Appivanhempien ökyarvot ärsyttää
Nyt on appiukko taas tempaissut. Meidät kutsuttiin eilen katsomaan uutta venettä. Hän esitteli ylpeänä meidän perheelle 49 500€ maksanutta huvivenettään. Eivät kalasta. Vene on siis pelkästään huviajeluja varten ja tehojakin riittää.
Talvella ostivat uuden maastoauton. Minä kysyin, mihin edes tarvitsevat sellaista autoa, joka kuluttaa bensaa älyttömästi ja maksaa maltaita. Anoppi sanoi, että ei tarvitse kadehtia, kyllä antavat meillekin lainaksi, kun tarvitaan. Tarvitaan mihin? Appi ajelee lähinnä kodin, kesämökin ja ruokakaupan väliä, koska jäi syksyllä eläkkeelle.
Heillä on ökykuluttaminen mennyt yli. Joka kesä järjestävät grillijuhlia, joissa ei säästellä. Löytyy kilokaupalla parasta naudanlihaa, aitoa samppanjaa, kaviaaria jne. Viime kesänä Koronan takia juhlat oli ulkona ja kutsuivat vain meidän perheen ja mieheni veljen perheineen, mutta ruokaa oli kyllä varattu 50 hengelle. Niiden koira söi hyvällä ruokahalulla naudan sisäfilepihvejä, kun ihmiset eivät jaksaneet. Minä en edes syö punaista lihaa ja miehenikin tosi harvoin, ilmastosyistä ja turhaa eläinten tappamista välttääksemme.
En pysty ymmärtämään, mitä ne appivanhemmat edes saa tuosta elämäntyylistä. Jotenkin sen vielä jollain tasolla ymmärsi, kun ennen koronarajoituksia kävivät kaukomailla matkoilla: Meksikossa, Mosambikissa, Floridassa, Thaimaassa. Varmaan haluavat nähdä ja kokea uutta, kun lapsena eivät ole päässeet minnekään. Minä en lennä huvikseni joka vuosi, ja siitäkin tulee syyllisyys, jos olen työmatkalla joutunut käymään lentäen Euroopassa.
Kommentit (64)
Varmaan haluavat nähdä ja kokea uutta, kun lapsena eivät ole päässeet minnekään.
=======
No just siksi, matkustelevat niin kauan kuin jaksamista ja terveyttä piisaa.
Ja jos on ollut köyhä lapsuus, niin sitten ostelevat niin maan prkleesti niitä autoja ja veneitä kun vihdosta viimein on rahaa.
Pelkäätkö että törsäävät miehesi perinnön?
Vierailija kirjoitti:
Viikon vinkki: ei kannata naida itseään ylemmäs.
Miehesi tulee muuttamaan arvojansa keski-ikäistyessään enemmän ja enemmän oman lapsuudenkotinsa arvomaailmaan. Nuoruuden ideologia karisee, ja geenit/kasvatus/oman lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten omat lapsensa haluaa kasvattaa, ja heille esim antaa kokemuksia matkustelun kautta.
Ps. Se lentäminen ei oikeasti yhätikään ole sellainen ilmastomörkö mitä vouhottajat vouhottaa... se oli muistaaksen 3-4% ihmisen vuosittaisista päästöistä ja siitä suurin osa tulee kuitenkin niistä lennoista kun sinun papiksi ja avokadosi ja kännykkäsi ja jne lennätetään ympäri maailman.
Toki silti kannattaa pyrkiä toimimaan vastuullisesti mutta esim suomalainen naudanliha on vastuullista verrattuna siihen Argentiinasta rahdattuun. Ja toisaalta suomalainen työllistäminen ja ruoan omavaraisuus ovat myöskin aika tärkeitä arvoja. Varsinkin kun koko Suomen kaikki päästöt ovat yksi kärpäsen pissa maailman mittakaavassa. 1/3 kaikista kasvihuonepäästöistä tulee Kiinasta, eli ekologista olisi pyrkiä hankkimaan kaikki tuotteensa Suomalaisina/eurooppalaisina. Mikä tosin esim banaanien tai vaikkap avokadojen osalta saattaa olla hieman haastavaa....
Varsinkin netinkäyttö kuluttaa energiaa. Tällä hetkellä tietotekniikka-ala tuottaa eri arvioiden mukaan 3–4 prosenttia koko maailman hiilidioksidipäästöistä, kun lentoliikenteen päästöt ovat noin 2 prosenttia.
Kannatta lukea artikkeli: https://yle.fi/uutiset/3-10832413 (pari vuotta vanha)
Tätä tulee harvoin ajatelleeksi. Lisääntyvä streemaaminen, kryptovaluuttojen louhiminen, älypuhelimet jne. Tulee kasvattamaan päästöjä digitaalisessa maailmassa jatkuvasti.
Mikä uusi Suomessa myytävä maasturi vie 15 litraa satasella?