Kysymys masentuneille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.

Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.

Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.

Toivottavasti tästä oli apua.

Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.

Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.

Millä tuota sitten mitataan, että mikä on realistista tai ei? Positiivinen ihminen näkee mahdollisuuksia joka puolella kun taas negatiivinen tai masentunut näkee vain uhkia. Jos nyt mietitään vaikka matkalle lähtemistä niin positiivinen ihminen voi ajatella, että onpas ihana päästä uimaan kirkkaan sinisessä vedessä, nähdä upeaa arkkitehtuuria, syödä herkullisia paikallisia ruokia kun taas negatiivinen ihminen taas keskittyy siihen, että rannalla tulee varmaan auringonpistos, joka paikassa on tungosta ja siellä lomapaikassa ei kuitenkaan saa ruisleipää. Toki aina voi sattua jotain ennalta-arvaamatonta, mutta kumman luulette nauttivan lomasta enemmän? Eli se miten kokee tuon ympäröivän maailman kyllä riippuu aika pitkälti siitä millaisten linssien lävitse sitä maailmaa katsoo.

En masentuneena näkisi lomamatkaa noin, että keskittyisin negatiiviseen vaan enemmänkin niin, että koko matka ei juurikaan liikuta yhtään. Että se auringonlasku merenrannalla ei sykähdytä enää.

Huomasin masennukseni alun itseasiassa juuri niin, että olen aina pitänyt joulutunnelmasta lauluineen ja valmisteluineen ja yhtenä vuonna joulun lähestyminen ei herättänyt enää mitään. Ei itkettänyt enää ne kauneimmat joululaulut jotka ennen herätti muistoja. Ei tuntunut vaan miltään. Mikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.

Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.

Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.

Toivottavasti tästä oli apua.

Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.

Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.

Millä tuota sitten mitataan, että mikä on realistista tai ei? Positiivinen ihminen näkee mahdollisuuksia joka puolella kun taas negatiivinen tai masentunut näkee vain uhkia. Jos nyt mietitään vaikka matkalle lähtemistä niin positiivinen ihminen voi ajatella, että onpas ihana päästä uimaan kirkkaan sinisessä vedessä, nähdä upeaa arkkitehtuuria, syödä herkullisia paikallisia ruokia kun taas negatiivinen ihminen taas keskittyy siihen, että rannalla tulee varmaan auringonpistos, joka paikassa on tungosta ja siellä lomapaikassa ei kuitenkaan saa ruisleipää. Toki aina voi sattua jotain ennalta-arvaamatonta, mutta kumman luulette nauttivan lomasta enemmän? Eli se miten kokee tuon ympäröivän maailman kyllä riippuu aika pitkälti siitä millaisten linssien lävitse sitä maailmaa katsoo.

En masentuneena näkisi lomamatkaa noin, että keskittyisin negatiiviseen vaan enemmänkin niin, että koko matka ei juurikaan liikuta yhtään. Että se auringonlasku merenrannalla ei sykähdytä enää.

Huomasin masennukseni alun itseasiassa juuri niin, että olen aina pitänyt joulutunnelmasta lauluineen ja valmisteluineen ja yhtenä vuonna joulun lähestyminen ei herättänyt enää mitään. Ei itkettänyt enää ne kauneimmat joululaulut jotka ennen herätti muistoja. Ei tuntunut vaan miltään. Mikään.

Mä taas nautin auringosta nousuineen ja laskuineen, puhtaasta ruoasta, tuoksuista, lämmöstä ja merivedestä joka solulla niin paljon että tuntuu aivan pakahduttavan ihanalta.

Myös joulu joululauluineen, ruokineen, valoineen ja tunnelmineen on aivan ihana.

Olen 100% tunnelmoija ja luon tunnelmaa kuulemma muillekin, silti olen ollut 12-vuotiaasta saakka vaikeasti masentuneeksi diagnosoitu ja toivottomana tapauksenakin pidetty.

Sivusta

Kroonisen sairauden takia voin hädin tuskin enää käydä suihlussakaan. Veden juominenkin aiheuttaa kamalan olon.

Luulin ennen olleeni masentunut (trauma muutaman vuoden takana menneisyydessäni), mutta nyt kun oon ollut kipeä joka sekunti viimeisen vuoden ajan, tuntuu, että vasta tajuan minkälaista on olla oikeasti masentunut. Haluan vain kuolla. Kukaan ei osaa auttaa. Olen niin nuori ja elämä on jo ohi

N19

Itse vaikean masennuksen läpikäyneenä voin sanoa, että se oli yhtä helvettiä. Näin vain mustaa toivottomuutta. En mitään iloa, en toivoa paremmasta. Halusin vain kuolla ja yritinkin sitä monta kertaa. En onnistunut edes siinä. Kuten en missään muussakaan elämässäni. Tunsin vain vihaa kaikkea kohtaan. Ja hirveää häpeää tilanteestani. En uskaltanut edes poistua kotoa. Kaikki pelotti. Kuolema tuntui ainoalta ulospääsyltä tilanteesta. En jaksanut muuta kuin maata. Hengittäminenkin oli melkein ylivoimaista. Puhelimeen en jaksanut vastata. En jaksanut edes puhua. Olin tosi huonossa kunnossa pitkään. Vähitellen lääkkeiden ja terapian avulla helpotti. Kuukausia siinä meni. Itse asian kokeneena. En väheksy enää kenenkään masennusta. Vaikea masennus on hengenvaarallista. Itsemurhan riski on niin suuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.

Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.

Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.

Toivottavasti tästä oli apua.

Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.

Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.

Millä tuota sitten mitataan, että mikä on realistista tai ei? Positiivinen ihminen näkee mahdollisuuksia joka puolella kun taas negatiivinen tai masentunut näkee vain uhkia. Jos nyt mietitään vaikka matkalle lähtemistä niin positiivinen ihminen voi ajatella, että onpas ihana päästä uimaan kirkkaan sinisessä vedessä, nähdä upeaa arkkitehtuuria, syödä herkullisia paikallisia ruokia kun taas negatiivinen ihminen taas keskittyy siihen, että rannalla tulee varmaan auringonpistos, joka paikassa on tungosta ja siellä lomapaikassa ei kuitenkaan saa ruisleipää. Toki aina voi sattua jotain ennalta-arvaamatonta, mutta kumman luulette nauttivan lomasta enemmän? Eli se miten kokee tuon ympäröivän maailman kyllä riippuu aika pitkälti siitä millaisten linssien lävitse sitä maailmaa katsoo.

En masentuneena näkisi lomamatkaa noin, että keskittyisin negatiiviseen vaan enemmänkin niin, että koko matka ei juurikaan liikuta yhtään. Että se auringonlasku merenrannalla ei sykähdytä enää.

Huomasin masennukseni alun itseasiassa juuri niin, että olen aina pitänyt joulutunnelmasta lauluineen ja valmisteluineen ja yhtenä vuonna joulun lähestyminen ei herättänyt enää mitään. Ei itkettänyt enää ne kauneimmat joululaulut jotka ennen herätti muistoja. Ei tuntunut vaan miltään. Mikään.

Juu tämä on kyllä totta masentuneen kohdalla, mutta ehkä tuo on just nimenomaan kertoo siitä, että ei se maailma ole välttämättä absoluuttisen paha paikka vaan masentuneena on vain niin turta ettei pysty kokemaan ihania asioita positiivisena vaikka periaatteessa ymmärtääkin sen mikä niissä on hyvää.  Eli ei se minusta tarkoita että masentuneella olisi realistisempi käsitys maailmasta vaan kyllä tässäkin katsotaan maailmaa eräänlaisen vääristyneen linssin läpi vaikka se ei toki masentuneen oma valinta olekaan. Monella masentuneella on usein kyllä tapana ajatella maailmaa negatiivisemmin kuin terveillä ja tuo negatiivinen asenne saa uppoamaan vielä pahemmin sinne masennuksen syövereihin. Masentuneena kannattaisi yrittää löytää niitä pieniäkin onnellisuuden ja kiitollisuuden hetkiä elämään vaikka tämä vaikeata onkin.