menemään.
Itsellä tää kaveri ilmestyi yhteen aikaan melkein säännöllisesti. Aluksi pelkäsin ja kysyin muilta että näkeekö ne sitä, eivät nähneet, mutta alkoivat pilkata sitä ja se kävi naurattamaan minua ja silloinpa kaveri häippäskin. Siltä meni voimat kun en enää pelännyt. Varmaan siksi lopetti ilmestymisenkin.
Jotkut sanoo varjoihmisiksi.
Poltergeist ilmiöiden vihaaja. kirjoitti:
Kotini on outo paikka kaikki sukulaiseni ahdistuvat kotonani. Kotonani on myös tullut hyvästelemään kuollut kissani. Varjohahmo on ilmestinyt monta kertaa portaissa se on syy myös siihen minkä takia en käy ullakolla enää. Yksi yö kuulin kirkumista alakerrasta menin katsomaan silloin pöytä ja tuolit liukuivat äänettömästi minua päin. Olen myös huomannut että valokuvissa on ollut kalpea naama tai outo sumu reunassa. Kuulin että talossani on kuollut kaksi ihmistä häkämyrkytykseen kun tulisijasta oli tullut häkää.Kamalinta ovat poltergeist ilmiöt keittiössä kaapit paiskovat oviaan itsekseen keskellä päivää. Ostin talon vuonna 2015
ja silloin yöllä ovet liikkuivat itsekseen. Kerran katsoin että mitä oven takana on silloin jokin tarttui olkapäihini ja junttasi maahan joten olen aina valppaana. Kutsuin myös papin saattamaan henkiä pois talostani. (EI YHTÄÄN MITÄÄN VAIKUTUSTA.) Valopalloja olen yrittänyt ottaa käteen mutta silloin kuuluu jostakin ääniä ja joudun lähteä katsomaan mitä tapahtui.
Ehkä papista ei oo tässä mitään apua. Näkijät ym meediot vois enemmänkin tietää mistä on kyse. Meidän äidin talosta häädettiin yks paska (sanottiin sitä sillä nimellä) pariin otteeseen, kun se tuli aina takas. Lähtiessään se raivos niin kovin, että tyynellä kelillä sai tuulikellon solmuun. Tälläkin hengellä oli surullinen ja epäreilu tarina, hänet oli ammuttu äitini talon ulkoportaille mustasukkaisen miehen toimesta. Tää paska hais muuten tupakalle. Hänen mukanaan poistui lempeämpi papparainen tyytyväisenä, arveltiin, että pappa oli se ampuja, joka oli jäänyt vahtimaan uhriaan / sovittelemaan tekosiaan...
Kaikenlaista pientä omituista on tullut koettua vuosien varrella.
Teininä mun huone oli rakennettu vanhaan autotalliin. Siellä oli jotenkin ahdistava tunnelma välillä, en oikein viihtynyt. Yhtenä yönä kirjahyllystä oli lentänyt maahan takimmainen koriste-esine, sen edessä olevat tavarat oli hyllyssä paikoillaan. Meidän kissa ei tullut tuohon huoneeseen, naukui vaan ovella. Huoneessa oleva peili oli jotenkin pahaenteinen, en tykännyt katsoa itseäni siitä.
Eka oma asunto oli myös vähän jännä paikka. Välillä pelotti siellä iltaisin, vinttiä vihasin niin etten tykännyt edes kulkea siitä luukun alta. Kiersin aina luukun ohi kulkiessa.
Siellä yhtenä yönä heräsin siihen, että jääkylmä käsi tarttui mua nilkasta kovaa. Kylmyyden aiheuttama kihelmöinti tuntui ihossa tosi pitkään heräämisen jälkeen. Poikkis nukkui sikeästi, ite olin ihan paniikissa. Näin siellä usein painajaisia tai unen läpi saattoi tuntea, että joku kuiskii korvaan jotain.
Toisena yönä kaikki ruokapöydän neljä tuolia oli kaadettu selälleen, kun tulin aamulla makkarista. Nukuin ovi kiinni, koska makkarin ovi avautui eteiseen, jossa se inhottava ullakkoluukku oli.
Muutettuani pk-seudulle myöhemmin mun ekassa kämpässä siellä oli eteisessä jotenkin oudon sähköinen tunnelma. En tiedä kuka siellä majaili, mutta erääseen eteisessä valokuvaan tallentui sininen sähköinen pallo, jota ei näkynyt muissa samassa tilanteessa otetuissa valokuvissa.
Mökillä alkoi kuulua omituisia koputuksia sen jälkeen kun aloitettiin siellä remontti. Koputuksia ja tömähdyksiä kuului paljon purkuvaiheessa, eivät asukit siellä vissiin tykänneet kun paikkoja revittiin auki. Möly loppui, kun remppa valmistui.
Paljon muitakin sattumuksia on, etiäisiä, ennaltanäkemistä jne. Olen varma, että henkimaailma on todellinen ja elämä ei pääty kuolemaan.
Olen, useampaankin kertaan.
Esim. mien silmien edessä aukeavaa huoneen ovea on aika hankalaa selittää järjellä, kun on yksin kotona, hereillä, järjissään ja selvinpäin.
Tässä ketjussa kiteytyy kyllä tämän keskustelufoorumin taso.
Anna kun arvaan, kaikki te kummituksia nähneet ja kokeneet uskotte myös horoskooppeihin, ei niihin iltalehden, vaan niihin "oikeisiin"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks ette nauhoita tai videoi näitä kummitus tapahtumia. Siitä saa miljoona dollaria (1 000 000$). Se on paljon rahaa. Liki 6 000 000 miljoonaa markkaa.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/One_Million_Dollar_Paranormal_Challenge
Yleensä ilmiöt tapahtuvat nopeasti ja tilanne on ohi, ennen kuin käy edes mielessä, että pitäisiköhän kaivaa kameraa esille. Varmaan saisikin hyviä kuvia jossain yön pimeydessä, yleensä vielä ihan unenpöpperössä ja ilman mitään erikoislaitteistoa.
Onhan noita jotain kummitusten metsästäjiä, jotka viettävät koko yön taloissa, jotka ovat tunnettuja erilaisista ilmiöistä. Siellä sitten nauhoittavat, ottavat valokuvia ja videokuvaavat eri huoneita.
Aaveet ilmeisesti tarkoituksella osaavat välttää kameroita ja kiertää mittalaitteita, kun ainuttakaan todistetta yliluonnollisesta ei ole edelleenkään saatu taltioitua filmille. Lisäksi maailmassa on jokunen miljardi älypuhelinta jatkuvassa kuvaus- ja äänitysvalmiudessa, mutta yhä edelleen ainoat dokumentit kummittelusta ovat ihmisten tarinat.
En yritä tyrmätä kenenkään kokemuksia, ja on itsellenikin sattunut pari selittämätöntä juttua, jotka ehkä voisi laittaa aaveiden piikkiin, mutta todellisuus on sen verran kaoottinen tila, että mieluummin laitan ne vaikka sattuman ja kvanttimaailman syyksi. Yliluonnolliseen alan uskoa heti, kun sellainen ilmiö on luotettavasti tallennettu ja dokumentoitu.
Siihen asti kyse on yksilöiden subjektiivisista kokemuksista ja mielen tempuista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa kiteytyy kyllä tämän keskustelufoorumin taso.
Anna kun arvaan, kaikki te kummituksia nähneet ja kokeneet uskotte myös horoskooppeihin, ei niihin iltalehden, vaan niihin "oikeisiin"?
Tällä palstalla liikkuu harvinaisen runsaasti kaikenlaisiin hörhöjuttuihin uskovia. Haluatko alapeukkujen vyöryn? Kritisoi uskontoa, jumalia, tai epäile enkelien, mörköjen, kummitusten ja muun yliluonnollisen olemassaoloa. Osa tuntuu jämähtäneen ikuisesti keskiajalle.
Enemmän kuin kummittelu yksityiskodissa (ja yleensä havaitsijan ollessa yksin), mua kiinnostaisi kuulla kummitteluista ym. julkisella paikalla, monien ihmisten todistaessa ja tallentaessa kuvaten ;)
Vierailija kirjoitti:
Silloin tällöin olen nähnyt kirkkaita valonvälähdyksiä ja pieniä kirkkaita valopalloja. Mulle tulee aina todella rauhallinen olo kun näen noita.
Miksi oletat näköhäiriön olevan yliluonnollinen ilmiö?
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa kiteytyy kyllä tämän keskustelufoorumin taso.
Anna kun arvaan, kaikki te kummituksia nähneet ja kokeneet uskotte myös horoskooppeihin, ei niihin iltalehden, vaan niihin "oikeisiin"?
Uskon kummituksiin. En usko horoskooppeihin.
Perheellä aikanaan iso omakotitalo. Siellä kuului vintiltä edestakaisin kävelyä ilman et siellä olisi ollut ketään. Edelliset asukkaat oli naulannut vintin oven ja parin varaston oven täysin umpeen jota ihmeteltiin. Ei sit hetken päästä rnää ihmetelty...
Vierailija kirjoitti:
Uskooko noihin oikeasti joku? Eiköhän näille aina joku selitys löydy.
Uskoo. Meistä ei kukaan tiedä, mitä kaikkea maailmassa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa kiteytyy kyllä tämän keskustelufoorumin taso.
Anna kun arvaan, kaikki te kummituksia nähneet ja kokeneet uskotte myös horoskooppeihin, ei niihin iltalehden, vaan niihin "oikeisiin"?Uskon kummituksiin. En usko horoskooppeihin.
miksi?
Asumme nykyään 50- luvulla rakennetussa talossa.
Täällä olen kuullut jos jonkinmoista.
Kellarikerroksessa olen kuullut puheensorinaa joka kuulostaa siltä että tulisi ”haudan takaa”.
Yläkerrasta on kuulunut kolinaa ja askeleita, vaikka olen ollut yksin kotona.
Öisin makuuhuoneessa vierailee myös joku. Tunnen kun patja painautuu jalkopäästä ja joskus näin hahmon seisomassa keskellä huonetta.
Pelottanut ei ole vielä koskaan, intuitio sanoo ettei tällä kulkijalla ole pahoja aikeita.
Vierailija kirjoitti:
Perheellä aikanaan iso omakotitalo. Siellä kuului vintiltä edestakaisin kävelyä ilman et siellä olisi ollut ketään. Edelliset asukkaat oli naulannut vintin oven ja parin varaston oven täysin umpeen jota ihmeteltiin. Ei sit hetken päästä rnää ihmetelty...
Ei kai haamuja mitkään ovet pidättele? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskooko noihin oikeasti joku? Eiköhän näille aina joku selitys löydy.
Miten vaikka tuo puheensorinan kuuluminen, vetolaatikkojen avautuminen tai ikkunaan koputus selitetään?
Mua kiinnostaisi tietää. Voitko selittää kaiken ketjussa esitetyn?
Aistiharha, muistiharha, valehtelu. Kas siinä.
Vierailija kirjoitti:
Asuin aikanaan kerrostalossa jossa oli ahdistava tunnelma, tiskatessa tuntui että joku väijyy selän takana ja kuului outoja kolinoita. Vasta jo muutettuani pois, sain tietää että sinne asuntoon oli ihminen kuollut.
Kehtaakko sanoa mikä kpnki?
En erityisemmin usko yliluonnolliseen mutta muistan kyllä vieläkin erään selittämättömän äänen lapsuudesta joka toistui monena iltana kun olin menossa nukkumaan. Joskus sen kuulivat muutkin. Ikään kuin hyvin raskaita askeleita tai tömähdyksiä jotka kuuluivat kuin maan alta ja lähestyivät taloa. Maalla asuttiin ja kallioinen maaperä/pihapiiri joten ehkä joku ääni kaikui kauempaa.
Vierailija kirjoitti:
Asumme vanhalla maatilalla, tämä on mieheni kotitalo. Isänsä kuoli vuosia sitten yllättäen, tapaturmaisesti. Olen aika varma siitä, että se on edesmennyt appiukko joka käy sytyttämässä vanhaan navettaan usein iltaisin valot. Yhtenä iltana kävin kolme kertaa sammuttamassa sieltä kaikki valot kunnes viimein lopetti. Jostain syystä ei pelota, kun on sellainen tunne että tämä henki on se tuttu ihminen.
Kannattaa pyytää sähkäri paikalle ennen kuin on koko navetta liekeissä.
Kotini on outo paikka kaikki sukulaiseni ahdistuvat kotonani. Kotonani on myös tullut hyvästelemään kuollut kissani. Varjohahmo on ilmestinyt monta kertaa portaissa se on syy myös siihen minkä takia en käy ullakolla enää. Yksi yö kuulin kirkumista alakerrasta menin katsomaan silloin pöytä ja tuolit liukuivat äänettömästi minua päin. Olen myös huomannut että valokuvissa on ollut kalpea naama tai outo sumu reunassa. Kuulin että talossani on kuollut kaksi ihmistä häkämyrkytykseen kun tulisijasta oli tullut häkää.Kamalinta ovat poltergeist ilmiöt keittiössä kaapit paiskovat oviaan itsekseen keskellä päivää. Ostin talon vuonna 2015
ja silloin yöllä ovet liikkuivat itsekseen. Kerran katsoin että mitä oven takana on silloin jokin tarttui olkapäihini ja junttasi maahan joten olen aina valppaana. Kutsuin myös papin saattamaan henkiä pois talostani. (EI YHTÄÄN MITÄÄN VAIKUTUSTA.) Valopalloja olen yrittänyt ottaa käteen mutta silloin kuuluu jostakin ääniä ja joudun lähteä katsomaan mitä tapahtui.