Appivanhempien ökyarvot ärsyttää
Nyt on appiukko taas tempaissut. Meidät kutsuttiin eilen katsomaan uutta venettä. Hän esitteli ylpeänä meidän perheelle 49 500€ maksanutta huvivenettään. Eivät kalasta. Vene on siis pelkästään huviajeluja varten ja tehojakin riittää.
Talvella ostivat uuden maastoauton. Minä kysyin, mihin edes tarvitsevat sellaista autoa, joka kuluttaa bensaa älyttömästi ja maksaa maltaita. Anoppi sanoi, että ei tarvitse kadehtia, kyllä antavat meillekin lainaksi, kun tarvitaan. Tarvitaan mihin? Appi ajelee lähinnä kodin, kesämökin ja ruokakaupan väliä, koska jäi syksyllä eläkkeelle.
Heillä on ökykuluttaminen mennyt yli. Joka kesä järjestävät grillijuhlia, joissa ei säästellä. Löytyy kilokaupalla parasta naudanlihaa, aitoa samppanjaa, kaviaaria jne. Viime kesänä Koronan takia juhlat oli ulkona ja kutsuivat vain meidän perheen ja mieheni veljen perheineen, mutta ruokaa oli kyllä varattu 50 hengelle. Niiden koira söi hyvällä ruokahalulla naudan sisäfilepihvejä, kun ihmiset eivät jaksaneet. Minä en edes syö punaista lihaa ja miehenikin tosi harvoin, ilmastosyistä ja turhaa eläinten tappamista välttääksemme.
En pysty ymmärtämään, mitä ne appivanhemmat edes saa tuosta elämäntyylistä. Jotenkin sen vielä jollain tasolla ymmärsi, kun ennen koronarajoituksia kävivät kaukomailla matkoilla: Meksikossa, Mosambikissa, Floridassa, Thaimaassa. Varmaan haluavat nähdä ja kokea uutta, kun lapsena eivät ole päässeet minnekään. Minä en lennä huvikseni joka vuosi, ja siitäkin tulee syyllisyys, jos olen työmatkalla joutunut käymään lentäen Euroopassa.
Kommentit (64)
Anna heidän elää omaa elämää ja sinä omaasi. Et kai kuvittele, että voit muuttaa miehesi vanhempien arvomaailmaa mieleiseksesi. Oma anoppini oli alkoholisti ja sairas. Mitä sitten. Ei kai se minun ongelmani ollut ja minun tehtävä alkaa muuttamaan häntä.
Mutta anoppihullun aloitushan tämä taas on. Näitä siunaantuu tänne aina pari aloitusta päivässä vähintään.
Provo. Liikaa tarkkoja yksityiskohtia tunnistettavuudessa esim. veneen hintalapusta ja luettelo matkakohteista
Ymmärrän hyvin ahdistuksesi. Itse yrittää muuttaa omia elämäntapoja ekologisemmaksi, niin on se aika turhauttavaa, kun jotkut ei välitä pätkääkään. Mutta eipä sille oikein mitään voi tehdä.
Mitä sitten? Appivanhemmat haluavat nauttia elämästään täysiä, eikä rypeä sädekehänsä kanssa ekojeesustelukuplassa.
Ei auta appivanhempien kuluttamisesta ottaa itseensä, omillani on 2 miljoonan euron asuntobussi, varmaan joku 10-20 miljoonan euron talo ja ennen koronaa matkustivat paljon, lähes jatkuvasti (appiukko on esim. tehnyt sellaisen lasketteluretken, jossa helikopterilla viedään jonnekin Andien huipulle ja sitten lasketaan alas). Eivät ole tyhmiä, saattavat myös puhua ilmastonmuutoksesta ja tehdä omaan viiteryhmäänsä verrattuna ilmastotietoisia valintoja (esim. ovat kasvissyöjiä ja valitsevat katumaasturinsa vähempipäästöisenä), mutta elämäntapa on AIVAN toista kuin meillä.
Emme me sille voi mitään tehdä, eikä ole asiammekaan. He kylpevät rahassa ja elävät hyvin kulutuskeskeisessä yhteiskunnassa. Ja varmaan elämässä on aidosta sisällöstä myös puutetta -- tai niin itse analysoisin.
Omalla esimerkillä ja yhdessä olon asettamilla rajoilla voi ainoastaan vaikuttaa (esim. emme lentele itse sinne tänne heitä tapaamaan). Ilmastoasioista tms. voidaan keskustella, mutta ei syyllistäminen tai neuvominen auta mitään.
Miehesi on kasvanut noiden arvojen mukana...odotapa kun hänellä on rahaa, viimeistään perintönä...vaihtaa pavut kengurupihviin australiassa ennenkuin eronne on valmis.
Eli asioita tulisi ostaa vain jos niitä tarvitsee, ei saa ostaa mitään mistä saa vain iloa. Ok. Köyhät ulisee.
Appivanhemmat työllistää tosi monta ihmistä. Ap ei juurikaan. Ei jatkoon.
Mitä niiden pitäisi mielestäsi tehdä rahoillaan?
Mistä näitä nirppanokkia oikein löytyy? Toivottavasti miehesi laittaa sut kiertoon nopeasti ja etsii itselleen naisellisen naisen, joka osaa nauttia elämästä.
tuolla 50k rahalla saa pienen moottoriveneen kalastusta varten.
Edes yks nolla perään ei vielä tuo isoa venettä.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on kasvanut noiden arvojen mukana...odotapa kun hänellä on rahaa, viimeistään perintönä...vaihtaa pavut kengurupihviin australiassa ennenkuin eronne on valmis.
Tuohan on ihan puppua. Meillä on minun mieheni kanssa 21 yhteistä vuotta, eikä hän ainakaan toistaiseksi ole omaksunut vanhempiensa arvomaailmaa. Anoppini ostaisi vaikka sian säkissä, jos joku ”hienompi ihminen” sitä suosittelisi. Anopin mies harrastaa golfia vai siksi, että rikkaat harrastavat. Säälittävää oikeastaan, mutta mieheni ei onneksi tee mitään vain siksi, että se olisi hienoa tai muodikasta, enkä usko, että hän tulee muuttumaan. Jokainen valitsee itse tavan, jolla haluaa elämäänsä elää.
Vierailija kirjoitti:
Mitä niiden pitäisi mielestäsi tehdä rahoillaan?
Antaa miniälle tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Provo. Liikaa tarkkoja yksityiskohtia tunnistettavuudessa esim. veneen hintalapusta ja luettelo matkakohteista
Sitä paitsi tuon hintainen vene ei kyllä todellakaan ole mikään öky...
Huh kun kuulostaa rasittavalta perheeltä. Ostetaan kymmenen kiloa filepihviä varmuuden vuoksi ja heitellään loput vaikka koiralle, jos ei kaikkia jaksa syödä. Mitähän ne sanoisivat minun minimalistisesta elämäntavastani, kun pyöräilen töihin kesät-talvet 6 km suuntaansa ja harrastuksiin kuuluu valokuvaus ja metsissä kävely sekä syksyllä marjastaminen. Suosin käytettynä ostettuja vaatteita ja vanhoja, kunnostettuja huonekaluja. Olisin varmaan kummajainen niiden mielestä. Kestävä elämäntapa on heille ehkä vieras käsite.
Hyvä aloitus.
Tunnen kanssa perheen jossa eläkeläiset ostavat hirveästi kaikkea materiaa. Vaihtelevat autoja, ostavat veneitä, matkustelevat edestakaisin ...
Eihän tuossa järkeä ole mutta kai se on talouden kannalta hyvä, että raha kiertää?
Vierailija kirjoitti:
Huh kun kuulostaa rasittavalta perheeltä. Ostetaan kymmenen kiloa filepihviä varmuuden vuoksi ja heitellään loput vaikka koiralle, jos ei kaikkia jaksa syödä. Mitähän ne sanoisivat minun minimalistisesta elämäntavastani, kun pyöräilen töihin kesät-talvet 6 km suuntaansa ja harrastuksiin kuuluu valokuvaus ja metsissä kävely sekä syksyllä marjastaminen. Suosin käytettynä ostettuja vaatteita ja vanhoja, kunnostettuja huonekaluja. Olisin varmaan kummajainen niiden mielestä. Kestävä elämäntapa on heille ehkä vieras käsite.
Kyllä Minä olen sitten hyvä ihminen !

Rasittavia tai ei, ökyappi tuskin tuomitsee tai arvostelee sinun pyöräilyäsi ja marjastamistasi, sinä taas korotat itsesi ja elämäntapasi muiden yläpuolelle.
Viikon vinkki: ei kannata naida itseään ylemmäs.
Miehesi tulee muuttamaan arvojansa keski-ikäistyessään enemmän ja enemmän oman lapsuudenkotinsa arvomaailmaan. Nuoruuden ideologia karisee, ja geenit/kasvatus/oman lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten omat lapsensa haluaa kasvattaa, ja heille esim antaa kokemuksia matkustelun kautta.
Ps. Se lentäminen ei oikeasti yhätikään ole sellainen ilmastomörkö mitä vouhottajat vouhottaa... se oli muistaaksen 3-4% ihmisen vuosittaisista päästöistä ja siitä suurin osa tulee kuitenkin niistä lennoista kun sinun papiksi ja avokadosi ja kännykkäsi ja jne lennätetään ympäri maailman.
Toki silti kannattaa pyrkiä toimimaan vastuullisesti mutta esim suomalainen naudanliha on vastuullista verrattuna siihen Argentiinasta rahdattuun. Ja toisaalta suomalainen työllistäminen ja ruoan omavaraisuus ovat myöskin aika tärkeitä arvoja. Varsinkin kun koko Suomen kaikki päästöt ovat yksi kärpäsen pissa maailman mittakaavassa. 1/3 kaikista kasvihuonepäästöistä tulee Kiinasta, eli ekologista olisi pyrkiä hankkimaan kaikki tuotteensa Suomalaisina/eurooppalaisina. Mikä tosin esim banaanien tai vaikkap avokadojen osalta saattaa olla hieman haastavaa....
Jokainen tekee rahoillaan just sitä mitä itse haluaa.
Appi ostaa mitä haluaa, eikä asia kuulu sinulle pätkääkään.
Jos sinä et punaista lihaa syö, niin se on sinun asiasi. Mutta älä oleta että punainen liha häviää anopin pöydästä jos sinä et siihen koske.