Lue keskustelun säännöt.
Kysymys masentuneille
22.05.2021 |
Itselläni ei ole koskaan ollut masennusta (luojan kiitos), joten en osaa kuvitella millaista masennus ja miten se toimii. Se, mikä minua kiinnostaa, on seuraava:
Koetteko, että teidän elämässä on asiat hyvin, mutta masennus on vaan serotoniinin puutteen aiheuttamaa pahaa oloa? Vai onko teidän elämässä joitain asioita, joiden takia olette masentuneita?
En ihan ymmärrä masennuksesta sitä että onko se enemmän fysiologinen vai kausaalinen tila. Ja tätä kysymystä ei pidä ottaa v~~uiluna, en sitä sellaisena tarkoita.
Kommentit (25)
Olen sairastanut masennuksen kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla masennuksen lisäksi oli posttraumaattinen stressireaktio, ahdistuneisuutta ja unettomuutta. Toisella kerralla oli masennus ja työuupumus, mahdotonta sanoa kumpi oli syy ja kumpi seuraus. Kolmannelle masennusjaksolle ei löytynyt mitään varsinaista syytä, se vain tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä masennus johtuu nimenomaan siitä, että asiat eivät ole ulkoisesti hyvin. Kroonisen sairauden takia on jatkuvasti kipuja ja väsymystä. Koska en pysty sairauteni vuoksi työskentelemään myös rahatilanne on aika onneton mikä sitten vaikuttaa pitkälti siihen muuhun elämänlaatuun.
Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.
Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.
Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.
Toivottavasti tästä oli apua.
Tuo lienee todella yksilöllistä, mutta omassa tilanteessani krooniseen, hyvin nuorena alkaneeseen masennukseen on vaikuttanut paljon ympäristö eli se, että olen joutunut elämään minulle epäsopivassa ympäristössä ja sellaisissa oloissa joissa en ole halunnut elää.
Olen siis tottunut elämään paljon mielikuvituksessa, omissa maailmoissa.
Reaalimaailma ei niin paljoa edes kiinnosta, koska olen tottunut pakenemaan mielikuvitukseen, kirjoihin yms.
Aikuisiällä olen osittain omien surkeiden valintojen vuoksi joutunut myös elämään ihan erilaista elämää kuin haluaisin, ja se tietysti masentaa lisää.
Se, että on tehnyt typeriä valintoja aiheuttaa myös itseinhoa, eli taas masentaa lisää.
Sellainen pitkään jatkunut kierre ja monen asian summa, josta on vaikea päästä ulos.
Mitään onnistumisen elämyksiä en ole saanut suunnilleen koskaan, ja resilienssini on olematon.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.
Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.
Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.
Toivottavasti tästä oli apua.
Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikään ei vaan tunnu miltään.
aivot paskana. välittäjä aineet
ei kiinnity oikein. serotoniini jne
Minun masennukseni ei ole reaktiivinen eli aivan kaikki ulkoiset asiat ovat enemmän kuin hyvin. Silti en tunne iloa yhtään mistään enkä ole tuntenut vuosikymmeniin. Lääkitys on välillä auttanut, välillä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koti on pilalla, auto on pilalla.
Elämä on pilalla, pelkkää paskaa tilalla.
Vähän molemmat. En osaa olla iloinen hyvistä asioista ja lopulta sitten pilaan ne jotta tuntisin oloni taas huonoksi ja riittämättömäksi kun se on se tuttu olotila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unknown reason –> Inner bubble –> Withdrawal –> Awkwardness –> Bullying –> Low self-esteem –> Depression –> Inner bubble strengthen –> ✓
Vierailija kirjoitti:
Tuo lienee todella yksilöllistä, mutta omassa tilanteessani krooniseen, hyvin nuorena alkaneeseen masennukseen on vaikuttanut paljon ympäristö eli se, että olen joutunut elämään minulle epäsopivassa ympäristössä ja sellaisissa oloissa joissa en ole halunnut elää.
Olen siis tottunut elämään paljon mielikuvituksessa, omissa maailmoissa.
Reaalimaailma ei niin paljoa edes kiinnosta, koska olen tottunut pakenemaan mielikuvitukseen, kirjoihin yms.Aikuisiällä olen osittain omien surkeiden valintojen vuoksi joutunut myös elämään ihan erilaista elämää kuin haluaisin, ja se tietysti masentaa lisää.
Se, että on tehnyt typeriä valintoja aiheuttaa myös itseinhoa, eli taas masentaa lisää.
Sellainen pitkään jatkunut kierre ja monen asian summa, josta on vaikea päästä ulos.
Mitään onnistumisen elämyksiä en ole saanut suunnilleen koskaan, ja resilienssini on olematon.
Lisään vielä, että minun masennukseni on nimenomaan näistä muista asioista kuin aivokemioista kiinni.
Harvemmin on päiviä jolloin en nauraisi oikein kunnolla, liikuttuisi jostain kauniista jne.
Minulla on lähtökohtaisesti oikein hyvä olla itsekseni ja asiat tuntuu liikaakin, mutta ongelmana on yhdistyä muuhun maailmaan.
Se muu maailma masentaa ja sen suhteen on itsetunto mennyt, eli haluan olla omissa oloissani ja koen helposti voimakasta tuskaa jos yritän yhdistyä muihin.
Kaikki ns. normaali elämä aikatauluineen on sellaista, jossa epäonnistun aina, ja sitten masennun ja vetäydyn lisää.
Olen sellainen irrallinen, ulkopuolinen osa maailmaa ja epäonnistun aina, jos yritän esim. suorittaa kuten muut, yrittää hankkia poikaystävää tms.
Niissä tulee aina vain epäonnistumisia toisen perään ja sitten masennun lisää.
En tiedä onko minun todellinen tilanne edes masennus, mutta vaikean masennuksen diagnoosin olen tasaisin väliajoin saanut kun on jotain apua hakenut tai yritetty auttaa.
Mieleni ei kuitenkaan ole mitenkään musta ja tuntuu, että näen enemmän hyviä asioita ympärillä kuin ns. tavalliset ihmiset, mutta silti en osaa elää täällä ja epäonnistun aina kaikessa. Ja oon tosiaan virallisesti masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, masennuksen syitä on monia.
Joillakin ne ovat enemmän menneisyyden kaikuja eli psyykkisiä traumoja, toisessa päässä puhdas fysiologinen, biokemiallinen vika, jolloin aivojen aineenvaihdunta on häiriintynyt.
Tähän väliin mahtuu monenlaista.
Minulla masennusta ylläpitää tällä hetkellä yksinäisyys ja eristyneisyys.
Olen sairastanut myös synnytyksenjälkeisen masennuksen, joka nykytiedon mukaan johtuu nopeasta hormonivaihtelusta siinä lapsensaannin jälkimainingeissa.
Vakavin masennukseni seurasi traumaattisesta tapahtumaketjusta, jolloin jopa henkeni oli uhattuna, ja vapauttani oli rajoitettu ("rakkaani" piti minua vankina omassa kodissani ja pahoinpiteli/raiskasi useita vuorokausia).
Usko tai älä, vuosien varrella on ollut paljon hyviä, onnellisiakin aikoja!
Kerran masentunut EI OLE aina masentunut.
Joillakin ihmisillä (herkillä?) on enemmän taipumusta reagoida masentumalla, kääntymällä sisäänpäin. Jotkut tulevat aggressiiviksi ja tuhoavat muita ympärillään. Jotkut sairastuvat fyysisesti (esim. syöpä) samoista koettelemuksista.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut masennuksen kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla masennuksen lisäksi oli posttraumaattinen stressireaktio, ahdistuneisuutta ja unettomuutta. Toisella kerralla oli masennus ja työuupumus, mahdotonta sanoa kumpi oli syy ja kumpi seuraus. Kolmannelle masennusjaksolle ei löytynyt mitään varsinaista syytä, se vain tuli.
Ihan niinkuin minulla!
Minulla on nyt tuo kolmas masennus menossa, tosin se paljolti liittyy siihen, että ei ole töitä, eikä kavereita.
Ulkoisesti minulla on kaikki hyvin, hyvä mies ja mukavat lapset ja pärjäämme ihan hyvin miehen tuloilla.
Tiedostan, että "hoidan" masennustani lohtusyömällä, mikä lihomisen ja vääränlaisen ruokavalion uuvuttamana masentaa vielä enemmän. En vain pääse tästä olotilasta pois, vaikka kuinka hyvin tiedän, että "ylös, ulos ja lenkille + terveellinen ruokavalio auttaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo lienee todella yksilöllistä, mutta omassa tilanteessani krooniseen, hyvin nuorena alkaneeseen masennukseen on vaikuttanut paljon ympäristö eli se, että olen joutunut elämään minulle epäsopivassa ympäristössä ja sellaisissa oloissa joissa en ole halunnut elää.
Olen siis tottunut elämään paljon mielikuvituksessa, omissa maailmoissa.
Reaalimaailma ei niin paljoa edes kiinnosta, koska olen tottunut pakenemaan mielikuvitukseen, kirjoihin yms.Aikuisiällä olen osittain omien surkeiden valintojen vuoksi joutunut myös elämään ihan erilaista elämää kuin haluaisin, ja se tietysti masentaa lisää.
Se, että on tehnyt typeriä valintoja aiheuttaa myös itseinhoa, eli taas masentaa lisää.
Sellainen pitkään jatkunut kierre ja monen asian summa, josta on vaikea päästä ulos.
Mitään onnistumisen elämyksiä en ole saanut suunnilleen koskaan, ja resilienssini on olematon.Lisään vielä, että minun masennukseni on nimenomaan näistä muista asioista kuin aivokemioista kiinni.
Harvemmin on päiviä jolloin en nauraisi oikein kunnolla, liikuttuisi jostain kauniista jne.
Minulla on lähtökohtaisesti oikein hyvä olla itsekseni ja asiat tuntuu liikaakin, mutta ongelmana on yhdistyä muuhun maailmaan.
Se muu maailma masentaa ja sen suhteen on itsetunto mennyt, eli haluan olla omissa oloissani ja koen helposti voimakasta tuskaa jos yritän yhdistyä muihin.
Kaikki ns. normaali elämä aikatauluineen on sellaista, jossa epäonnistun aina, ja sitten masennun ja vetäydyn lisää.
Olen sellainen irrallinen, ulkopuolinen osa maailmaa ja epäonnistun aina, jos yritän esim. suorittaa kuten muut, yrittää hankkia poikaystävää tms.
Niissä tulee aina vain epäonnistumisia toisen perään ja sitten masennun lisää.En tiedä onko minun todellinen tilanne edes masennus, mutta vaikean masennuksen diagnoosin olen tasaisin väliajoin saanut kun on jotain apua hakenut tai yritetty auttaa.
Mieleni ei kuitenkaan ole mitenkään musta ja tuntuu, että näen enemmän hyviä asioita ympärillä kuin ns. tavalliset ihmiset, mutta silti en osaa elää täällä ja epäonnistun aina kaikessa. Ja oon tosiaan virallisesti masentunut.
Hei, olen samanlainen!
Kaikista ihmiskontakteista seuraa henkinen krapula, paha olo. Eli en osaa edes nauttia niistä vähistä kontakteista, mitä olisi tarjolla. Jään aina ulkopuolelle, en ymmärrä ihmisiä ja heidän mielenkiintojaan. En pysty aikataulutettuun, sännölliseen ja pitkäaikaiseen työhön. Minulla pitää olla oma rytmini tehdä asioita, ilman painetta ulkopuolelta.
Samoin viihdyn hyvin keskenäni, nautin pienistä asioista, koen ja tunnen voimakkaasti.
Lähes päivittäin on onnen hetkiäkin.
Silti olen masentunut, työkyvyttömyyseläkkeellä.
Itse olen ollut kliinisesti masentunut yli 14 vuotta. Fyysisesti ja henkisesti pahoinpitelevä isä, lapsena käytettiin seksuaalisesti hyväksi (ei sukulainen), koulukiusaaminen, nuorena saatu polvivamma joka rajoitti liikkumista, tulehdustila aivoissa, hartaasti toivotun lemmikin menettäminen, selkäänpuukotuksia, epäonni rakkaudessa ja sitten yrityksistä huolimatta en työllistynyt alalleni ja taakkana vain opintovelkaa. Onnellisia ajanjaksojakin on ollut elämässä teini-iän jälkeen, vaikka pisin kestikin vain alle puoli vuotta. Yritän olla kiitollinen asioista jotka olla hyvin ja olla vaipumatta itsesääliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.
Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.
Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.
Toivottavasti tästä oli apua.
Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.
Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.
Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.
Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.
Toivottavasti tästä oli apua.
Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.
Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.
Näinhän se on, ja se näkymä todella vasta masentaakin. 😬😟
Ns. terveet elävät kuplassa, hattarassa.
Tajuat se sen viimeistään silloin, kun kupla puhkeaa ja putoat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin vielä jokunen aika sitten luulin, etten koskaan masentuisi. En, vaikka omaan lapsuudentraumoja (kiusaaminen, kylmä kiintymyssuhde). Salakavalasti se masennus kuitenkin takavasemmalta minut yllätti. Ensin kiistin asian, mutta n. 2v terapeutilla ja psykiatrille käymisen jälkeen ymmärsin, että masennusta tämä todella taitaa olla.
Vasta hiljattain olen ymmärtänyt, ettei masennus ole läheskään niin mustavalkosta, mitä minulle on uskoteltu läpi elämäni. Koulun terveystiedontunneilla muistan, kuinka puhuttiin, ettei masentunut kykene huolehtimaan mistään, vaan tyyliin makaa sängyssä tukka likaisena, ei maksa laskujaan ja hautoo itsemurhaa.
Minusta ei päällepäin huomaisi, että olen masentunut. Olen iloinen töissä, huolehdin lapsestani, hoidan rutiinit jne. Olen kuitenkin väsynyt 24/7, eikä hyvin nukutut yöunet tehoa pätkääkään. En jaksa harrastaa kuin pakolliset lapseen liittyvät ulkoilut, eikä minua kiinnosta muut ihmiset. Näen maailman melko negatiivisesti (=realistisesti), vaikka samalla pystyn nauttimaan asioista.
Toivottavasti tästä oli apua.
Sanoit, että näet maailman realistisesti, mutta se on juuri se masennus joka saa sinut uskomaan, että maailma on melko negatiivinen paikka. Ei-masentunut ihminen huomaa myös ne kaikki positiiviset asiat maailmassa kun sen masentuneen on usein vaikeampi huomata näitä. Maailmassa on paljon upeitakin asioita kuten nyt vaikkapa luonto ja eläimet ja kyllä niitä aidostikin ystävällisiä ihmisiä täältä löytyy.
Itse asiassa on tutkittu, että masentunut näkee maailman realistisemmin kuin ei-masentunut.
Millä tuota sitten mitataan, että mikä on realistista tai ei? Positiivinen ihminen näkee mahdollisuuksia joka puolella kun taas negatiivinen tai masentunut näkee vain uhkia. Jos nyt mietitään vaikka matkalle lähtemistä niin positiivinen ihminen voi ajatella, että onpas ihana päästä uimaan kirkkaan sinisessä vedessä, nähdä upeaa arkkitehtuuria, syödä herkullisia paikallisia ruokia kun taas negatiivinen ihminen taas keskittyy siihen, että rannalla tulee varmaan auringonpistos, joka paikassa on tungosta ja siellä lomapaikassa ei kuitenkaan saa ruisleipää. Toki aina voi sattua jotain ennalta-arvaamatonta, mutta kumman luulette nauttivan lomasta enemmän? Eli se miten kokee tuon ympäröivän maailman kyllä riippuu aika pitkälti siitä millaisten linssien lävitse sitä maailmaa katsoo.
Kiitos paljon vastauksista, niitä oli mielenkiintoista lukea!
En siis lainkaan vähättele masennusta tai epäile sen olemassaoloa, sehän on merkittävä kansallinen ongelma. On vaan ollut kiinnostavaa kuulla, että jotkut tutut ovat kärsineet masennuksesta, vaikka ovat sosiaalisia ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Se herätti uteliaisuuden että miten "voi olla masentunut" jos kaikki on loistavasti.
AP
Elämässäni on ulkoisesti kaikki hyvin.
Mutta mikään ei vaan kiinnosta.