Jos parisuhde aiheuttaa paniikkihäiriön niin pitäisikö erota?

Kerro vähän lisää.

Vierailija kirjoitti:

Kerro vähän lisää.

Kiitos kun kysyt. Minulla ei ole ennen ollut paniikkihäiriötä ja muu elämä melko ok. Parisuhteessa ollut kireää ja riitoja jonkun aikaa, mies on luonteeltaan vaativa ja saan kuulla koko ajan miten en kelpaa hänelle sellaisena kuin olen vaan minun pitäisi olla enemmän sitä ja enemmän tätä (ei ulkonäköön liittyviä asioita). Olen alkanut saamaan jotain vähän paniikkikohtauksen tapaisia. Ap

Parisuhdeterapia.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeterapia.

Puoliso ei suostu. Hän ei kuulemma usko sellaiseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeterapia.

Puoliso ei suostu. Hän ei kuulemma usko sellaiseen. Ap

Sanot ettet sinä usko parisuhteeseen jossa toinen lyttää toista. Sitten asuntoa etsimään ja adios. Ei tuo ole rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro vähän lisää.

Kiitos kun kysyt. Minulla ei ole ennen ollut paniikkihäiriötä ja muu elämä melko ok. Parisuhteessa ollut kireää ja riitoja jonkun aikaa, mies on luonteeltaan vaativa ja saan kuulla koko ajan miten en kelpaa hänelle sellaisena kuin olen vaan minun pitäisi olla enemmän sitä ja enemmän tätä (ei ulkonäköön liittyviä asioita). Olen alkanut saamaan jotain vähän paniikkikohtauksen tapaisia. Ap

Onpa ahdistava mies. Oliko se vaativa jo ennen lapsia? Ei ihme, että panikoit jos jatkuvasti lytätään. Kyllä mä miettisin eroa, ellen miehelle kelpaisi ihan omana itsenäni. Teillä on nyt vakavan keskustelun paikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro vähän lisää.

Kiitos kun kysyt. Minulla ei ole ennen ollut paniikkihäiriötä ja muu elämä melko ok. Parisuhteessa ollut kireää ja riitoja jonkun aikaa, mies on luonteeltaan vaativa ja saan kuulla koko ajan miten en kelpaa hänelle sellaisena kuin olen vaan minun pitäisi olla enemmän sitä ja enemmän tätä (ei ulkonäköön liittyviä asioita). Olen alkanut saamaan jotain vähän paniikkikohtauksen tapaisia. Ap

Onpa ahdistava mies. Oliko se vaativa jo ennen lapsia? Ei ihme, että panikoit jos jatkuvasti lytätään. Kyllä mä miettisin eroa, ellen miehelle kelpaisi ihan omana itsenäni. Teillä on nyt vakavan keskustelun paikka.

On sillä aina ollut perfektionistiluonne mutta ei tämä ennen lapsia tällaista ollut. Ap

Jos terveytesi alkaa jo reistailla miehesi vuoksi eikä mies suostu silti muuttumaan, niin ehdottomasti eroa.Eihän mikään voi/saa olla tärkeämpää sinulle kuin terveytesi. Varsinkaan ilman mielenterveyttä millään muulla ei olekaan enää väliä. Mielisairas ihminen on sama kuin kuollut.

Vaikka tällä palstalla pääsääntöisesti kehotetaan eroamaan mitättömistäkin syistä, niin tässä voisi oikeasti olla eron miettimisen paikka.

Tyhmää jos ei suostu pariterapiaan. Itsellä paniikkihäiriö eikä se kyllä yleensä yhden ihmisen takia puhkea vaan monien asioiden summana,itsellä ihmissuhteet oli vaan osa sitä. Kun sun mieskin ymmärtäisi tämän ja tukisi.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmää jos ei suostu pariterapiaan. Itsellä paniikkihäiriö eikä se kyllä yleensä yhden ihmisen takia puhkea vaan monien asioiden summana,itsellä ihmissuhteet oli vaan osa sitä. Kun sun mieskin ymmärtäisi tämän ja tukisi.

Olen jo 37-vuotias eikä minulla ole ennen elämässä ollut paniikkioireita. On ihan ok työpaikka, muut ihmissuhteetkin ok. Minun mielestä paniikkini johtuu kyllä nyt ihan tästä parisuhteesta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tällä palstalla pääsääntöisesti kehotetaan eroamaan mitättömistäkin syistä, niin tässä voisi oikeasti olla eron miettimisen paikka.

Pelkään että sitten lasten silmissä olen rikkonut heidän perheen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos terveytesi alkaa jo reistailla miehesi vuoksi eikä mies suostu silti muuttumaan, niin ehdottomasti eroa.Eihän mikään voi/saa olla tärkeämpää sinulle kuin terveytesi. Varsinkaan ilman mielenterveyttä millään muulla ei olekaan enää väliä. Mielisairas ihminen on sama kuin kuollut.

En tiedä osaako mies muuttua. Keskustelujen jälkeen hän lopettaa arvosteluni viikoksi mutta sitten se aina uudelleen alkaa. Se on kai hänen luonne? Ap

Vierailija kirjoitti:

Varsinkaan ilman mielenterveyttä millään muulla ei olekaan enää väliä. Mielisairas ihminen on sama kuin kuollut.

Tämä ei todellakaan pidä paikkaansa! Monet elävät ihan kohtuullista elämää mielenterveydenongelmien kanssakin. Elämä EI LOPU paniikkihäiriöön, masennukseen, bipolaariin, persoonallisuuhäiriöön eikä muuhunkaan diagnoosiin. Niihin on olemassa hoitoa ja niiden kanssa/niistä huolimatta voi elää hyvää elämää. (Kannattaisi vähän ajatella, mitä puhuu kun erilaisia mielenterveyden ongelmia on joka puolella!)

Toki jos on mahdollista välttää niitä se, kannattaa ja siihen hyvään elämään niiden kanssa todennäkisesti kuuluu se, että vähentää ilkeiden ja lyttäävien ihmisten kanssa tekemisissä olemista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tällä palstalla pääsääntöisesti kehotetaan eroamaan mitättömistäkin syistä, niin tässä voisi oikeasti olla eron miettimisen paikka.

Pelkään että sitten lasten silmissä olen rikkonut heidän perheen.

Ap

Voi olla, että näin käy, koska lapset ovat lapsia. Mutta itse aikuisena tiedät myös, että huono perhe on parempi rikkoa, kuin antaa lasten kasvaa siinä, samoihin vinoutuneisiin rooleihin, lyttäämiseen ja ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tällä palstalla pääsääntöisesti kehotetaan eroamaan mitättömistäkin syistä, niin tässä voisi oikeasti olla eron miettimisen paikka.

Pelkään että sitten lasten silmissä olen rikkonut heidän perheen.

Ap

Voi olla, että näin käy, koska lapset ovat lapsia. Mutta itse aikuisena tiedät myös, että huono perhe on parempi rikkoa, kuin antaa lasten kasvaa siinä, samoihin vinoutuneisiin rooleihin, lyttäämiseen ja ongelmiin.

Entä jos he ei anna minulle anteeksi eroa?

Ap

Saako mies raivareita, jos et toimi hänen odotustensa mukaisesti? Miten hän näyttää vaatimuksensa? Minun exäni oli tuollainen vaativa mies, ominaisuus todellakin paheni lasten saamisen myötä. Siivosin aina vääriä asioita, sanoin väärät sanat ja näytin tunteitanikin aina väärillä tavoilla. Pikku hiljaa huomasin, että mitä enemmän yritin miellyttää miestäni, sitä pienemmistä asioista hän ärtyi. Suuttuessaan hän raivosi ja haukkui minua kunnes sai minut murtumaan edessään. Riidat ja raivarit pahenivat ajan myötä, kuvioihin tuli myös väkivaltaista käytöstä (kulun estämistä, kiinni pitämistä, väkisin itkuni videoimista, valojen päällä pitämistä yöllä jne). Lopulta jätin hänet kun tajusin, että hänen käytöksensä ei johdu univajeesta, stressistä tai mistään ohimenevästä vaikeudesta, vaan tilanne oli pahentunut jatkuvasti. Hän ei myöskään uskonut pariterapiaan ("miksi korjata jotakin, mikä ei ole rikki"), ja jos yritin kertoa hänelle, miten pahalta hänen käytöksensä minusta tuntuu, hän käski minun etsiä uuden miehen jos hän ei kerran kelpaa. Eron jälkeenkään hän ei nähnyt käytöksessään mitään vikaa, vaan syytti erosta minun keski-iän kriisiäni. Olimme yhdessä yli vuosikymmenen. Viimeiset kolmisen vuotta kipuilin jatkuvasti pahentuvan tilanteen kanssa, aloin jo itsekin oireilla (huomasin ihastuvani helposti muihin, kärsin uupumuksesta ja masennuksesta sekä toistuvista migreeneistä). Lopulta lähdin, kun tajusin että sekä fyysinen että psyykkinen terveyteni kärsivät, ja olin muuttunut mieheni suhteen täysin välinpitämättömäksi ja katkeraksi. Nämä ihastukset olivat viimeinen niitti, ja tajusin että tulen ennen pitkää pettämään, jos en lähde tästä suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro vähän lisää.

Kiitos kun kysyt. Minulla ei ole ennen ollut paniikkihäiriötä ja muu elämä melko ok. Parisuhteessa ollut kireää ja riitoja jonkun aikaa, mies on luonteeltaan vaativa ja saan kuulla koko ajan miten en kelpaa hänelle sellaisena kuin olen vaan minun pitäisi olla enemmän sitä ja enemmän tätä (ei ulkonäköön liittyviä asioita). Olen alkanut saamaan jotain vähän paniikkikohtauksen tapaisia. Ap

Tulin ketjuun vastaamaan, että läheinen suhde nostaa aina traumat, myös ne normaalit hyvien vanhempien aiheuttamat, pintaan. Ja siksi pitää hoitaa oma pää kuntoon, jotta vanhat eivät enää kummittele.

Mutta nyt kun luen tämän vastauksen, niin sanon, että eroa. Vaatimukset ja pakottaminen ei ole koskaan rakkautta. Tuhoat vain itsesi.

Ja tämän sanoo ihminen, joka on periaatteessa eroja vastaan silloin, kun perheessä on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tällä palstalla pääsääntöisesti kehotetaan eroamaan mitättömistäkin syistä, niin tässä voisi oikeasti olla eron miettimisen paikka.

Pelkään että sitten lasten silmissä olen rikkonut heidän perheen.

Ap

Voi olla, että näin käy, koska lapset ovat lapsia. Mutta itse aikuisena tiedät myös, että huono perhe on parempi rikkoa, kuin antaa lasten kasvaa siinä, samoihin vinoutuneisiin rooleihin, lyttäämiseen ja ongelmiin.

Entä jos he ei anna minulle anteeksi eroa?

Ap

Onko sinun tehtäväsi äitinä toimia lasten toiveiden ja odotusten mukaisesti? Vai siten, mikä heille on pitkällä aikavälillä parhaaksi? Järki käteen. Avioeron jälkeen kaikenlaiset syyllisyydessä rypemiset kuuluvat asiaan, mutta mieti millaisen perheen ja parisuhteen mallin lapset teiltä saavat. Kuinka turvallista on kasvaa kodissa, jossa isä arvostelee äitiä jatkuvasti ja äiti saa paniikkikohtauksia? Vanhemman tehtävä ei ole kerätä mitään suosiopisteitä vaan toimia vastuullisesti ja lasten parhaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Saako mies raivareita, jos et toimi hänen odotustensa mukaisesti? Miten hän näyttää vaatimuksensa? Minun exäni oli tuollainen vaativa mies, ominaisuus todellakin paheni lasten saamisen myötä. Siivosin aina vääriä asioita, sanoin väärät sanat ja näytin tunteitanikin aina väärillä tavoilla. Pikku hiljaa huomasin, että mitä enemmän yritin miellyttää miestäni, sitä pienemmistä asioista hän ärtyi. Suuttuessaan hän raivosi ja haukkui minua kunnes sai minut murtumaan edessään. Riidat ja raivarit pahenivat ajan myötä, kuvioihin tuli myös väkivaltaista käytöstä (kulun estämistä, kiinni pitämistä, väkisin itkuni videoimista, valojen päällä pitämistä yöllä jne). Lopulta jätin hänet kun tajusin, että hänen käytöksensä ei johdu univajeesta, stressistä tai mistään ohimenevästä vaikeudesta, vaan tilanne oli pahentunut jatkuvasti. Hän ei myöskään uskonut pariterapiaan ("miksi korjata jotakin, mikä ei ole rikki"), ja jos yritin kertoa hänelle, miten pahalta hänen käytöksensä minusta tuntuu, hän käski minun etsiä uuden miehen jos hän ei kerran kelpaa. Eron jälkeenkään hän ei nähnyt käytöksessään mitään vikaa, vaan syytti erosta minun keski-iän kriisiäni. Olimme yhdessä yli vuosikymmenen. Viimeiset kolmisen vuotta kipuilin jatkuvasti pahentuvan tilanteen kanssa, aloin jo itsekin oireilla (huomasin ihastuvani helposti muihin, kärsin uupumuksesta ja masennuksesta sekä toistuvista migreeneistä). Lopulta lähdin, kun tajusin että sekä fyysinen että psyykkinen terveyteni kärsivät, ja olin muuttunut mieheni suhteen täysin välinpitämättömäksi ja katkeraksi. Nämä ihastukset olivat viimeinen niitti, ja tajusin että tulen ennen pitkää pettämään, jos en lähde tästä suhteesta.

Hän valittaa, nalkuttaa tai suuttuu tai muuttuu jäätävän oloiseksi. Ei siis välttämättä saa raivaria. En erityisesti pyri häntä miellyttämään tai tottelemaan nalkuttamisiaan koska en ole itse mikään miellyttäjätyyppinen ihminen. Tämä tuntuu ärsyttävän häntä paljon. Itse alan olla jo aika välinpitämätön mutta hyvin ahdistunut. Ap