Onko muita joiden äiti ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi?

Meillä tyttäret oli äidin auttajia kotitöissä maatilalla. Ei minkäänlaista kasvatusta vaan ainoastaan työnjakoa. Edes kiitos ja anteeksi sanoja ei opetettu sanomaan, ei mitään sosiaalisen tai tunne-elämän neuvoja. Ei saa itkeä, ei saa kiukutella, ei saa riidellä, ei saa valittaa. Äiti oli se jota kaikkien piti aina ajatella ja joka aina ajatteli vain omia asioitaan. Ei juuri koskaan käyty äidin kanssa kodin ulkopuolella, edes kaupassa, koska isä kävi. Hän oli aina vaan minäminäminä ja minun työt.

Mun äiti kai kasvatettiin siihen, että mies/isä on vastuussa kaikesta ja tekee päätökset. Eikä hän ollut erityisen välkky. Isäni kuoli ja äiti jäi vastuuseen pientilasta ja alaikäisistä(kin) lapsista. Mun piti lapsena muka hoitaa asioita ja huudettiin tietysti, kun en osannut. Äiti ei osannut päättää asioista ja kiukutteli ja oli tyytyväinen, kun sai asian muiden(minun) syyksi. Ja lisäksi se, ettei osannut olla muiden ihmisten kanssa vaan erakoitui. Ja kun ei itsellä ollut kavereita, piti morkata lasten kaverit ja varoitella kaikesta. Jossain sanottiin, että yh tekee lapsestaan kumppania toisinaan. Mun tapauksessa jouduin likasangoksi. Sitten valitti miksen puhu hänen kanssaan. Miksi puhuisin ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut ajatuksistani vaan lyttää niitä?

Nyt olen asunut siippani kanssa +30v. On helpompaa, kun on toinen jakamassa päätökset. Yksin ollessa pitää tehdä kaikki päätökset yksin, jos vaikka jääkaappi menee rikki, pitää funtsia ostaako isomman vai pienemmän tilalle. Se nyt vielä on helpompaa, mutt jos talossa pitää uusia LVI-juttuja tms. Pitää kai pyytää tarjouksia, mutt onko ne tekijät sitten luotettavia yms.