Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joiden äiti ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi?
26.05.2021 |
Meni 17-vuotiaana isäni kanssa yhteen ja jotenkin tuntuu, että tärkeät kehitysvaiheet ovat jääneet häneltä kokematta - ei ole siis joutunut itsenäistymään ja kantamaan vastuuta. Isän ja äidin dynamiikka onkin sitä, ettei kumpikaan ota vastuuta mistään vaan jos jotain sattuu, he syyttävät aina muita. Äitillä on eleetkin välillä kuin pikkutytöllä. Välillä tuntuu raskaalta olla heidän lapsi. Tuntuu, että minä olen se ainoa aikuinen.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.
Siis tämä. Olen valtaosan aikuisiästäni asunut yksin tai ainoana aikuisena, enkä edelleenkään halua koota huonekaluja, opetella poran käyttöä, korjata autoa millään tasolla (en omistakaan) tai paljon muutakaan mitä varmasti pitäisi osata. Jos poraamiselle tulee tarve, niin voin maksaa ammattilaisen sen tekemään, eikös siihen kovasti kannustetakin, kumpi nyt sitten on se "oikeampi" vaihtoehto. Muuten pärjään aivan hyvin, pidän kodin siistinä, olen tasapainoinen ihminen, osaan tehdä erinomaista ruokaa, hoidan talousasiat säntillisesti - mutta että vielä pitäisi opetella olemaan moderni, tekeväinen nainen monella muullakin osa-alueella, niin ei kiitos, tämä riittää. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.Avuttomuutta ei siis mielestäsi ole lainkaan olemassa? Aina on kyse vain "epämieluisan asian delegoinnista"?
No silloinhan on pakko tehdä kaikki itse, jos on esimerkiksi yh jolla ei ole varaa delegoida epämieluisia asioita muualle. Kysytään niin päin, minkä takia olisi tarpeellista, että parisuhteen kaksi osapuolta osaavat molemmat tehdä samat asiat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.Avuttomuutta ei siis mielestäsi ole lainkaan olemassa? Aina on kyse vain "epämieluisan asian delegoinnista"?
No silloinhan on pakko tehdä kaikki itse, jos on esimerkiksi yh jolla ei ole varaa delegoida epämieluisia asioita muualle. Kysytään niin päin, minkä takia olisi tarpeellista, että parisuhteen kaksi osapuolta osaavat molemmat tehdä samat asiat?
Tai jos on varaa ulkoistaa tietyt hommat, niin onko aivan pakko tehdä itse pelkän periaatteen vuoksi? Useinhan saattaa olla parempi hyötysuhde, että tekee
vaikka 2 h ylityötä oman alansa hommissa, jotka oikeasti taitaa, ja maksaa sitten ammatti-ihmiselle puolestaan hänen osaamastaan työstä.
Joskus se itse yritetty työ voi tulee huomattavankin kalliiksi, jos tekee vaikka viemärityön esimerkiksi päin percettä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Ei kai kulutusjuhlaan mukaan menemättömyys välttämättä tarvitse olla kiinni rahasta?
Ei ole mistään kulutusjuhlasta hänen kohdallaan kyllä kyse, äiti ostaa hyvin harvoin mitään eikä matkustele ym. Elää hyvin vaatimatonta elämää. Mutta joskus haluaisi jotain ostaa, muttei muka voi. Luulen että tuntee itse syyllisyyttä vähästäkin shoppailusta, mutta laittaa miehen syyksi ettei tarvitse olla itse vastuussa siitäkään tunteesta.
Joo mun äidillä sama tapa, tuo ilmiö on eräänlaista vallankäyttöä missä marttyyri ”rankaisee itseään” ja sitten uhriutuu. Vailla kukaan ei ole kieltänyt ostamasta/tekemästä mitään. Sitten se uhriutuja nauttii oudosti tilanteesta ja syyttelee/syyllistää muita.
Sitähän se, ei tarvitse kantaa vastuuta omista päätöksistään ja toiminnastaan, kun voi syytellä muita. Vaikka olisi noinkin naurettavasta asiasta kuin uusien verhojen ostosta kyse. Vaikka ne edelliset verhot on roikkuneet ikkunassa viimeiset 20 vuotta ja ovat jo ihan haalistuneet. Ja se mieskään ei edes osaisi sanoa minkä väriset verhot olkkarin ikkunassa roikkuu jos yllättäen kysyisi, mutta tottumuksesta vaan toteaa että tarviiko noita nyt vaihtaa...
Juuri tuo marttyyriksi ryhtyminen ja muiden syyllistäminen omista päätöksistä on yhdenlaista keskenkasvuisuutta.
Hyvä esimerkki tällaisesta on Amerikan (?) Ensi treffit alttarilla yhdellä miehellä. Semmoinen vähän pullea mies, vaimo on blondi, pitkähiuksinen (nimiä en muista)
Ostivat talon yhdessä vaimonsa kanssa, ja myöhemmin (kesken romanttisen ravintolaillan) mies alkoi vinkumaan että ei hän sitä taloa olisi halunnut ostaa, vaan se oli vain vaimon ostopäätös. Nyt mies on kiinni siinä talossa eikä tiedä haluaako edes koko suhdetta, nyyhkyti nyyh. Kauhean surkeana vinkui ja valitti.
Heti kun vaimo meni surullisen näköiseksi, miehen ilme kurkastui, muuttui onnelliseksi. Vaimo selitti ihmeissään luulleensa heidän tehneen talon valitsemisen ja ostopäätöksen yhdessä. Oli hirveän anteeksipyytelevä ja pahoilla mielin. Ja mies selvästi iloinen tilanteesta. Heti halusi jatkaa romanttista illallista ja alkoi ehdottelemaan jälkkäriä ja viiniä.
Se mies on alusta asti tökkinyt vaimoaan asioilla joista voisi syyllistää ja talon kanssa osui napakymppiin. Siitä ottaa varmasti hyvän aseen koko lopun avioliiton ajaksi. - Toivottavasti eivät pysy pitkään yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Olet täysin väärässä. Tuo "tarviiko nyt tuotakaan" ei ole mikään miehille tyypillinen tuhahdus. Oma mieheni ei ikinä sano noin, enkä tunne ketään jonka mies suhtautuisi noin. Juuri tuollaisilla tuhahduksilla hallitaan epävarmaa ja alistuvaa ihmistä.
No enpä jaksanut enää tuohon tekstiin kirjoittaa että tietynikäisille vanhemmille ja vähän piheille maaseudun miehille tyypillinen lausahdus, millä ei tarkoiteta mitään pahaa. Tunnen äitini puolison sen verran hyvin, että tiedän ettei hän halua äitiäni mitenkään hallita, heillä on hyvin tasapuolinen ja terve parisuhde. Äitini on se joka jostain syystä tekee näitä omituisia olettamuksia. Ei kaikesta tarvitse aina etsiä mitään psykopaatin tuntomerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.Avuttomuutta ei siis mielestäsi ole lainkaan olemassa? Aina on kyse vain "epämieluisan asian delegoinnista"?
No silloinhan on pakko tehdä kaikki itse, jos on esimerkiksi yh jolla ei ole varaa delegoida epämieluisia asioita muualle. Kysytään niin päin, minkä takia olisi tarpeellista, että parisuhteen kaksi osapuolta osaavat molemmat tehdä samat asiat?
Tai jos on varaa ulkoistaa tietyt hommat, niin onko aivan pakko tehdä itse pelkän periaatteen vuoksi? Useinhan saattaa olla parempi hyötysuhde, että tekee
vaikka 2 h ylityötä oman alansa hommissa, jotka oikeasti taitaa, ja maksaa sitten ammatti-ihmiselle puolestaan hänen osaamastaan työstä.
Joskus se itse yritetty työ voi tulee huomattavankin kalliiksi, jos tekee vaikka viemärityön esimerkiksi päin percettä...
Totta. Ei aikuisuus muutenkaan tarkoita sitä että pitäisi osata tehdä kaikki itse.
Aikuisuus on pikemminkin sitä, että osaa tehdä päätöksiä ja kantaa vastuut omista virheistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.Siis tämä. Olen valtaosan aikuisiästäni asunut yksin tai ainoana aikuisena, enkä edelleenkään halua koota huonekaluja, opetella poran käyttöä, korjata autoa millään tasolla (en omistakaan) tai paljon muutakaan mitä varmasti pitäisi osata. Jos poraamiselle tulee tarve, niin voin maksaa ammattilaisen sen tekemään, eikös siihen kovasti kannustetakin, kumpi nyt sitten on se "oikeampi" vaihtoehto. Muuten pärjään aivan hyvin, pidän kodin siistinä, olen tasapainoinen ihminen, osaan tehdä erinomaista ruokaa, hoidan talousasiat säntillisesti - mutta että vielä pitäisi opetella olemaan moderni, tekeväinen nainen monella muullakin osa-alueella, niin ei kiitos, tämä riittää. :)
Tässä keskustelussa olikin ehkä enemmän kyse siitä että osaako nämä keskenkasvuiset aikuiset edes itse tilata niitä ammattilaisen palveluita kun esim. mies on hoitanut kaikki asiat aiemmin, ei siitä että tarviiko kaikkea osata tehdä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen että omat vanhempani ovat aikuisia. Heissä on kummassakin vikansa ja on ongelmansa, mutta ovat emotionaalisesti aikuisia ja kykenevät käsittelemään vaikeita asioita ja kohtamaan erilaisia ihmisiä ja ristiriitoja ilman että menevät ihan sekaisin. Ovat jollain tapaa kypsiä ihmisinä. ja olen tottunut, että vanhempiin voi henkisesti tukeutua eivätkä he "hajoa" kovin helposti. He säilyttävät aikuisen roolinsa ja näkökulmansa.
Kuvittelin että kaikki aikuiset tai vanhemmat ovat sellaisia ennen kuin tutustuin appivanhempiini. Oli jossain vaiheessa suoraan sanoen järkytys tajuta miten he suhtautuvat lapsiinsa ja ihmisiin ylipäänsä. Suhde omiin lapsiin on jollain tapaa välineellistävä, kyse on aina siitä miten lapset sopivat heidän (appivanhempien) kuvitelmaan omasta elämästään. Ovat siis ihan asiansa hoitavia ja näennäisesti kyllä ihan aikuisia ihmisiä, mutta suhtautuminen ongelmiin ja ristiriitoihin on häkellyttävän lapsellinen. Näkökulma on aina: "Entä minä ja minun kärsimykseni, minun uhraukseni?". Sellainen 16-vuotiaan lähestyminen asioihin. He rakentavat aikuisen identiteettiään ulkoisten seikkojen avulla, eivätkä itse ymmärrä sitä.
Sepä se, useimmat hyvän kodin ja rakastavien vanhempien lapset luulee ja kuvitelee että kaikilla on samanlaista. Sun silmät avautui sentään appivanhempien myötä. Kaikilla ei avaudu koskaan.
Mulla on aivan hirveät, väkivaltaiset, pahantahtoiset ja narsistiset vanhemmat joiden elämäntehtävä on yrittää tuhota ja talloa omat lapset. Tätä on hyvien vanhempien lasten mahdoton käsittää. Mutta tällaisia vanhempia ikävä kyllä on, ja vielä aika paljonkin.
Aina jos on tullut ilmi että mulla on välit poikki vanhempiin tai emme pidä yhteyttä, ns hyvän perheen lapsen tapa reagoida on aina sama: ”miten saatat toimia noin, vanhemmat on tärkeimmät elämässä, kuin peruskallio!”. No niin, ehkä onkin ne hyvät vanhemmat mutta ei ne huonot. Mun vanhemmat aidosti vihaa lapsiaan ja haluaa meille lapsilleen vain pahaa, kurjuutta ja kaikin tavoin yrittävät vahingoittaa meitä.
Mua on toinen vanhemmistani retuuttanut väkivaltaisesti useamman kerran aikuisena, ja tuhansia kertoja ollessani lapsi.Kunpa edes jotenkin kaikki tajuaisi että osa vanhemmista on hirviöitä. Mulla on vähän niinkuin tuplataakka, hirveä kuorma ja ahdistus niistä pahoista vanhemmista, ja sitten vielä ympäristön (hyvien perheiden omaavien tuttujen) syyllistys, ällistely ja ihmettely miten olen niin typerä kun en halua ”vanhempien rakkautta, tukea ja apua elämääni”. Ei helvetti.
Olen oppinut olemaan sanomatta etten ole tekemisissä, en vain puhu vanhemmista tai jos joku kysyy mites sun vanhemmat niin vastaan todella ympäripyöreästi että siinähän ne tai heidän suunnitelmistaan että siellä vaan reissataan. Ei oikeasti mitään hajua ovatko edes elossa, ei kiinnosta.
Tämä! Ja ikinä ei kannata kertoa että on huonosta lapsuudenkodista tai on hankalat välivaltahullut vanhemmat. Nuorempana olin naiivi ja kysyttäessä kerroin asian laidan (itse en tietenkään oma-aloitteisesti asiasta puhunut) ja _ihan_joka_kerta_ se kysyjä katsoi ensin ällistyneenä, sitten järkyttyneenä ja lopuksi vihaisena. Ehkä tiuskaisi että ”mitä olet oikein tehnyt kun olet pilannut välisi” tai jotain muuta mua syyllistävää.
Usein nää kyselyt tuli just tilanteessa missä vietät jouluasi, oletko kesälomalla vanhemmillasi jne. Silloin nuorena olin niin hölmö etten osannut salata asiaa.
Nyt osaan. Salaan sen visusti ja kellekään en kerro. Koska IHAN AINA se menee mun syyksi ja ajatellaan heti että minussa on vika. Kellään ei käy mielessäkään että vanhemmissa olisi se vika. Kellekään ei käy mielessäkään että vanhemmat on julmia lapsenhakkaajia, pahansuopia lapsensa alistajia ja tallojia. Koska sillä kysyjällä itsellään on ihanat vanhemmat.Tämä v*tuttaa tässä tilanteessa eniten, välillä jopa enemmän kuin ne omat vanhemmat. Että aina sitä aikuista lasta syytetään tilanteesta.
Hyvin sanottu! Itse myös tehnyt virheen että kavereille nuorempana puhunut asiasta. Ne joilla ei ole kokemusta ei vaan ymmärrä, joten heille ei kannata kertoa. He vaan alkavat pitämään minua jotenkin epäilyttävänä. Ne joilla on kokemusta tietysti ymmärtää ja heidän kanssaan syntyy hyvä yhteys, mutta kannattaa valikoida kenelle asiasta kertoo.
Kyllä mulle on muutamat kertoneet että vanhemmat on alkkiksia tms enkä ole koskaan epäillyt etteikö vika oikeasti olisi niissä vanhemmissa. Ihan saa itse päättää mielestäni että haluaako kertoa vai vastata ympäripyöreästi. Se on sitten kuulijan vastuulla uskooko mukisematta vai alkaako syyllistää
Se on muuten jännä että alkkisvanhemmat on ainoa kelpaava syy siihen että ei ole välejä. Koska ihmiset TUNNISTAA ILMIÖN. Alkkikset on itse asiassa usein ihan rakastavia vanhempia eikä ollenkaan pahaa tahtovia. Ovat vaan heikkoja.
Sen sijaan narsisti ja psykopaatit on hirveimpiä. Julmia sadisteja ja haluavat tuhota ja murskata lapsensa. Tekevät tätä tietoisesti, ei siis vahingossa, ja ihan koko ajan ja selvinpäin.
Mulla juuri narsisti vanhempi, erittäin sadistinen ja väkivaltainen ja julma, ja hänen kanssaan ei voi tavata sillä tapaamiset johtaa väkivaltaan , hän siis hyökkää päälle.
Koska hän ei ole kuitenkaan juoppo, niin kukaan ei tajua tilannettani eikä tunnista ilmiötä. Vanhempani on sata kertaa vaarallisempi kuin joku juoppo.
Jollekin jos joskus olen kertonut että en voi tavata tai käydä lapsuuskodissani, niin ihan samat syyttelyt ja haukkumiset olen saanut kuin te muutkin joilla sama tilanne. Eli mua syytetään ja kummeksutaan ja kerran jopa mut suljettiin ulos äitipiiristä. Sinne meni kaikki äitikaverit, koska pakosti minussa on jotain vikaa kun ei ole välit vanhempaan kunnossa.
Todella raskasta tuo tuomitseminen :(
Vierailija kirjoitti:
"kumpikaan ota vastuuta mistään vaan jos jotain sattuu, he syyttävät aina muita"
Joo, vähän tuommoista se näyttää olevan. Kaikki on aina jonkun muun syytä. Samaa olen huomannut ikäluokassaan olevan muillakin. - saattaa johtua siitä että kasvoi kommari-ihanteen aikana. Sehän sopii siihen ideologiaan. Yksilöillä ei ole valtaa eikä vastuuta. Kaikki päätökset ja vastuut kuuluvat aina muille
Samaa asennetta näkyy vahvana meidän nykyisellä hallituksella, vaikka ovat paljon nuirempaa ikäluokkaa. Kukaan ei voi tehdä mitään päätöksiä, kaikki kuuluu aina jollekin muulle, eikä vastuukaan kuulu kenellekään.
40-45 vuotiaat on just tommosii!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen että omat vanhempani ovat aikuisia. Heissä on kummassakin vikansa ja on ongelmansa, mutta ovat emotionaalisesti aikuisia ja kykenevät käsittelemään vaikeita asioita ja kohtamaan erilaisia ihmisiä ja ristiriitoja ilman että menevät ihan sekaisin. Ovat jollain tapaa kypsiä ihmisinä. ja olen tottunut, että vanhempiin voi henkisesti tukeutua eivätkä he "hajoa" kovin helposti. He säilyttävät aikuisen roolinsa ja näkökulmansa.
Kuvittelin että kaikki aikuiset tai vanhemmat ovat sellaisia ennen kuin tutustuin appivanhempiini. Oli jossain vaiheessa suoraan sanoen järkytys tajuta miten he suhtautuvat lapsiinsa ja ihmisiin ylipäänsä. Suhde omiin lapsiin on jollain tapaa välineellistävä, kyse on aina siitä miten lapset sopivat heidän (appivanhempien) kuvitelmaan omasta elämästään. Ovat siis ihan asiansa hoitavia ja näennäisesti kyllä ihan aikuisia ihmisiä, mutta suhtautuminen ongelmiin ja ristiriitoihin on häkellyttävän lapsellinen. Näkökulma on aina: "Entä minä ja minun kärsimykseni, minun uhraukseni?". Sellainen 16-vuotiaan lähestyminen asioihin. He rakentavat aikuisen identiteettiään ulkoisten seikkojen avulla, eivätkä itse ymmärrä sitä.
Sepä se, useimmat hyvän kodin ja rakastavien vanhempien lapset luulee ja kuvitelee että kaikilla on samanlaista. Sun silmät avautui sentään appivanhempien myötä. Kaikilla ei avaudu koskaan.
Mulla on aivan hirveät, väkivaltaiset, pahantahtoiset ja narsistiset vanhemmat joiden elämäntehtävä on yrittää tuhota ja talloa omat lapset. Tätä on hyvien vanhempien lasten mahdoton käsittää. Mutta tällaisia vanhempia ikävä kyllä on, ja vielä aika paljonkin.
Aina jos on tullut ilmi että mulla on välit poikki vanhempiin tai emme pidä yhteyttä, ns hyvän perheen lapsen tapa reagoida on aina sama: ”miten saatat toimia noin, vanhemmat on tärkeimmät elämässä, kuin peruskallio!”. No niin, ehkä onkin ne hyvät vanhemmat mutta ei ne huonot. Mun vanhemmat aidosti vihaa lapsiaan ja haluaa meille lapsilleen vain pahaa, kurjuutta ja kaikin tavoin yrittävät vahingoittaa meitä.
Mua on toinen vanhemmistani retuuttanut väkivaltaisesti useamman kerran aikuisena, ja tuhansia kertoja ollessani lapsi.Kunpa edes jotenkin kaikki tajuaisi että osa vanhemmista on hirviöitä. Mulla on vähän niinkuin tuplataakka, hirveä kuorma ja ahdistus niistä pahoista vanhemmista, ja sitten vielä ympäristön (hyvien perheiden omaavien tuttujen) syyllistys, ällistely ja ihmettely miten olen niin typerä kun en halua ”vanhempien rakkautta, tukea ja apua elämääni”. Ei helvetti.
Olen oppinut olemaan sanomatta etten ole tekemisissä, en vain puhu vanhemmista tai jos joku kysyy mites sun vanhemmat niin vastaan todella ympäripyöreästi että siinähän ne tai heidän suunnitelmistaan että siellä vaan reissataan. Ei oikeasti mitään hajua ovatko edes elossa, ei kiinnosta.
Tämä! Ja ikinä ei kannata kertoa että on huonosta lapsuudenkodista tai on hankalat välivaltahullut vanhemmat. Nuorempana olin naiivi ja kysyttäessä kerroin asian laidan (itse en tietenkään oma-aloitteisesti asiasta puhunut) ja _ihan_joka_kerta_ se kysyjä katsoi ensin ällistyneenä, sitten järkyttyneenä ja lopuksi vihaisena. Ehkä tiuskaisi että ”mitä olet oikein tehnyt kun olet pilannut välisi” tai jotain muuta mua syyllistävää.
Usein nää kyselyt tuli just tilanteessa missä vietät jouluasi, oletko kesälomalla vanhemmillasi jne. Silloin nuorena olin niin hölmö etten osannut salata asiaa.
Nyt osaan. Salaan sen visusti ja kellekään en kerro. Koska IHAN AINA se menee mun syyksi ja ajatellaan heti että minussa on vika. Kellään ei käy mielessäkään että vanhemmissa olisi se vika. Kellekään ei käy mielessäkään että vanhemmat on julmia lapsenhakkaajia, pahansuopia lapsensa alistajia ja tallojia. Koska sillä kysyjällä itsellään on ihanat vanhemmat.Tämä v*tuttaa tässä tilanteessa eniten, välillä jopa enemmän kuin ne omat vanhemmat. Että aina sitä aikuista lasta syytetään tilanteesta.
Hyvin sanottu! Itse myös tehnyt virheen että kavereille nuorempana puhunut asiasta. Ne joilla ei ole kokemusta ei vaan ymmärrä, joten heille ei kannata kertoa. He vaan alkavat pitämään minua jotenkin epäilyttävänä. Ne joilla on kokemusta tietysti ymmärtää ja heidän kanssaan syntyy hyvä yhteys, mutta kannattaa valikoida kenelle asiasta kertoo.
Kyllä mulle on muutamat kertoneet että vanhemmat on alkkiksia tms enkä ole koskaan epäillyt etteikö vika oikeasti olisi niissä vanhemmissa. Ihan saa itse päättää mielestäni että haluaako kertoa vai vastata ympäripyöreästi. Se on sitten kuulijan vastuulla uskooko mukisematta vai alkaako syyllistää
Se on muuten jännä että alkkisvanhemmat on ainoa kelpaava syy siihen että ei ole välejä. Koska ihmiset TUNNISTAA ILMIÖN. Alkkikset on itse asiassa usein ihan rakastavia vanhempia eikä ollenkaan pahaa tahtovia. Ovat vaan heikkoja.
Sen sijaan narsisti ja psykopaatit on hirveimpiä. Julmia sadisteja ja haluavat tuhota ja murskata lapsensa. Tekevät tätä tietoisesti, ei siis vahingossa, ja ihan koko ajan ja selvinpäin.Mulla juuri narsisti vanhempi, erittäin sadistinen ja väkivaltainen ja julma, ja hänen kanssaan ei voi tavata sillä tapaamiset johtaa väkivaltaan , hän siis hyökkää päälle.
Koska hän ei ole kuitenkaan juoppo, niin kukaan ei tajua tilannettani eikä tunnista ilmiötä. Vanhempani on sata kertaa vaarallisempi kuin joku juoppo.
Jollekin jos joskus olen kertonut että en voi tavata tai käydä lapsuuskodissani, niin ihan samat syyttelyt ja haukkumiset olen saanut kuin te muutkin joilla sama tilanne. Eli mua syytetään ja kummeksutaan ja kerran jopa mut suljettiin ulos äitipiiristä. Sinne meni kaikki äitikaverit, koska pakosti minussa on jotain vikaa kun ei ole välit vanhempaan kunnossa.
Todella raskasta tuo tuomitseminen :(
Mut onhan se raskasta kun kaikki keskustelut kääntyy AINA narsisti-psykopatiaksi.
MINÄ MINULLE MINUN MINUUN MINUA
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ehtinyt kasvaa aikuiseksi, jos muuttaa liian varhain kotoaan pois. Nuoren aivot kehittyvät ainakin 20-vuotiaaksi saakka. Samoin jos asuu liian pitkään lapsuudenkodissaan niin se vaikeuttaa itsenäistymistä.
Höpö höpö. Aivot kehittyvät muuallakin kuin kotona asuessa. Tosi monelle ei todellakaan lapsuudenkoti ole se paras paikka!
Lisäksi itsenäistyminen kasvattaa aikuiseksi, toiset ovat itsenäisiä jo teini-iässä. Esim itse olen perhetilanteen takia huolehtinut taloudesta 12-vuotiaasta ja todellakin olin valmis 16-vuotiaana omaan elämään ja aikuisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Jos heillä on työnjako tämä, niin onko siinä vikaa toisaalta? En ainakaan minä mitenkään nauti TV:n asennuksista tai huonekalujen kokoamista, jos olisi puoliso joka osaisi ne minua paremmin niin mielellään saisi rauhassa päteä kyseisillä elämänalueilla.
En ymmärrä, minkä takia olisi jotenkin pakko osata tehdä aivan kaikki itse, että olisi moderni nainen. Jos on mahdollisuus delegoida epämieluinen asia vaikka maksamalla talkkaripalveluun, niin se ei tee naisesta/ihmisestä automaattisesti tyhmää.
Juuri näin. Jos ei ole läheisissä ketään, joka haluaa auttaa, niin rahalla saa ja hevosella pääsee. Kyllä minusta on hyvä, että ihmiset ovat monitaitoisia, mutta onkohan missään muussa maassa näin VALTAVA yksin pärjäämisen ihanne. Monissa muissa maissa lienee ihan normaalia, että esim. sukulaiset auttavat toisiaan. Siinä voi joutua äkkiä auttamaan siinä ja tässä hommassa ja omat suunnitelmat menevät uusiksi, mutta tietää myös sen, ettei ikinä joudu itse pulaan. Tuntuu, että meillä Suomessa vain nauretaan entisajalle, jolloin ihmiset kökkivät maalla omissa poteroissaan, eivätkä ymmärtäneet maailmanmenosta mitään, mutta silloin oli sentään sukulaisia ja naapureita, joiden kanssa kökkiä. Nyt meillä on hätä päällä silloinkin, vaikka olisi sukulaisia, jotka osaisivat jossain jutussa auttaa, koska on noloa pyytää apua edes lähisukulaisilta! Kivasti on meillä maailmankuva avartunut, huh huh. Suuri osa meistä pälyilee yhä sieltä pirtin ikkunasta, että ei kai kukaan nyt huomannut, että mokasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei ole ehtinyt kasvaa aikuiseksi, jos muuttaa liian varhain kotoaan pois. Nuoren aivot kehittyvät ainakin 20-vuotiaaksi saakka. Samoin jos asuu liian pitkään lapsuudenkodissaan niin se vaikeuttaa itsenäistymistä.
Höpö höpö. Aivot kehittyvät muuallakin kuin kotona asuessa. Tosi monelle ei todellakaan lapsuudenkoti ole se paras paikka!
Lisäksi itsenäistyminen kasvattaa aikuiseksi, toiset ovat itsenäisiä jo teini-iässä. Esim itse olen perhetilanteen takia huolehtinut taloudesta 12-vuotiaasta ja todellakin olin valmis 16-vuotiaana omaan elämään ja aikuisuuteen.
Juuri näin. Olin itse vähän sellainen pilalle hemmoteltu prinsessa, joka kävi kiltisti koulua ja lukion jälkeen meni yliopistoon suomatta ajatustakaan sille, mihin valmistuu. Poikani opiskelee nyt ammattikoulussa ja voin sanoa, että vaikka hänessä on toki teinimäisyyttäkin, on hän monessa suhteessa paljon kypsempi kuin minä lukioaikana. Työharjoittelujen myötä on oppinut ihan sitä ammattityötä ja identiteetti muotoutuu osin sen ammatin mukaan. Silmät pyöreinä olen kuunnellut, kun monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että monen nuoren elämä on nyt pilalla, kun siirtymäriitit kuten fuksiaiset yms. ovat jääneet väliin koronan takia. Kuulostaa oikeasti aika lapselliselta, kun monesti on puhe jostain yli kaksikymppisistä eli aikuisista. Tosin voi olla, että ne opiskelijat eivät ajattele samoin kuin nämä "ajatustyöläiset".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä koen vastuualueet miehen kanssa vain hyvänä asiana, ei se tarkoita etten osaisi esim ajaa nurmikkoa. Miksi se osapuoli, joka nauttii jostain esim tästä nurmikonajamisesta, saisi sitä tehdä ja minä tykkään pestä pyykkiä ni miksi miehen se pitäisi tehdä?
Ymmärtää enemmän autoista ja saa parempaa palvelua (valitettavasti tämä on totta) joten hoitaa autoihin liittyvät asiat. Minä tykkään kupeksia ruokakaupoissa ni tottakai hoidan sen.
Ei työnjako ole mikään avuttomuuden merkki.
Ei aikuisen tarvitse olla aina aikuismainen ja tehdä vain ns. aikuisten juttuja. Tylsiä sellaiset aikuiset.
Äitini vanhemmat sellaisia, että isoisä teki kaiken vaimonsa eteen ja raskasta työtä. Vaimo vaan kotona ja ei koskaan mennyt töihin, vaikka olisi pitänyt, kun miehensä jäi sairauden vuoksi eläkkeelle ja rahat lopussa. Isoäiti vielä ilkeäkin luonne, joka hallitsi perhettä ja määräsi kaikesta.
Isäni taas suurperheestä ja sai huolehtia itse kaikesta ja lähti kotoa jo ollessaan 15. Tapasi äitini tämän ollessa 16 ja myöhemmin menivät naimisiin. Äitini lähti kotoa osin oman äitinsä takia, kun riitelivät aina. Isälle äiti oli helppo tapaus määreillä, kun ei tiennyt oikein käytännön elämästä mitään ja äiti jäi aikalailla isän ohjailtavaksi. Ei saa silti käsittää väärin ja ei äiti tyhmä ole.
Tähän kaikkeen liittyy myös taloudelliset asiat ja isä pärjännyt paremmin töiden suhteen, ku äitini ollut työttömänä. Näin isäni oli helpompi hallita tätä. Tosin äitini nyt jälkeenpäin kaataa kaikki päätökset isän syyksi ja en kuin äidillä ei olisi ollut aivoja lainkaan päätöksen tekoon. Isäni on tehnyt monia virheitä taloudellisiin asioihin liittyen ja äitini ei ole pistänyt hanttiin niissä. Tähän liittyen muutot ja talon ostokin.
Molemmilla tunteiden hallinta, käytös, vastuunotto, vaikeista asioista puhuminen, riitely, asioiden suunnittelu sekä sellainen normaali tunteiden esittäminen, empatia, toisen asemaan asettuminen jne ihan puutteellista. Minulle isä on paljon huutanut ja ollut ilkeä, mutta ei äitikään ole isää hillinnyt vaan antanut ihan rauhassa hänen käyttäytyä niin. Syyksi joskus sanoi sen kun oli niin huonossa asemassa niin ei voinut muka isää ojentaa. Nyt jälkeenpäin onkin helppoa valittaa isän käytöksestä, kun ei sillon kunnolla puolustanut minua.
Oli myös kiusattu koulussa ja jäin omilleni sen kanssa ja äitini varsinkin tiesi asioista. En silti saanut mitään ymmärrystä vaan äitini sanoi, että mitä hän sille voi. Asioista ei olisi saanut edes puhua. Äidille tosin oli kova paikka, kun joskus joku sanoi pahasti, mutta ei minun niin väliä. Isä taas hoki, että pitää olla vahva ja oli kuulemma heikkoutta jos välitän. Emme ole koskaan puhuneet asioista niin, että olivat ajatelleet minun kauttani ja sanoneet esim että sen kiusaamisen täytyi tuntua pahalta minusta. Emme koskaan varmaan pääse siihen pisteeseen ja silti ne vuodet ovat olleet kamalia minulle ja jättäneet jälkiä, mutta nyt pitäisi olla niin vahva ja rohkea, että heille kelpaisi. Eivät siis näe elämääni sellaisena kuin sitä itse elin.
Ei heidän kanssaan voi normaalisti puhua, kun tunteet heillä eivät "toimi" kunnolla. Jos olisin kasvanut eri perheessä olisimme ehkä pysyneet puhumaan ja käsittelemään sen kaiken. Nyt vanhemmat riidelleet keskenään ja sitten olen itse jäänyt ilman ymmärrystä. Ei ole normaalia tämä ja narsismia varmaan mukana. Olisi ollut kiva kerrankin kuulla sanat, että sinusta varmaan tuntui pahalta ja saada esim itkeä ilman kielteistä reaktiota. Emme ole normaali perhe olleet. Ja minusta ei ole jäänyt paljon jäljelle tämän kaiken jälkeen. Itsetunto mennyt ja olen oppinut olemaan helppo ja kiltti. Sillä ei elämässä oikein pärjää. Tähän vielä lisättynä monet muut asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet, ap? Joskus ihmiset muuttavat kotoa pois jo 16-vuotiaina, kun huoltajien kanssa on liikaa hankaluuksia.
Olen 21, mutta minulla ei ole taloudellista mahdollisuutta muuttaa omilleni. Opiskelen ja asunnot ovat asuinalueellani kalliita. Koronan vuoksi työpaikat ovat kiven alla.
Ap
No kuule toimeentulotukea vaan ja asumistukea hakemaan kuten me muutkin opiskelijat! Ihanaa asua omassa asunnossa, vaikka rahallisesti tiukkaa onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet, ap? Joskus ihmiset muuttavat kotoa pois jo 16-vuotiaina, kun huoltajien kanssa on liikaa hankaluuksia.
Olen 21, mutta minulla ei ole taloudellista mahdollisuutta muuttaa omilleni. Opiskelen ja asunnot ovat asuinalueellani kalliita. Koronan vuoksi työpaikat ovat kiven alla.
Ap
Ihan varmasti siinä opiskelupaikassasi on heitäkin, jotka eivät asu vanhempiensa luona. Miten he asuvat? Usein opiskelijat asuvat edullisesti esim. syrjäkaupungilla, mistä kuitenkin on hyvät kulkuyhteydet kouluun. Tai jos on kaveri, voi hankkia vaikka kimppakämpän. Saat opintorahaa, asumistukea ja tarvittaessa opintolainaa, ihan kuten muutkin.
Uskoo horoskooppeihin ja selittää kemian, fysiikan ja biologian ilmiötä taikauskolla.
Avuttomuutta ei siis mielestäsi ole lainkaan olemassa? Aina on kyse vain "epämieluisan asian delegoinnista"?