Lapsettomalla on vanhana edessä tylsä, yksinäinen elämä…?

Vierailija kirjoitti:

Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.

Niin, eipä ne läheskään kaikkien lapset edes asu tarpeeksi lähellä huolehtiakseen vanhemmastaan. Ja lisäksi kaikki eivät edes pidä vanhemmistaan saatikka kaikki vanhemmat lapsistaan. Näistäkin asioista voi syntyä monenlaista skismaa, olen huomannut. 

Sanotaanko että ekan kerran nyt 55+ ikäisenä elämä on ollut vähän tylsää, mutta se johtuu koronarajoituksista, ei lapsettomuudesta. Sukulaisiin en muutenkaan pidä yhteyttä, eikä sukua pahemmin olekaan. 

Vierailija kirjoitti:

Jos olen jo yli 50 vuotta nauttinut rauhallisesta, hiljaisesta, ja yksinkertaisesta elämästä ilman lapsia ja sukua saman katon alla, miksi alkaisin yhtäkkiä viiden vuoden päästä sellaista haluamaan?

NO, mun mielestä nämä keskustelut on vaan yleisesti tyhmiä.

Siis että esitetään, että tiedetään millaista toisen osapuolen elämä on, ja miksi se on kamalaa. Ei velat tiedä millaista on lapsiperhe-elämä, voivat luulla jotain tietävänsä Prisma-päiväkoti-arjesta, mutta sen syvemmin eivät tiedä. Varsinkaan eivät tunnu hahmottavan sitä, miten pienen hetken pikkulapsiaika kestää - eikä varsinkaan sitä tulee  se kovin ikävä. Typerimpiä on ne, joiden pitää tulla johonkin lapsiaiheiseen keskusteluun sössöttämään jotain että " onneksi en tehnyt lapsia". Ei kukaan tolkullinen ihminen mene vaikkapa koirakeskusteluun selittämään, että "onneksi minulla ei ole koiraa, inhoan koiria". Idioottinahan siinä pidetään.

Samoin lapsellisten on turha tulla esittämään tietävänsä millaista velan elämä on, tai millaiseksi se muodostuu iän myötä.

Tuohon yllä olevaan kysymykseen: miksi alkaisin kaivata ihmisiä ympärille myöhemmin: Ainoa syy miksi itse ajattelen että alkaisi kaivata on se, jos omat fyysiset ja kognitiiviset kyvyt alkavat heiketä. Jos ei enää oikein kunnolla pysty hoitamaan omia asioita,  tietokoneella ei enää pysty tekemään niitä asioita mitkä on aiemmin tuottaneet iloa jne. Eli siinä kohtaa jos yksin oleminen alkaa muuttua syystä tai toisesta yksinäisyydeksi.

Mutta eihän se, että on lapsia välttämättä pelasta millään lailla yksinäisyydeltä.

Ahkera Liisa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin kukaan hankkii lapsia vain vanhuudenturvaksi(?) kun ei kukaan tiedä elääkö edes sinne asti.

Valitettavan usein tilanne on kuitenkin juuri tuo, ja sekin tuotu useasti esiin AV:lla.

Vanhempien tulee antaa lapsilleen juuret ja siivet, niillä he pärjäävät.

Ongelmia luetun ymmärtämisessä? Tässä oli kyse lapsien tekemisestä, jotta he hoitavat vanhempiaan myöhemmin.

Eipä ne omat lapset varmista sitä ettetkö olisi vanhana yksin. Yksinäinen vanhuus on enemmän todennäköistä oli aiemmat valintasi mitä vain, varsinkin naisilla jotka keskimäärin elää pidempään.

Itse toivoisin että pääsisin lähtemään terveenä eikä olisi edessä vuosikausien sairastelu ja toimintakyky nollissa.

Vaikka minulla onkin lapsia, niin kokisin kyllä että olisin todella epäonnistunut kasvattamaan lapsia jotka eivät sen kauemmaksi olisi päässeet että olisivat päivittäin minun kanssani vaikka heillä olisi ehkä oma puoliso ja lapsia. 

En minä voi omaa elämääni heidän elämäänsä täysin perustaa, toki nyt kun ovat vielä pieniä niin pyöriihän elämä aika paljon heidän ympärillään mutta pakkohan sitä on myös meidän joilla on lapsia, keksiä muutakin elämään kuin ne lapset. En minä ainakaan halua olla soittelemassa ja vinkumassa lapsia kylään ja vaatimassa että heidän elämänsä tulisi sijoittua sinne missä minäkin asun. Olen omasta mielestäni löytänyt sen paikan missä haluan asua loppuelämäni, jos en sitten jossain vaiheessa muuta pois Suomesta, mutta aika julmaa olisi vaatia että lapsetkin asuisivat tällä paikkakunnalla aina.

Joillekkin kelpaa tylsä elämä. Nautin suuresti tästä lapsettomasta tylsyydestä. En ole koronan aikana tapahtumiakaan kaivannut mutta sehän on ihan itsestään kiinni kaipaako sitten joskus tylsyyden poistamista. Minulla on ollut koko elämä muiden silmin katsottuna varmaankin aika tylsää enkä kärsi siitä. 

Ajattelin mennä eläkeläisten harrastuksiin ja kerhoihin sitten eläkeläisenä oman ikäluokan seuraan. Baareissakin käy paljon eläkeläisiä. Sukulaiset eivät kiinnosta vähääkään. Miksi jossain sukulaisissa pitää olla kiinni kuin tauti, niin en ymmärrä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomana mulla ei ole tylsää eikä yksinäistä. Tapaan sisaruksia ja vanhempia silloin tällöin.

Sun vanhemmat tulee kuolemaan ennen sinua.

Kun sä oot yksin ja vanha sun vanhemmat on jo kuollu ja sun sisarukset ovat vanhoja myös. Ei ne enää sun kanssa jaksa aikaa viettää tai sua hoitaa ja sun asioita toimittaa.

Miksi kuvittelet, että omat lapsesi hoitaisivat sinua ja toimittaisivat asioitasi?

Etkö sinä auttaisi omia vanhempiasi jos tarvitsevat apua?

Lapset voivat muuttaa ulkomaille eikä sieltä hirveästi varmaan autella. 

Elämä on ihanan rauhallista ja leppoisaa.

Vanheneminen on mielenkiintoista.

T. Vela N56

Mulla on puoliso, joten en nyt ihan ymmärrä miten mun elämä tulee olemaan tylsää ja yksinäistä?

Enemmän tuosta miehestä on seuraa kuin olisi aikuisista lapsista, joilla ne kuuluisat ruuhkavuodet olisi menossa.

Toki jos mies kuolee/jättää, sitten jäisin yksin, mutta se on sen ajan murhe. Turha sellaista on etukäteen miettiä.

Elämä on tässä ja nyt ja tällä hetkellä tosi hyvä elämä.

N53

Tylsyyden ja yksinäisyyden varmaan jokainen kokee omalla tavallaan. Toisen tylsyys on toisen luksus.

Lapset ovat omia yksilöitään, eivät mitään vanhempien piikoja tai jatkeita. Onhan minullakin lapsi, mutta en kuuna päivänä ole ajatellut, että hänen tulee asioitani hoidella.

Vanheneminen on luonnollisesta, samoin kuoleminen. Ja siinä vaiheessa, kun olen muistisairas vuodepotilas, on ihan yks hailee miten minua hoidetaan. Toivottavasti ei mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä ole ollut yksinäinen vaikka olen lapseton eikä kyllä vanhuuskaan pelota. Mennään lopulta vaikka johonkin yksityiseen hoitokotiin, kun eläkkeeni tulee olemaan ihan hyvä kuitenkin.

N51

Ne yksityiset hoitokodit ovat yleensä kaikkein pahimpia, ja palvelutaloihin pääsee nykyään lähinnä sitten kun ei millään pärjää kotona vaikka kotihoito käy 4 kertaa päivässä. Toki on asumisyksiköitä josta voi vuokrata yksiön kun on vielä järjissään. Mutta ymmärrän pointtisi. Jos iskee paha Alzheimer, ei siinä vaiheessa edes muista onko lapsia vaiko ei. Eli turha murehtia liikaa.

En pelkää tylsyyttä tai yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä lapsettoman kuusikymppisen ja lapsia hankkineen kuusikymppisen arki on varmasti yleensä melko samanlaista. Harva kuusikymppinen lastensa kanssa on päivittäin tekemisissä, lapsenlapset toki joillain melko paljon elämässä. Luulen, että tuolla, kun jotkut sanovat lapsettomien elämän olevan tylsää vanhana, tarkoitetaan usein sitä, että lapsettomilla ei ole usein kovin syvää yhteyttä itseään nuorempiin sukupolviin. Nuoret sukupolvet tuovat mukanaan paljon myötäelettävää, ylioppilasjuhlia, häitä ja ristiäisiä, jotka tuntuvat omien lasten tapauksessa yhtä sykähdyttäviltä ja jännittäviltä kuin omat juhlat aikoinaan. Enkä tarkoita tällä myötäelämisellä sopimatonta jälkikasvun elämään sekaantumista.

Joku täällä jo kirjoittikin, että lapset ovat rahareikiä ja lapseton saa käyttää kaikki rahansa itseensä. Monella 60-vuotiaalla alkaa kuitenkin olla aineellista hyvää ja yllin kyllin, ja sen jakaminen jonkun kanssa on suuri ilo. Voi olla kiusallista molemmille osapuolille maksaa kaverille yhteinen lomamatka tai antaa tälle huomattavan arvokas lahja, mutta oman lapsenlapsen tapauksessa se on luontevaa. Toki lapsetonkin voi nauttia vaikkapa herkullisen piirakan leipomisesta ja erityisesti siitä, kun saa kutsua ystävän sitä kanssaan syömään. Joka tapauksessa, perheellisyys tuo paljon mahdollisuuksia hyvän jakamiseen matalalla kynnyksellä, joka on monelle suuri ilo ja merkityksellisyyden tuoja. Ei tietenkään mahdotonta lapsettomallekaan.

Ja tiedetään, 60-vuotiaalla lapsettomalla voi olla 20-vuotias sydänystävä ja 60-vuotias perheellinen voi olla riidoissa kaikkien kanssa. Enkä itse sanoisi, että lapseton elämä on tuomio tylsään vanhuuteen. Yritin vaan avata sitä, minkälaisten ajatusten itse oletan olevan tuollaisen väitteen takana.

Mun sisaruksilla on 7 lasta, joten kyllä tässä on saanut juosta kaikenlaisissa juhlissa kun ovat aikuistumassa. Ja rahaa menee paljon!

Eiköhän nämä lapsettomat yleisty tulevaisuudessa, siten he kaltaistaan seuraa varmasti löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olen jo yli 50 vuotta nauttinut rauhallisesta, hiljaisesta, ja yksinkertaisesta elämästä ilman lapsia ja sukua saman katon alla, miksi alkaisin yhtäkkiä viiden vuoden päästä sellaista haluamaan?

NO, mun mielestä nämä keskustelut on vaan yleisesti tyhmiä.

Siis että esitetään, että tiedetään millaista toisen osapuolen elämä on, ja miksi se on kamalaa. Ei velat tiedä millaista on lapsiperhe-elämä, voivat luulla jotain tietävänsä Prisma-päiväkoti-arjesta, mutta sen syvemmin eivät tiedä. Varsinkaan eivät tunnu hahmottavan sitä, miten pienen hetken pikkulapsiaika kestää - eikä varsinkaan sitä tulee  se kovin ikävä. Typerimpiä on ne, joiden pitää tulla johonkin lapsiaiheiseen keskusteluun sössöttämään jotain että " onneksi en tehnyt lapsia". Ei kukaan tolkullinen ihminen mene vaikkapa koirakeskusteluun selittämään, että "onneksi minulla ei ole koiraa, inhoan koiria". Idioottinahan siinä pidetään.

Samoin lapsellisten on turha tulla esittämään tietävänsä millaista velan elämä on, tai millaiseksi se muodostuu iän myötä.

Tuohon yllä olevaan kysymykseen: miksi alkaisin kaivata ihmisiä ympärille myöhemmin: Ainoa syy miksi itse ajattelen että alkaisi kaivata on se, jos omat fyysiset ja kognitiiviset kyvyt alkavat heiketä. Jos ei enää oikein kunnolla pysty hoitamaan omia asioita,  tietokoneella ei enää pysty tekemään niitä asioita mitkä on aiemmin tuottaneet iloa jne. Eli siinä kohtaa jos yksin oleminen alkaa muuttua syystä tai toisesta yksinäisyydeksi.

Mutta eihän se, että on lapsia välttämättä pelasta millään lailla yksinäisyydeltä.

Tuosta boldatusta kohdasta lapselliset ovat kyllä melko ketterästi jalostaneet argumentin, että "kyllä minä tiedän, koska olen itsekin ollut lapseton". 

Niin, kyllähän se pitää paikkansa. Mutta, tässä on semmoinen pieni pointti, että elämänkaari ja tavoitteellisuus on aivan toisenlainen. Naisen pitää porsia tiettyyn ikään mennessä, jolloin siihen mennessä pitää löytää joku järjellinen kumppani siihen rinnalle, joka vastaavasti järkevällä ihmisellä on pitkällinenkin prosessi. Ehkäpä vakaa talous olisi myös hyvä, samoin että opinnot olisi saatu jo plakkariin. Eli lapsellisen ihmisen elämä on ollut sellaista lapsiperhe-elämän petaamista jo pidemmän aikaa. On vietetty ne villit sinkkuvuodet rajuine bailuputkineen, jotta koska myöhemminhän sitä ei enää voi. Eletään nyt vielä, koska voi. Sitten pitää löytää vielä se sopiva siippa ja ehkä varautua siihen, että se ehkä joutunee vielä vaihtoon. Ja sitten tosiaan pysyvämpää kattoa pään päälle tarvitsisi ja vakituista työpaikkaa, jotta koska olisi jotkin säädylliset puitteet pikku vaavelin sitten tulla. 

Ja tuota kokemusmaailmaa vasten varmasti lapseton voi vaikuttaa todella lapselliselta, itsekkäältä ja ikuista sinkkubilekautta viettävänä. Väärin. Velan elämänkaari on vaan kovin toisenlainen. 

Kas kun velan ei tarvitse varautua siihen rajaan, jolloin kaikki "pitää olla valmista". Ei tässä ole oikeastaan kuin sitä takarajaa, että maratoniin ei lähdetä enää rollaattori-iässä lähdetä valmistautumaan. Ei ole pakko bilettää ja olla rai rai, koska sitä voi juhlia myöhemmälläkin iällä. Jos siis vaan viitsii ja haluaa. Useimminhan lapseton itsekin hankkii itselleen asuntoa ja muuta kiinteätä varallisuutta. Mutta sitä ei tarvitse hankkia hampaat irvessä tai tiettyyn aikaan mennessä. Asunnon ja autot voi mitoittaa juuri sen tarpeen mukaan, eikä sen tarvitse olla perherivaria kiljumalähiöstä, missä on joka takapihalla trampoliini. Eikä autoon tarvitse rattaita mahdutella, eikä pertti-eemelin jääkiekkovarusteita sulloa. 

Hurjan itsekästä, eikö?

Kaikki ovat itsekkäitä. Niin lapselliset kuin lapsettomat tavoittelevat sitä, että olisivat onnellisia. Kummankaan onni ei ole kummaltakaan pois, päinvastoin. Vela raataa töissä nekin hetket, jolloin perheelliset viettävät äippä- ja iskälomiaan. Vela maksaa paljon veroja, saamatta samaa vastinetta takaisin kuin perheelliset. Mutta ei se minua velaa ainakaan haittaa, jokainenhan tavallaan kantaa kortensa kekoon.

On tavattoman kliseistä sanoa, että velana voi nauttia lemmikeistään ja kavereistaan. Minusta siinä ei ole tämän onnellisuuden ydin, eikä pääpaino. Pikemmin nautin siitä, että elämänkaareeni voin mahduttaa sellaisia asioita, joita en olisi voinut tehdä, jos olisin pallojalassa sidottuna kotiin. Puurojen keittely ja lasten raahaaminen harrastuksiin ei olisi ollut mun juttu. Mun juttuja ovat muut jutut. En paljasta tunnistettavuuden vuoksi, että mitä teen, mutta mulla on pari isompaa proggista, joista nautin ja jonka eteen teen töitä. Ja mikä niissä on parasta, niin minun ei tarvitse näitä juttuja jättää telakalle, ja sitten vähin äänin haudata ja unohtaa lapsiperhe-elämän takia :) (ja ei, tämä saattoi kuulostaa parikymppisen epärealistiselta haaveilulta. Mun duuni tuotaa mulle yli mediaanin tulot ja olen yli 40v, eli kyse ei ole haaveilusta vaan ihan oikeasta arjesta.)

Jos ei halua jäädä yksin, pitää löytää ihmisiä ympärilleen. Kyllä joku ainakin perintösi saa, että mikäli se on muhkea, eiköhän joku löydy kädestä kiinni pitämään.

Ei mulla ole ainakaan auttanut elämän merkityksellisyyteen se, että joutuu kuuntelemaan lapsen narinaa, näsäviisastelua, jankutusta ja osallistumaan leikkeihin. Päinvastoin. Lapsilta kuulemma voi oppia paljon, mutta en vielä ole oikein ymmärtänyt, että mitä. Ja ei, en ole siis biologinen vanhempi, mutta en usko että se biologinen side auttaisi minua muuttumaan toiseksi ihmiseksi. Ja ennen kuin joku kerkeää tuomitsemaan: rakastan puolisoani ja useimmiten pidän tämän lapsesta, enkä toki kovin usein näytä hänelle ärsytystäni vaan leikin mukana. Olen silti monesti miettinyt, että olipa hyvä etten ole hankkinut omia lapsia. Ne saattaisivat ärsyttää vielä enemmän, mutta toisaalta ainakin siinä tapauksessa olisi oikeus osallistua kasvatukseen.

EI ne lapset oo mitään ilmasia orjia, jotka hoitaa kun tuut vanhakas. Yleensä ne onjust omassa elämässäämn pahimassa ruuhkavuosirumbassa murrosikäisten kanssa omine ongelmineen. Miksi niiden pitäis ottaavielä vanhemmat vastuulleen kaiken keskellä? Sitä varten on olemassa vaikka kotihoito.

Eihän lisääntyneidenkään lapset asu enää kotona lopulta, eikä lapsia heidän vanhempiensa asiat juurikaan kiinnosta, vaan he asuvat jossain kaukana ja käyvät kotona 3 kertaa vuodessa. Se ei yksinäisyyttä poista, yleensä ihminen kaipaa seuraa joka päivä.