Mummu ei enää aina tunnista minua ja puhuu rumasti, surettaa
Vaikka olenkin jo 18-vuotias, silti tulee paha mieli hänen käytöksestä. Pappani toimii omaishoitajana niin saa ainakin vielä asua kotonaan. Mummun käytös alkaa tosin välillä olla mahdotonta. Kun pappa antaa aamulääkkeet, mummu huutaa törkeyksiä. En niitä viitsi tähän kirjoittaa, mutta viittaa mm. papan ulkomuotoon ja rahatilanteeseen.
Joskus kun käyn, mummu tiuskii "mene sinä lihava ämmä muualle" Joskus tunnistaa kun näytän esimerkiksi lapsuuskuvaa tai vanhaa leluani. Silloin hän on mukava. Halaa ja muistelee sitä kun olin pieni. Yhtäkkiä käytös voi kuitenkin muuttua. Voi heittää lelun lattialle ja huutaa papalle "kuka toi vieras akka meillä on, ei ainakaan osteta mitään"
En haluaisi hylätä mummua, mutta nuo "kohtaukset" pilaavat aina loppupäivän.
Kommentit (36)
Ajattelepa asiaa mummon kannalta, miten pelottavaa ja harmittavaa on, kun kotiin lappaa milloin minkäkinlaista tuntematonta, väkeä, joka pyrkii lähelle ja on kuin muka tuntisi. Kun tavarat ja ystävät katoavat,mikään ei ole niin kuin sen pitäisi ja kotiin ei pääse millään kun kaikki väittävät, että tämä muka on se koti.
Onko mummun lääkitys kunnossa? Käykö mummu intervallihoidossa, jotta pappa saa levätä?
Muista, se on sairaus, joka puhuu.
Muistisairaus tekee pahoja asioita. Muista nyt, että se on sairaus joka siellä ikäviä puhuu, ei mummo.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää sisäistää, että mummusi on sairas. Haluaisitko itse tulla hylätyksi kun sairastut?
Itse asiassa kyllä haluaisin, jos en enää muistaisi läheisiäni ja vain aiheuttaisin heille pahan mielen. Mieluummin minut "hylätään", kuin aiheuttaisin heille pahan mielen. Vaikka en ehkä siinä tilanteessa niin ajattelisikaan, mutta näin järjissäni ollessani kyllä. Ja toisaalta, kun en siinä tilanteessa kuitenkaan tunnistaisi läheisiäni, niin eihän se tuntuisi myöskään hylkäämiseltä heidän taholtaan.
Itsekin olen sanonut puolisolleni, että jos joskus sairastun muistisairauteen ja se menee siihen vaiheeseen että ei tajua mistään mitään, niin sitten voi jättää vierailut vähemmälle ja keskittyä omaan elämäänsä. Ei se muistisairas enää mistään mitään tajua kun sairaus on mennyt riittävän pitkälle. Tärkeää on turvata läheisten hyvinvointi, eikä turhaan kuormittaa heitä asialla jolle ei enää mitään voi. Jokainen pahaan muistisairauteen törmännyt tietää mistä puhun.
Sun mummu ei tavallaan ole sun mummu enää. Sairaus on vienyt pois ison osan siitä henkilöstä, joka hän terveenä oli. Tottakai se surettaa, olisi erikoista jos ei surettaisi. Muistisairaus on kamalaa sekä sairaalle itselleen että läheisille. Se muuttaa välillä persoonallisuudenkin ihan erilaiseksi, ja saa tekemään kummallisia ja pelottaviakin juttuja.
Olen pahoillani puolestasi, ap.
Yksi keino muistisairaan auttamiseksi voi olla soittaa hänen lempimusiikkiaan nuoruudesta. Se voi saada hyvälle tuulelle.
Jos mummo ei enää tunnista sinua, niin sinun ei minusta tarvitse pelkästä velvollisuudentunnosta nähdä mummoa. Sehän on hänellekin näköjään ahdistavaa, kun joku vieras tyyppi tulee pyörimään. Eri asia sitten jos hän kuitenkin ilahtuisi vaikkei tunnistakaan. Tosi surullista. Mutta toisaalta haluat varmaan kuitenkin nähdä pappaasi :/
Mun isoisäni sairastui viimeisinä vuosinaan muistisairauteen. Isäni halusi hänen pystyvän kuitenkin asumaan kotonaan, joten muutti sinne hänen luokseen. Välillä miespuoleinen serkkuni asui siellä myös (isoisässä oli melkoisesti vahdittavaa, isäni oli eläkkeellä ja serkku työtön, joten tämä oli mahdollista näin).
Se oli isoisälle tosi stressaavaa, kun kaksi vierasta kössiä hänen nurkissaan koko ajan. Vasta, kun järjestely ei enää onnistunut ja isoisä pääsi hoitokotiin, hänenkin vointinsa koheni, kun tunnisti kuitenkin olevansa "hoidossa", eli turvallisessa ilmapiirissä, ja hoitajat oli hoitajia. Eli ne läheisten hyvää tarkoittavat vierailut voivat tosiaan olla sairastuneellekin raskasta. (En nyt viittaa ap sinuun suoranaisesti.)
MInun mummoni on muistisairas mutta lempeä. Muistaa meidät mutta ei esim lastani, luulee minua myös välillä lapsekseen (olen lapsenlapsi). Odottaa terveysaseman vuodeosastolla just ja palvelupaikka tulisi saada viikon sisällä kun tulee 3kk täyteen kun paikkaa odottanut.
Toivottavasti pappasi ei tarvitse kauaa hoitaa, kai laitospaikkaa on haettu?
Ainakin intervallijaksoja kannattaa hakea, ottakaa kotihoitoon yhteyttä.
Sitä kautta järjestyy. Pappakin tarvitsee lepojaksot raskaasta arjesta.
Voit patistaa pappaa ulkoilemaan tms siksi aikaa kun olet mummusi luona.
Vierailija kirjoitti:
Muistisairaudelta kuulostaa.
Ei vaan trollilta.
Mun mummilla oli Alzheimer ja se eli ihan eri aikakaudessa kun me muut. Mua se luuli mun äidiksi eli omaksi tyttärekseen. Aina kun käytiin, se muistutteli, että mun pitää sitten illalla tulla ajoissa kotiin yms. 😥 Se oli raskasta aikaa.
Kuulostaa tyypilliseltä otsalohkodementian oireelta. Siitä tietoa mm. täältä:
https://memocate.com/mita-ovat-yleisimmat-muistisairaudet/otsa-ohimoloh…
Syyllisyys pois vaikka hänelle haettaisiin laitospaikkaa. Tosiasia on että muistisairaan hoitaminen kotioloissa voi hyvin pian muuttua aivan liian raskaaksi jollei jo ole sitä, eikä hänen turvallisuuttaan ehkä pystytä enää takaamaan. Voi myös olla sellainen siirtymävaihe että alkuun hän olisi hoivapaikassa aina esim. kaksi viikkoa kerrallaan.
Mm. Alzheimer on yleinen ja aiheuttaa myös käytöshäiriöitä tietyssä vaiheessa sairautta. Myöhemmin voi taas tulla rauhoittumista ja mieliala voi muuttua uudelleen hyväksi mutta toimintakyky ei palaudu.
Vierailija kirjoitti:
Sun mummu ei tavallaan ole sun mummu enää. Sairaus on vienyt pois ison osan siitä henkilöstä, joka hän terveenä oli. Tottakai se surettaa, olisi erikoista jos ei surettaisi. Muistisairaus on kamalaa sekä sairaalle itselleen että läheisille. Se muuttaa välillä persoonallisuudenkin ihan erilaiseksi, ja saa tekemään kummallisia ja pelottaviakin juttuja.
Olen pahoillani puolestasi, ap.
Yksi keino muistisairaan auttamiseksi voi olla soittaa hänen lempimusiikkiaan nuoruudesta. Se voi saada hyvälle tuulelle.
Mummua voisi auttaa aivan pieni annos esim.Risperdalia tai Ketiprionia, konsultoika hyvää geriatriaa. Mummuni rakataa sinua mutta muistisairaus aiheuttaa tuollaista. Tuo ruminen puhumisvaihe menee luultavasti ohi kun mummosi tauti etenee. Älä ota henkilökohtaisesti. Oma äitini mmlöi minua lääkkeiden oton yhteydessämutta nyt on herttaine hauras vanhus, Rumine puhuminen on yksi vaihe sairauden kulussa. Katso että pappasi saa vapaapäiviä hoidosta.
Jaha, vastaukseni katosi bittiavaruuteen kun kirjoitin sen d-llä alkavan kielletyn sanan , joka on suoraan suomeksi käännettynä 'mieltä vailla' .
Mutta kokeilenpa uudestaan. Muistisairaus on suurta kaunistelua silloin, kun kyseessä on se ikävä d. Muistin heikkenemisen lisäksi on toinenkin oire, yleensä se pahempi niin kuin tässäkin tapauksessa käytösoireet. Veikkaisin Lewynkappaletautia, jos on A:ta pahempi.
Sairaalle voi olla todella ahdistavaa olla 'vieraiden' ihmisten parissa. Voit vain kuvitella mummosi hätää, kun huomaa asunnossaan olevan vieraan miehen. Hän muistaa pappasi sellaisena kuin hän oli joskus vuosikymmeniä sitten, ei nykyisenä vanhana ukkona.
Alzheimerin tauti on juuri tuota.
Ei se ihminen itse ole siinä oikein enää läsnä.
Sun pitää sisäistää, että mummusi on sairas. Haluaisitko itse tulla hylätyksi kun sairastut?