Nautiskelen taas yksin aamukahvia mies se vaan nukkuu persehomeessa vaikka
Olen sanonut että päivä on pilalla kun nukkuu pitkään
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Oi, minä nautin ikiomista rauhallisista viikonloppuaamuistani! Arkisin syömme aamiaisen yhdessä, mutta vkl herään vähintään tuntia ennen miestäni.
Tänään heräsin kahdeksan kieppeillä, kävin suihkussa ja laitoin hiukseni, kävin leipomossa hakemassa tuoreet sämpylät ja croissantit. Kotiin tultuani puristin appelsiinimehua, vaahdotin maidon ja nautin hyvästä kahvista tuoreen sämpylän kera. Kyllähän se mieskin sitten sieltä kömpi aamiaiselle ennen kuin ehdin lopettaa oman aamiaiseni.
Yhden naisen kanssa olin umpirehellinen. Oltiin yhdessä noin 9-10 vuotta. Kerroin sille mikä on miehelle se paras herätys. Teki sen kaksi tai kolme kertaa. Vertailun vuoksi mä tein sen vähintään kymmeniä kertoja. Aloitin pusuilla reisiin jotka lähestyi ja lopulta osuivat "sinne".
Kaikki aamupalat maistuu paremmalta kun saa ensin nautinnollista aamusellaista. Olen tehnyt valmiiksi ihan hotelli aamiaiseen vertaavan tarjoilun. En mitään kerran tai kaksi vaan aika monesti. Jos nyt uskotaan että humalaisen naisen suusta totuus niin se muu toiminta voitti aamiaiset 10-jotain. Nimittäin maistui ne syötävätkin.
Aloittaja onkin melkoisen aamuvirkku.
Jaa. Kyllä minä herätessäni haluan heti pissalle ja juoda lasillisen vettä. Jos minun tielläni on miehen pää haaroissani niin ei se ole kiihottavaa vaan kiusallista. En ole erityisen aamuvirkku niin se tietysti vaikuttaa. Jos taas hyvä aamiainen tarjoillaan hetken päästä sänkyyn, hörppy raikasta appelsiinimehua, höyryävä maitokahvi turvallisesti sivupöydältä, kuuma croissant, pala palalta syötettynä suudelmien ja mansikoiden kera, lasi tai pari kylmää kuohuvaa ja osittain vähän napaankin niin kyllä kiinnostaa tämän tasoinen aamupala.
Huvittaa kun ihmiset toteuttavat niitä omia fantasioitaan ja olettamuksiaan eivätkä kysy mitä se toinen oikeastaan haluaisi. Ja aina suoraan asiaan, missä on halu leikkiä, viivytellä, antaa halujen herätä siinä missä unien karista.
Tietäisitpä mit ja miten mies nautiskeli yöllä eri huoneessa kun sinä käänsit valaankokoista kylkeäs kuorsatessa .