Ihmisten käyttäytyminen murtaa sieluni.

Mä tiedän että aloitukseni on taas joku trollimagneetti.

Olen aivan tosissaan. Olen kärsinyr pitkäaikaisesta keskivaikeasta/vakavasta masennuksesta. Vuosien jälkeen tulin lääkärin kanssa siihen tulokseen että se on ympäristö joka sairastuttaa mielenmaiseman.

Minulla on vain muutama läheisiä. Kotona on aina onnellinen ja levollinen arki. Niin kauan kun on itsestään kiinni ja miehestä niin kaikki on hyvin. Olemme molemmat fiksuja, kohteliaita, järkeviä, huumorintajuisia.

Sitten kun lähtee aina sinne ulkomaailmaan niin aina saa masentua ihmisten käyttäytymisestä. Asiakaspalvelutyöstä se masennus mulla alkoi 10 vuotta sitten. Yritin kaiken puolin kovettua ja muuttua tylyksi. Mutta kun en ole sellainen. Oli pakko jossain vaiheessa lähteä koska keho ei sietänyt enää satoja tylyjä asiakkaita vuodessa.

Ei se yksittäinen tyly ihminen hetkauta mutta kun niitä on nykyään ehkä jopa yli puolet. Ihan uskomattoman harvinaisia kohtaa iloisen ihmisen joka vain hymyilee.

Olen jotenkin aivan loppu tähän. Naapurit ovat tylyjä, kääntävät pään kaikille jotka yrittävät moikata. Vastaantulevat ihmiset välillä katsovat niin rumasti kun vain voi olla.

Mä itse vaistoan ja koen että ilmapiiri on uskomattoman vi ttumainen ja ynseä. Se vie se oman pienen ilon kokonaan pois.

Koska olen masentunut niin nyt ilahduin kun näin että kukat kukkivat, jäin tujottaa niitä ja hymyilin. Yks nainen tujotti kuin olisin murhaamassa jonkun.

Olen nyt ilkeä. Mutta olen huomannut että nimenomaan nämä 40-50 vuotiaita kouvolatukka tädit, vanhat ukot sekä nämä minä minä olen tärkeä ihminen/merkkivaate ihmiset katsovat aina julmasti.

Onko se tämä nykyajan itsekkyys joka on tehnyt ihmisistä noin tylyjä?