Appivanhempien ökyarvot ärsyttää
Nyt on appiukko taas tempaissut. Meidät kutsuttiin eilen katsomaan uutta venettä. Hän esitteli ylpeänä meidän perheelle 49 500€ maksanutta huvivenettään. Eivät kalasta. Vene on siis pelkästään huviajeluja varten ja tehojakin riittää.
Talvella ostivat uuden maastoauton. Minä kysyin, mihin edes tarvitsevat sellaista autoa, joka kuluttaa bensaa älyttömästi ja maksaa maltaita. Anoppi sanoi, että ei tarvitse kadehtia, kyllä antavat meillekin lainaksi, kun tarvitaan. Tarvitaan mihin? Appi ajelee lähinnä kodin, kesämökin ja ruokakaupan väliä, koska jäi syksyllä eläkkeelle.
Heillä on ökykuluttaminen mennyt yli. Joka kesä järjestävät grillijuhlia, joissa ei säästellä. Löytyy kilokaupalla parasta naudanlihaa, aitoa samppanjaa, kaviaaria jne. Viime kesänä Koronan takia juhlat oli ulkona ja kutsuivat vain meidän perheen ja mieheni veljen perheineen, mutta ruokaa oli kyllä varattu 50 hengelle. Niiden koira söi hyvällä ruokahalulla naudan sisäfilepihvejä, kun ihmiset eivät jaksaneet. Minä en edes syö punaista lihaa ja miehenikin tosi harvoin, ilmastosyistä ja turhaa eläinten tappamista välttääksemme.
En pysty ymmärtämään, mitä ne appivanhemmat edes saa tuosta elämäntyylistä. Jotenkin sen vielä jollain tasolla ymmärsi, kun ennen koronarajoituksia kävivät kaukomailla matkoilla: Meksikossa, Mosambikissa, Floridassa, Thaimaassa. Varmaan haluavat nähdä ja kokea uutta, kun lapsena eivät ole päässeet minnekään. Minä en lennä huvikseni joka vuosi, ja siitäkin tulee syyllisyys, jos olen työmatkalla joutunut käymään lentäen Euroopassa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh kun kuulostaa rasittavalta perheeltä. Ostetaan kymmenen kiloa filepihviä varmuuden vuoksi ja heitellään loput vaikka koiralle, jos ei kaikkia jaksa syödä. Mitähän ne sanoisivat minun minimalistisesta elämäntavastani, kun pyöräilen töihin kesät-talvet 6 km suuntaansa ja harrastuksiin kuuluu valokuvaus ja metsissä kävely sekä syksyllä marjastaminen. Suosin käytettynä ostettuja vaatteita ja vanhoja, kunnostettuja huonekaluja. Olisin varmaan kummajainen niiden mielestä. Kestävä elämäntapa on heille ehkä vieras käsite.
Kyllä Minä olen sitten hyvä ihminen !
Jokainen voi tehdä päätöksen elää siten, että maapallo voi hyvin. Ei se vaadi mitään sankaritekoja, vaan lähtee pienistä muutoksista. Jo se, ettei autoile joka paikkaan, on hyvä muutos. Kun hankkii vaatteita, voi käyttää vähän aikaa tutkiakseen, millaisissa oloissa ja mistä materiaaleista vaatteet on valmistettu. Jos kelpuuttaa toisen käyttämiä vaatteita, sekin on vaihtoehto. Kierrättäminen ei ole mitään sädekehän nostattamista oman päänsä päälle, vaan täysin normaalia nykypäivänä. On typerää ummistaa silmänsä ja kuluttaa kuin viimeistä päivää.
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on kasvanut noiden arvojen mukana...odotapa kun hänellä on rahaa, viimeistään perintönä...vaihtaa pavut kengurupihviin australiassa ennenkuin eronne on valmis.
Eikö aloituksen kuvaamassa törsäilyssä tuleva perintö näytä pikku hiljaa katoavan pakokaasuna ja grillinkärynä ilmaan?
Hyvä yksityiskohta tuo kalliin lihan syöttäminen koiralle, itsellä ei ole koskaan ollut varaa tuollaisiin. Hyvä provo!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aloitus.
Tunnen kanssa perheen jossa eläkeläiset ostavat hirveästi kaikkea materiaa. Vaihtelevat autoja, ostavat veneitä, matkustelevat edestakaisin ...
Eihän tuossa järkeä ole mutta kai se on talouden kannalta hyvä, että raha kiertää?
Raha kiertäisi paremmin jos he ostaisivat jotain jonka tuotto menee mahdollisimman lyhentemättömänä sille tekijälle.
Vierailija kirjoitti:
Viikon vinkki: ei kannata naida itseään ylemmäs.
Miehesi tulee muuttamaan arvojansa keski-ikäistyessään enemmän ja enemmän oman lapsuudenkotinsa arvomaailmaan. Nuoruuden ideologia karisee, ja geenit/kasvatus/oman lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten omat lapsensa haluaa kasvattaa, ja heille esim antaa kokemuksia matkustelun kautta.
Ps. Se lentäminen ei oikeasti yhätikään ole sellainen ilmastomörkö mitä vouhottajat vouhottaa... se oli muistaaksen 3-4% ihmisen vuosittaisista päästöistä ja siitä suurin osa tulee kuitenkin niistä lennoista kun sinun papiksi ja avokadosi ja kännykkäsi ja jne lennätetään ympäri maailman.
Toki silti kannattaa pyrkiä toimimaan vastuullisesti mutta esim suomalainen naudanliha on vastuullista verrattuna siihen Argentiinasta rahdattuun. Ja toisaalta suomalainen työllistäminen ja ruoan omavaraisuus ovat myöskin aika tärkeitä arvoja. Varsinkin kun koko Suomen kaikki päästöt ovat yksi kärpäsen pissa maailman mittakaavassa. 1/3 kaikista kasvihuonepäästöistä tulee Kiinasta, eli ekologista olisi pyrkiä hankkimaan kaikki tuotteensa Suomalaisina/eurooppalaisina. Mikä tosin esim banaanien tai vaikkap avokadojen osalta saattaa olla hieman haastavaa....
Ei ole pakko syödä banaaneja joka viikko. Suomalaiset metsät ovat täynnä marjoja.
Minulla on tosi snobit ja luokkatietoiset appivanhemmat, olevinaan niin hienompaa väkeä ja muiden yläpuolella. Se asenne ärsyttää, haluaisin tahallani esittää oikein junttia mokomille teeskentelijöille.
Onko ap:lla nyt väärä mies? Jos mies on kasvanut noilla arvoilla niin mitä yhteistä teillä on?Kanttaako vaihtaa vasemalle?(miestä siis)
No paremmilta nuo appivanhempienne arvot vaikuttaa kuin sinun ja miehesi.
Appivanhemmillasi on varmaan ärsyttävä miniä ja koittavat tuhlata rahansa ennen kuolemaansa ettei jää miniälle mitään.
Sukupolvien elämänarvot ovat erilaisia. 40-50 -luvulla syntyneille erilaisilla statussymboleilla ja esim. hienoilla autoilla, taloilla ja veneillä on aivan toisenlainen merkitys kuin vaikka 80-luvun ikäpolvelle. Kun boomeri ostaa noita hienoja vehkeitä ja pääsee esittelemään niitä esim. naapurille, niin hän kokee saavuttaneensa elämässään jotain, kun taas nuoremmat kokevat tuollaisen elämäntyylin lähinnä nolona.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se aivan kamalaa, jos joku haluaa nauttia työnsä hedelmistä eläkepäivinään.
Työn hedelmistä voi nauttia monella tavalla. Äitini osti pienen mökin, jolla viljelee itse perunoita, porkkanoita, yrttejä ja poimii viinimarjat talveksi. Hän on pysynyt hyvässä kunnossa kuokkiessaan kasvimaalla ja uimalla järvessä keväästä myöhälle syksyyn. Hän hakkaa itse halotkin toistaiseksi, vaikka ikää päälle 70.
Äitini on minutkin pienestä pitäen totuttanut kulttuuriin. Ollaan oltu ahkeria käymään teatterissa, baletissa, monenlaisissa konserteissa. Ei ainoa tapa laittaa rahaa kiertämään ole ostaa jotain kallista ja turhaa.
Isäni on nauttinut eläkepäivistään asumalla puolet vuodesta Kanarialla. Nyt on ollut ensimmäinen talvi, kun ei päässyt sinne, mutta onpa sen huomannutkin, koska reuma vaivaa.
Kukin tyylillään, on minulle aina opetettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikon vinkki: ei kannata naida itseään ylemmäs.
Miehesi tulee muuttamaan arvojansa keski-ikäistyessään enemmän ja enemmän oman lapsuudenkotinsa arvomaailmaan. Nuoruuden ideologia karisee, ja geenit/kasvatus/oman lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten omat lapsensa haluaa kasvattaa, ja heille esim antaa kokemuksia matkustelun kautta.
Ps. Se lentäminen ei oikeasti yhätikään ole sellainen ilmastomörkö mitä vouhottajat vouhottaa... se oli muistaaksen 3-4% ihmisen vuosittaisista päästöistä ja siitä suurin osa tulee kuitenkin niistä lennoista kun sinun papiksi ja avokadosi ja kännykkäsi ja jne lennätetään ympäri maailman.
Toki silti kannattaa pyrkiä toimimaan vastuullisesti mutta esim suomalainen naudanliha on vastuullista verrattuna siihen Argentiinasta rahdattuun. Ja toisaalta suomalainen työllistäminen ja ruoan omavaraisuus ovat myöskin aika tärkeitä arvoja. Varsinkin kun koko Suomen kaikki päästöt ovat yksi kärpäsen pissa maailman mittakaavassa. 1/3 kaikista kasvihuonepäästöistä tulee Kiinasta, eli ekologista olisi pyrkiä hankkimaan kaikki tuotteensa Suomalaisina/eurooppalaisina. Mikä tosin esim banaanien tai vaikkap avokadojen osalta saattaa olla hieman haastavaa....
Ei ole pakko syödä banaaneja joka viikko. Suomalaiset metsät ovat täynnä marjoja.
No just tulin metsästä kävelemästä ja varsin vähän oli marjoja tyrkyllä.
Meillä niitä tosin vielä on viime kesästä pakkasessa kun on 2 pakastinta mutta aika harva pystyy koko talven marjat pakastamaan, siis jos niitä syö joo banaanin korvikkeena.. (suomalaiset) marjat koko perheelle ostettuna vuoden ympäri taas saavat vähän varakkaammankin perheen vararikkoon. Siksi banaani tai muu usein ulkomainen hedelmä on ihan välttämätön vaihtoehto.

Näkisin kyllä ennemmin sen banaanin marjojen korvikkeena.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tosi snobit ja luokkatietoiset appivanhemmat, olevinaan niin hienompaa väkeä ja muiden yläpuolella. Se asenne ärsyttää, haluaisin tahallani esittää oikein junttia mokomille teeskentelijöille.
Sama. Kun isäni lähti ensimmäistä kertaa kanarialle talveksi, appivanhempani utelivat häneltä, miten iso villa on vuokrattuna. Siis miehen, joka ei silloin reumaltaan pystynyt kunnolla kävelemään, olisi pitänyt vuokrata jokin valtava villa, että se olisi ollut appivanhempieni mielestä tyylikästä. Kauhea tarve omistaa isompaa kuin muilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh kun kuulostaa rasittavalta perheeltä. Ostetaan kymmenen kiloa filepihviä varmuuden vuoksi ja heitellään loput vaikka koiralle, jos ei kaikkia jaksa syödä. Mitähän ne sanoisivat minun minimalistisesta elämäntavastani, kun pyöräilen töihin kesät-talvet 6 km suuntaansa ja harrastuksiin kuuluu valokuvaus ja metsissä kävely sekä syksyllä marjastaminen. Suosin käytettynä ostettuja vaatteita ja vanhoja, kunnostettuja huonekaluja. Olisin varmaan kummajainen niiden mielestä. Kestävä elämäntapa on heille ehkä vieras käsite.
Rasittavia tai ei, ökyappi tuskin tuomitsee tai arvostelee sinun pyöräilyäsi ja marjastamistasi, sinä taas korotat itsesi ja elämäntapasi muiden yläpuolelle.
Jokainen voi tehdä valintoja. Toisten valinnat ovat oikeampia kuin toisten. Sitten ollaan itkemässä, kun luonnonvarat loppuu. Jos ei kukaan tee mitään, luonnontuho etenee.
Olen mm.tältäkin palstalta useamminkin kerran lukenut valituksia vanhemmista , omista tai appi, jotka eivät suostu käyttämään rahojaan. Nyt joku käyttää , mutta väärin. Pitäisikö heidän köyhäillä jotta miniä ei traumatisoituisi ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikon vinkki: ei kannata naida itseään ylemmäs.
Miehesi tulee muuttamaan arvojansa keski-ikäistyessään enemmän ja enemmän oman lapsuudenkotinsa arvomaailmaan. Nuoruuden ideologia karisee, ja geenit/kasvatus/oman lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, miten omat lapsensa haluaa kasvattaa, ja heille esim antaa kokemuksia matkustelun kautta.
Ps. Se lentäminen ei oikeasti yhätikään ole sellainen ilmastomörkö mitä vouhottajat vouhottaa... se oli muistaaksen 3-4% ihmisen vuosittaisista päästöistä ja siitä suurin osa tulee kuitenkin niistä lennoista kun sinun papiksi ja avokadosi ja kännykkäsi ja jne lennätetään ympäri maailman.
Toki silti kannattaa pyrkiä toimimaan vastuullisesti mutta esim suomalainen naudanliha on vastuullista verrattuna siihen Argentiinasta rahdattuun. Ja toisaalta suomalainen työllistäminen ja ruoan omavaraisuus ovat myöskin aika tärkeitä arvoja. Varsinkin kun koko Suomen kaikki päästöt ovat yksi kärpäsen pissa maailman mittakaavassa. 1/3 kaikista kasvihuonepäästöistä tulee Kiinasta, eli ekologista olisi pyrkiä hankkimaan kaikki tuotteensa Suomalaisina/eurooppalaisina. Mikä tosin esim banaanien tai vaikkap avokadojen osalta saattaa olla hieman haastavaa....
Ei ole pakko syödä banaaneja joka viikko. Suomalaiset metsät ovat täynnä marjoja.
Minä syön sekä banaaneja että marjoja joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Sukupolvien elämänarvot ovat erilaisia. 40-50 -luvulla syntyneille erilaisilla statussymboleilla ja esim. hienoilla autoilla, taloilla ja veneillä on aivan toisenlainen merkitys kuin vaikka 80-luvun ikäpolvelle. Kun boomeri ostaa noita hienoja vehkeitä ja pääsee esittelemään niitä esim. naapurille, niin hän kokee saavuttaneensa elämässään jotain, kun taas nuoremmat kokevat tuollaisen elämäntyylin lähinnä nolona.
Vaihdoin vähän yli 60 v autoa, vanha oli p *ska ja remontit söi rahaa. Tunnustan nautin mukavasta autosta, jonka ostin itselleni en naapureille. Ja ihan tiedoksi, että meillä se 80-lukulainen ajaa 20 000e kalliimmalla kuin minä.
Veneeni on mallia soutu.
Ap, appivanhemmillasi on oikea asenne elämään. Elämästä pitää nauttia ja rahaa kuluttaa jos sitä on. Jos olisin varakas, eläisin juuri kuten he. Turha syyllisyys ja jeesustelu pois ja elämästä nauttimaan!
Se on voi voi, jos toisten ihmisten arvot ärsyttävät.