Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joiden äiti ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi?
26.05.2021 |
Meni 17-vuotiaana isäni kanssa yhteen ja jotenkin tuntuu, että tärkeät kehitysvaiheet ovat jääneet häneltä kokematta - ei ole siis joutunut itsenäistymään ja kantamaan vastuuta. Isän ja äidin dynamiikka onkin sitä, ettei kumpikaan ota vastuuta mistään vaan jos jotain sattuu, he syyttävät aina muita. Äitillä on eleetkin välillä kuin pikkutytöllä. Välillä tuntuu raskaalta olla heidän lapsi. Tuntuu, että minä olen se ainoa aikuinen.
Kommentit (82)
Ainoista lapsista tulee kehnoja vanhempia. Juuri noita aikuisia vauvoja. Ovat hemmoteltuja ja ilkeitä narsisteja. Viisainta olisi jos heidän lapsensa pitäisivät etäiset välit vanhempiinsa tai jopa katkaisevat välit kokonaan. Lapsenlapset eivät aikuisvauvoja kiinnosta, yleensä suuttuvat niiden tulosta koska se tarkoittaa että huomio keskittyy lastenlapsiin aikuisvauvan sijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Vierailija kirjoitti:
Ainoista lapsista tulee kehnoja vanhempia. Juuri noita aikuisia vauvoja. Ovat hemmoteltuja ja ilkeitä narsisteja. Viisainta olisi jos heidän lapsensa pitäisivät etäiset välit vanhempiinsa tai jopa katkaisevat välit kokonaan. Lapsenlapset eivät aikuisvauvoja kiinnosta, yleensä suuttuvat niiden tulosta koska se tarkoittaa että huomio keskittyy lastenlapsiin aikuisvauvan sijasta.
Tiedän usemmankin ison perheen kuopuksen joka on samanlainen.
Tässä koko kuviossa harmittaa myös se, kun äiti tulee välillä vierailemaan isän luokse, koska heillä on edelleen seksisuhde. Sitten he lapsellisesti riitelevät, jonka jälkeen harrastavat seksiä. Vaikka ovatkin eri huoneessa, niin eivät toimiansa kuitenkaan mitenkään peittele. Nöyryyttävää, kun välillä äänet kuuluu napuriinkin.
Ap
Munn äiti on karjalan likkoja, tehny yli 50 vuottta duunia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä koko kuviossa harmittaa myös se, kun äiti tulee välillä vierailemaan isän luokse, koska heillä on edelleen seksisuhde. Sitten he lapsellisesti riitelevät, jonka jälkeen harrastavat seksiä. Vaikka ovatkin eri huoneessa, niin eivät toimiansa kuitenkaan mitenkään peittele. Nöyryyttävää, kun välillä äänet kuuluu napuriinkin.
Ap
Tuollaiseen pitäisi reagoida tekemällä samoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa, koska isäni on homoseksuaali, ja hän siksi on sellainen naismainen mies. Ikään kuin keskenkasvuinen henkisesti, niinkuin homot ylipäänsä tuntuvat olevan. Toivoisin vain sosiaalisessa ympäristössäni enemmän aikuismaista käyttäytymistä, miehekkäitä miehiä. Äitini kohdalla sentään lapsellisuuden vielä ymmärtää, hän on sentään nainen.
Ap
No hohhoijaa, tämä ei ole kyllä minun kirjoitus! Kannattaisiko hankkia elämä?
Se oikea Ap
Täällä on muutaman viime viikon aikana ollut poikkeuksellisen paljon trolleja plus muita keskustelun häiritsijöitä. Tuosta viestistä huomaa heti, että se ei ole sinun kirjoittamasi.
Minulla on myös henkisesti keskenkasvuiseksi jäänyt äiti ja se on toisinaan raskasta. Sen verran tiedän hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan, etten yhtään ihmettele sitä, miksi hän on monilta osin jäänyt 13-vuotiaan tasolle. En silti halua pitää kovin läheisiä välejä häneen, koska hänen käytöksensä on vaikuttanut omaan kasvuuni ja kehitykseeni negatiivisesti eikä hän sitä itse halua tunnustaa. Luulen, ettei hän edes tiedosta käyttäytymisensä vahingollisuutta. Hän on mm. aina projisoinut omia epävarmuuksiaan, huonommuuden tunteitaan ja ennakkoluulojaan minuun ja halunnut sitä kautta ikään kuin tehdä minusta kömpelön ja vähän avuttoman ressukan, jonka rinnalla voi tuntea itsensä vahvemmaksi ja jota voi sen vuoksi äidillisesti päsmäröidä. Ihan samanlaista käytöstä kuin joillain teinivuosieni ns. ystävillä.
Onko muita narsistille tyypillisiä tapoja toimia tällä keskenkasvyisrlla äidillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti oli sairas ja lakkasi kotityöt miten enempi mulle ikää karttui.
Surkeaa elämää molemmilla meillä.
Muistan joskus lapsena yhden todella hämmentävän avioparin. Heillä joka aamu vaimo meni miehen kyydillä lapsuudenkotiinsa siksi aikaa kun mies oli töissä. Ei siis mennyt sinne auttamaan vanhempiaan vaan vain viettämään aikaa. Lukemaan lehtiä tms omassa huoneessaan (omien sanojensa mukaan) koska kotona on niin tylsää vain olla yksin. Muistan kuinka hämmentynyt tuosta silloin lapsena olin. Aikuinen ihminen vaikutti suunnilleen 12 vuotiaalta.
Näin aikuisena toki kykenen keksimään syitä moiseen järjestelyyn. Esim. oli toipumassa vakavasta masennuksesta tms. ja auttoi kun lähti oikeasti joka aamu jonnekkin. Tai sitten siellä vanhemmilla oli oikeasti joku syy miksi tarvitsivat apua, mutta ei vain halunnut joidenkin random tuttavien kanssa asiasta puhua. Tai sitten se mies oli sairaalloisen mustasukkainen eikä halunnut jättää vaimoaan yksin edes työpäivän ajaksi, ettei vaan käy pettämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jossain Italiassa asutaan 25v asti kotona niin ei se mitenkään kehitykselle ole haitallista, älkää höpöttäkö omianne. Suomessa vaan se ei ole tapana.
Vierailija kirjoitti:
Loistava kuvaus ap. Äitini alkoi seukkaamaan 16v ikäisenä isäni kanssa ja muutti kotoaan oman isän holhouksesta siis miehensä (isäni) holhoukseen. Eli on ihan lapsi. Ei osaa tankata, nostaa rahaa, tehdä veroilmoitusta, tehdä päätöksiä, on ihan avuton kaikessa ja pyörittelee silmiä avuttomana ja sanoo että ”miehet hoitakoon, ei naiset tajua”.
Käytös on rajatonta lapsen käytöstä, esim loukkaa todella törkeillä tavoilla (on toivonut mulle kuolemaa, keskenmenoa, potkuja, kolaria... jne) eikä osaa ollenkaan keskustella. Mistään ristiriidasta ei voi keskustella kun hän vaan hyökkää heti, siis esim ”olisinpa tehnyt abortin sulle”. Ihan siis uskomatonta törkeyttä päästää suustaan, eikä ota vastuuta sanomisistaan tai teoistaan. Ei ole IKINÄ pyytänyt kertaakaan anteeksi tekojaan. Ei siis koskaan.Ihan todella vaikea ja mahdoton ihminen. Lapsen tasolla oleva 67v ja ollut siis koko ikänsä se kiukutteleva 16v teini, se rooli jäi sille päälle eikö koskaan aikuistunut.
Tuollaisten ei pitäisi tehdä lapsia. Maailman paskin äiti.
Oma äitini on samanlainen. Mutta hän muutti omilleen jo nuorena ja tapasi isäni asuttuaan n.10v yksin. Eli kasvatuksesta tai sen puutteesta johtuen on tuollainen aikuislapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Ei kai kulutusjuhlaan mukaan menemättömyys välttämättä tarvitse olla kiinni rahasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainoista lapsista tulee kehnoja vanhempia. Juuri noita aikuisia vauvoja. Ovat hemmoteltuja ja ilkeitä narsisteja. Viisainta olisi jos heidän lapsensa pitäisivät etäiset välit vanhempiinsa tai jopa katkaisevat välit kokonaan. Lapsenlapset eivät aikuisvauvoja kiinnosta, yleensä suuttuvat niiden tulosta koska se tarkoittaa että huomio keskittyy lastenlapsiin aikuisvauvan sijasta.
Veit sanat suustani. Oma äitini suuttui kun sain lapsia, ilmoitti suureen ääneen että en aio alkaa mummoksi enkä tule auttamaan koskaan mitenkään lasten kanssa. Ei siis halua tavata, ei käy, ei soittele, mutta arvatkaa mikä kiinnostaa - no lastenlasten HAUKKUMINEN. Olin itse hölmö kun kerroin alkuun lasteni asioista ja lähetin kuvia. Äiti haukkui lapsiani rumiksi ja epäili että ovat vammaisia...
Nyttemmin en enää kerro mitään enkä pidä yhteyttä, ehkä kerta vuoteen tulee joku asia mistä äiti soittaa... ja haukkuu minut siinä samalla.
Mun vanhemmat ei ole mitenkään mukana elämässämme ja lapseni ei heitä tunne.
Vierailija kirjoitti:
Hihittelee omalle tyhmyydelleen, esim. "Se laite meni kai rikki tai joku vika siihen tuli kun en jaksanut lukea ohjeita, hahahaha!" Kertoo kuin olisi hauskakin juttu.
Huutaa miestään "Isiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!" kun seinälle pitää laittaa taulu, pyörän ketjut pitää laittaa paikoilleen, tv pitää asentaa, viemäri pitää puhdistaa, huonekalu koota, ylipäätään kaikkeen tarvitsee jonkun muun tekemään jos ei ole siivomista, ruuanlaittoa tai lisääntymistä. Usein myös näihin muihin.
Ohoh, muillakin tätä. Meillä vanhemmat puhuttelevat yhä toisiaan ”äityli” ja ”isi”. Jatkoivat tätä siis kun lapset muutti pois ja tapa jäi päälle. Ovat 70v kieppeillä ja yhä jatkuu. Ihan helvetin ällöä!
Siis äiti huutaa esim ”isiiii, syömään” tai ”isiii, tuletko auttamaan”. Ja samalla lailla isäni puhuu että ”äityli, mennäänkö kauppaan”
Tuo ei ole edes hellyttävää. Vaan sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Ei kai kulutusjuhlaan mukaan menemättömyys välttämättä tarvitse olla kiinni rahasta?
Ei ole mistään kulutusjuhlasta hänen kohdallaan kyllä kyse, äiti ostaa hyvin harvoin mitään eikä matkustele ym. Elää hyvin vaatimatonta elämää. Mutta joskus haluaisi jotain ostaa, muttei muka voi. Luulen että tuntee itse syyllisyyttä vähästäkin shoppailusta, mutta laittaa miehen syyksi ettei tarvitse olla itse vastuussa siitäkään tunteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Ei kai kulutusjuhlaan mukaan menemättömyys välttämättä tarvitse olla kiinni rahasta?
Ei ole mistään kulutusjuhlasta hänen kohdallaan kyllä kyse, äiti ostaa hyvin harvoin mitään eikä matkustele ym. Elää hyvin vaatimatonta elämää. Mutta joskus haluaisi jotain ostaa, muttei muka voi. Luulen että tuntee itse syyllisyyttä vähästäkin shoppailusta, mutta laittaa miehen syyksi ettei tarvitse olla itse vastuussa siitäkään tunteesta.
Joo mun äidillä sama tapa, tuo ilmiö on eräänlaista vallankäyttöä missä marttyyri ”rankaisee itseään” ja sitten uhriutuu. Vailla kukaan ei ole kieltänyt ostamasta/tekemästä mitään. Sitten se uhriutuja nauttii oudosti tilanteesta ja syyttelee/syyllistää muita.
Koen että omat vanhempani ovat aikuisia. Heissä on kummassakin vikansa ja on ongelmansa, mutta ovat emotionaalisesti aikuisia ja kykenevät käsittelemään vaikeita asioita ja kohtamaan erilaisia ihmisiä ja ristiriitoja ilman että menevät ihan sekaisin. Ovat jollain tapaa kypsiä ihmisinä. ja olen tottunut, että vanhempiin voi henkisesti tukeutua eivätkä he "hajoa" kovin helposti. He säilyttävät aikuisen roolinsa ja näkökulmansa.
Kuvittelin että kaikki aikuiset tai vanhemmat ovat sellaisia ennen kuin tutustuin appivanhempiini. Oli jossain vaiheessa suoraan sanoen järkytys tajuta miten he suhtautuvat lapsiinsa ja ihmisiin ylipäänsä. Suhde omiin lapsiin on jollain tapaa välineellistävä, kyse on aina siitä miten lapset sopivat heidän (appivanhempien) kuvitelmaan omasta elämästään. Ovat siis ihan asiansa hoitavia ja näennäisesti kyllä ihan aikuisia ihmisiä, mutta suhtautuminen ongelmiin ja ristiriitoihin on häkellyttävän lapsellinen. Näkökulma on aina: "Entä minä ja minun kärsimykseni, minun uhraukseni?". Sellainen 16-vuotiaan lähestyminen asioihin. He rakentavat aikuisen identiteettiään ulkoisten seikkojen avulla, eivätkä itse ymmärrä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on aina ollut hyvin toimelias ja itsenäinen ihminen, mutta tunnetasolla ei ole koskaan oikein kypsynyt aikuiseksi asti. Ei voi esim. ostaa jotain tavaraa jonka haluaisi, koska "mies ei anna ostaa". Tosiasiassa mies ei ole koskaan kieltänyt mitään ostamasta, mutta ehkä miehille tyypilliseen tapaan vähän tuhahtanut että tarviiko nyt tuotakaan. Äiti sitten tulkitsee sen niin ettei "saa" ostaa ja uhriutuu siitä. Sanoin joskus äidille että eihän sinua ole kukaan edes kieltänyt, saat kai nyt aikuinen ihminen ostaa esim. uudet verhot jos haluat. Mitään taloudellisia ongelmia ei edes ole ettei siihenkään voi vedota. Tajusin myös vasta aikuisena, ettei äitini koskaan kehu ketään mistään asiasta tai sano mitään kivaa koskaan mistään. Huomasin vasta silloin että normaalit aikuiset ihmiset esim. kehuvat toisen uutta vaatetta tai kampausta, ja tämä on ihan peruskohteliasta käytöstä. Hävettää kun itse olen oppinut kotoa mallin, että toisia vain arvostellaan (selän takana) eikä koskaan sanota mitään kivoja asioita. En ole koskaan saanut kotoa minkäänlaista kannustusta mihinkään enkä mitään oikeita neuvoja elämään. Ymmärrän että äitini on kasvanut erilaisena aikana ja kotiolot ovat olleet hänelläkin haasteelliset, mutta silti aikuisen ihmisen pitäisi pystyä olla vastuussa omasta elämästään ja käytöksestään. Sitä äitini ei ole oikein koskaan oppinut.
Ei kai kulutusjuhlaan mukaan menemättömyys välttämättä tarvitse olla kiinni rahasta?
Ei ole mistään kulutusjuhlasta hänen kohdallaan kyllä kyse, äiti ostaa hyvin harvoin mitään eikä matkustele ym. Elää hyvin vaatimatonta elämää. Mutta joskus haluaisi jotain ostaa, muttei muka voi. Luulen että tuntee itse syyllisyyttä vähästäkin shoppailusta, mutta laittaa miehen syyksi ettei tarvitse olla itse vastuussa siitäkään tunteesta.
Joo mun äidillä sama tapa, tuo ilmiö on eräänlaista vallankäyttöä missä marttyyri ”rankaisee itseään” ja sitten uhriutuu. Vailla kukaan ei ole kieltänyt ostamasta/tekemästä mitään. Sitten se uhriutuja nauttii oudosti tilanteesta ja syyttelee/syyllistää muita.
Sitähän se, ei tarvitse kantaa vastuuta omista päätöksistään ja toiminnastaan, kun voi syytellä muita. Vaikka olisi noinkin naurettavasta asiasta kuin uusien verhojen ostosta kyse. Vaikka ne edelliset verhot on roikkuneet ikkunassa viimeiset 20 vuotta ja ovat jo ihan haalistuneet. Ja se mieskään ei edes osaisi sanoa minkä väriset verhot olkkarin ikkunassa roikkuu jos yllättäen kysyisi, mutta tottumuksesta vaan toteaa että tarviiko noita nyt vaihtaa...
Tuo on tavattoman yleistä - ylläri ylläri - suurilla ikäluokilla, siis naisilla.