Olenko ainut joka sai alapäähän pysyvät hermo ja arpikivut synnytyksestä?

Saisipa oikeasti rehellistä tietoa aiheesta. Ja kaikki mahdollinen apu synnytyksessä vaurioituneille. Tällaisten keskustelujen lukeminen pelottaa näin kun on ensimmäinen synnytys edessä. Tietysti aiheesta kirjoittavat tänne he joille on käynyt huonosti ja he ovat hiljaa joilla kaikki meni hyvin. Mutta asiasta pitäisi ehdottomasti puhua enemmän ja avoimesti.

Oli tiedossa että on todella iso esikoinen tulossa ja minulla kapea lantio. Halusin pelkosektiota, mutta he käyttivät monta keskustelukertaa puhuakseen minut ulos sitä ja suostumaan yrittämään alatietä. Lääkäri vakavana kertoi että lapselle on kaikenlaista haittaa ja riskiä jos syntyy sektiolla. Kukaan ei inahtanutkaan, että minulla voi mennä alakautta synnyttäessä pidätyskyky ja tunto seksistä lopuksi ikää.

Nykyäänhän on tutkimuksia, ettei sektio ole lapselle yhtään huonompi.

Mutta sairaalalle kalliimpihan se toki on.

Onpa kamala lukea näitä, odotan esikoistani juuri

Mut hei, sullahan on terve lapsi. Kyllä sen pitää riittää!

Mie kuolen, mun kommentti poistui kun siinä oli sana "p. ..enis"

Eli: jos miehen SE vaurioituisi kun hän tulee isäksi olisi mieslääkärien toimesta keksitty ratkaisut asiaan jo kauan sitten. Miehethän ei olisi alistuneet siihen että SE vahingoittuisi koska hän tulee nyt isäksi. Asian korjaamiseksi olisi käytetty miljardeja lääketieteelliseen tutkimukseen.

Vierailija kirjoitti:

Mie kuolen, mun kommentti poistui kun siinä oli sana "p. ..enis"

Eli: jos miehen SE vaurioituisi kun hän tulee isäksi olisi mieslääkärien toimesta keksitty ratkaisut asiaan jo kauan sitten. Miehethän ei olisi alistuneet siihen että SE vahingoittuisi koska hän tulee nyt isäksi. Asian korjaamiseksi olisi käytetty miljardeja lääketieteelliseen tutkimukseen.

Vanhastaan ajatellaan, että synnytyksen kuuluukin sattua, ja nainen ei ole niin seksuaalinen olento.

Vastahan on vähän aikaa sitten löydetty, että klitoris ei ole vain se pikku nupukka, vaan iso elin siellä sisällä, joka yltää pitkälle haaruksiin.

Tehtiin kunnallisella pieni korjaus kun oli ommeltu väärin. Meni vuosi ennen kuin pääsin toimenpiteeseen. Siitä muutama vuosi ja ei enää tuntunut arvet niin ikäviltä. Mä kävin ensin yksityisellä josta laitettiin lähete kunnalliseen. Kun neuvolassa lekuri väitti että kaikki on muka ok.

Vierailija kirjoitti:

Mie kuolen, mun kommentti poistui kun siinä oli sana "p. ..enis"

Eli: jos miehen SE vaurioituisi kun hän tulee isäksi olisi mieslääkärien toimesta keksitty ratkaisut asiaan jo kauan sitten. Miehethän ei olisi alistuneet siihen että SE vahingoittuisi koska hän tulee nyt isäksi. Asian korjaamiseksi olisi käytetty miljardeja lääketieteelliseen tutkimukseen.

Mä en ihan tajua tällaisia kommentteja. Kyllähän naiset itsekin voisi yrittää asiaan saada muutoksen kehittämällä ja tutkimalla. Vai pidätkö naislääkäreitä kyvyttöminä siihen?

Itsekin olen nainen, lapseton.

On tosi surullista, että aina jollekin jää pysyvät vaivat synnytyksestä. Itsekin niitä pelkäsin, ensimmäinen lapsi oli syntynyt sektiolla perätilan takia. Toinen lapsi syntyi sitten alakautta, piiiiitkään avautumisvaiheen jälkeen 1 h 40 min ponnistusvaiheella. Avotarjonta, liki 5-kiloinen vauva. Kävin aina tajuttomuuden rajamailla supistusten välissä, rukoilin imukuppia. Lääkäri sanoi, että selviät vähemmillä vaurioilla, jos vaan suinkin saat itse ponnistettua vähän kerrallaan. No, syntyihin hän. Tikkejä ommeltiin kymmeniä, ja ajattelin siinä että kuinkahan kävi loppuelämäksi. Iloinen yllätys oli, että noin kuukauden jälkeen kaikki oli parantunut ennalleen. Tikit sulivat liian aikaisin episiotomiasta, mutta parantui ainakin tosi luontevasti kohdilleen. No , yksi muutos oli, aloin saada myös yhdynnässä orgasmin. Silti, oli se niin kauhea kokemus, että seuraavien synnytysten päätyminen sektioon ei kyllä paljoa haitannut. Mutta kovastakin synnytyksestä voi toipua ihan ennalleen, se ei vain ole omissa eikä kätilönkään käsissä. Tämä nyt lohdutukseksi esikoistaan odottaville. Ja äärettömän suuri myötätuntoni heille, joille näin onnellisesti ei ole käynyt.

Kauanko synnytyksestä ap? Itsellä arpikivut jatkui sektion jälkeen vuoden päivät, sattui siis jos teki sivuttaisliikkeitä. Nykyisin ei enää satu

Vierailija kirjoitti:

Oli tiedossa että on todella iso esikoinen tulossa ja minulla kapea lantio. Halusin pelkosektiota, mutta he käyttivät monta keskustelukertaa puhuakseen minut ulos sitä ja suostumaan yrittämään alatietä. Lääkäri vakavana kertoi että lapselle on kaikenlaista haittaa ja riskiä jos syntyy sektiolla. Kukaan ei inahtanutkaan, että minulla voi mennä alakautta synnyttäessä pidätyskyky ja tunto seksistä lopuksi ikää.

Nykyäänhän on tutkimuksia, ettei sektio ole lapselle yhtään huonompi.

Mutta sairaalalle kalliimpihan se toki on.

Täällä sama kokemus. Synnärillä arvioivat vauvan lähes kilon pienemmäksi mitä oli, jotta en vaatisi sektiota. Olin puhunut etukäteen pelosta isokokoisesta vauvasta, koska suvussamme kaikki ovat. Vauvan synnyttyä kaikki olivat hyvinkin yllättyneitä mukamas, paitsi itse itkin miksei minua otettu tosissaan pelkojeni kanssa. Useita kymmeniä tikkejä, pitkä ja hidas parantuminen ja tunto ei koskaan palautunut normaaliksi. Lapsiluku täyttyi siihen. No olihan se sairaalalle halvempi ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia tuo

Paljon normaalimpaa, kuin annetaan ymmärtää.

Mulla tuli viisaudenhampaan poistosta lievä hermovaurio leukaan. Kaikkea voi sattua.

Vierailija kirjoitti:

Saisipa oikeasti rehellistä tietoa aiheesta. Ja kaikki mahdollinen apu synnytyksessä vaurioituneille. Tällaisten keskustelujen lukeminen pelottaa näin kun on ensimmäinen synnytys edessä. Tietysti aiheesta kirjoittavat tänne he joille on käynyt huonosti ja he ovat hiljaa joilla kaikki meni hyvin. Mutta asiasta pitäisi ehdottomasti puhua enemmän ja avoimesti.

Todellakin puhua paljon enemmän. Eihän näihin asioihin tule julkisella terveyspuolella ikinä mitään muutosta jos kaikki vaan hyssyttelee ja vähättelee, että no kyllä tässä nippanappa pärjätään yksinkin tämä elämä(kun se isukki kaikonnut aikoja sitten vammautuneen äidin takia). 

Ja lääkäreitä ei kiinnosta. Eikä poliitikkoja, ei päättäjiä, ettei vaan tule rahanmenoa. 

Tässäkin ketjussa esiin tuotuja vaurioita tuskin on läheskään kaikkia laskettu tilastoihin. Yhdessäkin kommentissa oli maininta "gyne katsoi olevan normaalin rajoissa". Tällä ne ongelmat ovelasti veivataan tilastojen ulkopuolelle kun ovat jonkun määritelmän mukaan "normaalin rajoissa".

Mua on neuvolassa varoitettu useaan kertaan, ettei saa lukea keskustelupalstoilta kauhutarinoita vaikeista synnytyksistä. Ja näin siis vaikka olen sanonut että synnytys ei pelota minua vaan olen mielenkiinnolla lukenut kaikkea mahdollista mitä siinä voi tulla vastaan. Ihmetyttää tuo terveydenhoitajan asenne - ne "kauhutarinat" on joillekin ihan totisinta totta. Mitä jos minulle tulee pahoja vaurioita synnytyksessä, enkö saa pyytää neuvolasta ja lääkäriltä apua vaan silloinkin pitää olla hyshys?

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa. Imukuppi, pahat repeämät, vaikea laskeuma rektoseele, ja meni melkein sulkijalihas poikki, joten ensin ei ollut mitään pidätyskykyä. Arvet ja säryt ja arpikivut. Käskettiin vain jumpata alapäätä, vaikka se tunki sieltä ulos.

Kauhealla tappelulla sain sairaalasta fyssarin, joka totesi että lihakset on ihan kuolleet, ja niitä lähdettiin elvyttämään sähköllä. Arven kipupisteitä hierottiin.

Pidätyskyky palasi ja särky vähän helpotti, mutta edelleen oli ihan messuhalli.

Vuosia myöhemmin yksityinen gyne totesi että kohdunpoiston yhteydessä voidaan pyynnöstäni tehdä myös korjausleikkaus.

Kirurgi tutki ja totesi, että minut oli tikattu umpeen niin huonosti, ettei minulla ollut välilihaa jäljellä enää ollenkaan. Hän rakensi minut uudestaan, ja sen jälkeen on taas ollut kuin uusi. Vähän kiristää joskus sieltä missä kursittu kasaan, mutta asennon valinnalla voi vaikuttaa.

Tämä ei ollut varmaan pointti, mutta tuo messuhalli:D Loistavaa itseironiaa. Ja kiva kuulla, että näitä voidaan myös korjata, mutta tuo että vaatii aina kauheen tappelun, miksi on niin.

Vierailija kirjoitti:

Mua on neuvolassa varoitettu useaan kertaan, ettei saa lukea keskustelupalstoilta kauhutarinoita vaikeista synnytyksistä. Ja näin siis vaikka olen sanonut että synnytys ei pelota minua vaan olen mielenkiinnolla lukenut kaikkea mahdollista mitä siinä voi tulla vastaan. Ihmetyttää tuo terveydenhoitajan asenne - ne "kauhutarinat" on joillekin ihan totisinta totta. Mitä jos minulle tulee pahoja vaurioita synnytyksessä, enkö saa pyytää neuvolasta ja lääkäriltä apua vaan silloinkin pitää olla hyshys?

Siis noinko neuvolassa neuvotaan? Käsittämätöntä. Kyllä neuvolan tehtävä olisi kertoa kaikille rehellisesti kertoa raskauden ja synnytyksen riskit. Ja itse pitää ottaa asioista selvää! Toki keskustelupalstoilla liikkuu virheellistäkin tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa. Imukuppi, pahat repeämät, vaikea laskeuma rektoseele, ja meni melkein sulkijalihas poikki, joten ensin ei ollut mitään pidätyskykyä. Arvet ja säryt ja arpikivut. Käskettiin vain jumpata alapäätä, vaikka se tunki sieltä ulos.

Kauhealla tappelulla sain sairaalasta fyssarin, joka totesi että lihakset on ihan kuolleet, ja niitä lähdettiin elvyttämään sähköllä. Arven kipupisteitä hierottiin.

Pidätyskyky palasi ja särky vähän helpotti, mutta edelleen oli ihan messuhalli.

Vuosia myöhemmin yksityinen gyne totesi että kohdunpoiston yhteydessä voidaan pyynnöstäni tehdä myös korjausleikkaus.

Kirurgi tutki ja totesi, että minut oli tikattu umpeen niin huonosti, ettei minulla ollut välilihaa jäljellä enää ollenkaan. Hän rakensi minut uudestaan, ja sen jälkeen on taas ollut kuin uusi. Vähän kiristää joskus sieltä missä kursittu kasaan, mutta asennon valinnalla voi vaikuttaa.

Mulla vähän saman tapainen kertomus.

Mitä tuo sähköhomma tarkoittaa? Voiko siitä olla apua?

Laskeumat korjattu. Tosin tullut takaisin ja niin vit#ttaa.

Vuosia olen jumpannut muttei mitään kehitystä tapahdu ja alan olla jo toivoton. Tuntuu että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Ihan kun lihakset olisivat "halvaantuneet". Tunnen että teen sen liikkeen ja teen ne oikein mutta se liike ei välity lantionpohjan lihaksiin asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa. Imukuppi, pahat repeämät, vaikea laskeuma rektoseele, ja meni melkein sulkijalihas poikki, joten ensin ei ollut mitään pidätyskykyä. Arvet ja säryt ja arpikivut. Käskettiin vain jumpata alapäätä, vaikka se tunki sieltä ulos.

Kauhealla tappelulla sain sairaalasta fyssarin, joka totesi että lihakset on ihan kuolleet, ja niitä lähdettiin elvyttämään sähköllä. Arven kipupisteitä hierottiin.

Pidätyskyky palasi ja särky vähän helpotti, mutta edelleen oli ihan messuhalli.

Vuosia myöhemmin yksityinen gyne totesi että kohdunpoiston yhteydessä voidaan pyynnöstäni tehdä myös korjausleikkaus.

Kirurgi tutki ja totesi, että minut oli tikattu umpeen niin huonosti, ettei minulla ollut välilihaa jäljellä enää ollenkaan. Hän rakensi minut uudestaan, ja sen jälkeen on taas ollut kuin uusi. Vähän kiristää joskus sieltä missä kursittu kasaan, mutta asennon valinnalla voi vaikuttaa.

Mulla vähän saman tapainen kertomus.

Mitä tuo sähköhomma tarkoittaa? Voiko siitä olla apua?

Laskeumat korjattu. Tosin tullut takaisin ja niin vit#ttaa.

Vuosia olen jumpannut muttei mitään kehitystä tapahdu ja alan olla jo toivoton. Tuntuu että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Ihan kun lihakset olisivat "halvaantuneet". Tunnen että teen sen liikkeen ja teen ne oikein mutta se liike ei välity lantionpohjan lihaksiin asti.

Ei synnytysvaurioita saa korjattua, vaikka miten jumppaisi lantionpohjaa. Ihan eri asia, jos ei ole tullut repeämiä tai laskeumia eli ns. normisynnytyksen jälkeinen tilanne.