Kuvaile näkemiäsi tilannetajun pettämisiä käytöksessä tai pukeutumisessa.

U

Kirkossa huomio kiinnittyi mieheen jolla oli Adidaksen verkkapuku päällä, oli sulhasen isä.

Häissä vieraalla pinkki olkaimeton tylliunelma. Selässä turkoosit rintaliivit vedetty lapaluiden väliin, turkoosit olkamet tietysti jätetty paikoilleen.

Eräs mies oli isänsä hautajaisissa vihreissä farkuissa.

Se kun rintaliivit näkyy topin alta, esim painijantopin kanssa ihan tavalliset rintaliivit. Näitä näkynyt ihan juhlissakin.

Itse tykkään että juhlapukeutuminen on helppoa ja mukavaa, mikään ei ole niin inhottavaa kuin pönöttää epämukavissa vaatteissa. Aiemmin panostin ehkä liikaa kun koin olevani ylipukeutunut monissa juhlissa ja kallistakin oli.

Nykyään minulla on aina kaapissa muunneltava juhlavaate-kokonaisuus. Vaatteet itsessään ei ole mitenkään juhlavia vaan jopa hyvinkin arkisia mutta koruilla, vöillä ja pienellä stailauksella käy juhliin paremmin kuin hyvin. Näillä on menty kymmeniä juhlia. Tarpeen mukaan uusin vaatteita mutta pidän aina huolen ettei koskaan juhlien alla tarvitse kaupoissa juosta.

Lapset kasvaa koko ajan, näille täytyy melkein joka juhliin jotain hommata.

Hautajaisissa 40-50-vuotias sukulaisnainen lyhyessä, tiukassa nahkaminihameessa ja hihattomassa topissa.

Kirkossa avustajana (mm. lukemassa tekstejä) jumalanpalveluksessa nuori nainen napapaidassa.

Molemmista iski myötähäpeä.

Junttiuden maksimi on aikuinen mies, joka ei omista tai halua käyttää häissä, hautajaisissa tai muissa arvokkaissa tilaisuuksissa pukua. Miehenä tulee itselle järjetön myötähäpeä aina kun näkee jonkun moukan purjehtivan kirkon ovista pelkässä kauluspaidassa ja farkuissa tai jossain fakin khakihousuissa. Joskus näiden puolisot ovat pukeutuneet asiallisesti mutta ilmeisesti eivät kykene neuvomaan miehiään jos nämä eivät itse tajua.

Tiedän, että monissa kodeissa käydään tänäkin vuonna keskusteluja tyyliin ”siis pitäskö sinne Sarin ja Maken häihin muka laittaa puku? Eihän mulla ees oo ku joku vanha rippipuku enkä varmaan lähde ostamaan uutta yksien häiden takia, kyllä siistit farkut ja kauluspaita riittää ihan hyvin”

Vaikka mies olisi työtön, niin puku pitää olla ja sellaisen pystyy jokainen hankkimaan. Niitä saa halvimmillaan satasella ja kierrätyskeskuksista kaljalaatikon hinnalla. Varsin halpa hinta siitä ettei tee itsestään pelleä ja mahdollisesti loukkaa niitä, joille juhla on ehkä jopa elämän merkittävin hetki.

Kun katselee ihmisvilinää kaupungilla, niin kyllähän keskivertosuomalaisen tyylitaju on aika pahasti hukassa. Urheiluvaatteissa ja farkuissa ja tuulipuvuissa kuljetaan missä tahansa. Se, että tuo on niin tavallista, ei tee siitä vähemmän tyylitöntä.

Vierailija kirjoitti:

Hääkuvaajana en ole lakannut ihmettelemästä, kun pro-kaluston kanssa kirkkoon seuraavaksi on paukkaamassa parikymppinen jannu nuhruisissä collegehousuissa, lenkkareissa ja muodottomassa t-paidassa tai collegepuserossa.

Hävettää katsoa moista...

Vaikka kuvaaja on häissä töissä, on silti asiallista sopia kuvaajan pukeutumisen taso hääjuhlassa yleensä morsiamen tai hänen äitinsä kanssa.

Itse pidän miniminä suorat housu + irtotakki + kauluspaita ja talvella kravatti.

Tuli tästä mieleen. Olin kerran ristiäisissä, joissa papilla oli likainen ja kampaamaton tukka (nainen). Vaikka ristiäiset ovatkin papille tavallinen työpäivä, niin voisi mielestäni silti vähän miettiä, että on kuitenkin toisten juhlassa ja vieläpä keskeisessä roolissa.

Perhejuhlissa noin viisikymppinen nainen sananmukaisesti minihameessa, pakarat paistoi kun istui. 

Ylioppilas haki lakkinsa hevarina.

Vanhemmat tulevat jälkikasvunsa lakkiaisjuhlaan farkut jalassa.

Mieheni isoäidin hautajaisissa miehen isän naisystävä (65 v) oli pukeutunut vaaleanpunaiseen neuleeseen ja sinisiin farkkuihin, joiden takataskuissa oli jotain paljetteja.

Kyseinen nainen oli muutenkin kävelevä tyylikatastrofi: innokas auringonottaja ja dekoltee kuin huonosti parkittua kuivettunutta nahkaa, mutta niin vaan tissit nostettiin aina leukaan ja kaula-aukko oli avara. Tyyliin kuului myös pikimustaksi värjätty tukka hiirenvärisellä juurikasvulla ja runsaasti pikimustaa, kokkareista mascaraa.

Sellainen elähtänyt oman elämänsä Carmen.

No, olen itsekin mennyt kerran häihin punaisessa liehuvahelmaisessa pellavamekossa. Tämä oli vielä ihan okei, mutta oli viileä joten vedin mekon päälle mustavalkoisen liituraitajakun. Sekä mekko, että jakku olivat minulle puolisen numeroa liian väljiä.

Toisen kerran ostin kauhean halatin Gudrun Sjödeniltä. Se oli noin kaksi numeroa liian iso, mutta en ehtinyt enää tehdä asialle mitään ennen häitä. Haksahdin ihanaan metsänvihreään väriin ja silkkisekoitekankaaseen.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni miehen sisko ilmestyi ristiäisiin pellavaisessa oloasussa. Siis ei missään siistissä pellavajuhlapuvussa vaan sellaisessa mökkiasussa.

Joskus 15-20 v. sitten tuntui olleen tällainen pyjamamuoti. Silloin näki paljon erilaisia pellavaisia asuja vähän isommissakin juhlissa, kuten häissä, ylioppilasjuhlissa, 50 v. syntymäpäivillä jne. Osa oli malliltaan ihan oloasun näköisiä; housut, joissa oli leveä lahje ja väljä mitotus, väljä yläosa jossa on pyöreät helmiäisnapit tai ns. mandariinikaulus ja kiinalaistyylinen napitus. 

Moni ilmeisesti ajatteli tällaisten vaatteiden olevan OK sen vuoksi, että ne olivat pellavaa, ja taisivat olla melko hintavia. Mutta eihän kukaan nyt esim. silkkisessä pyjamassakaan juhliin mene vain siksi että se on silkkiä.

Itse en ymmärrä ripille pääseviä nuoria tyttöjä, joilla on niin lyhyt mekko päällä, että melkein takapuoli vilkkuu. Joissakin mekoissa rinnatkin ovat turhan paljon esillä. Kyseessä kuitenkin kirkollinen tilaisuus, jota olisi syytä kunnioittaa asianmukaisella pukeutumisella. Tämä siitäkin huolimatta, että suurin osa nuorista käy rippikoulun vain lahjarahojen takia tai siksi, että niin moni muukin käy ja se on perinne. 

Itse en ole pätkääkään uskovainen, mutta jos kirkkoon menen jonkun tilaisuuden takia, peitän tietyt paikat. 

Muutama juttu tulee mieleen:

- kannattaa paljastaa vain yhtä kohtaa vartalolla kerralla, jos ei ole varma omasta mausta tai omaa pokkaa

- vartalonmyötäisyys ei ole synonyymi istuvuudelle. Koskee myös miehiä kimppanissa nykytakeissa.

- vaikka olisi kuinka timmi, hoikka, hottis, ei se minimekko ole perhejuhlissa paras valinta

- merkkilaukku ei tee asusta välttämättä parempaa, vaan korostaa sitä ketjuliikekolttua vielä enemmän

Mies hautajaisissa verryttelypuvussa.

Naisella erittäin mini minihame hautajaisissa. Oli sentään musta, mutta helmassa paksu pitsireunus. Persposket näkyivät kun nainen kumartui pyyhkimään lapsensa nenän.

Vierailija kirjoitti:

Junttiuden maksimi on aikuinen mies, joka ei omista tai halua käyttää häissä, hautajaisissa tai muissa arvokkaissa tilaisuuksissa pukua. Miehenä tulee itselle järjetön myötähäpeä aina kun näkee jonkun moukan purjehtivan kirkon ovista pelkässä kauluspaidassa ja farkuissa tai jossain fakin khakihousuissa. Joskus näiden puolisot ovat pukeutuneet asiallisesti mutta ilmeisesti eivät kykene neuvomaan miehiään jos nämä eivät itse tajua.

Tiedän, että monissa kodeissa käydään tänäkin vuonna keskusteluja tyyliin ”siis pitäskö sinne Sarin ja Maken häihin muka laittaa puku? Eihän mulla ees oo ku joku vanha rippipuku enkä varmaan lähde ostamaan uutta yksien häiden takia, kyllä siistit farkut ja kauluspaita riittää ihan hyvin”

Vaikka mies olisi työtön, niin puku pitää olla ja sellaisen pystyy jokainen hankkimaan. Niitä saa halvimmillaan satasella ja kierrätyskeskuksista kaljalaatikon hinnalla. Varsin halpa hinta siitä ettei tee itsestään pelleä ja mahdollisesti loukkaa niitä, joille juhla on ehkä jopa elämän merkittävin hetki.

Tämä on ihan totta. Tosin olin 10 vuotta sitten sukulaiseni häissä ja morsiamen isällä oli päällään puku, kuten asiaan kuuluu, ainut vaan, että se oli samainen hopeanvärinen puku 80-luvulta, joka hänellä oli ollut jo tyttärensä ristiäisissä :'D. Kukaan ei asiaa suuremmin ihmetellyt, koska tunnettiin erittäin nuukana miehenä, ja puku on aina puku.

Hautajaisissa nuorella naisella juuri ja juuri vesirajan peittävä musta mekko.

Vaihteeksi käytökseen liittyvä tilannetajun pettäminen, itse asiassa melko tavallinen sellainen: liian tuttavallinen tai väärin ajoitettu huumori. Tyypillistä sinänsä hyväntahtoisille mutta vitsailun suhteen sokeille ihmisille. Työpaikan vitsiniekka alkaa heti kiusoitella uutta nuorta kesätyöntekijää mies-/naisasioilla. Omasta mielestään nokkela tyyppi heittää sarkastisen one-linerin vastaukseksi vakavissaan kysyttyyn kysymykseen. Palaverin tunnelma alkaa kiristyä, koska eräs osallistuja ei kykene keskustelemaan aiheesta vakavasti ja hän tulkitsee tilanteen niin, että hänen on heitettävä enemmän läppää, jotta kaikki rentoutuisivat. Kaveriporukkaan on tullut uusi tyyppi, joka heittää heti ensimmäisessä illanvietossa kaikki mauttomimmat tietämänsä kuollut vauva -vitsit kehiin olettaessaan muiden olevan yhtä härskin huumorin ystäviä. Yllättävän moni on varomaton huumorin kanssa eikä ymmärrä sitä, että sen huolimaton käyttö voi olla pahimmillaan vahingollista ja kiusaamiseksi luokiteltavaa.

nimim. olin tuo kuollut vauva -möläyttelijä. Onneksi viisastunut niistä ajoista.

Lapsen koulun kevätjuhlassa joku rouva vanhassa kesämekossa, joka oli niin kulunut että yläosa roikkui muodottomana pussina paljastaen rintaliivit täysin. Sellainen trikookankainen kotimekko. Miehensä oli puku päällä.

Kaikki naiset salilla, joilla on liian pienet ja ohutta materiaalia olevat housut, jotka venyy läpinäkyviksi pienestäkin kumarruksesta. Ei siis niin että pikkarien rajat erottaa kohoumina, vaan että kaikki näkyy.