Sosiaalinen periytyvyys - onko toivoa?

Jokin motivaatio pitää varmaankin olla? Entä vaatiiko se sen, että irrottautuu tuosta lapsuudenpiiristä esim. muuttamalla kauemmas tai etäännyttämällä välejä?

Ap

Suomessa on jo neljännen polven syrjäytyneitä. Paljon perheitä, joista kukaan ei lähde aamulla töihin tai kouluun. Jos tällaiset perheet ottaisivat apua vastaan, tilanne voisi muuttua. Ilmeisesti se ei muutu, jos taloudellisesti pärjää joka tapauksessa?

Pidä huoli omista asioistasi!

Vierailija kirjoitti:

Pidä huoli omista asioistasi!

Niin pidänkin. Mutta mistä tulee sinulle tuollainen asenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä huoli omista asioistasi!

Niin pidänkin. Mutta mistä tulee sinulle tuollainen asenne?

Tyhmyydestä.

Joskus riittää, että lapsella/nuorella on kavereita, joiden tausta on erilainen. Eli pääsee kaverinsa kautta näkemään, että elämässä on muitakin vaihtoehtoja kuin omien vanhempien antama malli. 

Tausta on vain tekosyy. Jos on halua, pärjää millä taustalla tahansa. Epäonnistuessa voi tosin vedota huonoon taustaan ja saa enemmän ymmärtäjiä.

Omasta motivaatiosta se on kiinni. Omat vanhemmat matalasti kouluttautuneita, mutta osa meistä sisaruksista käyty korkeakouluja.

Ja ei voi täysin varattomuuteen. Esim. ensin voi suorittaa ammatillisen koulutuksen, mennä töihin ja suorittaa samalla iltalukion jonka jälkeen hakeutua jatko-opintoihin. Eli keinoja on, jos on halua.

Jos ap yhtään lohduttaa niin on myös kaikki avut elämässä saaneita, koulutetut rikkaat vanhemmat etc. joista tulee ihan kauheita. Elikkäs se on varmaan kuitenkin se oma tahtotila ja omat valinnat kun sen elämän suunnan lopulta päättää. Ai ei? No miksi sitten moni esim. ojaan päätynyt alkkis tms on sieltä noussut ja muuttanut elämän täysin? Elämä on sellainen minkälaiseksi sen muovaa ajan kanssa. Ei heti mutta ajan kanssa.

Koulutukseen on kova tunku, korkeakoulupaikkoja riittää vain kolmasosalle hakijoista.

Sosiaaline periytyvyys on tilastollista, ei yksikökhtaista. Eli on paljon väkeä, joka jatkaa vanhempiensa mallin mukaan (hyvässä ja pahassa) useita sukupolvia, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka irrottautuvat vanhempiensa mallista (edelleen hyvässä ja pahassa).

Huonosta sosiaalieeta asemasta ja kehityksestä eroon pyrkimisessä on monta tekijää.

Ensimmäinen niistä on omat valinnat: etenkin koulutuksen ja päihteidenkäytön suhteen, mutta monessa muussakin asiassa. Tämä ei tarkoita, että olisi aina oma valinta, menestyykö koulussa, eikä se tarkoita, että pitäisi olla korkeakoulutus, vaan että joku koulutus pitää hankkia, ja siihen pitää investoida resursseja, sitkeyttä ja työtä - ja tämä investointi ja sitkeys ovat valintoja, jotka pitää vaan tehdä uudestaan aina kun homma menee käteen. Päihteidenkäytön suhteen se on erittäin selvästi oma valinta (ja sanon tämän ongelmaköyttäjien sukuun kuuluvana). Kolmas tärkeä valinta on ihmissuhteet ja se, ettei niissä tee myrkyllisiä valintoja, vaan esim välttää juoppoa ja rosvoa ideologisesti työtöntä kumppania tai jos huomaa sellaisen kanssa yhteen päätyneensä, hankkiutuu eroon, eikä anna toisen pilata omaakin elämää. Vastuunsa esim sairauksien kohdatessa perhettä täytyy tietenin kantaa, se on eri asia (juu, alkoholismi voi olla sairaus, mutta sen oireita voi hoitaa olemalla juomatta ja on valinta olla hoitamatta).

Toinen asia on, että jostain täytyy olla joku valonpilkahdus ja tieto siitä, että tämmöisiä yllä kuvattuja valintoja edes on olemassa, ja että niitä voi tehdä ja, miten. Lähiympäristöstä pitäisi löytyä JOKU terve suhteellisen tavallinen ihminen, josta voisi saada edes välähdyksiä tämmöisen elämän mallista. Lisää voimia ja mahdollisuuksia valintojen tekemiseen olisi, jos ihmisen lapsuuessa ja nuoruudessa olisi läsnä edes joku yhtäaikaa rakastava ja huolehtiva, käytännöllisen järkevä ihminen. Aikuisena sellaisia ihmisiä voi jo hankkia ympärilleen itse, mutta lapsena sitä on aika lailla ympäristönsä armoilla.

Mikä oikeuttaa köyhän käyttäytymään huonosti ja kasvattamaan lapsensa päin vttua ?

Ei yhtään mikään.

Läsnäolo ja lapsen tukeminen, ei vaadi paksua lompakkoa, tai yliopistotutkintoa.

Terveisin : 3:nnen polven köyhä, jolla alkkisvanhemmat, jolla 2 lasta ja opiskelee korkeakoulussa, koska haluaa esimerkillään näyttää, että kaikki on itsestä kiinni.

Ööh no esim mun 1perheeläinen käyttää Alkoa, kun taas itse en pidä edes mausta joten en pysty sitä juomaan. Samainen hlö on pienellä koulutustaustalla päässyt johtajaksi, mitä ei nykypäivänä voi mulle tapahtua, eli vaikka mulla olisikin kykyä niin ilman koulutusta en tule pääsemään nykyaikana johtotehtäviin.

Onnistuu. Se toki vaatii työtä ja sitä, että tekee tietoisia valintoja toisin. Usein esim. matalasti koulutetut ei arvosta korkeakoulukoulutusta ja tämä arvostus siirtyy lapsiin. Jos lapsi kuitenkin päättää, että haluaa yliopistoon, hänellä on mahdollisuudet siihen.

Erityisesti kiinalaiset tuppaa olemaan tässä sosiaalisen periytyvyyden myytin rikkomisessa kovia: köyhät perheet kannustavat lapsensa lääkäreiksi, juristeiksi ja professoreiksi.

Must on hassua että puhutaan että muka oma tahto jne. Esim mites jos vaan inhoaa alkoholin makua?!? Jos vaikka joku suvussa käyttää liikaa päihteitä. Eipä siinä ensimmäisenä oo mikään "oma, kova ja sitkeä päätös" jos vaan sattuu inhoamaan alkoholin makua eikä koe tarvitsevansa alkoholia. 😁

Minusta aloittaja liioittelee vanhempien merkitystä kavereiden ja koulun merkityksen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Onnistuu. Se toki vaatii työtä ja sitä, että tekee tietoisia valintoja toisin. Usein esim. matalasti koulutetut ei arvosta korkeakoulukoulutusta ja tämä arvostus siirtyy lapsiin. Jos lapsi kuitenkin päättää, että haluaa yliopistoon, hänellä on mahdollisuudet siihen.

Erityisesti kiinalaiset tuppaa olemaan tässä sosiaalisen periytyvyyden myytin rikkomisessa kovia: köyhät perheet kannustavat lapsensa lääkäreiksi, juristeiksi ja professoreiksi.

Kiinalaisten kohdallahan kyse ei ole kannustamisesta, vaan silkasta työnteosta. Siellä tehdään hyvin isoja valintoja ja uhrauksia jo hyvin nuoren lapsen kohdalla. Pitää soittaa vaikka pan-huilua, koska erikoisella soittimella on helpompi päästä hyvään lukioon. Sitten 10 vuotta soitetaan pakolla huilua.

Suomessa valinnat tapahtuvat paljon myöhemmin ja kevyemmin, ja koulutus on tasalaatuisempaa muutenkin. Hyvässä ja huonossa lukiossa on sama opetus, eikä mikään koulutusvalinta alaikäisenä sulje tulevaisuuden ovia. Britanniassa 11-vuotiaana saatu koulupaikka ratkaisee voiko tulevaisuudessa suunnata lääkäriksi vai sairaanhoitajaksi.

Olet jo pitkällä kun mietit edes asiaa. Olet tajunnut ongelman ja haluat tehdä muutoksen. Hienoa! Tie on itselläni ollut pitkä ja kivinen. Toisaalta, en tiedä onko "muutos" koskaan valmis. Olen käynyt vuosia terapiassa (aikoinaan 3.v, enää en käy), ja opsikellut ja tehnyt töitä, sekä fyysisesti, että henkisesti. Olen kerryttänyt omaisuutta ja harjoittanut PALJON itsetutkiskelua. Olen monesti joutunut katsomaan peiliin ja miettimään, mikä minussa on vikana, miksi, ja mitä sille voisin tehdä. Olen paljon onnellisempi nyt, kun tiedän millainen ihminen haluaisin olla ja pyrin olemaan sellainen joka päivä. Omia lapsia kasvatan huolella ja harkitsevasti jne...

Toivoa kyllä on, tsemppiä!

Toivoahan on aina. Mutta kyllähän se tausta vaan vaikuttaa. On se erilaista opiskella vanhempien omistamasta sijoituskäpästä käsin, kun opiskella samalla kun vanhemmat / muu läheinen painostaa antamaan rahaa. Lisäksi jos status aiheuttaa pahaa verta lapsuuden perheessä / kaveripiirissä on vaikeaa lähteä tavoittelemaan jotain sellaista mitä lähipiirissä ei kukaan tavoittele. Varsinkin jos moneen kertaan hoetaan että Ei Kannata. On rankkaa kuulla syyllistämistä siitä, että "luulee olevansa muita parempi".

Nuoret varsinkin haluavat hyväksyntää ja haluavat kuulua porukkaan, ja jos porukka koostuu EVVK-tyypeistä, vaatii aikamoista itsekuria ja itsetuntoa lähteä siitä vain yksin omilleen ja rakentaa elämä ilman että kukaan lähipiiristä osaa tukea ja neuvoa.

Tulen ongelmaisesta perheestä enkä ole koskaan pitänyt ympärilläni näkyvää elämäntyyliä vaihtoehtona. Jo hyvin nuoresta minulla on ollut ajatus että mitään ei tapahdu jollen mitään tee. Myöhemmin olen oppinut moneen kertaan että vaikka tekisi niin sekään ei välttämättä johda yhtään mihinkään mutta silti en näe että tekemättä jättäminen olisi sen parempi. Kirpaisee kyllä että olen opiskelusta ja kaikesta yrittämisestä huolimatta työtön mutta edelleen yritän ja teen asioita koska sohvalla makaamalla ei ainakaan mitään tapahdu.