Tunteeko miehet ihastuessaan perhosia vatsassa kuten naiset? Tuntuuko vatsanpohjassa aina kun näkee ihastuksensa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Mies ja looginen ajattelu ei esiinny samassa lauseessa. Logiikka ja äly on naisen ominaisuudet.

Valtaosa logiikan yliopistotutkijoista on kuitenkin miehiä. Mutta ei anneta sen pilata hyvää miesvihaspämmiä. Uliuliuuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Miesten kyky loogiseen ajatteluun on samanlainen kuin naisten: osa pystyy siihen ja osa ei.

Ihastumista ei myöskään pysty päättämään, koska sen napsauttaa päälle. Valitsemme tunteilla ja oikeutamme järjellä tunteilla tekemämme valinnat sekä yritämme menestyä pyrkimyksissämme.

Osa naisista voi viehättyä siitä, jos mies on tietyllä tapaa etäinen (ei-ihastunut), mutta väittäisin, että suurempi osa kaipaa tunteilleen vastakaikua. Jos mies on loistava näyttelijä, niin onhan hänen mahdollista teeskennellä ihastunutta vaikkei sitä oikeasti ole, mutta minulle on hieman epäselvää, kannattaako deittailu kiinnostunutta menestyksekkäästi teeskennellen verrattuna siihen, että tapailisi sellaista naista, johon on oikeasti ihastunut.

En maininnut mitään etäisyydestä, enkä sitä myöskään tarkoittanut. Deittailussa on tarkoituksena löytää vastapuolen kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita, arvoja ja muita samaistuttavia tekijöitä. Näitä voi löytää ihan jokaisen kanssa. Koska deittailuprosessi on ensisijaisesti miehen vastuulla, on miehen rooli löytää yhteiset tekijät kahden henkilön väliltä, osoittaa omaa kiinnostusta naisen kertomiin asioihin ja luoda itsestään kuva henkilönä, jonka seurassa nainen tykkää viettää aikaa. Ei tässä tarvitse teeskennellä tai olla rakastunut, riittää hyvät kommunikointitaidot.

Koska miehelle on kannattavaa lähestyä deittailua tällaisen loogisen prosessin kautta, niin hänellä on ainakin jonkinlainen kontrolli ihastumisestaan/rakastumisestaan. Hän tavallaan näkee mikä asia on johtanut tietynlaiseen lopputulokseen deittailussa (koska hän vie prosessia eteenpäin), jolloin mies voi tavallaan ”päättää” onko se tapahtunut asia ihastumisen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Mies ja looginen ajattelu ei esiinny samassa lauseessa. Logiikka ja äly on naisen ominaisuudet.

Äly on molempien ominaisuuksia, logiikka enemmän miehinen, kun taas tunteet enemmän feminiinen ominaisuus. En linkitä tutkimuksia, koska kommenttisi lienee trolli.

Vierailija kirjoitti:

Naisena en ole koskaan tuntenut perhosia vatsassa. Joskus juttelin asiasta kaverin kanssa ja hän kertoi että rakastuessaan ei pysty syömään kun vatsaan suorastaan sattuu ja tuntuu vatsanpohjassa. En tunnista ilmiötä. Mulla tuntuu ihastuminen sydämessä ja päässä, siis oikeasti. Tunnen lämpöä ja onnea.

Yhdellä kaverilla tuli ripuli, kun oikein kunnolla kerran rakastui. Mahassa tuntui suoranainen varpusparvi.

Itse paraikaa ihastuneena naisena saan ihastukseni (työkaverimies) havaitessani eräänlaisia hengitysvaikeuksia samalla kun sydän alkaa jotenkin jyskyttää oudosti, ikäänkuin yrittäisi rinnasta ulos. Hengenahdistus muistuttaa pahimmillaan kohtalaista astmakohtausta ilman pihinöitä tai vinkunaa (mulla on myös rasitus- ja infektioastma joten oireisto on tuttua). Siinä on sitten kiva yrittää hengitellä rauhassa, yrittää esittää rauhallista ja neutraalia ja mahdollisesti vielä moikata tai jopa jutella ko. tyypin kanssa.

Vastakappale l. mies taas vaikuttaa seurassani vaihtelevan hermostuneelta, jos on muitakin paikalla niin menee ihan oudoksi, parhaassakin tapauksessa vain lyhyesti moikkaa ja sitten keskittyy vain muihin ihmisiin kuin mua ei olisikaan. Ja mä toimin samoin kun olen aivan lukossa jännityksestä. Ihme ettei kukaan näytä tajuavan että käyttäydymme näin jäisesti vain toisiamme kohtaan, saatamme siis istua samassa pöydässä mutta emme edes vilkaise toisiamme tai puhu toisillemme mitään, vain kaikille muille ihmisille.

Kahdestaan on sitten molemmin puolin lämmin tunnelma ja hänellä hymy herkässä, juttelee (lähinnä työasioita ja muuta erittäin neutraalia), on hyvin kohtelias ja ystävällinen, hiukan hermostunut kuitenkin (nieleskelee, vilkuilee muualle, venyttelee) ja joskus jopa hiukan hössöttääkin jos tulee töissä äkkiä tilanne että voi jollain tavalla auttaa mua työssäni - ja tekee näin aina täysin pyytämättä. 

Eli sanoisin että olen meistä kahdesta lopulta se viilipytty. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Jos mies ei ole yhtään ”needy” niin tulkitsen ettei häntä edes kiinnosta tarpeeksi ja se on turn off.

Ymmärrät todennäköisesti sanan ”needy” väärin. Oman kiinnostuksen voi osoittaa ilman, että osoittaa emotionaalista ja/tai sosiaalista ”takertumista” toiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Miesten kyky loogiseen ajatteluun on samanlainen kuin naisten: osa pystyy siihen ja osa ei.

Ihastumista ei myöskään pysty päättämään, koska sen napsauttaa päälle. Valitsemme tunteilla ja oikeutamme järjellä tunteilla tekemämme valinnat sekä yritämme menestyä pyrkimyksissämme.

Osa naisista voi viehättyä siitä, jos mies on tietyllä tapaa etäinen (ei-ihastunut), mutta väittäisin, että suurempi osa kaipaa tunteilleen vastakaikua. Jos mies on loistava näyttelijä, niin onhan hänen mahdollista teeskennellä ihastunutta vaikkei sitä oikeasti ole, mutta minulle on hieman epäselvää, kannattaako deittailu kiinnostunutta menestyksekkäästi teeskennellen verrattuna siihen, että tapailisi sellaista naista, johon on oikeasti ihastunut.

En maininnut mitään etäisyydestä, enkä sitä myöskään tarkoittanut. Deittailussa on tarkoituksena löytää vastapuolen kanssa yhteisiä kiinnostuksen kohteita, arvoja ja muita samaistuttavia tekijöitä. Näitä voi löytää ihan jokaisen kanssa. Koska deittailuprosessi on ensisijaisesti miehen vastuulla, on miehen rooli löytää yhteiset tekijät kahden henkilön väliltä, osoittaa omaa kiinnostusta naisen kertomiin asioihin ja luoda itsestään kuva henkilönä, jonka seurassa nainen tykkää viettää aikaa. Ei tässä tarvitse teeskennellä tai olla rakastunut, riittää hyvät kommunikointitaidot.

Koska miehelle on kannattavaa lähestyä deittailua tällaisen loogisen prosessin kautta, niin hänellä on ainakin jonkinlainen kontrolli ihastumisestaan/rakastumisestaan. Hän tavallaan näkee mikä asia on johtanut tietynlaiseen lopputulokseen deittailussa (koska hän vie prosessia eteenpäin), jolloin mies voi tavallaan ”päättää” onko se tapahtunut asia ihastumisen arvoinen.

Tunnistan omassa ihastumiskuviossa naisena em. kuvauksesta sen, että mies ohjaa prosessia niin että pyrkii osoittamaan mulle arvonsa l. tarpeellisuutensa miehenä, sen verran paljon on tullut erinäköisiä pieniä tuen osoituksia ja apuja sekä kertaalleen eräänlaista suojelevaakin signaalia täysin pyytämättä siltä suunnalta jo yli puoli vuotta. Palkitsen taholtani tätä käytöstä hänelle ihan vain osoittamalla kiitollisuutta sanoin ja elein silloin, kun se "istuu" kanssakäymiseen luonnostaan. Ja tietysti olemalla lämmin ja ystävällinen kun nähdään. Viimeksikin hän oli selvästi hyvillään ja ehkä hiukan nolostuikin kun kiitin ensin viestinä ja sitten vielä tavatessamme sanallisesti eräästä hänen tekemästään tosi ajattelevaisesti tehdystä palveluksesta.

Oho. Onko niin että ponnahtaa erektio pelkästään ihastuksen läheisyydestä? Uutta tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Jos mies ei ole yhtään ”needy” niin tulkitsen ettei häntä edes kiinnosta tarpeeksi ja se on turn off.

Ymmärrät todennäköisesti sanan ”needy” väärin. Oman kiinnostuksen voi osoittaa ilman, että osoittaa emotionaalista ja/tai sosiaalista ”takertumista” toiseen ihmiseen.

Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa.

Miksei miehet koskaan voi vastata rehellisesti?

En ole huomannut vatsassa mitään, vaan kokonaisvaltaisesti on sellainen "humina" meneillään. On intoa ja energiaa ja jännitystä. Se nainen tuntuu niin täydelliseltä kaikin puolin ja niin edelleen. Sehän on se hormonimyrsky joka kehossa jyllää silloin kun on ihastunut. Luonnon konnankoukkuja. sitä on josku sluonnehdittu, että ihastuneena ihminen ei ole ihan täydessä ymmärryksessä.

Eri hormonit varmaan aiheuttaa erilaisia tuntemuksia. Miehillä ja naisilla tosin hormonimuutokset ovat hieman erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Eri hormonit varmaan aiheuttaa erilaisia tuntemuksia. Miehillä ja naisilla tosin hormonimuutokset ovat hieman erilaisia.

Millä tavalla nää on erilaiset?

Kyllä.

Mutta se pitää salata, koska naisiin iskee enemmän itsevarmuus ja määrätietoisuus. Sellainen merikarhumainen "tiedän mitä haluan ja tuon haluan, joten tuon otan"-meininki.

Joskus 14-vuotiaana kyllä. Ei enää aikuisiällä.

NO EI TOD

Riippuu siitä ollaanko vielä jahtausvaiheessa vai saatu jo koppi.

Jahtausvaiheessa sitä yrittää himmailla ne tunteensa niin alas kuin mahdollista, että ei pety jos tulee turpaan. Koppivaiheessa sitä menee vain virran mukana ja nauttii tunteesta.

Palleja kyllä kutittelee normaaliakin useammin ihastuneena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuuhan se jännältä. Toisaalta miehen näkökulmasta voi olla sosiaalisesti kannattavampi strategia vältellä ihastumista viimeiseen saakka, jotta voi säilyttää loogisen ajattelun deittailuvaiheessa. Tämä siksi, että on ensijaisesti miehen vastuulla viedä deittailuprosessia eteenpäin ja saada nainen ihastumaan häneen. Naisille kaikenlainen ”neediness” on turnoff, joten on parempi olla deittailuvaiheessa mieluummin älyn kuin tunteiden varassa. Riippuu varmasti myös miehestä, jaa siitä minkälaisilla heikkouksilla ja vahvuuksilla hän deittailee.

Täähän käy mielenkiintoiseksi. Pohdintasi perusteella miehillä varsinainen tunneryöppy alkaa siis pyöriä vasta kun homma on ns. selvä (ekat treffit sovittu tai vastaavaa) ja sitä ennen mennään lähinnä vaihtelevan hiottua strategiaa noudattaen ja tunteet kurissa pitäen?

Näinhän se on:

Metka juttu. Vuosia sitten saman työpaikan ukkomies vikitteli minua. Illanvietoissa yms tanssitti ahkerasti ja houkutteli mukaansa hotelliin. Asui eri paikkakunnalla. Oli tosi mukava. Olin niiiin ihastunut, mutta sanoin suoraan, että ukkomies ei minuun koske. Sanoi, ettei voinut aavistaakaan, että voisi kohdata kaltaiseni. Oli ujon epävarma ihastuksessaan.

Vikittelyä kesti vuosia, viimein sanoi, että ei enää kysy minua mukaansa. On minun vuoroni... ajastaan työpaikka vaihtui, mies unohtui.

Summa summarum, hän kyllä myönsi perhoset vatsassa ja jännityksen tavatessamme.

Rakastuessamme mieheni kuvaili tuntojaan, että iltaisin nukkumaan mennessä jäi sängyssä tuijottamaan kattoa hymy huulilla ja minua ajatellen. Kyllä ne tuntemukset oli siis ihan samanlaisia kuin minulla naispuolisellakin.