Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomalla on vanhana edessä tylsä, yksinäinen elämä…?
23.05.2021 |
Toisesta keskustelusta inspiroituneena, kun bongasin sieltä ylläolevan lauseen. Onko tuo todella mitä velan kuin velan tulevaisuudessa on luvassa? Tahattomasti lapsettomat huomioon ottaen tuollainen huuteluhan on vain törkeää.
Mutta koska tuo oli alunperin tarkoitettu ”näpäytykseksi” toiselle velapostaajalle, käsittelen sitä sellaisena: Missä iässä tulee vastaan se rajapyykki, kun omannäköinen, joidenkin silmissä ”hedonistinen” lapseton elämä alkaakin maistua puulta? Missä iässä kaikki se, mistä on edeltävät vuosikymmenet nauttinut, menettääkin yhtäkkiä merkityksensä?
Kysyn tätä siksi, koska olen itse ns. parhaassa perheenperustamisiässä oleva vela – ja vannoutunut kotihiiri. Samat ystävät ovat pysyneet rinnalla peruskoulusta lähtien, mutta heitäkin tapaan tavallisesti vain kerran vuodessa. Sukulaisiakin vain ”joskus ja jouluna”.
Arkeni koostuu pitkälti kotoilusta: ikäluokalleni tyypilliseen tapaan vietän paljon aikaa tietokoneen ääressä (pelien, eri suoratoistopalvelujen, nettipalstojen, YouTuben ym. parissa), mutta lisäksi mm. luen, kuntoilen, laittelen kotia, katson ihan niitä samoja hömppärealityjä kuin perheellisetkin, elän ja oleilen.
Nautin suht simppeleistä asioista; puoleenpäivään nukkumisesta, ex tempore yökävelyistä, päivällisen korvaamisesta jäätelöllä…
Missä iässä elämästäni tulee ”tylsää”?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.
Niin, ihan yhtä yksinäiseltä toinen isoäideistäni vaikuttaa: isoisäni kuoli varhain, jo 90-luvulla, ja nyt isoäidin jo kolkutellessa yhdeksääkymmentä, hoitavat hänen lapsensa hänen asioitaan lähinnä hampaitaan kiristellen. Viisi lasta ja nahistelevat keskenään ”kenen on pakko mennä”.
Vähemmän surullista se mielestäni on, jos osaa jo edeltävät vuosikymmenet varautua yksinäisyyteen, kuin tulla lähestulkoon sukunsa hylkäämäksi, vaikka niitä lapsia ja lapsenlapsia olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itsekään tätä oikein ymmärrä. Ja onko minun nyt kannattavaa pilata tämä elämäni lisääntymällä nyt vai odottaa että se mahdollisesti menee pilalle vanhana? Eivät ne lapset ole mikään tae siitä, että joku auttaisi vanhanakaan. Isällänikin on neljä lasta, mutta meistä yksikään ei asu edes samassa maakunnassa hänen kanssaan. Hän ei halua muuttaa eikä kukaan halua muuttaa hänen kotipaikkakunnalleen. Eli ei meistä kukaan tule olemaan siellä päivittäisenä apuna.
Eli parempi elää lapsettomana ja säästää se 100k joka siihen lapseen vuosien saatossa menisi. Voin sitten vanhana ja raihnaisena (mikäli edes elän sinne asti) käyttää ne maksullisiin palveluihin, joilla helpottaa omaa elämää. Lapsenlapsia kaipaan ihan yhtä vähän kuin omia lapsiakin. En minä edes pidä lapsista. Lisäksi tulevaisuudessa teknologia tulee tarjoamaan uusia keinoja yksinäisyydenkin varalle. Saattaahan se olla, että orgaanista kanssakäyntiä on silloin vieläkin vähemmän kuin nykyään noin muutenkin. Turha siis jossitella ja eletään kaikki omalla tavalla oli lapsia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.
Yksin olen tähänkin mennessä kohdannut kaiken, leikkaukset, syöpäepäilyn, kivut jne... Ei kai se muuksi muutu vanhanakaan. N38
Tuskin oikeasti kukaan muu kuin kiilusilmäinen oman elämänsä ja valintojensa fanaatikko kokee noin. En ainakaan itse ole koskaan pohtinut sitä, miten vaillinaista lapsettomien elämä on. En myöskään hankkinut lapsia vanhuuden turvaksi vaan siksi, että koin ja koen yhä edelleen, että tämä elämä on mulle parasta.
Eiköhän lapsettomat tee ihan samasta lähtökohdasta niitä päätöksiä. Toki itse ehkä ihmettelen kun elämä tuntuu monella olevan selvää jo kaksikymppisenä kun omalla kohdalla se oli aika hapuilua silloin. Toisaalta onhan meitä moneen junaan. Jos päätös olla hankkimatta lapsia on alkujaankin ollut vapaaehtoinen on tosi hankala nähdä, miten elämä muuttuisi vaikka sitten eläkkeellä. Ehkä rytmi on verkkaisempi, mutta eiköhän elämä ihan yhtä hyvältä maistu silloinkin — lapsilla tai lapsetonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana mulla ei ole tylsää eikä yksinäistä. Tapaan sisaruksia ja vanhempia silloin tällöin.
Sun vanhemmat tulee kuolemaan ennen sinua.
Kun sä oot yksin ja vanha sun vanhemmat on jo kuollu ja sun sisarukset ovat vanhoja myös. Ei ne enää sun kanssa jaksa aikaa viettää tai sua hoitaa ja sun asioita toimittaa.
Ihmisillä voi olla ystäviä ja sukulaisten lapsia jotka pitävät yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.
Yksin olen tähänkin mennessä kohdannut kaiken, leikkaukset, syöpäepäilyn, kivut jne... Ei kai se muuksi muutu vanhanakaan. N38
Minä oon kohdannut nuo kaikki samat yksin vaikka olen avioliitossa. Että se siitä yksin olemisesta.
Onnellisena äitykkänä sinulla voisi olla vankilassa oleva lapsonen, pari huostaanotettua pilttiä tai pikkukulta, josta valittavat päiväkodissa työskentelevät, ala- ja yläkoulun opettaja sekä lukemattomat sosiaalityöntekijät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, vastaapa rehellisesti: Kuinka monta kertaa vuodessa käyt auttamassa omia vanhempiasi ja isovanhempiasi?
Pidän elämästäni juuri näin. Ajatuskin raskautumisesta kauhistuttaa ja ahdistaa. Olen onnellisessa parisuhteessa vela-miehen kanssa. Tykätään yhdessä matkustella, katsoa leffoja, viettää illanistujaisia ym mukavaa. Suunnitelmia voi myös tehdä ex tempore jos siltä tuntuu. Empä voi kuvitella että elämä voisi tuntua yhtäkkiä tylsältä ja alkaisin kovasti haluamaan lapsiperhearkea. Emmekä edes ole enää kovin nuoria, minä 35 ja mies 40v. En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi kyseenalaistaa valintojani tai pohtia olenko nyt varmasti tyytyväinen elämääni. Voin vakuuttaa että olen. Minulla ei ole vaikeuksia ymmärtää myös ihmisiä, jotka haluavat/hankkivat perheen. Ehkä siinä omassa elämässä on jotain epäkohtia oltava, jos minun elämäni jotakuta niin hiertää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta kantaa viestin alkupäähän, koska jokaisen yksinäisyys on hänen omansa eikä muilla ole sananvaltaa sitä määritellä, haluaisin vain ohimennen kommentoida tätä:
Vierailija kirjoitti:
—Nautin [minäkin] yksinolosta ja pitkään nukkumisesta. Silti, kaikella kunnioituksella, olen minäkin paennut tyhjää elämääni nettiin, pelien ja elokuvien maailmaan. Mutta kaikki sekin olisi paljon hauskempaa, jos voisi tehdä sen yhdessä jonkun kanssa...
Itse en koe, että pakenisin mitään harrastuksiini, sillä harrastan edelleen pitkälti samoja asioita kuin ”huolettomina lapsuuden päivinäkin”. Harrastukseni ovat kulkeneet mukanani niin kauan, että ovat minulle aivan täysin selviö.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, vastaapa rehellisesti: Kuinka monta kertaa vuodessa käyt auttamassa omia vanhempiasi ja isovanhempiasi?
En koe vielä koskaan auttaneeni, kuinka niin? Omat vanhempani ovat vasta viisikymppisiä ja lähinnä loukkaantuisivat, jos yrittäisin mennä heitä ”auttelemaan”. :D Ja isovanhempien jeesaaminen on puolestaan ”heidän tonttiaan”.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole vankilalapsia, huostaanotettuja lapsia, narkomaani- tai alkoholistilapsia tai sosiaalihuollon jatkuvana huolenaiheena olevia lapsia. Eikä edes psykiatrien luona ravaavia lapsia tai kiristäjälapsia.
Miksi lapseton olisi yksinäinen? Lapsettomalla on enemmän aikaa solmia sosiaalisuhteita sinne ja tänne, kun ei ole lapset rajoittamassa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.
No ei välttämättä. Olin ystäväni rinnalla hänen sairastuessa syöpään ja olin jopa hänen vierellään kun sen viimeisen henkäyksen vetäisi.
Nämähän on täysin jokaisen omista arvoista kiinni. Jos oma perhe lapsineen on tärkeää niin sitten panostaa siihen. Jos perhe ei oikeasti ole yhtään tärkeä asia itselle, mutta esimerkiksi matkustelu ja harrastukset on, niin sitten voi hyvin elää ilman perheen perustamista hamaan tappiin saakka. Huonosti menee silloin kun et ole tietoinen omasta arvomaailmastasi ja mikä on todella tärkeää sinulle, vaan teet siten kuin muut odottavat sinun tekevän.
Niiden mukaan vela alkaa yhtäkkiä kaivata jotain jota ei ole kaivannut kymmeniin vuosiin.
Toivon että Suomessakin järki voittaa ja eutanasia laillistuu ja helpottuu. Siihen asti nautin maalaiselämästä, vaeltamisesta, peleistä, kilpaurheilusta, harrasteista, hyvästä ruuasta.. Nyt työ vie liikaa aikaa et näihin saisi panostaa niin paljon kuin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Viis siitä tylsyydestä mutta joudut YKSIN kohtaamaan vanhuuden, sairaudet ja ihan kaiken muunkin. Tosin eipä lapset tunnu vanhemmistaan sen enempää välittävän kun vanhemmat sairastuu ja vanhenee.
Niin, se on hieno asia että voi lapsia häiritä sairaustarinoilla. Soittelenpa tässä sunnuntaina kaikki läpi ja tilitän. Se on sitä läheisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomana mulla ei ole tylsää eikä yksinäistä. Tapaan sisaruksia ja vanhempia silloin tällöin.
Sun vanhemmat tulee kuolemaan ennen sinua.
Jokaiselle - ihan iästä riippumasta - aamulla alkava päivä voi olla se viimeinen.
Lienee asennekysymys miten elämän kokee sekä tietysti luonteesta.Monet viihtyvät sinkkuna,jotkut parisuhteessa ja jotkut perheellisenä.Onhan ihmisillä ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa voi viettää aikaa,ei omat lapset ole ainoita asioita,jotka tuovat iloa elämään.