Mulla menee kyllä usko lastensuojeluun
Ollaan syystä x lastensuojelun asiakkaita (itse haettu apua).
Noh, sossu oli sitten jutellut kahden vanhimman lapsen (11v. ja 15v.) kanssa.
11v. oli kertoillut että joutuu usein tekemään läksyt lattialla tai sängyssä kun koulupöytä on aina niin täynnä tavaraa (hänen omiaan). Sossun ratkaisu? Meidän vanhempien kuulemma tulisi siivota se koulupöytä, kyllähän lapsen täytyy mahtua siihen tekemään läksynsä. Emme kuulemma voi sysätä siivousvastuuta 11-vuotiaalle.
15vee. taas oli mennyt kertomaan että näkee tosi usein nälkää kun ei ole mitään syötävää. Tästähän nousi sitten melkoinen kakkamyrsky, luonnollisesti. Asiaa selvitettiin pitkään ja hartaasti kunne selvisi että muksu oli tarkoittanut sitä, että skippaa päiväruuan jos joutuu itse kuorimaan perunat tai nyppimään broilerinkoivet. Ja mikäs oli tähän sossun vastaus? Meidän kuulemma tulisi kuoria perunat ja myöskin nyppiä ne broilerit, eihän teiniä nyt voi nälässä pitää.
Vaatteitakin kuulemma on lapsilla liikaa, osasta pitäisi luopua. Toki vaatteita on paljon mutta hienosti mahtuvat vaatekaappeihin ja pysyvät järjestyksessä. Niin meidän nuorimman lapsen (6v.) leluja ei kyllä oikeastaan saisi olla olohuoneessa, lastenhuone on leikkejä varten. Meillä on siis olohuoneessa dublot, barbit ja lelukeittiö tarvikkeineen, jotta 11v. sai oman soppensa huoneesta (jakaa siis huoneen tuon nuorimman kanssa).
Tää on kyllä ihan uskomatonta! Ja auta armias, jos sanoo vastaan noille sossuille.....Tässä vaiheessa alkaa kyllä kaduttamaan, että alunperinkään haettiin apua. Ja siis alkuperäiseen ongelmaan ei mitään apuja ole vielä tullut.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ehkä vanhempana toivoisi, että sieltä tulisi joku tomera täti sanomaan lapsille, siis nimenomaan lapsille, että mitä pelleilyä tämä on, kyllä 15-vuotiaan pitää itse kuoria perunansa ja 11-vuotiaan siivota itse pöytänsä, ja tukea vanhempien auktoriteettia, mutta sen sijaan tuleekin tyyppejä, jotka kirjaavat, että 15-vuotias kertoo, ettei saa ruokaa, ja 11-vuotias joutuu tekemään läksyt lattialla, kun pöytä on niin sotkuinen. Kyllä lastensuojelun puoleen kääntyminen voi helposti vain aiheuttaa lisää ongelmia, saada näyttämään paperilla pahalta ja leimata koko perheen ja saada kokemaan häpeää ja avuttomuutta ja huostaanoton uhkan ilmestymisen myötä viedä luottamuksen yhteiskuntaan ja viranomaisiin.
Hyvä puoli on se, että tilanteessa on mahdollisuus liittoutua lasten kanssa ja yhdessä motivoitua panemaan asiat kuntoon, ettei pahat tädit vie. Suhteet lapsiin voivat lähentyä. Laita heidät lukemaan Oliver Twist. Perusrakenteet ja -asenteet eivät ole siitä miksikään muuttuneet, vaikka materiaalinen hyvinvointi on lisääntynyt.
Se on niiden vanhempien tehtävä.
Sossun näyttämä yksinkertainen esimerkki voi toimia vanhemmille mallina, että näin voi todella tehdä. Olla auktoriteetti ja näyttää rajat.
Tämmöisten lasten pitäisi sitten kyetä puolustamaan isänmaata :D 15v ei osata kuoria perunaa, 3v päästä astutaan asepalvelukseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ehkä vanhempana toivoisi, että sieltä tulisi joku tomera täti sanomaan lapsille, siis nimenomaan lapsille, että mitä pelleilyä tämä on, kyllä 15-vuotiaan pitää itse kuoria perunansa ja 11-vuotiaan siivota itse pöytänsä, ja tukea vanhempien auktoriteettia, mutta sen sijaan tuleekin tyyppejä, jotka kirjaavat, että 15-vuotias kertoo, ettei saa ruokaa, ja 11-vuotias joutuu tekemään läksyt lattialla, kun pöytä on niin sotkuinen. Kyllä lastensuojelun puoleen kääntyminen voi helposti vain aiheuttaa lisää ongelmia, saada näyttämään paperilla pahalta ja leimata koko perheen ja saada kokemaan häpeää ja avuttomuutta ja huostaanoton uhkan ilmestymisen myötä viedä luottamuksen yhteiskuntaan ja viranomaisiin.
Hyvä puoli on se, että tilanteessa on mahdollisuus liittoutua lasten kanssa ja yhdessä motivoitua panemaan asiat kuntoon, ettei pahat tädit vie. Suhteet lapsiin voivat lähentyä. Laita heidät lukemaan Oliver Twist. Perusrakenteet ja -asenteet eivät ole siitä miksikään muuttuneet, vaikka materiaalinen hyvinvointi on lisääntynyt.
Se on niiden vanhempien tehtävä.
Joo ei me tulla kenenkään lapsia läksyttämään, että soo soo, kuori perunasi. Kyllä se vastuu on aina vanhemmalla ja jos vanhemmalla ei se se vanhemmuus toimi, niin siinä vanhemmuuden tukemisessa voidaan jeesata. Miettikää nyt itse. Että ajattelette, että tilataanpa maisteri sanomaan sille omalle lapselle, että kuorii perunansa? Tehän te sen lapsen vanhempia olette. t: sossu
Jos olet oikeasti sossu, niin kertoisitko, miksi netissä liikkuu tarinoita sosiaalityöntekijän muistiinpanoista, joissa mainitaan mm. väärällä tavalla tehty makaronilaatikko, eteisen naulakossa olleet väärän sesongin ulkovaatteet (tyyliin kesätakki naulakossa myös talvella) tai vaikka tässä ketjussa mainitut älyttömyydet? Ettekö oikeasti osaa tehdä työtänne, ja sitten keksitte pikkuasioista sanottavaa, vai mistä kiikastaa?
On olemassa sosiaalityöntekijöitä ja on olemassa perhetyöntekijöitä ja kotipalvelutyöntekijöitä. Näitä kaikkia voi siellä kotona näkyä, mutta ne sosiaalityöntekijät on ne akateemiset. Usein taas jälkimmäiset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan kuvaamaan sitä perheen todellisuutta parhaansa mukaan. Ei ne makaroonilaatikkojen reseptit tärkeitä ole, se tärkeä tieto on, että tekeekö sen laatikon äiti vai se 11v ja onko se kesätakki ollut päällä sillä lapsella talvipakkasellakin.
Netissä olleet esimerkit olivat kylläkin juuri jotain "makaronilaatikon ainekset laitettu väärässä järjestyksessä" ja "talvivaatteita ei ole viety kesän ajaksi pois naulakosta". Mutta okei, äidin siis pitää tehdä ruoka. Tuleeko siis llastensuojelun kanssa ongelmia, jos lapsi tekee ruokaa? Itse en leivo melkein koskaan, mutta mun 12-vuotias tyttö tykkää leipoa. Ajatella, jos hän olisikin innostunut ruuanlaitosta ja haluaisi kokata - olisimme siis vaarassa joutua ongelmiin lasun kanssa, jos lapsi tekee ruuan eikä äiti :O
Ehdottomasti salaatte lapsen taipumuksen tarttua kauhaan. Tiedä mikä soppa siitä syntyy, jos sossut saa tietää asiasta. Huoli herää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan lintsaajille annettiin jälki-istuntoa. Enää sitä ei saa antaa, joten lintsaamisestakin on tehty lastensuojeluasia...?
Kyllä jälki- istuntoa saa antaa vieläkin.
No sillähän sen nuoren varmasti sinne kouluun saakin. Not.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoltajien tehtävä on huolehtia lapsensa oppivelvollisuuden toteutumisesta.
Kyllä, mutta jos huoltajat pyytävät apua, sossun tehtävä on auttaa eikä kirjata, että vanhemmat ovat kykenemättömiä huolehtimaan lasten koulunkäynnistä.
Siellähän on yritetty tehdä läksyjä kivemmaksi, jos vanhempi siivoaisi pöytää jne. Jos pyytää apua, niin sitä pitää ottaa vastaan eikä vittuilla ja saivarrella siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti?
11-vuotiaan tehtävä todellakin on siivota oma koulupöytänsä
ja 15-vuotiaan kuoria perunansa ja nyppiä broilerinsa.
Missä tällaista "lastensuojelua" (=karhunpalvelusta)?
Hakekaa koulupsykologilta, kuraattorilta tai terveydenhoitajalta apua lintsaamiseen. Älkää lastensuojelusta.
T. ope ja muutaman lapsen äiti
Ainakin Helsingissä se kuraattori, terveydenhoitaja, tai koulupsykologi tekee lastensuojeluilmoituksen. Jos lasta kiusataan, rehtori tekee lasun.
Perhe on sitten näitten sossujen mielivallan alla.Milloin näitä lasuja on alettu tekemään? Omat lapseni aikuistuivat 2000-luvun alussa, enkä muista, että siihen aikaa olisi lasuja ollut.
Joskus kymmenisen vuotta sitten tuli lastensuojelussa käyttöön ns. varhaisen puuttumisen malli. Sen jälkeen jokainen pikkuasiakin on ollut lastensuojeluasia.
Miettikää, kuinka paljon tällainen hulluus maksaa yhteiskunnalle. Joku sossu ilman kasvatusosaamista vaan päättää, miten lasta kuuluu kasvattaa.
Nää lintsarit on niitä autisteja
Kuten tässä on moni havainnut, sossut etsivät perheistä virheitä, eivätkä pyri auttamaan. Jos he auttaisivat niin heiltähän loppuisi työt, joten sehän ei sovi.
Koulukieltäytyminen ei ole mikään pikkujuttu. Jos koulusta ei syytä löydy (esim. kiusaaminen), niin oikea osoite on perheneuvola ja/tai lasten psykiatria.
Vierailija kirjoitti:
Koulukieltäytyminen ei ole mikään pikkujuttu. Jos koulusta ei syytä löydy (esim. kiusaaminen), niin oikea osoite on perheneuvola ja/tai lasten psykiatria.
Juuri näin. Tästä aiheesta löytyy hyvin tietoa netistä ihan googlettamalla sanan koulukieltäytyminen.
Vierailija kirjoitti:
11-vuotiaan ei tarvitse siivota
15-vuotiaan ei tarvitse tehdä ruokaaLapset voi opettaa auttamaan mutta vastuu ei ole lasten.
Jos normaali 11v ei saa omaa koulupöytää siivottua ite tehköön läksynsä muualla, ei se osaa siivota sitä 20v jos ei opettele.
No joo 15v ei tarvi tehdä ruokaa, mutta perunansa kuorii ite tai syö kuorineen.
Vuoden päästä tuo 15v on parhaassa tapauksessa koulussa toisella paikkakunnalla meneekö äiti sinnekin kuorimaan perunat voi siinä tulla pienelle vähän häpeä päälle kun muut näkee...
Lapset siis tarvisisi aikuisen tukea jostain syystä näissä asioissa. En näkisi suurena alkaa yrittää kannustaa lasta sen ruokailun suhteen ja yhdessä järjestellä toisen kanssa pöytä. Miksei kokeilisi etsiä näihin lasten mainitsemiin ongelmiin ratkaisua? Nuo ongelmathan eivät ole sossun ilmi tuomia vaan sun omien lasten ilmi tuomia. Sun asenne on todella negatiivinen, oletko mahdollisesti jossain kohdin ollut samoin ajatuksin koulun suhteen? Lapset imee paljon vaikutteita vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11-vuotiaan ei tarvitse siivota
15-vuotiaan ei tarvitse tehdä ruokaaLapset voi opettaa auttamaan mutta vastuu ei ole lasten.
Jos normaali 11v ei saa omaa koulupöytää siivottua ite tehköön läksynsä muualla, ei se osaa siivota sitä 20v jos ei opettele.
No joo 15v ei tarvi tehdä ruokaa, mutta perunansa kuorii ite tai syö kuorineen.
Vuoden päästä tuo 15v on parhaassa tapauksessa koulussa toisella paikkakunnalla meneekö äiti sinnekin kuorimaan perunat voi siinä tulla pienelle vähän häpeä päälle kun muut näkee...
Ne on lapsia. Ne tarvitsee välillä todella hassuissakin kohdissa aikuisen tukea. 15 vuotiaan elämä on todella myllerryksessä joka suhteessa. Tuolloin tarvitaan hyvinkin kovasti vanhempaa tueksi, neuvomaan ja asettamaan rajoja. Itsekkin olen joutunut teinin ruokailun suhteen ihan uuteen tilanteeseen.
Kaikeksi jostain sen sossun pitää rakentaa luottamus sen lapsen kanssa ja saada lapsi huomaamaan sitä kuunneltavan. Sille kun ei voi tulla vieras vaan sanomaan että nyt sun on käytävä koulua ja piste. Se ei ratkaise tilannetta. Niiden pitää kuulla lasta, ja askel kerrallaan mahdollisesti se lopullinenkin syy sieltä voisi paljastua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ehkä vanhempana toivoisi, että sieltä tulisi joku tomera täti sanomaan lapsille, siis nimenomaan lapsille, että mitä pelleilyä tämä on, kyllä 15-vuotiaan pitää itse kuoria perunansa ja 11-vuotiaan siivota itse pöytänsä, ja tukea vanhempien auktoriteettia, mutta sen sijaan tuleekin tyyppejä, jotka kirjaavat, että 15-vuotias kertoo, ettei saa ruokaa, ja 11-vuotias joutuu tekemään läksyt lattialla, kun pöytä on niin sotkuinen. Kyllä lastensuojelun puoleen kääntyminen voi helposti vain aiheuttaa lisää ongelmia, saada näyttämään paperilla pahalta ja leimata koko perheen ja saada kokemaan häpeää ja avuttomuutta ja huostaanoton uhkan ilmestymisen myötä viedä luottamuksen yhteiskuntaan ja viranomaisiin.
Hyvä puoli on se, että tilanteessa on mahdollisuus liittoutua lasten kanssa ja yhdessä motivoitua panemaan asiat kuntoon, ettei pahat tädit vie. Suhteet lapsiin voivat lähentyä. Laita heidät lukemaan Oliver Twist. Perusrakenteet ja -asenteet eivät ole siitä miksikään muuttuneet, vaikka materiaalinen hyvinvointi on lisääntynyt.
Se on niiden vanhempien tehtävä.
Joo ei me tulla kenenkään lapsia läksyttämään, että soo soo, kuori perunasi. Kyllä se vastuu on aina vanhemmalla ja jos vanhemmalla ei se se vanhemmuus toimi, niin siinä vanhemmuuden tukemisessa voidaan jeesata. Miettikää nyt itse. Että ajattelette, että tilataanpa maisteri sanomaan sille omalle lapselle, että kuorii perunansa? Tehän te sen lapsen vanhempia olette. t: sossu
Entäs jos sen lapsen vanhempi on maisteri? Mitäs tehdään, jos ei tottele akateemista vanhempaa? Katsos, kun me kaikki vanhemmat emme ole pelkän peruskoulun käyneitä juoppoja tai narkkeja.
Tiedän muuten erään lastensuojelun sossun, jonka molemmilla lapsilla on paljon pahempia ongelmia elämänhallinnassa kuin perunan kuorimattomuus🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa käsittämättömältä ja järkyttävältä. Mutta ei yllätä.
Mutta itse ongelmaan, niin en kyllä sitäkään ymmärrä miten ette saa 11-vuotiasta menemään kouluun. Jos taustalla on kiusaamista, niin sekin pitää selvittää.Miten saat lapsen pakotettua kouluun jos ei mene? Odotellaan lastensuojelulta vastausta, psykiatrialta ei apuja. Ehkä lasu osaa auttaa??? Saapi nähdä... Jos lapsi ei kouluun mene niin ei mene. - ei ap
Ensin kannattaa kokeilla ihan puhuttelua ja perus rankaisua jos koulusta tulee tieto, että lapsi on lintsannut. Jos se ei auta, niin voi esimerkiksi uhata, että jompi kumpi vanhemmista ottaa joku päivä töistä vapaata ja saattaa lapsen luokkahuoneeseen asti, jos lapsi ei sinne vapaaehtoisesti mene.
Miten saatat lapsen kouluun joka ei sinne suostu lähtemään? Kysyn vaan... Helvetin helppo sanoa. Oikeesti et voi tehdä mitään.
Raahaa sen sinne väkisin.
Miten raahaat aikuisen ison ihmisen mihinkään? Menisi pahoinpitelyksi ja sitä en tekisi. Ikuiset traumat nuorelle mistä seuraa sitten jo oikeasti pahoja asioita. Oma nuori jo muutenkin isompi kuin minä. Ei sitä mihinkään raahata.
Johonkin perhekoti tai muuhun laitokseen kun laittaa, niin siellä saavat tehdä kaikkea sellaista mitä kotona ei saa tehdä, niin saadaan nuokin lapset ikuisiksi sossun elteiksi.
Voi että miten inhoan Suomen Sossu toimintaa, hyöty noista oli meilläkin miinus merkkinen, ei muuta kuin saadaan edelleen kattoa että miten saa muksun kuntoon tuosta perhekoti vaiheen lisää ongelmia, joo onhan lapsi jo töys ikinen mutta ei se huoli siihen lopu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä ehkä vanhempana toivoisi, että sieltä tulisi joku tomera täti sanomaan lapsille, siis nimenomaan lapsille, että mitä pelleilyä tämä on, kyllä 15-vuotiaan pitää itse kuoria perunansa ja 11-vuotiaan siivota itse pöytänsä, ja tukea vanhempien auktoriteettia, mutta sen sijaan tuleekin tyyppejä, jotka kirjaavat, että 15-vuotias kertoo, ettei saa ruokaa, ja 11-vuotias joutuu tekemään läksyt lattialla, kun pöytä on niin sotkuinen. Kyllä lastensuojelun puoleen kääntyminen voi helposti vain aiheuttaa lisää ongelmia, saada näyttämään paperilla pahalta ja leimata koko perheen ja saada kokemaan häpeää ja avuttomuutta ja huostaanoton uhkan ilmestymisen myötä viedä luottamuksen yhteiskuntaan ja viranomaisiin.
Hyvä puoli on se, että tilanteessa on mahdollisuus liittoutua lasten kanssa ja yhdessä motivoitua panemaan asiat kuntoon, ettei pahat tädit vie. Suhteet lapsiin voivat lähentyä. Laita heidät lukemaan Oliver Twist. Perusrakenteet ja -asenteet eivät ole siitä miksikään muuttuneet, vaikka materiaalinen hyvinvointi on lisääntynyt.
Se on niiden vanhempien tehtävä.
Joo ei me tulla kenenkään lapsia läksyttämään, että soo soo, kuori perunasi. Kyllä se vastuu on aina vanhemmalla ja jos vanhemmalla ei se se vanhemmuus toimi, niin siinä vanhemmuuden tukemisessa voidaan jeesata. Miettikää nyt itse. Että ajattelette, että tilataanpa maisteri sanomaan sille omalle lapselle, että kuorii perunansa? Tehän te sen lapsen vanhempia olette. t: sossu
Entäs jos sen lapsen vanhempi on maisteri? Mitäs tehdään, jos ei tottele akateemista vanhempaa? Katsos, kun me kaikki vanhemmat emme ole pelkän peruskoulun käyneitä juoppoja tai narkkeja.
Tiedän muuten erään lastensuojelun sossun, jonka molemmilla lapsilla on paljon pahempia ongelmia elämänhallinnassa kuin perunan kuorimattomuus🤔
Vaikka olisi tohtori, niin se vanhemmuus voi olla hukassa. Vanhemmuuden taitoja voi opetella ja lasten kanssa toimimista voi purkaa perheneuvolassa. Tarvittaessa sieltä tai lastensuojelusta saa perhetyötä neuvomaan ihan kotiin saakka. Jos sen perhetyön sitten saa kotiin, niin kannattaa kuunnella mitä niillä perhetyöntekijöillä on sanottavaa ja ottaa vastaan avoimin mielin. Saivartelu ja asiayhteydestä lauseiden irrottaminen ei sitä teidän kotitilannettanne auta millään lailla.
Meidän teinille oli psygologi sanonut että on ihan ok haukkua vanhemmat vaikka kerran kuussa.
Mielestäni ei todellakaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
11-vuotiaan ei tarvitse siivota
15-vuotiaan ei tarvitse tehdä ruokaaLapset voi opettaa auttamaan mutta vastuu ei ole lasten.
Jos normaali 11v ei saa omaa koulupöytää siivottua ite tehköön läksynsä muualla, ei se osaa siivota sitä 20v jos ei opettele.
No joo 15v ei tarvi tehdä ruokaa, mutta perunansa kuorii ite tai syö kuorineen.
Vuoden päästä tuo 15v on parhaassa tapauksessa koulussa toisella paikkakunnalla meneekö äiti sinnekin kuorimaan perunat voi siinä tulla pienelle vähän häpeä päälle kun muut näkee...
Jos lapsi ei viitti siivota koulupöytää niin m voisin siivota, ensin koulukirjat pois siitä, ja sit teippaa jätesäkki pöydän reunaan ja romut sinne siitä roskiin, ei se montaa kertaa jätä siivoomati. Tai sit ostat sille liikaa kaiken mitä sen pään juolahtaa. Ja kyllä mä ensin sanoisin että jos et kouluun mene omatoimisesti mä vien ja vienkin perille luokkaan asti.
Juu ei saa koskea mutta kövelköö ite...