Mitä mieltä HS:n mielipidekirjoituksesta " Imettävälle äidille annettava vaihtoehtoja" ?
Kirjoittaja kaipaa Suomeen Islannin tapaista vanhempainvapaata, minkä mukaan 3kk on äidille, 3kk isälle ja loput 3kk voi pitää kumpi vain.
Imetys olisi näin mahdollista ja kumpikin saisi olla vauvan kanssa kotona.
Toinen asia, mitä kirjoittaja kaipaa tänne Suomeen, on imetystauot.
Norjassa äiti saa pitää päivässä 2 tuntia imetystaukoa, jolloin isä tuo vauvan äidin työpaikalle syötettäväksi.
Mielipiteitä! Toimisiko täällä?
Kommentit (83)
Isiä voidaan ehkä kannustaa jäämään kotiin erilaisilla vanhempainvapaajärjestelyillä, mutta se ei tule koskaan edistämään tasa-arvoa halutulla tavalla. Ensinnäkin äidit tulevat olemaan enemmän kotona vauvaa hoitamassa, tehtiinpä mitä tahansa.
Tasa-arvoa edistettäisiin mielestäni parhaiten sillä, että kustannukset jaettaisiin tasan kaikkien työnantajien kesken. En siltikään usko, että tasa-arvo tulee täysin toteutumaan, koska kyllä työnantajat punnitsevat muitakin asioita kuin vain kustannuksia. Esimerkiksi kun nainen tulee raskaaksi, hänen työtehonsa usein kärsii ja kun hän jää äitiyslomalle, hänelle täytyy etsiä sijainen. Lisäksi kyse on niin paljon myös asenteista, eikä niitä muuteta edes rahalla.
Miksi äiti ei saa viettää vauvan kanssa tämän ensimmäistä
elinvuotta rauhassa nauttien imetyksestä ja vauva-ajasta?
Miksi äidin pitää heti, kun synnytyksestä juuri ja juuri tokenee,
rynnätä takaisin töihin?
Äidin ja vauvan symbioosi on tärkeä sekä äidille että vauvalle.
Toki isäkin on vauvalle tärkeä, mutta isä ei voi imettää.
Ja imetys on vauvan ruokintamenetelmistä halvin, helpoin ja
terveellisin sekä vauvalle että äidille.
Äidinmaito on ravitsevaa, hygieenistä ja siinä on vasta-aineita
vauvalle. Lisäksi äidin imettäessä vähintään 2 vuotta elämästään
laskee äidin rintasyöpäriski merkittävästi!
Minä en olisi ikinä halunnut, enkä halua, palata töihin ennen kuin
lapsi on vähintään pari kk yli 1 vuoden. Ja tästä pidän kiinni,
jos meille vielä kolmaskin lapsi joskus suodaan.
Mieheni ymmärtää kantani, ja aina tukenut imetystäni. Miten
lyhyt aika 1 vauvavuosi on naisen elämässä? Tai vaikka
kolmekin vauvavuotta, jos on kolme lasta...
Isä voi ja saa hoitaa lasta kotona sitten, kun imetys ei enää
ole niin tärkeä asia vauvalle ja äidille eli sitten kun taapero
jo syö samaa ruokaa kuin muutkin perheessä. Vauva-aika
on vauvan ja äidin yhteinen etuoikeus!
Tosin minun vauvani tai paremminkin taaperoni oli töihin palatessani
jo melkein 1,5 vuotias! Imetyksen lopetin, kun lapsi oli 1 v 10 kk.
Kukin siis tyylillään. :)
Vierailija:
Isä jäi kotiin hoitamaan vauvaa. Minä imetin vauvaa yöllä tai aamulla, töistä tullessa ja illalla. Päivällä isä antoi kiinteän ruuan lisäksi ensin pakastettua äidinmaitoa ja myöhemmin korviketta.Molemmissa tapauksissa imetys jatkui monta kuukautta töihinmenoni jälkeen.
Norjalaisen lastenlääkärin kirjoittama opus, enimmäkseen imetyksestä. Ja silloin jo hämmästelin tuota " imetystuntia" , joka äideillä on työpaikoilla. Kuulostaa mun mielestä ihanalta, vaikka eivät kaikki sitä pystyisikään toteuttamaan.
Täysimetys ei todellakaan onnistu (välttämättä edes lypsäen), jos täysmittaisen työpäivän aikana käy kerran imettämässä.
Oma työpaikkani on reilun 10 km päässä, mutta julkisilla matkaan menee 1/2 tuntia yhteen suuntaan.
Tuntuisi melko kohtuuttomalta vaatia, että mieheni matkustaisi vauvan ja 2-vuotiaan kanssa työpaikalleni imetystä varten.
Kuten myös Norjan malli, jossa vanheimpainvapaa on 15 kk, siitä osa korvamerkitty äidille, osa isälle ja osa jommallekummalle. Jos isä ei pidä osuuttaan, niin sitten sitä ei pidä kukaan muukaan. Imetys on järjestelykysymys, ja kuten moni imetysfanaatikko muissa viestiketjuissa sanoo: sen eteen on oltava valmis näkemään vähän vaivaa. Työnantajat voitaisiin kyllä velvoittaa järjestämään imetysmahdollisuuksia niille äideille, jotka imettävät pitkään.
Ihmettelen tätä muutosvastarintaa. Halutaanko parantaa naisten ja erityisesti äitien työmarkkina-asemaa vai ei? Jos halutaan, niin on oltava valmis hyväksymään ennakkoluulottomasti uusia malleja järjestää asioita eikä jumittua vanhoihin poteroihin.
Väännetään rautalangasta:
1) Kaikilla EI onnistu lypsäminen, vaikka mikä ois. Siis ei pakastettua äidinmaitoa.
2) Kaikki lapset EIVÄT hyväksy korviketta. Eikä siihen pitäisi ylipäätään kannustaa. Vauvan juoma on äidinmaito, ei lehmän maito.
3) HYVIN MONET asiallisen ajan täysimetetyt vauvat EIVÄT pärjää elinkuukausiaan 6-9 yhdellä imetyksellä työpäivän aikana.
4) Se, että äiti haluaa olla lastaan lähellä tämän vauvavuoden ajan EI, toistan EI ole laiskuutta, vaan tervettä järkeä. Tässä on kyseessä lapsen etu, ei äidin etu. Vauvalle ei ole hyväksi tuollainen hoitajien pompottelu ja kirjoituksen rivien välistä ehdottama _vieraalle_ hoitoon vienti 9 kuukauden vanhana.
Hesarin kirjoitus oli naurettava raapustus sellaisten äitien puolesta, joille se lapsen etu ei ehkä olekaan listan ylimpänä.
Mikään ei estäisi halukkaita äitejä jäämästä kotiin vaikka kolmeksi vuodeksi imettämään lastaan. Tässä vaan halutaan antaa myös isille mahdollisuus OMAAN korvamerkittyyn vapaaseen ja on perheen sisäinen asia käytetäänkö sitä vai ei. Ja jos joku isä kuskaa lapsen äidin työpaikalle imetettäväksi, niin se on sen perheen asia se. Kaikkien ei tarvitse niin toimia, mutta pääasia, että yhteiskunta antaa siihen MAHDOLLISUUDEN.
Yrittäjämieheni ei kertakaikkiaan voisi pitää kolmea kuukautta vapaata. Kuka hänen työnsä hoitaisi yhden miehen firmassa? Pakko ne on junkun hoitaa että töitä riittäisi jatkossakin (tilaajat oppisivat käyttämään muita työmiehiä siinä ajassa).
Yrittäjäperheessä on muutenkin tarpeeksi rankkaa pitkien työpäivien takia, ja nyt lasten pitäisi kärsiä vielä enemmän kun joutuisivat isävapaan ajaksi ilmeisesti vieraalle hoitoon? Kaikki kun eivät työskentele sellaisessa työsuhteessa, joissa työnantaja/Kela maksaa vapaat.
Mutta jotkut pärjää mainiosti 6-9 kk:n iässä vähemmällä äidinmaidolla. Suotakoon näiden lasten äideille mahdollisuus imettää/pumpata maitoa työajallaan.
Vierailija:
Väännetään rautalangasta:
1) Kaikilla EI onnistu lypsäminen, vaikka mikä ois. Siis ei pakastettua äidinmaitoa.
2) Kaikki lapset EIVÄT hyväksy korviketta. Eikä siihen pitäisi ylipäätään kannustaa. Vauvan juoma on äidinmaito, ei lehmän maito.
3) HYVIN MONET asiallisen ajan täysimetetyt vauvat EIVÄT pärjää elinkuukausiaan 6-9 yhdellä imetyksellä työpäivän aikana.
4) Se, että äiti haluaa olla lastaan lähellä tämän vauvavuoden ajan EI, toistan EI ole laiskuutta, vaan tervettä järkeä. Tässä on kyseessä lapsen etu, ei äidin etu. Vauvalle ei ole hyväksi tuollainen hoitajien pompottelu ja kirjoituksen rivien välistä ehdottama _vieraalle_ hoitoon vienti 9 kuukauden vanhana.Hesarin kirjoitus oli naurettava raapustus sellaisten äitien puolesta, joille se lapsen etu ei ehkä olekaan listan ylimpänä.
Vanhempainvapaata voisi säästää isälle vaikka sen 3kk ja isä voisi pitää sen vaikka lapsen ollessa 1,5-v.
Vierailija:
Mikään ei estäisi halukkaita äitejä jäämästä kotiin vaikka kolmeksi vuodeksi imettämään lastaan. Tässä vaan halutaan antaa myös isille mahdollisuus OMAAN korvamerkittyyn vapaaseen ja on perheen sisäinen asia käytetäänkö sitä vai ei. Ja jos joku isä kuskaa lapsen äidin työpaikalle imetettäväksi, niin se on sen perheen asia se. Kaikkien ei tarvitse niin toimia, mutta pääasia, että yhteiskunta antaa siihen MAHDOLLISUUDEN.
Esim. monilla yrittäjä-äideillä on sama pulma. Nykyinen asenneilmasto vaan suhtautuu suopeammin miesten syihin olla pitämättä vanhempainvapaata. Jos halutaan parantaa naisten asemaa ja edistää tasa-arvoa, niin täytyy vaan patistaa ukkoja kotiin. Ei ne asenteet muuten muutu.
Vierailija:
Yrittäjämieheni ei kertakaikkiaan voisi pitää kolmea kuukautta vapaata. Kuka hänen työnsä hoitaisi yhden miehen firmassa? Pakko ne on junkun hoitaa että töitä riittäisi jatkossakin (tilaajat oppisivat käyttämään muita työmiehiä siinä ajassa).Yrittäjäperheessä on muutenkin tarpeeksi rankkaa pitkien työpäivien takia, ja nyt lasten pitäisi kärsiä vielä enemmän kun joutuisivat isävapaan ajaksi ilmeisesti vieraalle hoitoon? Kaikki kun eivät työskentele sellaisessa työsuhteessa, joissa työnantaja/Kela maksaa vapaat.
Sitten ei ainakaan imetys olisi mikään este.
Ei kai ketään voida siihen pakottaa?
Vierailija:
Esim. monilla yrittäjä-äideillä on sama pulma. Nykyinen asenneilmasto vaan suhtautuu suopeammin miesten syihin olla pitämättä vanhempainvapaata. Jos halutaan parantaa naisten asemaa ja edistää tasa-arvoa, niin täytyy vaan patistaa ukkoja kotiin. Ei ne asenteet muuten muutu.
Kyseessä on perheen elatus, mieheltäni voi mennä elinkeino tuon kolmen kuukauden aikana. Asiakkaat etsivät kyllä uuden tekijän, jos mieheni ilmoittaa ettei ole kolmeen kuukauteen käytettävissä. Ei siitä ole paljon iloa jos menen siivoamaan kolmeksi kuukaudeksi, millä sen isävapaan jälkeen sitten pitäisi elää?
että miten perheiden raha-asiat menevät sen kolmen kuukauden aikana, joka on isän vapaa? Vaihtoehdot ovat: 1) Isä jää vapaalle, vaikka äitikin on kotona. Äiti ei saa mistään rahaa tällä ajalla, ja isänkin tulot tippuvat. 2) Isä ei jää vapaalle, eikä äiti saa edelleenkään mistään rahaa. 3) Äiti yrittää löytää töitä kolmeksi kuukaudeksi ja imetys häiriintyy.
Nämä vaihtoehdot jäävät siis perheelle, jotka haluavat hoitaa lastaan kotona pidemmälle kuin sen 9 kk. Tässä ehdotuksessa ei toteudu lapsen paras eikä perheen paras. Sellaiset perheet, joissa molemmat ovat töissä matalapalkkaisissa hommissa, joutuisivat viemään lapset hoitoon jo vauvoina. Heille tämä malli ei antaisi vaihtoehtoja. :(
Äiti pitää äitiysvapaansa ja sovitun osan vanhempainvapaasta heti perään, jottei imetyskuviot kärsisi. Sitten hän menisi töihin ja isä pitäisi vapaansa. Tai sitten hän pitäisi hoitovapaata sovitun ajan, jonka jälkeen hän menisi töihin ja isä pitäisi vapaansa.
Jos äiti on työtön, niin tottakai isä voisi silti pitää ansiosidonnaisen vapaansa. Ihan niinkuin työttömän miehen puoliso pitää äitiysvapaansa. Pariskunta laskekoon itse onko heillä siihen varaa. Useimmathan ovat tätä miettineet jo lapsentekovaiheessa.
Vierailija:
Täysimetys ei todellakaan onnistu (välttämättä edes lypsäen), jos täysmittaisen työpäivän aikana käy kerran imettämässä.
Vaikka kuinka pumppasin pumpulla ja lypsin käsin, maito väheni niin paljon ettei riittänyt enää vauvalle. Ja mä olen sentään täysimettänyt hyvällä menestyksellä kolme muuta lasta puolivuotiaiksi.
ei yli 1-vuotiaista.